Alku ja Alkku ovat skandinaavisen Algot-nimen suomalaisia muunnoksia, joiden pohjana on ilmeisesti keskiaikainen Algut-muoto. Sellaiset sukunimet kuin Alkula ja Alkku ovat muodostuneet tämän nimisten Satakuntaan asettuneiden isäntien nimistä. Tornionjokilaaksossa ja Kemijoen suulla jo 1500-luvulla sukunimenä esiintyvä Alkku kertoo väestötieteilijöiden mukaan satakuntalaisten muutosta pohjoiseen. Alkkula-niminen kylä löytyykin sekä Akaan Viialasta Satakunnan ja Hämeen raja-alueelta että Ylitorniolta Lapista. – 'Alkku'-sanalle sinänsä ei sanakirjoista merkitystä löydy.Lähteet: Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet Suomalainen paikannimikirja Kielitoimiston sanakirja Suomen murteiden sanakirja Vanhan...
Ana Huangin Twisted -sarjasta on suomennettu tähän mennessä kolme osaa (Twisted 1: Rakkaus, Twisted 2: Pelit, Twisted 3: Viha), mutta ne näyttävät löytyvän toistaiseksi ainoastaan äänikirja- tai e-kirja -versioina. Valtakunnallisesta E-kirjastosta (https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto) niitä ei valitettavasti löytynyt, mutta ainakin Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta ja kaupallisista äänikirjapalveluista, kuten esimerkiksi Bookbeatista ja Storytelistä ym, näytti löytyvän.
Tehtäviä löytyy Oppikouluun pyrkivän opas -kirjoista. Vuoden 1967 painoksessa voisi olla tehtäviä noilta vuosilta. Lisäksi koulujen arkistoissa voi olla pääsykoetehtäviäkin arkistoituna. Ne löytyvät Kansallisarkiston kokoelmista. LinkitFinna.fi: Oppikouluun pyrkivän opas (1967) https://finna.fi/Record/helka.9920297393506253?sid=4839217282Arkistojen Portti: Oppikoulut https://portti.kansallisarkisto.fi/fi/aineisto-oppaat/oppikoulut
En valitettavasti löytänyt vastausta tähän. Kirjastonhoitajalta on kysytty signeerauksista useasti ennenkin, tapana on ohjata tiedustelemaan asiasta alan asiantuntijoilta kuten antiikkiliikkeistä tai taidehuutokaupoista.Vaara-kirjastoista löytyy Suomalaisten taiteilijoiden signeerausmatrikkeli, josta vastausta voisi koittaa etsiä. Myös Suomen taiteilijaseuran kuvataiteilijamatrikkelia voi selata johtolankojen toivossa.
Muumioitavan eli palsamoitavan ruumiin kuivattamiseen egyptiläiset käyttivät natronia. Natron on luonnollinen, emäksinen suola, joka sisältää natriumbikarbonaattia sekä muita natriumyhdisteitä, ja sitä voitiin löytää esimerkiksi kuivuneiden järvien pohja-alueilta.Lähteet: Resepti 3 500 vuoden takaa: Näin Egyptissä muumioitiin kasvot | YleKuinka ruokasooda on keksitty ja kuinka sitä on keksitty alkaa käyttää leivonnassa? | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Kysyin kollegoilta apua kirjan etsimiseen ja sain vastaukseksi, että kyseinen kirja olisi "Ystäväni noitatyttö", jonka on kirjoittanut E.L. Konigsburg.
Hei,kirjastoissa kirjojen korjaamiseen käytetään yleensä yleisliimaa, kuten Erikeeperiä, harsoteippiä tai kontaktimuovia. Tärkeää on myös sidonnan muut vaiheet, esimerkiksi kuivuminen ja prässit. Kirjansitomiseen on olemassa myös erilisiä liimoja, kuten tämä:Kirjansidontaliima - Hobby PointTässä on myös kirjansidonnasta kuvitettu ohje vuodelta 2014:Inspiratikka: Kuvitettu ohje: KIRJANSIDONTA
Tähän kysymykseen ei valitettavasti ole löytynyt vastausta. Bob Dylanin alkuperäinen kappale on vuodelta 1963. Hector suomensi ensimmäisen singlensä Palkkasoturi vuonna 1965 ja jatkoi sen jälkeen yhteiskunnallisesti kantaa ottavien kappaleiden tekemistä. Dylanin kappaleen käännös (Suuressa toivelaulukirjassa 17 nimellä Ajat ne muuttuu) sijoittuukin mahdollisesti samoille ajoille, 1960-luvun loppupuolelle. Löytyisiköhän joltakin palstan lukijalta tästä varmempaa tietoa?
Hei, esimerkiksi seuraavissa saduissa on lautta tai vene olennainen tarinankerronnan kannalta:Jansson, Tove: Muumit ja suuri tuhotulvaKuratomi, Chizuko: Otso-herran lauttaMikkanen, Raili: Histamiini rakentaa lautanTwain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
Vastauksen lähteeksi ei löytynyt Ylen sivuilta virallista tietoa. Ilta-Sanomien verkkosivuilla 9.2.2017 julkaistun jutun mukaan kyse on ollut siitä, että Yle omistaa oikeudet alkuperäiseen käännökseen ja ääniraitaan eikä niitä ollut oikeutta käyttää uudessa versiossa.www.is.fi/viihde/art-2000005081231.html
Avoin Kalevala -verkkosivulta löytyy Kalevalan vuoden 1849 näköispainoksen sananselityksiä. Vetoperä mainitaan 35. runossa ja se tarkoittaa vero-osaa. Kolmaskymmenesviides runo · Avoin Kalevala (finlit.fi)
Euroopan komission ylläpitämä Eurodice -sivusto julkaisee kuvauksia kansallisista koulutusjärjestelmistä sekä mm.indikaattoreita ja tilastoja koulutuksen alalta. Sivuston mukaan Sveitsi on liittovaltio ja monikielinen maa, jossa on hajautettu koulutusjärjestelmä. Ensisijainen vastuu koulutuksesta on 26 kantonilla eli osavaltiolla. Kukin osavaltio luo oman opetussuunnitelmansa, mutta periaate on, että opetuskieli on saksa, ranska, italia tai retoromaani riippuen kielialueesta. Oppilaat oppivat kielialueensa pääkielen ohella peruskoulun aikana jonkin toisen Sveitsin virallisista kielistä sekä englannin kielen.Lisätietoja aiheesta löydät Eurodice -sivuston Sveitsiä kuvaavasta osuudesta:https://eurydice.eacea.ec.europa.eu/national-...
Maija-laulun sanoja on kysytty tällä palstalla aiemminkin. Lainaan tässä vuonna 2018 annettua vastausta. "Sanat tähän lauluun löytyivät pienestä "Jeesuksesta laulan" vihkosesta, joka on painettu 1959 Kristiinassa, kirjapaino Oy Pohjan-miehessä. Laulun sanoittajaa tai säveltäjää ei kerrota." Vihkosta voi yrittää saada kaukolainaksi.
Roomalaisten vastine maaäiti Gaialle oli Tellus. Telluksen vastaparina oli yleensä Caelus, joka henkilöi taivasta. Caelus vastaa Gaian puolisoa Uranosta.Lähteet:https://fi.wikipedia.org/wiki/Tellus_(jumalatar)https://en.wikipedia.org/wiki/Caelushttps://historycooperative.org/roman-gods-family-tree/
Alistussuhteet ovat voineet vaihdella tarpeen mukaan. Jatkosodan historia -teossarjassa mainitaan 23.6.1944 silloisen Rask.Psto 23:n olleen siihen asti osa 10.D:n tykistöä ja tukeneen Ratsuväkiprikaatia Karjalan kannaksella. Seuraavan kerran nimeään vaihtanut Raskas Patteristo 33 löytyy kesä-heinäkuun vaihteessa 1944 3. Prikaatin tykistökomentajan, everstiluutnantti A. Ilvan johtaman Ryhmä Ilvan alaisuudesta, jossa se oli edelleen 6.8.1944. Patteristolla on saattanut olla muitakin alistussuhteita, joita ei ole katsottu aiheelliseksi mainita Jatkosodan historia -sarjassa. Näiden selvittämiseen hyvä lähtökohta voisivat olla Raskas Patteristo 23:n ja Raskas Patteristo 33:n säilyneet digitoidut sotapäiväkirjat, jotka löytyvät...
Finna.fi -palvelun hakutoiminnolla voi hakea niin yleisten kirjastojen, korkeakoulukirjastojen kuin erikoiskirjastojenkin aineistoja. Valitsemalla hakuehdoksi portugalin kielen sekä aikakauslehdet, vaikuttaa siltä, että suomalaisiin kirjastoihin ei tilata portugalinkielisiä painettuja lehtiä. Hakutuloksista (linkki alla) nähdään, että kirjastoissa on tarjolla esimerkiksi suomalaista teollisuutta tai tiettyä tieteenalaa koskevia lehtiä, ei kuitenkaan aivan uusimpia sellaisia.https://finna.fi/Search/Results?sort=main_date_str+desc%2Cid+asc&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22por%22&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FJournal%2F%22&join=AND&bool0%5B%5D=AND&lookfor0%5B%5D=aikakauslehti&type0%5B%5D=AllFieldsLastu-...
Sarjan kolmas osa ei ole vielä ilmestynyt eikä sen julkaisuaikataulua ole julkistettu. Tarkistin asian Karin Collinsin kustantajan sivuilta (Kustantamo S&S/Schildts & Söderströms) sekä hänen itsensä ylläpitämältä sosiaalisen median Instagram-tililtä karincollinsskriver. Sosiaaliseen mediaan hän oli elokuussa tehnyt päivityksen, jonka mukaan hän tekee taustatyötä kolmatta osaa varten.
Suurimmaksi osaksi uhrauskäytäntö loppui vuonna 70 jaa, jolloin Rooman armeija tuhosi temppelin Jerusalemissa, eli paikan jossa suoritettiin uhrausrituaalit. Käytäntöä jatkettiin hetken toisen juutalaissodan aikana 132-135 jaa, mutta se lopetettiin pysyvästi juutalaisten hävittyä sodan.-https://www.jewfaq.org/sacrifices_and_offerings-https://mechon-mamre.org/jewfaq/qorbanot.htm