Rakas sisko, joka on Sweet Walley High sarjan osa 7, on ainakin HelMet-.kirjastoissa, eli pääkaupukiseutun kirjastoissa. Löytyy myös Mäntsälän, Keravan ja Järvenpään kirjastoista.
Runo löytyy suomennettuna Leo Saukkoriipin julkaisemasta ja suomentamasta (?) kokoelmasta Riemunkirjavin lyhdyin Keisarin papukaija Oravanpyörästäni(Tornio 1991) sivulta 174.
Wikipediassa on mainittu jo kaksi ensi vuonna (2008) ilmestyvää osaa Nummelan ponitalli-sarjaan: Susivaaran aarre ja Mustan korpin linna. Ilmestymisajankohtaa ei mainita.
Nummelan ponitallia kustantaa WSOY, joten voit tiedustella
heiltä mahdollista ilmestymisaikataulua, osoitteesta http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/feedback&chapter=60
Kysyin kirjastonhoitaja ja kirjallisuusterapeutti Pirjo Arvolan mielipidettä suositeltavista kirjoista.Pirjo ehdotti, että tässä vaiheessa, kun suru on vielä pinnalla, kannattaisi välttää kirjoja joiden pääateemana on kuolema.
Hän suosittelee sen sijaan satuja, joiden avulla erilaisia tunteita voi turvallisesti käsitellä. Erityisen hyviä voisivat olla suomalaiset kansansadut. Yksittäisenä hyvänä satuna Pirjo mainitsi Grimmin sadun Siili-Jussi.
Tässä muutamia satukokoelmia:
Raul Roine: Suomen kansan suuri satukirja (WSOY 1958)
Slaavilaisia satuja. (Suomentaja UM Kellomäki, Weilin & Göös 1974)
Grimmin sadut, osat I Ruusunen, II Tuhkimo, III Lumikki
(Tammi 1999)
Satujen lisäksi hyvä luettava voisi olla Betsy Byarsin Blossomin perhe -...
Tracy Chevalierin romaani Tyttö ja korvakoru on yksin-kertainen kertomus köyhtyneen porvarisperheen lahjakkaasta tyttärestä, joka joutuu piiaksi Vermeerin jatkuvasti kasvavaan perheeseen. Aluksi hän pääsee taiteilijan apulaiseksi sekoittamaan värejä ja vihdoin malliksi mestari-teokseen. Hinta on kuitenkin kova. Vermeerin ehdoton taiteilijaluonne vaatii veronsa myös ympäristöltään.
Tekijä on Yhdysvaltalainen tietokirjatoimittaja, joka on muuttanut Eurooppaan ja ryhtynyt kirjailijaksi tämän kirjan myötä. Kirjassa kuvataan rauhallisesti ja tyynesti myös perheen sisäisiä jännitteitä ja sen ajan ankaraa, mutta toisaalta kauneuden täyttämää elämää.
Sevastian on venäjänkielinen muoto nimestä Sebastian, tai latinaksi Sebastianus, joka tarkoittaa mies Sebastian kaupungista Vähä-Aasiasta. Katolisessa kirkossa on kymmenen pyhimystä ja autuaaksi julistettua Sebastiania.
Sebastianin muistopäivä on ollut Suomen almanakassa 1700-luvulla 20.1. Suomen katolilaisten nykykalenterissa päivä on pysynyt edelleen samana. Ruotsalaisessa almanakassa Sebastianin nimipäivä on myös 20.1.
Nimistä kannattaa etsiä tietoa esim. Vilkuna, Kustaa, Etunimet tai Lempiäinen, Pentti Suuri etunimikirja.
http://www.behindthename.com/name/sevastian
"Lötkösen perheen tapaus" -runo löytyy Kaija Pispan teoksesta Titulein taikasanat (WSOY, 2004, ISBN 951-0-29362-8). Teosta on tällä hetkellä hyvin saatavissa HelMet-kirjastoista (1.12.2007).
Olisiko kyseessä Puškinin runo Bahtshisarain suihkulähde, joka löytyy kokoelmasta PUšKIN, Aleksandr: Kertovia runoelmia / Aleksandr Pushkin ; suomentanut Aarno Saleva. - Espoo : Artipictura, [1999] (Jyväskylä : Kopijyvä). - 335 s ISBN 952-5347-00-1
Puškinilla on eräiden lähteiden mukaan myös lyhyempi versio runosta, mutta sen suomennosta ei löytynyt Puškinin suomennoksien joukosta, eri tietokannoista tai Internetistä.
Onneksi olkoon.
Perusteos tässä voisi olla Suomalainen vauvakirja.
Isyyden näkökulmasta Helmet-hausta löytyy sanapareilla
isät raskaus tai isyys raskaus
esimerkiksi seuraavat teokset:
Isä syntymässä : vauvan odotus, syntymä ja hoito / Hanna Hirvonen
Turvallisuutta ja varmuutta lapsen odotukseen : äitien ja isien kokemuksia raskaudesta ja äitiyshuollosta / Riitta Paavilainen, Väitöskirja, Tampereen yliopisto
Myös verkkojulkaisuna http://acta.uta.fi/teos.phtml?7707
The guy's guide to surviving pregnancy, childbirth and the first year of fatherhood / Michaal Crider
Your pregnancy for the father-to-be : everything dads need to know about pregnancy, childbirth, and getting ready for a new baby / Glade B. Curtis and Judith Schuler
Sanaparilla...
Tarkkaa vastausta kysymykseesi ei löytynyt. Eero Kiviniemen etunimioppaassa Iita Linta Maria (1993) on suosituimpien nimien listoja vuoteen 1991 asti. Väestörekisterikeskuksen nettisivuilla olevat vuosittaiset etunimitilastot eivät ulotu vuosiin 1993-95. 1990-lukua koskeva tilasto siellä kuitenkin on, mutta se ei jaottele kutsumanimiä ja jälkimmäisiä nimiä erikseen. Löydät palvelun osoitteesta http://www.vaestorekisterikeskus.fi/ (klikkaa sivun keskiosassa olevaa linkkiä Nimipalvelu ja sitten Suosituimmat etunimet > 1990 - 99). Listasta löytyy 10 suosituinta miehen ja naisen nimeä sillä vuosikymmenellä. Lisätietoja asiasta voi kysellä Väestörekisterikeskuksesta, jonka yhteystiedot löytyvät em. nettisivulta.
Vuoden 1995 suosituimmat...
Ainakin Lahden kaupunginkirjastosta löytyy Mika Waltarin Pienoisromaanit-niminen kirja, jossa on keltaiset kannet. Kirja on ilmestynyt v. 1995 WSOY:n kustantamana. Kyseessä on v. 1966 ilmestyneen teoksen toinen painos. Sen ISBN on 951-0-03805-9.
Internetistä löytyy sekä ilmaisia että maksullisia laskentaohjelmia pientalon rakennuskustannuksista.
TaloPeli-sivusto tarjoaa maksutta käyttöön suppean ohjelman, jolla voi laatia kustannusarvion rakentamishankkeesta. Laajempi ohjelma edellyttää rekisteröitymistä ja määräaikaisen käyttöoikeuden maksamista.
http://www.talopeli.fi/
Rakentaja.fi -sivustolta (http://www.rakentaja.fi/ , vasemmalla Rakentaja.fi-mapit > Rahoitus ja vakuutus > Laskurit) löytyy erilaisia tarvike- ja kustannuslaskureita. Osa niistä on vapaasti käytettävissä, osa edellyttää rekisteröitymistä ja jotkut osiot ovat maksullisia. Kannattaa tutustua myös sivuston Keskustelut-osioon, josta löytyy Rahoitus ja vakuutus -aiheryhmä.
Myös kirjamuodossa löytyy tietoa...
Kirjeenvaihtokaveri-asiaa on kysytty aiemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa ja siihen löytyi hyvä vastaus arkistosta - se menee näin:
Internetissä on useita palveluita, jotka välittävät kirjeenvaihtoystäviä.
Kokeile esimerkiksi seuraavia:
http://www.mylanguageexchange.com/penpals.asp
http://www.efriends.pnet.pl/lists.html
Lisää voit etsiä esim Googlella, http://www.google.fi . Valitse hakusanaksi joko penpals tai pen friends.
Ulkoministeriön kirjastosta tai um:n arkistosta ei valitettavasti ole saatavana
Japanin ulkopolitiikkaan liittyvää historiatietoa muutoin kuin normaaleista historian
hakuteoksista, joita löytyy muistakin kirjastoista.
Kehottaisinkin sinua vielä jatkamaan kyselyitä, esimerkiksi Japanin suurlähetystöstä
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=17223&culture=fi-FI…
Helsingin yliopistosta tai British Librarysta.
Kirjastot.fi -sivustolta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/
löydät vinkkejä. Valitse etusivulta Lapsille. Saat linkkilistan otsakkeella Linkkejä lapsille ja lastenkirjastotyötä tekeville sekä Lukutoukan kirjahyllyn. Molemmilta pääset eri kirjastojen lasten- ja nuorten sivuille, joilla on myös lukuvinkkejä eri ikäisille ja eri tilanteisiin.
Voit etsiä opinnäytetöitä esim. kirjastot.fi -sivustolta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/. Valitse etusivulta Frank-monihaku, valitse Hakuryhmät-listalta Ammattikorkeakoulukirjastot tai Yliopistokirjastot. Hae sitten Valitse kirjastot -valikosta tietty amk-kirjasto/yliopistokirjasto tai Kaikki ja kirjoita Asiasana-hakukohtaan: sadut opinnäytteet tai satutunnit opinnäytteet. Saat listan, josta voit klikata tarkempia tietoja ja saatavuutta.
Googlesta voit hakea myös hakusanalla satukerho. Satukerho-nimeä käyttävät ilmeisesti lähinnä yhdistykset ja seurakunnat, kirjastoissa nimitys on useimmiten satutunti tai satutuokio.
Rokasta on kysytty aiemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Löydät vastaukset palvelun arkistosta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx kirjoittamalla hae arkistosta -kenttään hakusanat Tuntematon sotilas ja Rokka.
LASTU-tietokannasta http://www.lastukirjastot.fi/lahti/ löydät Rokasta kertovia kirjoja kirjoittamalla tarkennetun haun asiasanakenttään Rokka, Antti. Lisäksi kannattaa tutustua Tuntemattomasta sotilaasta kertoviin kirjoihin. Kirjoita kirjan nimi asiasanakenttään ja klikkaa hakunappulaa. Hakutuloksena saamiesi kirjojen nimiä klikkaamalla näet, ovatko teokset paikalla Lahden kaupunginkirjastossa.
Helsingin Sanomissa on ollut Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista kertova juttusarja. Rokasta kertova...
Kumpaakaan mainittua Michael Connellyn kirjaa ei ole toistaiseksi suomennettu. Tietoa kirjailijasta ja luettelo hänen teostensa suomennoksista löytyy DekkariNetistä http://www.tornio.fi/kirjasto/tuu/dekkarit/kirjailijat/connelly.htm ja suomalaisen kustantajan kotisivuilta http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=281&component=/PublishDB/Kirjail…
The Black Ice ja The Last Coyote löytyvät alkukielisinä pääkaupunkiseudulta. Haku http://www.helmet.fi
Sanni on puhuttelumuoto nimistä Aleksandra, Sandra ja Susanna. Aleksandra on Aleksanterin sisarnimi ja molempien taustalla on kreikan Aleksandros, 'puolustaja', 'suojelija'. Susanna -nimi taas pohjautuu hepreankielen 'liljaa' tarkoittavaan sanaan Shushannah.
Almanakkaan Sanni-nimi otettiin vuonna 1953. Nimi oli yleinen 1900-luvun alussa ja sen uusi suosio on alkanut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.
Lähdekirjoja esim. Vilkuna, Kustaa : Etunimet, Saarikalle, Anne : Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön.
Lisää lähdekirjoja saa esiin kirjastotietokannoista hakemalla vaikkapa asiasanalla etunimet.