Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Miten pitää suhtautua kokonaisen kirjan kopiointiin. Tänä vuonna uudistettu laki kai sallii sen, vaikka Kopioston ohje onkin ettei. Siis asiakas haluaa… 2109 Tekijänoikeuslaki 12§ sallii kopioinnin yksityistä käyttöä varten. "Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen." (Tek.oikL 12§ 1mom) Lakiuudistuksessa ei tähän ole tulossa muutosta. Laista Opetusministeriön sivulla, http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/?lang=fi Kopiosto tulee kuvaan mukaan, kun on kyse esim. kopionnista oppilaitoksissa. "Kun teosta kopioidaan yrityksissä, kouluissa tai julkishallinnossa, tarvitaan siihen sekä tekijän että kustantajan lupa. Lupa tarvitaan teoksen osittaiseenkin kopiointiin. Suomalaiset tekijät ja kustantajat ovat antaneet Kopiostolle valtuudet myöntää puolestaan kopiointilupia." http...
Löytyiskö tietoa Etelä-Afrikan apartheid-politiikasta? 2832 Pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa on runsaasti aiheeseesi mahdollisesti sopivia kirjoja, joita voit tiedustella lähikirjastosta. Seuraavasta listasta voit valita sopivalta tuntuvat kirjan nimet ja tekijät. Lista ei ole täydellinen, kysy lisää lähikirjastosta. Anteeksiantaminen : tie tulevaisuuteen / Desmond Tutu ; suomentanut Ritva Hellsten KIRJA 2001 Biko / Donald Woods ; suom.: Aarne T. K. Lahtinen KIRJA 1978 Ei hunningolle tänään : afrikkalainen lapsuuteni / Alexandra Fuller ; suomentanut Sirpa Kähkönen KIRJA 2003 Ei hunningolle tänään : afrikkalainen lapsuuteni / Alexandra Fuller ; suomentanut Sirpa Kähkönen KIRJA 2004 Etelä-Afrikka - ihmisoikeudet - Suomen ulkopolitiikka / Tuure Junnila KIRJA 1988...
Rovaniemellä oli n.15 vuotta sitten eräs kirja Saksan panssarivaunuista (oliko se Germany AFV). Onko kirja jäljellä? 1003 Olikohan kaipaamasi kirja tämä:Crow, Duncan (ed.):Armoured fighting vehicles of Germany: world war 2. Profile Publications 1973. Kirja on meiltä poistettu. - Tämä sen sijaan on lainattavissa edelleen: Senger und Etterlin,F.M.von:Die Kampfpanzer von 1916-1966. J.F. Lehmanns Verlag 1966. 523 s.
Missä suomalaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa on päähenkilönä tai muuten tärkeässä roolissa maahanmuuttajalapsi? 1278 Valitsin http://www.helmet.fi-haussa kohdan Aineistohaku lapsille. Valitsin linkin Monipuolinen haku ja sen hakukenttään kirjoitin Maahanmuttajat. Aineisto-kohdasta valitsin Kirjat. Näin sain kolme sivua viitteitä, joista osa on varmaan Sinulle sopivia.
Haluaisin tietoa Hannu Salamasta. Esim. syntymä? 1299 Kirjailija Hannu Salama on syntynyt 4.10.1936 Kouvolassa. Lisää tietoa Hannu Salamasta löydät suomalaisten kirjastojen kirjallisuusverkkopalvelusta, Kirjasammosta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123272674426226 Kirjastossa on myös kirjoja, joista löydät lisätietoja, esim.: Tarkka, Pekka: Salama (1973) Harakka, Timo: Markiisi de Salaman vuodet (1986) Salama, Hannu: Ihmisen ääni (1978) Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita (2000) Miten kirjani ovat syntyneet. 2 / toimittanut Ritva Haavikko (1980) Näiden ja muutamien muidenkin Hannu Salamaa käsittelevien kirjojen saatavuuden Hämeenlinnan seudun kirjastoissa voit tarkistaa verkkokirjastostamme kirjoittamalla tarkennetussa haussa asiasanat/aihe –kenttään hakusanaksi...
Missä Ollin, Väinö Nuortevan kokoelmassa löytyy pakina Kirjallinen kerho? 1377 Kirjallinen kerho löytyy ainakin Ollin kokoelmasta Nimittäin tuota noin, ilmestymisvuosi on 1939. Kirjan saatavuuden voi tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi .
Löytyykö kirjastosta Ilkka-sanomalehden 30.8.2001 ja sitä vanhempia numeroita ja miten niitä saa käyttöönsä? 1291 Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston kokoelmista löytyy alueen sanomalehtiä mikrofilmeinä. Kirjaston lehtiluettelot löytyvät kirjaston www-sivuilta http://www.seinajoki.fi/kirjasto/lehdet.html Ilkka-lehteä säilytetään mikrofilmattuna vuodesta 1906 lähtien. Kirjaston neuvonnasta voi varata ajan mikrofilmien lukulaitteelle, puh. (06) 416 2318 tai (06) 416 2326. Yhdellä laitteista voi myös ottaa kopioita. Kopiointitarpeesta kannattaa mainita laitetta varattaessa. Kopion hinta on 0,20 €. Mikrofilmien lukulaitteet sijaitsevat kirjaston kellarikerroksessa.
Millainen oli Sebastian Gripenbergin historia? Käsittääkseni hän oli historiallisesti merkittävä henkilö, mutta tietoa en löydä mistään? - Suomen ensimmäinen… 871 Sebastian Gripenberg (1795-1869) oli senaattori, Mustialan maanviljelyskoulun johtaja, kartanonomistaja ja vapaaherra. Gripenberg syntyi Voipaalan kartanossa Sääksmäellä sotilassukuun ja lähtikin aluksi sotilasuralle, mutta teki merkittävän osan elämäntyöstään maanviljelyn parissa. Hän edisti sukukartanollaan Voipaalassa uusia viljelymenetelmiä, viljeli vuodesta 1833 sokerijuurikasta ja perusti sokeritehtaan. Vuonna 1837 hänet nimitettiin Mustialan maanviljelyskoulun johtajaksi. Lisää tietoa Sebastian Gripenbergistä löydät Suomen kansallisbiografian osasta 3 (2004), jossa on Raimo Savolaisen kirjoittama artikkeli hänestä. Artikkelin lopussa mainitaan lisäksi seuraavat lähteet: Artikkelit: J. R. Danielsson-Kalmari: Arseni Zakarevski ja...
Mistä löytyisi teoriapohjaa työyhteisön hyvinvoinnin selvittämisestä.Teen opinnäytetyötä työyhteisön hyvinvoinnin tilan selvittämisestä ja sen kehittämisestä… 1014 Työyhteisön hyvinvoinnista on ilmestynyt useita teoksia. Muutamia esimerkkejä: - Rauramo Päivi: Työhyvinvoinnin portaat, 2004 - Heiske, Pirkko: Hyvinvointia työyhteisöön, 1997 - Työyhteisön terveys ja hyvinvointi, 2002 Lisää asiaa koskevaa kirjallisuutta löytyy esim. Oulun kaupunginkirjaston tietokannasta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=form2&sesid=985696816 etsimällä kahdella asiasanalla työyhteisöt ja hyvinvointi. Vastaavilla asiasanoilla Aleksi-artikkelitietokannasta tulee 139 lehtiartikkeliviitettä. Aleksi on asiakkaillekin käytössä monissa kirjastoissa, mm. Oulun kaupunginkirjastossa. Muutamia esimerkkejä Aleksista: - Saloheimo, Kristiina: Sosiaalisen pääoman ja sitoutumisen yhteys psyykkiseen hyvinvointiin. Työ ja ihminen,...
Mitähän CD tai DVD sanakirjoja ja oppikirjoja olisi Italian kielen opiskeluun. Kiitos tiedoista. PS: Linkkejä. 2560 Tässä muutama teos, jotka löytyvät kokoelmistamme. Näissä teoksissa opetuskieli on suomi ja tallennusmuto cd. Näitä kursseja ei ole saatavissa dvd-muodossa. Näiden allaolevien tietojen avulla voitte kysyä niitä tai varata kirjastoistamme tai PIKI-verkkokirjaston välityksellä. Kurssien saatavuuden voitte tarkistaa mm. PIKI-verkkokirjastostamme osoitteessa http://kirjasto.tampere.fi:8000/ - vasemman laidan rivistä voi valita kohdan haku ja etsiä saatavuustiedot esimerkiksi tekijän nimellä tai teoksen nimellä. Lisää italian kielen kursseja löydätte kirjoittamalla hakuun riville Asiasana hakusanaksi italian kieli ja valitsemalla kohtaan aineistolajiksi esimerkiksi moniviestin (= opetuspaketti joka sisältää yleensä sekä kirjallista ja...
Etsin tietoa Suezin kriisistä. Olisiko jossakin kirjassa tai lehdessä paljon tietoa? 1597 Suezin kriisihän puhkesi loppuvuonna 1956, kun Suezin kanava kansallistettiin. Kriisistä on tietoa ainakin seuraavissa teoksissa: Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 22, s.288-296, 1984. Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s.903-904, 1988. Otavan suuri maailmanhistoria, osa 18, s.145-147, 1986. Suuri maailmanhistoria, osa 14, s.62-63, 1983. Sadat, Anwar el-: Presidentin ääni, s.139-144
Luin äskettäin Leo Tolstoin Sota ja rauha -teoksen. Haluaisin toteuttaa seuraavan mieleen tulleen idean: Sota ja Rauha loppuu ajallisesti 1800-luvun… 3291 Tässä joitakin mahdollisia teoksia. Kaikkien teosten tapahtumia ei tosin voi tarkkaan paikantaa juuri jollekin tietylle vuosikymmenelle, mutta summittainen ajallinen jatkumo teoksista muodostuu. Gribojedov, Aleksandr: Viisauden haitta (Gore ot uma: näytelmä), Puskin, Aleksandr: Jevgeni Onegin, Gogol, Nikolai: Iltoja maatilalla Dikankan lähistöllä, Nevan valtakatu, Päällysviitta, Nenä, Mielipuolen päiväkirja, Muotokuva, Reviisori, Kuolleet sielut; Lermontov, Mihail: Aikamme sankari; Herzen, Aleksandr: Kuka on syyllinen? (Kto vinovat?), Nekrasov, Nikolai: Ehoa kenen elo on (Komu na Rusi zit horoso); Gontsarov, Ivan: Oblomov, Tavallinen juttu; Turgenjev, Ivan: Metsämiehen muistelmia, Isät ja lapset, Aateliskoti, Aattona, savua; Dostojevski,...
Kuinka paljon maksaa kirja jos ei vaikka löydä sitä? semmonen kelly fionan kirjoittama? 1112 Tulkitsin kysymyksestäsi, että haluat tietää kadonneen kirjan korvaamisesta. Sinun on korvattava kadonnut tai vahingoittunut teos maksamalla teoksen omistavan kaupunginkirjaston määräämä korvausmaksu. Mikäli haluat korvata teoksen toisella vastaavalla teoksella, on asiasta sovittava erikseen teoksen omistavan kirjaston kanssa. Vantaan kaupunginkirjaston korvausmaksu lastenaineistoon kuuluvasta kirjasta on tällä hetkellä 9 €. Lisää maksuista voit lukea Vantaan kaupunginkirjaston kotisivuilta www.vantaa.fi/kirjasto ja valitsemalla sieltä kohdan Kirjastopalvelut ja sen alta Maksut, maksaminen, perintä.
Etsin Pientalorakentamisen kehittämiskeskuksen julkaisemai Pientalo CD -nimisiä informaatio CD-levyjä. En löytänyt niitä kirjasto hauilla. Onko teidän… 519 Tarkoitat ehkä Suomalaisia pientaloja -CD:tä. Tuotetietoa: Suomalaisia pientaloja -CD esittelee kuuden suomalaisen talovalmistajan suosittuja omakotitaloja. Ohjelmalla pääset vapaasti kulkemaan 3D-mallinnetuissa taloissa ja niiden ympäristössä. Kirjastoilla on CD:n lainausoikeus asiakkaille. Tätä CD:tä ei vielä ole kirjastoissa, koska tuote on niin uusi. Oletettavasti lähitulevaisuudessa tulee kirjastoihin.
Löytyykö aineistoa lapsen lukihäiriön korjaamiseen? 757 Lukihäiriöstä löytyy paljonkin aineistoa. Voitte hakea PIKI-verkkokirjastosta, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi:8000/ vasemman reunan linkistä HAKU. Asiasanalla lukihäiriöt saa tulokseksi peräti 91 teosta (kirjoja, videoita, cd-rom-levyjä). Jos yhdistää asiasanat: lukihäiriöt ja lapset (tekijä-tai nimeke-kentän voi vaihtaa asiasana-kentäksi), tuloksena on 34 teosta. Näiden aineistojen saatavuutta voi tarkastella samalta sivulta.
Mikä on kirja, jossa tyttö menee Venäjälle tsaari Nikolain aikaan ja ystävystyy tsaarin verenvuototautia sairastavan pojan lääkärin kanssa ? Kirja on romaani… 1331 Tämän tyyppinen juoni on Eva Illoisen nuortenkirjassa Tsaarin poika. Se on vuodelta 1986. Tosin se kertoo nuoresta pojasta, joka viettää aikaa Aleksein kanssa vähän ennen keisariperheen tuhoa. Voit tarkastaa aineistotietokannasta, http://www.helmet.fi , missä kirjastossa teos on paikalla.
Haluaisin lukea Bertin pähkäilyt koska olen lukenut Bertin päiväkirjan. 130 Bertin pähkäilyt kuuluu lähikirjastosi, Saarijärven kaupunginkirjaston kokoelmaan. Tässä on linkki kirjaston aineistotietokantaan, josta voit tarkistaa kirjan saatavuuden: http://saarijarvi.kirjas.to/ Ainakin tällä hetkellä kirjaa näyttäisi olevan Saarijärven pääkirjastossa hyllyssä.
Kysyisin onko kirjastolla sellaista palvelua, että voin tilata oman paikkakuntani kirjastoon muutaman kirjan toisen paikkakunnan kirjastosta...vaikka… 810 Kaukopalvelulomake löytyy kirjaston sivulta http://www.lib.hel.fi/ kirjasto-info. Sieltä pääsee suoraan täyttämään lomakkeen. Toinen mahdollisuus on kirjastoissa täytettävä lomake. Hinnat löytyvät samasta paikasta.
Onko venäläisillä (neuvostoliitolaisilla) Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta vastaava kaunokirjallinen teos toisesta maailmansodasta/ talvisodasta? 1366 Venäläisillä/neuvostoliittolaisilla on teos, joka vastaa monella tavoin ”Tuntematonta sotilasta”. Se on Aleksandr Tvardovskin kertova runoelma ”Vasili Tjorkin – kirja sotilaasta”. Runoelmassa yhdistyvät sodan realistinen kuvaus ja huumori. Päähenkilö, Vasili Tjorkin, on tavallinen rivisotilas, joka edustaa aitovenäläistä kansanluonnetta. ”Handbook of Russian literature”, ed. Victor Terras, kuvaa ”Vasili Tjorkinia” seuraavasti: ”Toisen maailmansodan aikana Tvardoski julkaisi … laajan suosion saaneen kertovan runoelmansa ’Vasili Tjorkin’ (1942-5). Runoelma antoi venäläisille kansanomaisen sankarin, jota he saattoivat rakastaa, ja jonka kanssa he saattoivat helposti samaistaa itsensä”. Neuvostokriitikko Juri Andrejev kirjoittaa: ”...
Tarvitsisin tietoa liikunnanohjaajan koulutuksella (opistotaso, ammattitutkinto, AMK) valsmituneiden sijoittumisesta työelämään skeä heidän palkkauksestaan … 814 En löytänyt tähän kysymykseen sopivia viitteitä Linda- Manda- enkä Arto- tietokannoista, jotka etsivät viitteitä Suomen tieellisistä kirjastoista ja niitten tilaamista lehdistä. Tilastokeskuksestakaan en löytänyt mitään sopivaa, mutta jos haluat etsiä itse, katso www.tilastokeskus.fi Tilastokeskuksen yhteystiedot: Käyntiosoite: Työpajankatu 13, Helsinki Postiosoite: 00022 Tilastokeskus Puhelin: (09) 17341 (keskus) Suomen Urheilukirjastosta vastattiin, että jos tekee liikunnanohjaajien sijoittumisesta tutkimusta pitkällä tähtäimellä, seuraavista viitteistä varmaan on hyötyä, mutta uutta aineistoa ei löytänyt. (Urheilukirjaston yhteystiedot:Suomen Urheilukirjasto Olympiastadion 00250 Helsinki puh. 09-434 22 521 faksi: 09-434 22 550...