Mistä tietää että lähde on aito

Kysytty
30.3.2010

Mistä tietää että lähde on aito

Vastaus

Vastattu
30.3.2010
Päivitetty
30.3.2010

Lieneekö kyse lähdeviitteestä eli viittauksesta johonkin kirjaan tai muuhun julkaisuun? Lähdeviitteiden aitoudesta ei valitettavasti voi vakuuttua täysin muuta kuin hankkimalla käsiinsä tuon lähteen ja tarkistamalla, sanooko se todella niin kuin siihen viittaavassa teoksessa väitetään. Tietysti välillisesti voi päätellä jotakin siitä, jos lähdeväite kuulostaa aivan poskettomalta.

On myös mahdollista katsoa, mahtaako lähdettä olla lainkaan olemassa. Esimerkiksi lähes kaikki Suomessa julkaistut painetut teokset löytyvät Fennica-tietokannasta osoitteesta https://fennica.linneanet.fi. Jos lähteeksi väitettyä teosta, joka ei ole aivan uunituore ja tavallisen kustantajan julkaisema, ei löydy Fennica-tietokannasta, voi alkaa jo vähän epäillä, lieneekö muista lähteeksi väitettyä teosta lainkaan olemassa. Ei ole aivan ainutlaatuista, että joku yrittää vedota keksittyihin lähteisiin. Jos kukaan ei tarkista lähteen olemassaoloa, viittaus vakuuttavalta kuulostavaan tutkimukseen lisää huijaajan uskottavuutta.

Joskus viitattujen lähteiden käsiin saaminen saattaa olla hankalaa. Osoitteesta http://monihaku.kirjastot.fi/maakuntakirjastot löytyvä Frank-monihaku voi hiukan auttaa asiaa, koska sen avulla voi tarkistaa teoksen saatavuuden useista kirjastoista kerralla. Tarvittaessa kirjan voi sitten pyytää kaukolainaksi omaan kirjastoon tai pienen asian tarkistamisessa vaikka soittaa kirjastoon, jossa kirja on, ja pyytää henkilökuntaa katsomaan, onko siellä väitetty fakta.

Toivottavasti ymmärsin kysymyksesi oikein. Kun en tiedä tarkemmin, minkälaista tapausta varten lähteen aitouden tietämistä kysyt, en pysty antamaan kuin tällaisen yleisellä tasolla liikkuvan vastauksen. Jos se ei ole sitä, mitä kaipaat, voit lähettää kysymyksen uudelleen tarkemmin muotoiltuna.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.