Tampere

Viimeisimmät vastaukset

7355 osumaa haulle. Näytetään tulokset 6521–6540.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Etsin rock-biisiä, joka on tehty 90-luvulla. Bändi on amerikkalainen. Biisin videossa esiintyy kadonneiden lasten kuvia. Luultavasti sanoitus käsittelee samaa… 1001 Kysymyksessä on Soul Asylum -yhtyeen kappale Runaway train, ja se sisältyy vuonna 1992 ilmestyneeseen äänitteeseen Grave dancers union. Kappaleen sanat löytyvät internetistä ainakin osoitteesta http://www.google.fi/search?hl=fi&q=soul+asylum+runaway+train&btnG=Goog…. Kirjastojen tietokannoista voi etsiä tietoa siitä, mistä kirjastosta äänitettä tai nuottia olisi saatavilla. YouTubessa on ainakin Soul Asylum -yhtyeen live-versio em. teoksesta.
Kaipailen kirjaa lapsuudestani, mutta en muista sen nimeä tai tekijää. Kyseessä oli kuvitettu lastenkirja. Olen lukenut sen arviolta aikavälillä 1986-1992… 1696 Kaivattu kirja saattaisi olla Anna Taurialan Tittimaan ipanat (Gummerus, 1984). Titit ovat otuksia, joilla on nenän paikalla piikki ja jaloissa rullaluistimet. Heidän mieliruokaansa on salmiakki. Kirja alkaa näin: "Minä olen UNNA ja minä asun Tittimaassa. Olisi kiva, jos sinä voisit tulla tänne, sillä täällä on ihanaa. Aina saa syödä salmiakkeja. Siitä minulle tulikin mieleen, että minun vatsassani on pieni tyhjä paikka ja äiti paistaa juuri salmiakkimunkkeja."
Onko tiedossa, että vesisuoni saattaisi aiheuttaa syöpää, jos sellainen virtaa talon alla? Paljon Kiitoksia vastauksestanne. 3966 Tähän kysymykseen ei valitettavasti ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Tieteellinen selitysmalli kiistää maasäteilyn ja niin muodoin myös sen vaikutusten olemassaolon, ja parapsykologit pitävät yhtä tiukasti kiinni omasta kannastaan, jonka mukaan maasäteily väistämättömine terveysvaikutuksineen on todellinen ilmiö. Tieteellisen näkemyksen mukaista tietoa aiheesta löytyy esimerkiksi Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja biofysiikan laitosten Maasäteilyraportista (http://www.skepsis.fi/jutut/maasateilyraportti.pdf) ja Skepsis ry:n julkaisemasta kirjasta Paholaisen asianajaja : opaskirja skeptikolle, joka toteaa ytimekkäästi: "Vesi ei yleensä juokse maan alla suonissa, eikä niin sanotusta maasäteilystä ole minkäänlaisia todisteita."...
Kuinka kauan Odysseuksen (harha)retket kestivät ? 2738 Odysseuksen harharetkiin - paluuseen Troijan sodasta kotiin Ithakaan - kului kymmenen vuotta. "Helleeneistä ei kukaan kotimatkallaan joutunut niin moniin seikkailuihin kuin Odysseus. Kymmenen pitkää vuotta sankari harhaili merellä ja maalla tuntemattomissa seuduissa ja joutui vaaroihin, joista hän vain ihmeen kautta pelastui." (Claes Lindskog, Kreikkalaisia jumalaistaruja ja satuja) Homeroksen Odysseian alussa on meneillään kahdeskymmenes vuosi Odysseuksen sotaanlähdöstä, kymmenes vuosi Troijan valloituksesta ja kahdeksas siitä, kun hän joutui Kalypson saarelle. "[Kalypso] toivoi, että uros ikipäiviksi jäisi hänen luokseen ja unohtaisi Ithakan. Hän lupasi hankkia Odysseukselle ikuisen nuoruuden ja kuolemattomuuden, jos tämä suostuisi...
Haluaisin tietoa kynsinauhoista. Mikä on kynsinauha? Miksi niitä pitäisi pehmentää ja lykkiä pois jollakin appelsiinitikulla? Tätä en ole oikein ymmärtänyt… 13080 Kynsinauhaksi kutsutaan kynnen tyveä päällystävää ohutta ihoa. Sen pehmentäminen ja työntäminen kynnen päältä pois estää kynsinauhaa kasvamasta kiinni kynteen. Mikäli näin käy, kynsinauhat alkavat helposti repeillä, mistä aiheutuu juuri mainitsemasi kaltaisia ongelmia kynsien juureen. Vinkkejä kynsien ja kynsinauhojen hoitoon löytyy esim. täältä: http://www.muotinetti.com/tekstit/meikkikoulu_kynnet.html Lisätietoa kynnen rakenteesta: http://www.solunetti.fi/fi/histologia/kynsi/
Miksi verenpisaroistani tippuvat nuput jo ennen kuin ne ehtivät aueta? Lehtiin ja varsiin on tullut pieniä sokerihiukkasia, onko tällä jotakin merkitystä? 7892 Tavallisin selitys verenpisaran kukkien tai nuppujen putoamiseen on liian vähäinen kastelu: sekä nuput että kukat voivat pudota, jos kasvi kuivuu pahasti. Yksi ainoa kuivuminen saattaa aiheuttaa sekä nuppujen että kukkien putoamisen. Nuppujen lakastuminen tai putoaminen voi johtua myös etyleenistä: "Etyleeni on kaasu, jolle monet ruukkukasvit ovat herkkiä. -- Kasvit erittävät itsekin etyleeniä erilaisia määriä, mutta jos kasvi joutuu alttiiksi rasituksille, esimerkiksi kuivuudelle, liialliselle kastelulle tai mekaanisille vaurioille, tuotto lisääntyy merkittävästi. Kuljetuksen, varastoinnin ja myynnin aikana sekä kotioloissa ruukkukasvit voivat joutua alttiiksi korkeille etyleenipitoisuuksille, esimerkiksi jos ne joutuvat läheisiin...
Mistä kirjasta löydän Kissa Kiihkeän? 1022 Satu Kissa Kiihkeästä on Mika Waltarin kirjoittama. Se löytyy Waltarin teoksista Kiinalainen kissa: satuja ja tarinoita 1928-1946 (WSOY 1983) sekä Lukittu laatikko ja muita kertomuksia (WSOY 1978, toinen painos 2003).
Voiko NAN-äidinmaidonvastiketta antaa myös koiranpennuille? 2517 Koiraemon maito on koostumukseltaan huomattavasti rasvaisempaa ja proteiinipitoisempaa kuin kuin ihmisen, joten ihmisten äidinmaidonvastikkeet ovat sellaisenaan koiranpennuille liian "laihoja". Niissä on myös enemmän laktoosia kuin koiran maidossa. Koirille sopivia vastikkeita voi kysyä apteekista tai eläintarvikeliikkeistä. Vastiketta voi myös valmistaa itse. Ohjeita sekä vastikkeen valmistamiseen että keinoruokintaan yleensä löytyy internetistä tai kirjallisuudesta, esim. Auli Koponen: Koira saa pentuja (Tammi 1998).
Kadonnut tv -sarja? Televisiossa esitettiin vuosia sitten historiallista sarjaa (englantilainen tai amerikkalainen), jossa nuoria rikkaita amerikkalaistyttöjä… 1804 Etsitty sarja saattaisi olla BBC:n tuottama kuusiosainen The buccaneers (1995), joka nähtiin YLE TV1:n ohjelmistossa 3.9.-8.10.1995 Viattomat valloittajat -nimisenä. Se perustuu Edith Whartonin romaaniin The buccaneers (1938). Televisiolle sen ohjasi Philip Saville, pääosissa nähtiin mm. Mira Sorvino.
Ostin adler & dietze in dresden painaman "Ulrikaborgs brunspark"litografian tekijänä magnus von wright.Mistä saan lisätietoja työstä? 1344 Hei! Perustiedot tästä litografiasta löytyvät Doria-haulla, siellä on luettelot eri korkeakoulujen digitaalisista kokoelmista. Osoitteessa https://oa.doria.fi/handle/10024/33203?show=full ovat tuon Magnus von Wrightin litografian perustiedot.
Mitkä ovat klassisten pizzojen Calzone, Margarita, Napoli ja Frutti di mare täytteet? 6109 Calzone tarkoittaa pizzaa, jossa täytteet on leivottu pizzan sisään. Margheritaan kuuluu tomaatteja, mozzarellaa, oliviiöljyä ja tuoretta basilikaa. Napolin täytteenä on tuoreita kuorittuja tomaatteja, mozzarellaa, oliviiöljyä, kaprista ja anjovista. Frutti di mare ("meren hedelmät") pitää sisällään äyriäisiä ja simpukoita. Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pizza http://www.fornobravo.com/pizza/pizza_recipe.html Lisäksi on olemassa Pizza napoletana eli napolilainen pizza, jonka valmistus ja koostumus on tarkkaan säädelty ja joka pyritään rekisteröimään EU:ssa aitona perinteisenä tuotteena. Sen tarkka kuvaus löytyy osoitteesta http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2008:040:001….
Olen nähnyt vuosia sitten suomen televisiosta luultavasti yleltä animaatiomusikaalin kissoista, jota en löydä millään hakusanoilla internetistä. … 2093 Kyseessä lienee animaatioelokuva Pariisin iloiset kissat, joka valmistui USA:ssa vuonna 1962. Alkuperäinen nimi on Gay Purr-ee. Elokuvan on ohjannut Abe Levitow ja päähenkilöiden ääninä kuullaan mm. Judy Garlandia, Robert Goulet'a ja Mel Blancia. Lisätietoja ja juonikuvaus englanniksi löytyy mm. seuraavista osoitteista. Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Gay_Purr-ee Internet movie database: http://www.imdb.com/title/tt0057093/
Haluaisin ostaa äidilleni syntymäpäivälahjaksi Enni Mustosen kirjat: Onni asuu maalla ja Yllätysperintö. Nämä kirjat ovat loppuneet joka paikasta! Onko näitä… 2241 Kysymäsi kirjat ovat todellakin loppuunmyytyjä eikä ainakaan toistaiseksi ole tiedossa, että niistä oltaisiin ottamassa uusintapainoksia. Kirjoja kannattaa siis kysellä antikvariaateista, joko paikan päällä tai internetissä esim. Antikka.netissä, http://www.antikka.net/.
Mistä löytyisi neuvoja 1 v synttäreiden suunnitteluun? 596 Hei! Hyvä opas lastenkutsujen suunnitteluun on esimerkiksi Eeva Halosen teos Meillä on lastenjuhlat. Kolibri 2003. Siinä on ryhmitelty juhlia ikäryhmittäin ja 0-3-vuotiaille on ehdotettu teemaksi Muumeja. Lisää kirjoja lastenkutsuista löytyy Piki-verkkokirjastosta, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2 asiasanoilla lapset ja kutsut (nimeke-kentän voi halutessaan muuttaa asiasana-kentäksi ja näin hakea kahdella asiasanalla).
Minä vuonna tuli käyttöön sähkövalo eli milloin yleistyivät sähkölamput? Milloin ensimmäinen öljylamppu tuli käyttöön ja milloin ne yleistyivät? Kiitos… 19290 Ensimmäisen kerran hehkulamppu keksittiin jo vuonna 1801, mutta varsinaiset käyttökelpoiset versiot syntyivät 1879. Keksijästä oli kiistaa, sillä englantilainen Joseph Swan ja amerikkalainen Thomas Edison kehittelivät lamppujaan samoihin aikoihin. Kaupallinen sarjatuotanto alkoi 1880. Keksintö levisi nopeasti, sillä vuonna 1885 Yhdysvalloissa oli käytössä jo 250 000 hehkulamppua ja vuosisadan vaihteeseen tultaessa yksin Lontoossa noin 2,5 miljoonaa. Ensimmäinen sähköpurkauslamppu valmistettiin vuonna 1901 ja ensimmäinen neonputki 1901. Suomessa ensimmäinen sähkövalo syttyi jo vuonna 1882 Tampereella, Finlaysonin tehtaan kutomosalissa. Suurimpien kaupunkien sähköistys eteni tämän jälkeen ja vuoteen 1920 mennessä lähes kaikissa kaupungeissa...
En ole lukenut Raamattua, mutta olen kuullut joskus Martta ja Maria tarinan. Olen jotenkin saanut sellaisen käsityksen, että Maria olisi parempi tai että… 1278 Hei! Martta ja Maria -tarina löytyy Luukkaan evankeliumista, luvusta 10, jakeista 38-42. Esimerkiksi Suomen Pipliaseuran sivuilla, osoitteessa http://www.bible.fi/koulutuspalvelu/marttajamaria.pbs on tulkittu tarinaa. Varsinaisesti ei siis ole kysymys oikeassa olemisesta, Jeesus vain sanoo,että Maria on valinnut hyvän osan.
Voitin kansakoulussa 50-luvulla raittiuskilpakirjoituksen kaksi tai kolme kertaa. Sain palkinnoksi kirjan nimeltä "Tunturin tie" ja toisella kertaa "Robinson… 1625 Tunturin tie -kirjaa löytyy useammastakin Suomen yleisestä kirjastosta sekä myös Kuopiossa sijaitsevasta Varastokirjastosta. Voitte pyytää sitä kaukolainaksi oman kirjastonne kautta. Antikvaari-verkkosivuilta näkyy myös, että kirjaa on saatavissa joistakin antikvariaateista, mikäli haluatte sen omaksenne (http://www.antikvaari.fi). Tunturin tie -kirjan on kirjoittanut Viljo Saraja ja sen on julkaissut Suomen opettajain raittiusliitto vuonna 1958.
Mistä saa tietoa tietystä kirjailijasta? 947 Kirjailijoista löytyy tietoa yleisesti ottaen hyvin sekä Internetistä että perinteisistä painetuista lähteistä, vaikkakin joidenkin aivan uusimpien kirjailijoiden kohdalla tietoa voi vielä olla niukalti. Nettilähteistä linkkikirjasto Makupalat tarjoaa hyvän valikoiman linkkejä eri kirjailijoista kertoville sivuille: http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=f2302129-2aa7-4029-8508…. Toki hakuja voi tehdä myös suoraan kirjailijan nimellä käyttämällä hakukonetta, esim. Googlea (http://www.google.fi). Kirjastoista löytyy myös kirjailijoista kertovia kirjoja. Näitä voit hakea oman kirjastosi tietokannasta käyttämällä asiasanana kirjailijan nimeä muodossa "Sukunimi, Etunimi" tai kysymällä paikan päällä kirjastossa.
Kaipaisin tietoa lorusta joka menee jotenkin näin: Pekka polttolasin sai, no mikäs siinä, sai kun sai ... äiti savupilvenä puukauhan varteen .... jne 1125 Hei! Nuottikokoelmassa Pienten lauluja. WS 1958 on laulu nimeltä Pekan polttolasi. Olisiko kyseessä sama runo? Nuottikokoelma näyttää olevan paikalla Mikkelin kaupunginkirjastossa.
Kuka on suomentanut Hanna Ongelinin teoksen "Ennen ja nykyään. Kuvauksia naisen elämästä"? Käännös on vuodelta 1886. 882 Kirjan on suomentanut K. Wuori.