Kaunokirjallisuuden Kirjasampo -palvelusta http://www.kirjasampo.fi/ löytyivät Lilian Jackson Braunin kissadekkarit Kissa, joka osasi lukea takaperin (1967) ja Kissa joka söi johtolangan (1968). Erle Stanley Gardnerin Perry Mason ja papukaija todistajina ja Susan Conantin Hihna kiristyy (1990), ovat dekkareita, joissa eläin ei ole etsivä, mutta toimii ratkaisevassa roolissa rikoksen selvittämisessä. Juan Díaz Canalesin John Blacksad -dekkarisarjakuvat, joihin kuuluvat Kissa varjoisilta kujilta (2006), Valkoinen valtakunta (2007), Punainen sielu (2008)ja Hiljainen helvetti (2010) muodostavat sarjan, jossa kaksimetrinen musta kissa toimii yksityisetsivänä. Belgialainen sarjakuvapiirtäjä Sokal on julkaissut useita jännityssarjakuva-albumeja...
Meillä ei ollut valitettavasti juuri nyt mahdollisuutta tutkia filmiä, mutta kyseinen elokuvahan sijoittuu n. 1860-luvulle, jolloin kyseessä lienee keisarillisen Venäjän asevoimien juhlapuku.
Kyseessä saattaisi olla esimerkiksi patruunalaukku, joka oli varsin koristeellinen ja saattaa tuoda myös mielikuvan "kameralaukusta". Upseerin asustukseen oli mahdollista liittää myös monenlaisia muitakin laukkuja ja koteloita, esim. asekotelo tai "leipälaukku".
Kannattaa kuitenkin muistaa, että ko. elokuva filmattiin jatkosodan aikana, jolloin puvustamisen ja varustamisen mahdollisuudet saattoivat olla normaalia niukemmat. Elokuvissa ei ole ollut myöskään aina mahdollisuuksia eikä tarvettakaan pysyä täysin sataprosenttisessa historiallisessa...
Et kerro, mistä löysit kyseisen ilmauksen, mutta luultavasti se useimmissa käyttöyhteyksissään tarkoittaa suunnilleen samaa. Esimerkiksi HelMet-verkkokirjastossa käytetään termiä "käyttäjien tagit", ja HelMetin Ohjeit-linkistä löydät sille tämän selityksen:
Lisää tagi -kentässä voit lisätä teoksen tietoihin sen sisältöä kuvailevia sanoja eli aiheita, jotka eivät sisälly kirjaston antamiin luettelointitietoihin. Huomaa, että tagit eivät ole arviointeja, vaan niillä voi kertoa, mitä teos käsittelee. Esim. halloween, ubuntu, vaellusreitit. Antamasi tagin voit kirjautuneena ollessasi poistaa teoksen tiedoissa näkyvästä kohdasta Omat tagit.
Ilmeisesti et ole käyttänyt korttia muutamiin vuosiin, koska tietosi ovat jo poistuneet lainaajarekisteristä.
Saadaksesi uuden kortin sinun pitäisi siis käydä jossakin HelMet-kirjastossa. Ota mukaan henkilötodistus; kortin saat saman tien.
MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 kertoo muun muassa näistä termeistä. Trendi on 1. jonkin ilmiön kehityksen (määrätietojen avulla laskettavissa oleva) suunta, suuntaus. Esimerkiksi voidaan puhua vaikka väestönkasvun nykyisestä trendistä. Trendilla voidaan tarkoittaa myös
2. leimallista, näkyvää piirrettä (nykyisessä) muodissa, käyttäytymisessä tai muussa sellaisessa. Esimerkiksi voidaan puhua vaikka kukkakuosista kevään trendinä.
Tendenssi on puolestaan pyrkimys, taipumus, kehityssuunta, suuntaus; (mielipiteitä ohjaileva) tarkoitus, tarkoitushakuisuus. Esimerkiksi puhutaan tilaston osoittamasta tendenssistä lisääntyvään alkoholinkulutukseen tai romaanin yhteiskunnallisesta tendenssistä.
Laissa yleisistä kirjastoista (17 §) sanotaan seuraavaa: ”Yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Asiantuntijatehtävässä toimivalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu. [– –] Kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan.” Laki löytyy kokonaisuudessaan Finlex-tietokannasta osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161492
Laki siis jättää melko paljon väljyyttä henkilökunnan koulutuksen suhteen. Työnhakuilmoituksista näkee, että työnantajilla on erilaisia...
Lahden kaupunginkirjaston kesätyöpaikat tulevat hakuun Lahden kaupungin verkkosivuille maaliskuussa.
http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/0EFC66C25A29C123C22573F4003C6FF1
Lahden kaupungin kesätyöpaikat 2013
Lahden kaupunki tarjoaa noin 350 kesätyöpaikkaa koululaisille ja opiskelijoille. Kesätyön pituus on yksi kuukausi. Halutuimpia kesäpestejä ovat perinteisesti olleet työt kirjastoissa ja päiväkodeissa. Kesätyöt voivat viedä myös näyttämön lavalle, maauimalaan tai arkeologisille kaivauksille. Palkka kesätyöjaksolta on 800 euroa koululaisille ja 900 euroa opiskelijoille.
Haku kaupungin kesätyöpaikkoihin alkaa 4.3.2013.
Lisätietoja tarvittaessa:
Työllisyysasioiden päällikkö
sami.kuikka(a)lahti.fi
Salasanan Lahden kaupunginkirjastoon saat käymällä missä tahansa kaupunginkirjaston toimipisteessä ja esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/uusinta.htm
Ulkoasiainministeriön ylläpitämän Eurooppatiedotuksen kotisivuilta löytyy tietoja Euroopan unionin jäsenmaista vuosittain ja unioniin liittymisvuosista
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=92654#.URC…
Etsityn runon Kylän pääss' on krouvi tuolla on kirjoittanut unkarilainen Sándor Petöfi. Otto Mannisen suomennos siitä löytyy Petöfi-kokoelmasta Runoja, joka ilmestyi ensimmäisen kerran 1922; viimeisin painos on vuodelta 2001. Sama käännös löytyy lisäksi parista runoantologiasta: Uudempaa lausunta-ohjelmistoa (1925) ja Runon ääni : lausujain juhla-antologia (1988).
Uusi Helmet-kortti maksaa aikuisilta kolme euroa ja lapsilta kaksi euroa.
Lisää tietoa kirjaston maksuista täällä: http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Maksut(647)
Hei!
Tällä hetkellä Piki-kirjastoista löytyy viisi dvd-levyä,
jotka käsittelevät haikaloja:
-Haita ja miekkavalaita
-Petoeläimet 1. Saalistajat
-Ryhävalas & valkohai
-Life in the oceans
-Sharkwater
Saatavuuden voi tarkistaa Piki-verkkokirjastosta, osoitteesta https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/haku;jsessionid=859EEB5B6AFB20…
valitsemalla materiaaliksi dvd ja kirjoittamalla asiasanaksi HAIKALAT
Tällä hetkellä Turun kaupunginkirjastossa ei ole mahdollista maksaa maksuja verkkopankin kautta. Voit maksaa maksusi missä tahansa Vaski-kirjastossa. Kaikissa Turun kaupunginkirjaston toimipisteissä voi maksaa myös pankkikortilla.
Voit tehdä kaukopalvelupyynnön HelMet-palvelusivuston kaukopalvelulomakkeella http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu tai olemalla suoraan yhteydessä siihen kirjastoon, josta haluat kaukopalvelutilauksesi noutaa. Kaukopalvelu on maksullista toimintaa.
Ensimmäisessä maailmansodassa Japani taisteli ympärysvaltojen puolella Saksaa vastaan. Japanilaiset valtasivat Iso-Britannian tukemana Saksan laivastotukikohdan Qingdaossa syksyllä 1914. Saksalaiset kaatuneet haudattiin Qingdaoon. Vangit (3900-5000, luku vaihtelee eri lähteissä - lieneekö sotilaat ja internoidut siviilit laskettu erikseen) päätyivät sotavankileireille Japaniin, joissa heitä kohdeltiin suhteellisen hyvin.
Ilmeisesti 11 saksalaisvankia kuoli leireillä sodan aikana. Vangit sekä yhdeksän kaatuneen jäännökset palautettiin Saksaan 1920. Kahden kaatuneen (Dietrich Kraft ja Herman Jakob Gol) hautakivet vaikuttaisivat seisovan yhä Sanada-yaman sotilashautausmaalla Osakassa. Lisätietoja mm.seuraavilta www-sivuilta:
http://kurumenmon...
Sellon lisäksi Entressen kirjastossa Espoossa näyttäisi olevan kyseinen laite. Varaustilannetta voit tutkia osoitteessa www.entressenkirjasto.fi ja varaukset tehdään soittamalla info-tiskille: 09-81653776.
Sukututkimusta voi tehdä monella tavalla, niin maksullisesti kuin maksuttakin. Kannattaa aloittaa kokoamalla tietoja (syntymä- vihkimis- ja kuolinajat, ammatit ja asuinpaikat) vanhemmistaan ja muista sukulaisistaan.
Monet kansalais- ja työväenopistot järjestävät kursseja aloitteleville sukututkijoille.
Arkistolaitoksen sivuille on koottu tietopaketti aloittelevalle sukututkijalle:
http://www.arkisto.fi/palvelut/sukututkijoille/
Suomen sukututkimusseuran kautta saa myös paljon hyödyllistä tietoa, sivuilta löytyy mm. kirkonkijoihin kuuluvien kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloiden hakemistotietokanta Hiski:
http://www.genealogia.fi/
Petraa koskevaa tietoa suomeksi löytyy Kyyti-kirjastoista seuraavista teoksista:
Petra: antiikin kadonnut kaupunki, 2002, Amos Andersonin taidemuseon julkaisuja sekä
Theodoros: henkäys hiileen (faktaa ja fiktiota sisältävä teos Petran historiasta), 2001.
Englanninkielinen: Jane Taylor, Petra, 2005.
Netissä voi lukea Petran Aaroninvuoren kaivauksista suomeksi (Finnish Jabal Haroun Project (FJHP): http://www.fjhp.info/kotisivu.htm. Sivulla on myös luettelo projektiin liittyvästä kirjallisuudesta.
Wikipedia kertoo myös Petrasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Petra_(kaupunki).
Wadi Rum on vähemmän julkaisuissa esitelty alue. Englanninkielisessä Jordanian matkailuoppaassa Jordan (Insight guide), 1999, on artikkelit sekä Wadi Rumista että...
Tiede-lehden artikkelissa 2012:2
http://www.tiede.fi/artikkeli/1510/maistat_mita_kuulet
on viitattu joihinkin tutkijoihin.
Bruno Meszistä mm. löytyy netistä useita viittauksia, esim.
http://www.academia.edu/704926/The_music_of_taste
http://www.molecularrecipes.com/molecular-gastronomy/taste-music/
http://www.perceptionweb.com/abstract.cgi?id=p6801