Porvoo

Viimeisimmät vastaukset

319 osumaa haulle. Näytetään tulokset 161–180.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Etsin kirjaa, jonka nimeä enkä kirjoittajaa muista. Kirjailija on joko kanadalainen tai Yhdysvalloista (nainen). Romaanin päähenkilö on menestyvä… 1255 Olisiko kyseessä kanadalaisen Carol Shieldsin teos Ellei? Kuvailusi sopisi siihen hyvin.
Vihreän delfiinin maa -elokuvana. Käy dvd ja myös VHS. Onko saatavana mistään? On vanha leffa, perustuu Elisabeth Goudgen samannimiseen kirjaan. Myös… 815 Hei, elokuvaa ei valitettavasti ole saatavilla mistään kirjastoista. On vaikea sanoa, löytyisikö se jonkin suoratoistopalvelun kautta (esim. Netflix), koska niihin pitää kirjautua ensin sisään omilla käyttäjätunnuksilla ennen kuin sisältöjä pääsee selailemaan. DVD:nä elokuva näytti olevan myynnissä ainakin Amazonissa, mutta levy lienee Pohjois_Amerikan aluekoodilla, joten sen katsomiseen tarvitaan DVD-soitin, joka ohittaa aluekoodin. Näistä voi kysyä tarkemmin laitteita myyvistä liikkeistä. Ystävällisin terveisin, Tetta Korhonen kirjastonhoitaja
Olen kirjoittanut (päivittänyt) kirjan tiimityöskentelystä. Sen julkaisee e-kirjana Elisa Kirja tässä kuussa. Elisa Kirjalla ei ole kontakteja kirjastoihin… 548 Hei! Suomen kaikkien kirjastojen yhteystiedot löytyvät kätevästi Kirjastot.fi -sivustolta, suora linkki kirjastojen yhteystietoihin: http://hakemisto.kirjastot.fi/ Ystävällisn terveisin, Tetta Korhonen
Löytyykö sanoja vanhaan lastentarhalauluun, jota laulettiin lastentarhoissa ainakin 1949-1950? Se alkaa alkaa jotenkin näin: Pikku Liisa niitylllä kukkia… 1090 Kappale löytyy ainakin levyltä Vaaras-Perttunen, Liisa: Omalle äidilleni, julk. v. 2000. Pikku Liisa niityllä kukkia taittaa. Pikku Pekka aidalta hälle huudahtaa: "Kuules tyttö tanssikaamme, tanssikaamme, tanssikaamme, yhdessä nyt tanssikaamme kunnes ilta saa!" "En mää taida tulla, ei aikaa oo mulla, turha vaiva sulla on mua odottaa. Poimin päivänkakkaroita, kaunokkeja, sauramoita. Kukkakimpun sitten multa äiti-kulta saa."
Kysymys moottorisahaamisesta yöllä. Onko olemassa pykälä/ohje, joka koskee moottorisahan käyttöä yöllä?Kotirauhan häirintä?Kyseeessä haja-asutusalue, jossa… 3553 Rikoslain 24 luku säätää kotirauhan rikkomisesta näin: Joka oikeudettomasti ... 2) rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla, on tuomittava kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D… Vastaavanlaisesta tilanteesta voi lukea Turun Sanomien artikkelista muutaman vuoden takaa http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/134689/Naapuria+metelilla+kiusanneelle… Jos kysymyksessä siis on kotirauhan häirintä, ota yhteys poliisiin. Poliisi valvoo järjestyslain noudattamista.
Fredric Grönqvist tunnetaan Helsingissä mm. kivitalojen rakennuttajana. Onkohan tietoa , oliko mitään sukua Porvoossa ja haminassa vaikuttaneille… 634 Kyseessä on verrattain yleinen sukunimi, siten emme meidän käytettävissä olevien materiaalien perusteella voi sanoa mitään varmaa. Me emme siis löytäneet mitään yhteyttä. Jos haluat lisätietoa, kannattaisi sinun olla yhteydessä Sukututkimusseuraan tai heidän kirjastoonsa. http://www.genealogia.fi/hiski.html
Ongelmani ovat vanhat kirjat joita en suittaisi heittää yleisroskiin enkä jaksaisi riipiä kovia kansia irti. Joteskin tuntuu myös että joku voisi vielä niistä… 1905 Hei, Porvoossa voi esim. ottaa yhteyttä alla oleviin paikkoihin ja kysyä saako heille tuoda kirjoja. Lounasravintola Trafik: Ravintolassamme on erikoisuutena vapaasti käytettävissä oleva kirjanvaihtopiste. Sieltä voit ottaa kirjan mukaan ja tuoda tilalle toisen. http://trafik.yhteystietopalvelu.com/index.php Pro Uusiokeskus http://personal.inet.fi/yhdistys/uusiokeskus/index.htm Samaria-kirppis http://www.samaria.fi/samariafi/samaria-shop_kirppikset/porvoo_tyopajat… Helsingissä Kampin kauppakeskus- linjaautoasemassa on kierrätyspiste kirjoille Kampin suutari-avainpalvelu lähellä.
Etsin Adolf Paulin novellikokoelmaa The Ripper, Uppskäraren. Åbo : Grönlund, 1892. 550 Hei, Kirja löytyy mm. Åbo Akademin kirjaston kokoelmasta. Sitä voi mahdollisesti saada kaukolainana omaan kirjastoon. Kaukopalvelu on yleensä maksullinen palvelu. Ota yhteys omalle kirjastolle ja tee kaukopalvelypyyntö kirjaan heidän kautta. Kirja on myös luettavissa mikrokortilla Kansalliskirjastossa Helsingissä. Sitä ei saa kotiinlainaan.
Mikä on osoite Mihin voi Lähettä Jenni vartiaiselle Postia ?Ja mitä sivuja on miltä voi katsoa elokuvia ilmaiseksi 1688 Hei, Jenni Vartiaselle ei löydy mitään virallista posti-osoitetta. Tietoja hänestä löytyy esim. hänen Facebook-sivusta. Sieltä löytyy myös yhteystiedot hänen tiedottajalle. https://www.facebook.com/jennivartiainenofficial Voit katsoa elokuvia esim. sivuista: Yle: http://areena.yle.fi/tv/sarjat-ja-elokuvat/elokuvat Nelonen: http://www.ruutu.fi/leffat Esim.Netflix tarjoaa ilmainen tutustumiskuukaden, mutta sitten katsominen muuttuu maksulliseksi. Kannattaa huolellisesti tutusta käyttöehtoihin ja miten palvelua pystyy lopettamaan ilmaisen kuukauden jälkeen jos et aio tulevaisuudessa ostaa sitä. https://www.netflix.com/?locale=fi-FI Netistä löytyy myös ilmaisia elokuvia eri sivustoista. Nämä ovat usein lain vastaisia sivustoja eikä niitä saisi...
"Voi kuinka me sinua kaivataan", kotimainen iskelmä. Haussa nuotit. Esittäjinä mm. Eppu Normaali ja Reijo Taipale. 1585 Hei, Laulun nuotit löytyy mm. nuottikirjasta Repullinen nuotteja, tekijä Eppu Normaali, vuodelta 1998. Nuottikirja löytyy esim. Porvoon kaupunginkirjaston kokoelmasta.
Mistä voi Helsingin seudulla hankkia kopion yhdestä vuoden 1954 Kalevan numerosta tai etusivusta? 444 Voitte ottaa yhteyttä Porvoon kaupunginkirjastoon tai mihin tahansa lähimpäään kirjastoon, jossa voitte tehdä kaukolainapyynnön. Kaleva on Oulun seudun sanomalehti, joten Oulun kaupunginkirjastosta voi mikä tahansa kirjasto pyytää tarvitsemanne kopiot ko. lehdestä. Yksinkertaisempaa on, että tilaatte Helsingin kaupunginkirjaston kautta ne kopiot, jos asutte Helsingissä.
Mistä sukunimi Siikamäki on lähtöisin? 765 Porvoon kaupunginkirjaston sukunimikirjoista kysymäänne sukunimeä ei löydy. Muita Siika-alkuisia nimiä löytyy, joista joidenkin alkuperä on lähtöisin samannimisesta paikkakunnasta tai järven tai muun vesistön nimestä. Wikipediasta löytyy Siikamäki niminen paikka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Siikam%C3%A4ki-Peiposj%C3%A4rvi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkistosta kannattaa tiedustella sukunimen Siikamäki alkuperää. Linkistä löytyy nimistöhuollon neuvontapuhelin. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=118
Haluaisin tietää mistä sukunimi Saarnio on lähtöisin ja mitä se tarkoittaa ? 1193 Hei, Tieto otettu kirjasta: Sukunimet, Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala (2000): Saarnio-nimisiä on asunnut Joutsenossa, Lappeenrannassa ja Imatralla. Näiden Saarnoiden nimi lienee sama perua kuin Saarnia. Taipalsaarella on kirjoihin merkitty Joh. Saarnio 1773. Vanhemman nimikannan lisäksi Saarnoita on otettu sukunimeksi 1900-luvun taitteen tienoilla lähinnä Lounais-Suomessa mutta myös Uudellamaalla. Saarnia: Nimestä on tietoja 1500-luvulta alkaen Lappeelta misää tunnetaan kylänimenä Saarniala eli Saarniankylä.
Kuinka paljon on jenni vartiaisen levyjä myyty? 875 Hei, 10.10.2013 iskelmä-kotisivun mukaan: Jenni Vartiaisen kolme albumia ovat myyneet nyt yhteensä lähes 300 000 kappaletta. http://www.iskelma.fi/musiikki/jenni-vartiaisen-levy-myi-tuplaplatinaa-… terveisin Tove Selkälä Kirjastonhoitaja
Mistä tämä sanonta on lähtöisin ja meneekö se sanatarkasti näin: Elämä on lyhyt kuin lapsella paita. Suruista rikas ja riemuista saita. t. sanalaskujen… 2923 Valitettavasti en ole löytänyt tätä sanontaa mistään kirjaston sananlasku- tai sananparsikirjoista eikä se löydy myöskään netistä Matti Kuusen sananlaskutietokannasta. Elämän lyhyydestä kyllä puhutaan, mutta loppu on erilainen. Vähän sinnepäin on netissä viljelty ”Elämä on kuin lapsen paita, lyhyt ja sontainen”. Tutussa Rullaati rullaati –laulussa sanaillaan, kuinka ”elo on lyhyt kuin lapsella paita, muuta kai siitä en sanoa saa.” Tällainenkin versio löytyy:"Elo on lyhyt kuin lapsella paita, siis laitappas lapselles pitempi paita".
Milloin Aleksis Kivi on nimetty Suomen kansalliskirjailijaksi? 2483 Ei ole olemassa yhtä tiettyä vuosilukua tai tilannetta, jolloin Kivi olisi saanut kansalliskirjailijan tittelin. Asia lienee edennyt vähän kerrallaan. aleksiskivi-kansalliskirjailija sivustolla Irma Perttulan artikkelissa (Kiven elämän vuodet) on seuraava tieto: 1897–1898 Valituista teoksista otetaan 2. painos. 1800-luvun lopussa Julius Krohn kohottaa Kiven kirjallisuushistoriassaan (Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet) kansalliskirjailijaksi. 1900-luvun alussa Kivi-renessanssi, Kivestä Suomen kansalliskirjailija Runebergin rinnalle ja ohi. Aleksis Kivestä on hyvää tietoa sivulla Aleksis Kivi, Kansalliskirjailija http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/ ja SKS:n Aleksis Kivi SKS:ssä: Tie lähteisiin http://neba.finlit.fi/kivi/...
Olisin kiinnostunu Winqvist sukunimestä, mistä tulee ja onkohan kaikki sukua keskenään? 1317 http://www.genealogia.fi/ (Suomen sukututkimusseura) Sivulta löytyy myös Hiski-tietokanta, jossa voi etsiä tietoja sukunimen mukaan. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=181 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (voi saada selville nimen alkuperästä) Kirjassa: Mikkonen, Pirjo: Sukunimet: ei löydy muuta tietoa ko. sukunimesta, kuin että joku Vinqvist vaihtoi sukunimensä Valoksi 1906. Kirjassa: Paikkala, Sirkka: Se tavallinen Virtanen: suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921 mainitaan sivulla 66 seuraavaa: "Esimerkiksi kun talonnimi-lisänimistä tuli talonnimi-sukunimiä, eivät kaikki talonnimi-lisänimet muuttuneet sukunimiksi, mutta ajan mittaan kaikki talonnimi-lisänimet korvautuivat sukunimillä, joko talonnimi-...
Yritin tehdä hakuja teoksesta Consumerization: The Enterprise Guide to BYOD ISBN: 9780957323308 mutta en löytänyt tällaista kirjaa mistään. Onkohan tätä… 342 Mainitsemaasi nimekettä en löytänyt pohjoismaisista kirjastoista. Tarkistin myös seuraavat: British Library, Kongressin kirjasto, WorldCat-kokoelmatietokanta. Samanaiheisia kirjoja kyllä löytyy useita. Esim. Keyes, Jessica: Bring your own devises (BYOD) survival guide (2013) Tämä kirja on tilattavissa kaukolainaksi Porvoon kirjaston kautta Helsingistä.
Kuinka ja millaisella laitteella kirjastot muovittavat itse tai muovituttavat muualla kirjansa? 1496 Osa kirjastoista muovittaa kirjansa itse täysin käsityönä. Esim. Porvoo tilaa kirjansa valmiiksi muovitettuina. Muovitus tapahtuu tietokonepohjaisella muovituskoneella. Kirja sijoitetaan lukulaitteen alle ja laite tulostaa oikean kokoisen muovin ja pyöräyttää sen kirjan ympärille. Kulmat ja viimeistelyt tehdään käsin. Pehmeäkantisia kirjoja muovitettaessa käytetään ns kovamuovia. Silloin prosessi on enemmän käsityötä, koska muovi on niin jäykkää, ettei kone voi pyörittää sitä kirjan ympärille.
Mikä on Haloo Helsingin Ellin oikea nimi? 2293 Hei, Ellin oikea nimi ei ole julkisesti tiedossa. Artistinimenä hän käytää Elli Haloo.