Kivipölyä voi käyttää ensinnäkin puutarhassa kasviravinteena kivennäislannoitteen tapaan. Kivipölyä suositellaan käyttämään kasveihin vain vähän kerrallaan, minkä vuoksi se ei riitä yksinään kasvien lannoittamiseen. Lisäravinteet ovat todennäköisesti paikallaan.
Kivipöly sopii rakenteeltaan maanmuokkaamiseen. Sen sisältämät hiukkaset sitovat kivipartikkeleita. Käyttämäni lähteen mukaan kivipöly saattaisikin soveltua sidosaineeksi esimerkiksi käytävien rakentamisessa.
Kolmas mahdollinen käyttötapa puutarhassa on tuholaisten torjunta kivipölyllä. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan muiden muassa tuhkan, kalkin ja sahanpurun ohella myös kivipölyllä voi "tahrata" tuholaisia. Pölyä sirotellaan esimerkiksi tuholaisten ympärille ja...
Helmet-kirjastot ovat järjestäneet heinä-elokuussa Pokémon Go Lure Party nimisiä tapahtumia. Tapahtumissa on kyse kirjaston ylläpitämistä pokestopeista, joihin houkutellaan erityisen paljon pokémoneja pyydystettäväksi ns. lurejen avulla.
Tapahtumissa on tarjottu pelaajille langatonta nettiyhteyttä, mahdollisuutta ladata puhelinta sekä juotavaa. Suoranaista opetusta ei ole ilmeisesti ollut tarjolla.
Seuraava Lure Party järjestetään Vantaan puolella Myyrmäen kirjastossa ensi tiistaina 23.8.2016 kello 14-17. Tapahtuma näyttäisi olevan toistaiseksi viimeinen laatuaan.
Suosittelen alkajaisiksi pistäytymään paikan päällä Myyrmäessä. Vaikkei tapahtumassa olisikaan virallista opetusta tarjolla, on paikalla vähintäänkin innostunutta ja pelistä...
Toimittajan tehtävä kirjassa on yleensä erilainen kuin kirjoittajan, vaikka on toki mahdollista, että myös toimittaja kirjoittaa jotakin kirjaan. Toimittajan täsmällinen tehtävä vaihtelee varmasti tapauskohtaisesti. Tieteellisissä teoksissa toimittajalta vaaditaan erilaisia asioita kuin vaikkapa kaunokirjallisen novellikokoelman toimittajalta. Tämä selostus pohjautuu omaan kokemukseeni asiasta sekä alla oleviin lähteisiin.
Joskus toimittaja saattaa olla se, jolta koko kirjan julkaisemisen idea lähtee liikkeelle. Ja toisinaan toimittaja saattaa vaikka itse kustantaakin kirjan. Toisaalta usein kirjan aihe on jo enemmän tai vähemmän valmiina, ja toimittajaksi pyydetään jotakuta, jolla on tietoa ja osaamista kirjan aiheesta. Toimittajia...
Kyseinen lukuisista vanhoista alakansakoulun lukukirjoista tutuksi tullut runo "Varpunen ja hevonen" on saksalaisen Wilhelm Heyn (1789 - 1854) kirjoittama. Runon suomensi Johan Bäckwall vuonna 1860.
Jostain syystä runon kirjoittajaksi mainitaan useimmissa lähteissä Zachris Topelius. Aarni Penttilä toteaa, että tämä tieto perustuu erehdykseen. Runo on siirtynyt lukukirjoihin Topeliuksen "Luonnonkirjasta" (joka ilmestyi ruotsiksi vuonna 1856). Siinä runo esiintyy tekijänimettömänä, mikä johti runon lainaajia harhaan. Näin on käynyt muutamalle muullekin Heyn eläinrunolle.
Runon voi lukea kokonaisuudessaan esimerkiksi alla olevasta linkistä. Toisesta linkistä avautuu alkuperäinen saksankielinen runo.
https://www.deutsche-digitale-bibliothek....
Helena Anhavan runo "Kun tapaa katkeroituneen vanhuksen" sisältyy hänen runokokoelmaansa Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa (1971). Runon voi lukea myös Helena Anhavan runojen kokoelmasta Runot 1971 - 1990 (1990).
https://finna.fi
https://kirjasto.kuopio.fi/Kirjastot
Anhava, Helena: Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa (Otava, 1971)
Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirastosta selvitettiin, että taloyhtiön pääsuunnittelija on arkkitehtitoimisto Kahri. Todennäköisesti kyseessä on arkkitehti Esko Kahri.
Coelhon tyyppisiä filosofisia romaaneja voisivat olla esimerkiksi:
Alasalmi, Päivi : Joenjoen laulu (2013) ja Pajulinnun huuto (2015). Kirjoissa käsitellään saamelaisten ja suomalaisten suhteita, saamelaisen identiteetin säilymistä, kristinuskon tuloa käännytyksineen. Myös naisten asema ja häpeä aviottomista lapsista teemana.
Itkonen, Juha : Myöhempien aikojen pyhiä (2003) . Itkosen esikoiskirjassa kaksi mormonipoikaa saapuu Suomeen levittämään omaa uskontoaan suomalaisten keskuuteen. Kirjassa kuvataan kahden nuorukaisen suhdetta uskontoon ja toisiinsa, sitä kuinka suomalaiset suhtautuvat näihin sanansaattajiin, uskonnollisia yhteisöjä ja ristiriitoja, ulkopuolisuutta
Karna, Maija : Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä (2015). Kirja...
Samaan aihepiiriin, josta mainitsemasi teokset kertovat, voit tutustua lukemalla Eunsun Kimin ja Sébastien Fallettin teoksen Pohjois-Korea : yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä (2014) ja
Hyeonseo Leen ja David Johnin teoksen Seitsemän nimen tyttö : pakoon Pohjois-Koreasta (2015).
Teokset ovat lainattavissa tai varattavissa HelMet-kirjastojen kokoelmista.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Yhdysvalloissa Salt Lake Cityssä on äskettäin avattu virtuaalinen huvipuisto Void, jossa voi pelauttaa mm. pelejä, seikkailuja, ongelmanratkaisutehtäviä ja opetustehtäviä.
Alla linkit aiheesta uutisoineen Tekniikka & talous -lehden ja Void-puiston sivuille:
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/virtuaalinen-huvipuisto-auk…
http://www.polygon.com/features/2016/5/5/11597482/the-void-virtual-real…
Suomessa laseja näytetään vuokrattavankin, mutta ainakin löytämäni yritykset vuokrasivat niitä yritysten käyttöön.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Uuden suomalaisen nimikirjan (2000) mukaan sukunimi Mörö tulee siitä, että tummatukkaista, isokokoista ihmistä on saatettu nimitellä sanoilla mörkö ja mörö, joilla on tarkoitettu pelottavan ja kummituksen lisäksi myös villieläintä, karhua, sutta tms. Sukunimenä Mörö on kannakselainen, nimenkantajia asui ennen viime sotia etenkin Valkjärvellä ja Kivennavalla.
Hei!
Kuoleman Spiraalin jälkeen tulee Tuulen puolella. Seuraavat kirjat sarjassa ovat: Ennen lähtöä, Veren vimma, Rivo satakieli, Väärän jäljillä, Minne tytöt kadonneet ja Rautakolmio. Kirjat ovat saatavissa myös äänikirjoina Hämeenlinnan kirjastosta,
terv. Ulla Hämäläinen-Pelli
Yksittäisen kirjailijan saamat prosenttiosuudet eivät ole julkista tietoa, mutta esimerkiksi Suomen Kirjailijaliitto lähtee siitä, että kirjailijan on saatava vähintään 21% ns. kustantajan nettohinnasta. Suomessa on kuitenkin sopimusvapaus, joten kirjailija ja kustantaja voivat sopia tätä alhaisemmasta tai korkeammasta osuudesta vapaasti.
Sillä, onko kysymys kirjaston vai jonkun muun ostaman kirjan hinnasta, ei suoranaisesti ole tekemistä kirjailijan saaman korvauksen kanssa, sillä edellä mainittu kustantajan nettohinta on kirjakaupan hinnoista riippumaton.
Lienee selvää, että aloittelevat kirjoittajat eivät saa yhtä hyvää sopimusta kuin sellainen kirjailija, joka on kustantajalle pystyvänsä tekemään hyvin myyviä kirjoja.
Heikki Poroila
Kyseessä on Volkswagenin omien sivujen mukaan Kiss-yhtyeen esittämä laulu "Beth". Se on albumilta "Destroyer" vuodelta 1976. Laulun ovat tehneet Bob Ezrin, Stanley Penridge ja Peter Criss.
Heikki Poroila
Ei ole tietoa. Kirjavälityksen syksyn ennakkotiedoissa ei näy mitään uutta sarjaa Cassandra Clarelta, mutta kaikilta kustantajilta ei ole ennakkotietoja.
Claren tähänastinen suomalainen kustantaja on Otava, jonka omassa syksyn julkaisuluettelossa ei ole tätä sarjaa. Voit aina kysyä kustantajlata, onko sillä aikomus julkaista myöhemmin myös Infernal devices -sarja suomeksi. Otavan yhteystiedot ovat täällä: http://otava.fi/yritys/yhteystiedot/
Helmet-kirjastokortti lakkaa toimimasta, jos asiakas ei ole käyttänyt sitä kolmeen vuoteen. Uuden saat maksutta käymällä jossain helmet-kirjaston toimipisteessä pääkaupunkiseudulla. Henkilöllisyys on todistettava. Kortti on maksuton.
Kysyjä tiedustelee, miksi tasa-arvolain muutoksessa ei mainita peruskoulua. Laissa mainitaan syrjinnän kielto ja koulutusta tarjoavat tahot, muttei tarkemmin koulutyyppejä. Laki jää siis tälle tasolle. Tasa-arvolain muutoksen taustalla olevassa valmisteluaineistossa viitataan perusopetuslain kohtaan Oikeus turvalliseen opiskeluun.
SÄÄDÖKSET
1329/2014: Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta (1329/2014)
jolla on muutettu Lakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta – Tasa-arvolaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19860609
Tasa-arvolain muutoksessa tulevat mainituiksi syrjinnän kielto ja koulutusta tarjoavat tahot - 6 c §, 7 §
http://finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141329
1325/2014:...
Helsinki Region Infoshare sisältä avointa data pääkaupunkiseudulta vapaasti hyödynnettäväksi. http://www.hri.fi/fi/
Sivulta löytyy esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjaston käynnit toimipisteittäin:
http://www.hri.fi/fi/dataset/helsingin-kaupunginkirjaston-kaynnit-toimi…
Helsingin kaupunginkirjaston lainausmäärät toimipisteittäin:
http://www.hri.fi/fi/dataset/helsingin-kaupunginkirjaston-lainausmaarat…
Tässä kaikki:
http://www.hri.fi/fi/dataset?q=kaupunginkirjasto&sort=metadata_created+…