Muistaisikohan kirjasonhoitaja lastenkirjan, jossa seikkaili kaksi kissaa maatalossa. Muistoni mukaan kissat keppostelivat tai keksivät hauskoja juonia. Kirjat, joita oli ehkä kolme, olivat varsin hauskoja ja vitsikkäitä ja niissä oli myös lystikäs, hiukan rumanpuoleinen kuvitus. Kissoja vaani ilkeä ilves. Toinen kissoista oli ehkä kulkukissa tai asui talon navetassa. Onnettomuudekseni muistan kirjoista lähinnä tunnelmia ja kuvituksen - en juonenkäänteitä tai kissojen nimiä. Uskoakseni kyseessä oli käännöskirjat.
Vastaus
Kyseessä saattaisivat olla Gustav Sandgrenin kirjoittamat Janne-kissan seikkailut Janne-kissa, Janne-kissa maailmalla ja Janne-kissan joulu (Gummerus, 1967). Ensinmainittu ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1957 nimellä Viisaat viiksiniekat : Jaum-kissan ja hänen hauskan toverinsa seikkailuja.
"Kulkukissa Manne on nähnyt maailmaa. Hän sattuu tulemaan Janne-kissan taloon ja kertoo ihmeellisistä seikkailuistaan, auttaa Villikoiran nappaamisessa ja huiputtaa sekä kettua että vanhaa viisasta Karoliina-rottaa." (Janne-kissa)
"Janne-kissa, vanha Karoliina-rotta ja kulkukissa Manne lähtevät maailmalle. He tapaavat pahansisuisen koiran, innokkaan poliisin ja vaarallisen ilveksen, ja ellei Manne olisi ollut niin nokkela..." (Janne-kissa maailmalla)
"Kettu ja Kärppä vaaniskelevat Jannea ja Mannea, mutta Manne-kissa voittaa nämä viekkaudessa. Manne ratkaisee myös metsästä löytyneiden jälkien arvoituksen ja paljastaa munavarkaan." (Janne-kissan joulu)
Kommentoi vastausta