Kumpaa pitäisi käyttää -ssa vai -ssä: - Arvostele sovellus Google Playssa - Arvostele sovellus Google Playssä?

Kysytty
12.11.2018

Kumpaa pitäisi käyttää -ssa vai -ssä:
- Arvostele sovellus Google Playssa
- Arvostele sovellus Google Playssä

Googlen omissa artikkeleissa käytetään -ssa, mutta muualla saattaa nähdä -ssä. Eli kumpi on oikein?

Vastaus

Vastattu
15.11.2018
Päivitetty
15.11.2018

Koska kyseessä on vieraskielinen sana, vastaus ei ole aivan yksiselitteinen.

 

Suomen kielen sanoissa noudatetaan yleensä vokaaliharmoniaa eli samassa sanassa ei esiinny sekä etu- että takavokaaleja. Poikkeuksena ovat yhdyssanat. Etuvokaaleja ovat e, i, y, ä, ja ö, takavokaaleihin kuuluvat a, o ja u. Vokaalit e ja i ovat kuitenkin neutraaleja eli ne voivat esiintyä myös takavokaalien kanssa.

 

Kotimaisten kielten keskuksen ohjepankissa kerrotaan tarkemmin vieraskielisten nimien taivutuksesta. Ohjeen mukaan ”[v]ieraskieliset nimet pyritään yleensä myös ääntämään samoin kuin lähtökielessä, ja siksi pääte merkitään niin, että sana on mahdollisimman helppo ääntää taivutettunakin”. Pääte –ssä voikin tuntua luontevammalta ääntää kuin -ssa, koska -ssä noudattaa suomen kielestä tuttua vokaaliharmoniaa.

 

Ohjeessa sanotaan kuitenkin, että mikäli nimi on ”takavokaalinen mutta äännettäessä etuvokaalinen, pääte merkitään tavallisesti kirjoitusasun mukaan takavokaalisena. Päätteen voi kuitenkin merkitä myös etuvokaalisena ääntöasun perusteella”. Tällöin sekä playssa että playssä olisi mahdollinen.

 

Asian voi vielä varmistaa Kotimaisten kielten keskuksen kielipalvelusta. Heihin voi olla yhteydessä joko puhelimitse tai kysymyslomakkeella. Sivulta https://www.kotus.fi/palvelut/kieli-_ja_nimineuvonta löytyvät ohjeet kumpaankin yhteydenottotapaan.

 

Lähteet:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/27/supisuomea-osa-5-paikallissija…

http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:vokaalisointu

http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/479

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?