Tarkoittanet muinaisella asutuksella esihistoriallisen ajan asustushistoriaa. Aulangonjärven rannoilta ei ole löytynyt jäänteitä esihistoriallisen ajan asuinpaikoista. Vanajaveden laakson selvityksissä mainitaan Aulangonjärven puoleiselta rannalta vain Aulangonlinna, muinaislinna, joka on ollut osa Hämeen linnavuoriketjua. Aulangonvuoren lakialueelta on löydetty jälkiä tulisijoista ja mahdollisista rakennusten pohjista.
Aulangonlinnan ja Vanajaveden väliseltä alueelta, entisen Luhtialan kylän alueelta, on sen sijaan löytynyt jäänteitä esihistoriallisesta asutuksesta. Aulangon ratsutallin kohdalla on ollut esim. rautakautinen asuinpaikka ja Katajiston piha-alueella rautakautinen kalmisto. Lahistöllä on paljon muitakin esihistoriallisen ajan...
Hevoset ja ratsastus -lehden numerossa 4/08 sivuilla 24-25 on artikkeli Marianne Korhosen teuraskuljetuksista tekemästä TV-dokumentista. Lehti on lainattavissa Hämeenlinnan pääkirjaston
nuortenosastolla ja se on tällä hetkellä hyllyssä.
Homeroksen Odysseian (Otto Mannisen suom.)toisessa laulussa : Ithakalaisten kansankokous. Telemakhon matka, s. 18 on kohta, jossa röyhkein Penelopeen kosijoista Antinoos lausuu: "Tällaisenkin vielä hän keksinyt juonen on viekkaan. Näät naiskammiohon kutehelle hän laitteli kankaan hienoisen, ylen pitkän, näin kosijoille jo lausui: "Sulhot, Odysseun kuoltua mun kosijoikseni tulleet, älkää nyt hätiköikö te häitäni, kunnes on valmis kangas tää, et' ei mene hukkaan lankani kauniit. Kääriliinat teen jalo Laerteen minä siitä, ennenkuin kovan kuolon tuo tyly sallima hälle, ettei naiset akhaijein vai mua moittisi - maanneen vainajan verhoja vaill', eläessään, vaikk' oli vauras." Sama kohtaus Saarikosken suomennoksessa (3.p.1985)s. 31-32.
HelMet-verkkokirjaston eräpäivätiedotteet otetaan näillä näkymin uudelleen käyttöön 15.1.2009. Valitettavasti muistutus- ja ilmoituspostin tulostaminen on edelleen hidasta eikä ongelman syy ole selvinnyt. Tällä hetkellä kirjasto ei voi taata, että kaikki eräpäivätiedotteet lähetetään päivittäin. Suurin osa tiedotteista voidaan lähettää, mutta päivinä, jolloin sähköpostitse lähetettävän ilmoitus- ja muistutuspostin määrä on tavanomaista suurempi, esim. juhlapyhien jälkeen, osa eräpäivätiedotteista voi jäädä tulostumatta. Varausilmoitukset ja myöhästymismuistutukset lähetetään aina ensin ja eräpäivätiedotteita vasta niiden jälkeen. Tämän vuoksi eräpäivätiedotteiden puuttumisesta ilmoittavien sähköpostitiedotteiden lähettäminenkään ei olisi...
Räisänen -sukunimi on yleinen Itä-Suomessa. Nimestä löytyy mainintoja jo 1500-luvun puolen välin asiakirjoista. Nimi on ilmeismmin muotoutunut nimestä Räsänen siten, että s:n itämurteinen liudentuminen on kirjattu i:ksi s:n edellä. Enemmän taustatietoja molemmista nimistä löydät Pirjo Mikkosen kirjasta Sukunimet. Sukunimien levinnäisyydestä löydät tietoa Juhani Pöyhösen kirjasta Suomalainen sukunimikartasto.
Kyseisiä henkilöitä yhdistää pian elokuvan muodossa ajankohtaiseksi tuleva asia,
eli he kaikki olivat läsnä 20.7.1944 tapahtuneessa Hitlerin salamurhayrityksessä -
osa menehtyi, osa haavoittui. Herrojen virkanimikkeiden suomenkieliset vastineet
löytyivät yhdistelemällä tietoja muutamasta eri lähteestä. Tässä yhdenlaiset
suomalaiset vastineet:
Kenraali Heusinger: Pääesikunnan (OKW) operatiivisen osaston päällikkö (ja
pääesikunnan päällikön sijainen)
Kenraali Korten: Ilmavoimien (Luftwaffe) esikuntapäällikkö.
Eversti Brandt: Esikuntaupseeri, kenr.Heusingerin apulainen.
Kenraali Bodenschatz: Hermann Göringin yhteysupseeri Hitlerin päämajassa
Kenraali Schmundt: Asevoimien (Wehrmacht) henkilöstöpäällikkö
Everstiluutnantti Borgmann:...
Asiaa on tutkittu tieteellisesti. Löysin internetistä yhteenvedot kahdesta eri tutkimuksesta. Narkoosin ja unien suhdetta on tutkittu, koska unien näkeminen saattaa joistakin potilaista tuntua jälkikäteen ahdistavalta - ikään kuin nämä potilaat olisivat olleet osittain valveilla leikkauksen aikana.
Australialaisen, Royal Melbourne Hospitalissa, tehdyn tutkimuksen mukaan 22% nukutetuista potilaista näkiä unia leikkauksen aikana. Nuoret potilaat, miehet ja ihmiset, jotka muistavat aina unensa hyvin, näkivät tilastollisesti enemmän unia kuin muut. Unien sisällöt vastasivat normaaleja unia ja olivat yleensä miellyttäviä. Unet eivät yleensä käsitelleet leikkausta. Unennäkemisen vaihe ajoittuu todennäköisesti narkoosin loppuvaiheeseen ja...
Olet lähettänyt kysymyksesi Kysy kirjastonhoitajalta -tietopalveluun, mutta et karro tarkemmin, millaista vastausta niihin etsit. Et varmaan kuitenkaan oleta, että kirjastonhoitajan pätevyys antaisi valmiuden antaa suoria, ehdottomia ja paikkansa pitäviä vastauksia esittämiesi kaltaisiin kysymyksiin? Tuskin myöskään haluat kuulla kysymyksiisi vastaavan kirjastonhoitajan omaa, yksilöllistä näkemystä asiasta - sehän olisi kuitenkin vain yhden ihmisen mielipide.
Kirjastonhoitaja pystyy kuitenkin sanomaan, että esittämiisi kysymyksiin ihminen on etsinyt vastausta loputtomasti, ja eri ihmiset ovat löytäneet niihin kukin itselleen sopivat vastaukset - tai sitten olleet löytämättä. Tästä todistaa maailmankirjallisuus, joka on täynnä sekä...
Useimmat Helsingin kaupunginkirjastossa järjestettävät kurssit ja opastukset alkavat tammikuun aikana. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/asiakasopastukset/
Tinnitus eli korvien soiminen on yleinen vaiva, johon on monia syitä. Tietoa löytyy mm. Terveyskirjaston sivuilta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=ati
Lääkäriltä kannattaa kysyä asiasta tarkemmin.
Sahanpurun painolle on hankala antaa aivan tarkkaa arvoa. Paino riippuu ainakin siitä kuinka tiukkaan puru on pakattu ja kuinka kosteaa se on.
Lämmöneristeenä käytettävälle kuivalle sahanpurulle ilmoitetaan yleensä tiheydeksi 120-200 kg/m³. Tästä voidaan laskea, että yhden purukilon vaatima tilavuus on noin 5-8 litraa.
Lähteitä:
Vähäkallio et al.: Lämmön- ja kosteudeneristys
Siikanen: Rakennusaineoppi
RT-kortisto: Rakennustarvikkeiden ainetiheyksiä sekä tavarakuormia
Runo Äiti Maa, jonka alkusanat kuuluvat "Minun äitini, Maa, ota vastaan poikasi väsynyt" on julkaistu Waltarin kokoelmassa Muukalaislegioona (1929) ja löytyy myös ainakin Waltarin kokoelmasta 22.30 - pikajuna Viipuriin (1966) sekä Mikan runoja ja muistiinpanoja -kirjasta (1979).
Sampo-nimeä käytti ensimmäisen kerran etunimenä Sakari Topelius sadussa Sampo Lappelill vuonna 1866 (suomeksi Sampo Lappalainen). Almanakkaan se otettiin vuonna 1929. Sampo on yleisnimenä tuttu Kalevalasta, jossa se tarkoittaa taianomaista, haltijalleen kultaa ja muuta arvokasta tuottavaa esinettä (Lähde: Anne Saarikalle ja Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön).
Yleisnimenä sampo liittyy myös sanaan sammas. Molemmat sanat ovat tarkoittaneet rajapyykkiä, rajakiveä, pylvästä, patsasta ja paalua jo ainakin 1700-luvulla. Sana esiintyy myös monissa suomen sukukielissä. Yleisnimenä sammas- ja sampo-sanoja on tutkittu paljonkin. (Lähde: Suomen sanojen alkuperä. etymologinen sanakirja: 3 R-Ö).
Yhteydestä Shakespearen Hamletiin...
Elisabet tulee heprealaisesta nimestä Elisheba, joka tarkoittaa ”Jumala on valani”. Uudessa testamentissa Elisabet on Johannes Kastajan äidin nimi. Nimi on ollut yleinen kuninkaallisten keskuudessa. Suomessa vanhimmat tiedot ovat vuodelta 1439.Nimestä on lukuisia muunnelmia, esim. Liisa, Lisbet, Elsa, Elise, Bettina ja Isabel. Nimestä esiintyy myös runsaasti erilaisia kirjoitusasuja esim, Elisabeth, Eliisabet, Eliisabeth ja Elizabeth.
Lähde:Saarikalle, Anne: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus, 2007
Pentti Lempiäisen kirjassa Suuri etunimikirja (WSOY, 1999) sanotaan:
Elisabet, Vanhassa testamentissa 2. Moos. 6:23 muodossa Eliseba (hepr. Jumala on valani tai Jumala antaa avun). Elisabeth on Marian jälkeen kristikunnan tavallisin...
Pelastustoimen nettisivuilta löytyi vastaus kysymykseesi:
"Sisäasiainministeriön määräyksessä nuohouksesta todetaan mm. seuraavaa: Kerran vuodessa nuohotaan kiinteällä polttoaineella, useammilla polttoaineilla tai raskasöljyllä toimiva tulisija hormeineen. Suuluukuttoman takan tulipesän nuohooja puhdistaa vain, mikäli kiinteistön omistaja tai haltija siitä nuohoojan kanssa erikseen sopii.
Jos takkaa ei käytetä ja se on vain sisustuselementtinä ja sen pystyy kiistattomasti osoittamaan, kannattaa asiasta keskustella paikalle tulevan nuohoojan kanssa. Suomen olosuhteissa käyttämätön hormi voi ajan kuluessa tosin rappeutua myös itsestään."
Kysymys ja vastaus löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta:
http://www.pelastustoimi.fi/neuvontapalvelu/...
Hei!
Asiaa on tiedusteltu tällä palstalla aikaisemminkin.
Suoria hintatiedusteluja voit tehdä näyttämällä kolikkoa alan asiantuntijoille ja voit keskustella aiheesta netissä Suomen numismaatikko ry:n keskustelupalstalla, sivulla http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/
Teoksessa Suomen rahat arviohintoineen 2005: keräilijän opas tuon kolikon arvoksi annetaan 5-450 euroa kunnosta riippuen. Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy myös uudempi Suomen rahojen arviohinnasto, vuodelta 2008. Sen saatavuuden voit tarkistaa Piki-verkkokirjastosta http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2
Oletan, että kysymys on Suomen terveydenhuoltohenkilöstön vaatetuksen historiasta. Medic-tietokannasta löytyi seuraavanlaisia lehtiartikkeleja:
Haltia, M; Herzen, A von
"Aateet on mun vaatteet" : kuvadokumentteja Suomen lääkäreiden ja sairaanhoitajien asuista 1600 - 1900 -luvuilta (lehdessä Duodecim 1996 vol. 112 no.23 s. 2283-2300) Saatavilla Tikkurilan kirjastosta.
Sarén, S
Uusia ideoita laitosvaatetukseen : asennemuutosta kaivataan
lehdessä Sairaala 1999 vol. 61 no. 8 s. 24-27
Pylvänäinen, I
Terveydenhuoltohenkilöstön työpuvun uusi malli
Sairaala 1985 vol. 48 no. 1 s. 21-23
Pitko, S
Työvaate lähin työympäristö
Sairaanhoitaja - Sjuksköterskan 1979 vol. 55 no. 16 s. 14-5
Sairaala ja Sairaanhoitaja - Sjuksköterskan -lehtien...
http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiaehdokkaat2008/…
Suomen kirjasäätiön nettisivustoilta käy ilmi Puhdistus-romaanin ulkomaille myydyistä käännösoikeuksista.
Sivustoilta voi lukea seuraavaa:
Viro, kustantaja Varrak
Norja, Oktober
Tanska, Rosinante
Hollanti, Ambo Anthos
Saksa, Kiepenheuer & Witsch
Ranska, Editions Stock
Espanja, 451 Editores
Israel, Kinneret-Zmora
Venäjä, Limbus Press
Jossain vaiheessa Sofi Oksasen kirja on tulossa vironkielisenä käännöksenä.
Vastaus näyttää löytyvän vaikkapa englanninkielisestä Wikipediasta http://en.wikipedia.org/wiki/Jeeves
Tässä sieltä kopioitu luettelo Jeeves-romaaneista ja -novelleista:
The Jeeves canon consists of 35 short stories and 11 novels (or 24 short stories and 12 novels, depending on whether The Inimitable Jeeves is considered a novel or a collection of linked stories):
The Man With Two Left Feet (1917) — One story in a book of thirteen
"Extricating Young Gussie" — The first appearances of Jeeves and Bertie
(My Man Jeeves (1919) — Four stories in a book of eight, all four reprinted in Carry on, Jeeves. The non-Jeeves stories feature Reggie Pepper.)
("Leave It to Jeeves", was reprinted in Carry on, Jeeves as "The Artistic Career of Corky")
("...