Auringosta tulevat hiukkaset ionisoivat maapallon ilmakehän yläosan molekyylejä, niin että noin 50 - 400 kilometrin korkeuteen muodostuu sähköisesti varautuneiden hiukkasten vyöhyke, ionosfääri. Se koostuu eri kerroksista, joiden elektronitiheys on erilainen.
Ionosfääri vaikuttaa radioaaltojen kantautumiseen. Ilman sitä valtaosa radioaalloista karkaisi avaruuteen. Sen sijaan radioaallot voivat heijastua ionosfääristä takaisin maan pinnalle ja siten kulkea kauas horisontin yli tuhansiakin kilometrejä. Toisaalta osa ionosfäärin kerroksista myös vaimentaa radioaaltoja. Riippuu radioaaltojen aallonpituudesta, miten ionosfäärin kerrokset vaikuttavat niihin.
Auringon tuottama hiukkasvirta vaihtelee. Voimakkaan...
Kansakouluopetus oli oppilaille maksutonta, mutta kustannuksia meni esimerkiksi aterioihin sekä aapisen ja katekismuksen hankintaan.
Lähde (ja lisätietoja)
Hannu Syväoja: Kansakoulu - suomalaisten kasvattaja : perussivistystä koko kansalle 1866-1977 (https://outi.finna.fi/Record/outi.657677)
En löytänyt tietoa kirjojen sisältämästä (liimat, muovit) asbestista. Kehotan kysymään asiasta Työterveyslaitoksen asiantuntijoilta, sillä heillä on laajaa ja luotettavaa tietoa asbestista ja sen vaaroista terveydelle.
Yhteystiedot | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Asbesti | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Emme valitettavasti löytäneet tällaista viitettä. J. K. Paasikivestä löytyy paljon kirjallisuutta Finna-haulla. Tietoa voisi etsiä elämäkerroista ja muistelmista tai kirjeistä sekä päiväkirjoista.
Kollegani muistikuvia lehtikirjoittelusta: Aikanaan maailmalla paljon herätti kohua uutiskuva Sauli Niinistöstä kolaamassa lunta presidentinvaalien tulosten selviämisen jälkeisenä aamuna. Paasikiveen ja halkoihin muistan ruotsalaislehden Suomen-kirjeenvaihtajalle kohdistetun kehotuksen hankkia kirves ja mennä metsään halkoja hakkaamaan.
Ehkä joku lukijoistamme on törmännyt tähän?
Tina Lifländerin romaani Hyvä yö kertoo hoitokodissa vuorotyötä tekevästä Nannasta, joka kärsii unettomuudesta. Lääkäreistä ja lääkkeistä ei tunnu olevan apua. Hoitokodin asukas Tyyne valvoo myös, muistellen sota-aikaa, puolisoaan ja lapsiaan. Teos kuvaa unettomuutta, väsymystä ja hoitokodin raadollista arkea.
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4167264
Unettomuus on erityisesti jännityskirjallisuudessa ja kauhukirjallisuudessa paljon käytetty teema. Unettomuus koetaan usein pelottavana asiana ja se toimii erittäin hyvin jännitteen luojana näissä genreissä. Marko Hautalan Pimeän arkkitehti on esimerkki tuoreesta kotimaisesta kauhukirjasta, jossa unettomuus kiristää tunnelmaa.
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4051860
Jyrki...
Sauna on ollut suomalaisille aina tärkeä paikka, mutta paloriskin takia se on yleensä rakennettu pihapiirin laidalle. Kun on haluttu teurastaa syötävät eläimet, sitä ei ole haluttu tehdä kaikkien näkyvillä vaan menty saunan taakse, pois silmistä, hoitamaan homma. Joissain tapauksissa lihan käsittelyä on sitten jatkettu saunassa, siinä myös on ollut vettä helposti saatavilla. Tästä on syntynyt sanonta "viedä saunan taakse", kun halutaan teurastaa, murhata tai vain pelotella jotakuta. Saunan takana on tunnettu syrjäinen teurastuspaikka. "Saunan takana on tilaa" on tästä samasta aiheesta väännetty uusi sanonta, jolla halutaan uhkailla saunan taakse viemisellä ja tappamisella.
viedä saunan taakse | Urbaani Sanakirja
5 saunasanontaa,...
Makupalat.fi:stä löysin Signaturer.se:n, jossa on myös Arabian leimoja, signeerauksia ja taiteilijoita, https://www.signaturer.se/Europa/arabia.htm. En löytänyt tuota kirjainyhdistelmää, mutta kolme taiteilijaa, joiden nimikirjaimet sopisivat, Kauko Rajala, Kristiina Riska ja Kristiina Roos. Viime mainitun signeeraus on erinäköinen.
Signeerauksia on myös antiikkiliikkeiden sivuilla, esim. Wanha Elias, https://www.wanhaelias.fi/arabian-taiteilijoiden-signeerauksia/
Seuraavassa pdf:ssä kerrotaan taiteilijoista Arabian taiteilijat, https://www.lohja.fi/wp-content/uploads/2020/04/Arabian-taiteilijat.pdf
Designmuseon tietokannassa on myös leimoja, mutta tämä ei ollut siellä, http://arabia.kokoelma.fi/leima_valinta.aspx...
KHT-tilintarkastajan tutkintoon osallistuaksesi sinulla on oltava ylempi korkeakoulututkinto tai kokemusta ammattimaisesta HT-tilintarkastajana toimimisesta vähintään 4 vuotta. Esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksen ohjeiden mukaan tradenomin ylempi korkeakoulututkinto riittäisi KHT-tutkinnon vaatimuksiin, samoin kauppatieteiden maisterin ja hallintotieteiden maisterin tutkinto. Polkuja on useampia, joten riippuu ihan henkilöstä itsestään, mikä reitti on mieluisin tai järkevin.
Lähteet:
Patentti- ja rekisterihallituksen ohjeet tilintarkastajatutkinnoista:
https://www.prh.fi/fi/tilintarkastusvalvonta/tietoa_tilintarkastajatutk…
https://www.prh.fi/fi/tilintarkastusvalvonta/tietoa_tilintarkastajatutk…
Suomen Tilintarkastajat:...
Joulukuun 18. päivänä 1939 käski päämaja perustaa jalkaväen koulutuskeskukset 1-7, joista Jalkaväen koulutuskeskus 5 (Jv.Koul.K 5) sijoitettiin Mikkeliin, myöhemmin Oulaisiin ja sieltä Ouluun. Tarkempaa tietoa ei kirjallisuudesta valitettavasti löytynyt eivätkä koulutuskeskuksen sotapäiväkirjat vaikuta säilyneen. Tieto saattaisi löytyä muista koulutuskeskuksen mahdollisesti säilyneistä asiakirjoista. Aiheesta voi tehdä tietopyynnön Kansallisarkistoon.
Lähde ja lisätietoja:
Talvisodan historia: 4, Sodasta rauhaan, puolustushaarat ja eräät erityisalat. Porvoo: WSOY, 1979.
Sulkapalloseuroja on listattu osoitteessa https://www.sulkapallo.fi/laji/seurat. Pohjois-Karjalassa toimivat ainakin Ilomantsin Sulka, Joen Sulka, Outokummun Verkkopalloseura sekä Polvijärven Vauhti.
Tuko on typen vanha nimitys. Ihmisen ravinnon sisältämä typpi tulee pääosin proteiinista, eli ravintoaiheisissa tekstiyhteyksissä tukon voi tämän yhteyden kautta katsoa viittaavan nimenomaan proteiineihin eli valkuaisaineisiin.
Anna Ekbergin kirja Mitä meidän on syötävä? (Karisto, 1911) jakaa ravintoaineet "elimellisiin" (orgaanisiin) ja "epäelimellisiin" (epäorgaanisiin). Näistä elimelliset aineet jaetaan edelleen tukopitoisiin ja tukottomiin. "Tärkeimmät tukopitoiset aineet ovat: albumini, fibrini ja kaseini. Tukottomia ovat: hiilihydraatit ja rasva", Ekberg kirjoittaa Anna Kurimon suomentamana. Ekbergillä albuminin toinen nimitys on munanvalkuaisaine, fibrini on syyaine ja kaseini on...
Löytämistäni kotimaisista hirviaiheisista runoista lähimmäs metsän valtias -teemaa osunee Larin-Kyöstin Sokea hirvi, joka säkeissään kuvailee hirveä esimerkiksi näin: "Muinoin metsän kuninkaana / kulki kemppi kruunu päässä / sadat salot riistamaana -- ".
Sokean hirven voi lukea esimerkiksi seuraavista kirjoista:
Eläinrunojen kirja
Larin-Kyösti, Korpinäkyjä : toinen sarja
Larin-Kyösti, Ota sun kaunis kantelees : valitut runot 1897-1946
Muita tunnettujen kotimaisten lyyrikoiden hirvirunoja:
Viljo Kajava, Hirvi
Kirsi Kunnas, Legenda
Marja-Leena Mikkola, Hirvi odottaa talvea
Lauri Pohjanpää, Haavoitettu hirvi
Matti Rossi, Hirvilähde
Tommy Tabermann, Hirvien kapina
Verkkolehtiä julkaistaan esimerkiksi blogisivustoilla ja kotisivualustoilla, joita on maksuttomia ja maksullisia. Maksuttoman julkaisualustan käyttöön liittyy usein kolmannen osapuolen mainoksia, sekä julkaisijalle että julkaisun lukijalle suunnattuja. Maksullisiin alustoihin voi yleensä liittää haluamansa kotisivuosoitteen (domain) ja julkaiseminen onnistuu ilman kolmannen osapuolen mainontaa. Makupalat.fi-linkkihakemistosta löytyi esimerkiksi suositun WordPress-alustan käyttöopassivusto: https://wpopas.fi/.
Haastattelujen tekeminen on oma taitonsa, samoin haastatteluaineiston kuten äänitallenteen ja muistiinpanojen kirjoittaminen luettavaksi ja selkeäksi tekstiksi. Kannattaa tutustua kirjoittamisoppaisiin sekä...
Mahtaisiko kyseessä olla Kati Koivikon vuonna 2019 ilmestynyt matkakertomus ja historiallinen yhteiskuntakuvaus Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä : matkalla Saksan itäosissa. Ote kirjan takakansitekstistä: "Tarinat kuljettavat lukijaa DDR-ajasta aina tämän päivän Saksaan. Pakolaisten saapuminen Syyriasta, levottomuudet idän kaupungeissa, nationalististen ajatusten voimistuminen. Historia kiertyy henkilökohtaisten tarinoiden pohjalle, joiden kautta avautuu uusia näkökulmia tämän päivän Eurooppaan."
Linkki Helmet-hakuun: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2388757
Vuorokauden valoisuuden lisääntyminen liittyy sekä Maapallon paikkaan kiertoradallaan että Maan kallistuskulmaan kiertoratansa suhteen.
Kysymykseen on vastattu tällä palstalla. Kysy 7.8.2019
Ilmatieteen laitos kertoo sivuillaan syyn valon määrän lisäyksen hyppelyyn: "Talvipäivän seisauksesta päivät alkavat pidetä. Ensin hitaasti, noin viisi minuuttia viikossa. Kevättä kohden päivän pidentyminen nopeutuu ja muutos on suurimmillaan kevätpäivän tasauksessa, jolloin päivä venähtää noin 6 minuuttia vuorokaudessa Helsingissä. Syksyllä taas syyspäivän tasauksen kohdalla päivän lyhentyminen on nuo samat 6 minuuttia.
Astronomisten vuodenaikojen pituudet eivät ole yhtäsuuria. Ero johtuu siitä, että maapallon kiertorata Auringon ympäri ei ole...
Kyse saattaa olla vain erilaisista käytännöistä, jotka muotoutuneet aikojen kuluessa. Yhdysvalloissa on tosiaan sama käytäntö kuin Iso-Britanniassa ja Ranskassa, Skandinaviassa tunnutaan noudattavan samaa käytäntöä kuin esimerkiksi Saksassa.
Ulkomaiset osoitteet kannattaa kirjoittaa kohdemaan omien käytäntöjen mukaisesti, jos ne vain ovat tiedossa. Postiosoitteiden merkintätavoista eri maissa löytyy tietoa Universal Postal Unionin sivustolta. Kohdasta postiosoitejärjestelmät jäsenmaissa "Postal addressing systems in member countries and/or territories" löytyy tietoa, miten osoite kirjoitetaan missäkin maassa yksinkertaisesti hakemalla valikosta maan nimi ja lataamalla sen jälkeen kyseisen maan malli.
Kielitoimiston ohjepankki...
Nuotti löytyy kokoelmasta 102 Suomipopin klassikkoa https://vaasankirjasto.finna.fi/Record/vaasa.716903
Kaipaan sua -kappale perustuu kansansävelmään ja on Johnny Liebkindin sanoittama. Alunperin sen esitti The Sounds -yhtye v. 1963 laulusolistinaan Eero Raittinen.
Hei
Täydellisen luettelon ja apua lähdemateriaalin hankintaan löydät XAMKin omasta kirjastosta tai lähimmän yliopiston kirjastosta. Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä. Aiheesta on kirjoitettu paljon sekä suomeksi että englanniksi muassa eläköitynyt kirjasto AMK opettaja Pirjo Tuomi on tutkinut asiaa paljon.
Ehdottomasti kannattaa myös hankea laajemmin kulttuuripalveluiden ja julkisten palveluiden vaikutuksista hyvinvointiin.
Etsimällä yliopistojen yhteisestä tietokannasta Melindasta (https://melinda.kansalliskirjasto.fi) asiasanoilla kirjasto + hyvinvointi löytyy muun muassa seuraavia teoksia ja artikkeleita.
Lukeminen edistää hyvinvointi Pirjo Tuomi https://melinda.kansalliskirjasto.fi/byid/013395241
Ikääntyvän...
Suomen murteiden sanakirjan mukaan ankeriasta ja angervoa tarkoittavat anger- tai anker-alkuiset sanat ovat kietoutuneet toisiinsa paitsi äänneopillisista myös kansanetymologian pohjalta selittyvistä syistä. Anger voi viitata siis joko ankeriaaseen tai angervoon. Sukunimet -teoksessa mainitaan vain Angeria, joka on peräpohjalainen nimi. Peräpohjolassa tunnetaan kasvinnimitys angeria "mesiangervo".
Suomen murteiden sanakirja 1. osa: a-elää (1985)
Pirjo Mikkonen ja Sinikka Paikkala: Sukunimet (2000)