Se osa evakoista, joka ei ollut saanut elantoa maataloudesta, alkoi siirtyä jo varhaisessa vaiheessa asutuskeskuksiin työtä etsimään. Suuri osa siirtoväestä ei ollut palannut Karjalaan jatkosodan aikana. He olivat työllistyneet eri paikkakunnille jo ennen Karjalan luovuttamista. Kaupungeissa ja muissa asutuskeskuksissa koettiinkin asuntopulaa sodan jälkeen. Siirtoväen asuttamisen vastaava viranomainen oli sisäasianministeriön siirtoväenasiainosasto.
Lähteet:
Karjala 4 : Karjalan vaiheet (1983)
Palomäki, Antti: Juoksuhaudoista jälleenrakennukseen (2011)
Siirtoväen sopeutuminen (1952)
Virolainen, Johannes: Karjalaiset Suomen kohtaloissa (1988)
"Oksanen-nimeä on syntynyt kahtena eri aikakautena. Ensimmäinen vaihe ajoittuu 1500-luvulle, jolloin ilmeisesti Pälkäneen Oksalasta siirtyi asukkaita Jyväskylän lähelle Oravasaareen (Hendrich Oxa 1571). Oravasaaressa he saivat vallitsevan savolaisen käytännön mukaan nen-loppuisen sukunimen Oksanen, joka sitten levisi lähinnä silloisen Suur-Rautalammin alueelle ja myös Savon puolelle. [..] Toinen nimen syntyjakso alkoi 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin yleensäkin otettiiin nen-loppuisia luontoaiheisia sukunimiä. Oksanen pysyi melko suosittuna uudisnimenä vielä vuoden 1906 nimien suomalaistamiskampanjassakin. [..] Mainitun Pälkäneen Oksalan talon, sittemmin myös kylän nimi liittynee mieluummin vanhaan appellatiiviin oksi 'karhu' kuin...
Jyväskylän kaupunginkirjastosta kerrottiin, että saat kirjastokortin ilmoittamalla osoitteesi ja esittämällä kirjaston hyväksymän voimassaolevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Kirjastokortin myöntämiseen tarvitaan Suomessa oleva osoite.
Transmiehet voivat harrastaa ja harrastavatkin seksiä siinä missä kuka tahansa muukin. Transsukupuolisten ihmisten seksuaalisuutta saattaa joskus rajoittaa esimerkiksi kehodysforia, eli vierauden tunne tai inho omaa kehoa kohtaan.
Kommunikaatio partnerin kanssa on aina oleellinen osa seksiä. Transihmisillä kommunikaatio on tärkeää myös siksi, että kumppanin on tärkeää tietää, kuinka transhenkilön kehoa tulee koskea ja mitä sanoja siitä halutaan käytettävän. Hormonit ja kirurgiset toimenpiteet saattavat paitsi muuttaa käsitystä omasta kehosta ja erogeenisista alueista myös vaikuttaa seksuaaliseen haluun.
Joillekin transmiehille tehdään genitaalikirurgisia toimenpiteitä. Tällöin yleensä ensin...
Paukkutakiksi kutsutaan 1970-luvulla muodissa ollutta kevyttä, vyötärömittaista toppatakkia, johon kuului usein raitasomisteet.
Paukkutakkeja on muisteltu ainakin internetin keskustelufoorumeilla kuten Vauva.fi:ssä.
Turun ammattikorkeakoulun vuoden 2018 opinnäytetyössä on kuva paukkutakista sivulla 18.
Moong dal on mungpavuista tehty ruoka. Dal viittaa yleisesti linssiruokiin, moong taas nimenomaisesti mungpapuihin (tunnetaan myös mungopapuina).
Dal on aasialainen ruokalaji, jota syödään paljon etenkin Intiassa. Sitä voi valmistaa useista erilaisista linsseistä ja pavuista. Moong dal tehdään halkaistuista mungpavuista. Toisinaan pelkkiä halkaistuja mungpapuja kutsutaan nimellä mung dal tai moong dal.
Moong dal -resepti (englanniksi)
Mungpapuja verkkokaupassa
Pyretriini on dalmatianpietaryrtistä (tunnetaan myös dalmatiapäivänkakkarana) peräisin oleva ainesosa, josta valmistetaan jauhetta tuhohyönteisten torjuntaan. Se on ainoa luomuviljelyssä hyväksytty tehoaine.
Pyrethrum laskettiin ennen omaksi suvukseen asterikasvien heimon taksonomisessa järjestelmässä, mutta nykyisin siihen kuuluneet kasvit luokitellaan pietaryrtteihin (Tanacetum) ja krysanteemeihin (Chrysanthemum).
Dalmatianpietaryrtti (dalmatianpäivänkakkara), Tanacetum cinerariifolium, gråkrage, dalmatinerkrage (puutarha.net)
dalmatianpietaryrtti - Tanacetum cinerariifolium | Esiintyminen | Suomen Lajitietokeskus
Pyretriini ja pyretroidit - torjunnassa käytetyt tehoaineet - Hyönteismaailma (hyonteismaailma.fi)
Tehoaineet...
Säkeet ovat Margo Lairdin runosta Ebb tide, joka ilmestyi alun perin Ken Geeringin toimittamassa Breakthru-runouslehdessä vuonna 1965. Runo sisältyy myös Geeringin kokoamaan Breakthru-lyriikan antologiaan It's world that makes the love go round (Corgi, 1968).
Suomen Pankki lakkasi vastaanottamasta v.1897 5:n markan seteliä v.1944 lopussa, joten seteliä ei käytetty 1950-luvulla. Tieto on Antti Heinosen kirjasta Ruplista markkoihin s. 305-306. Kirja löytyy Suomen Pankin julkaisuarkistosta.
Kansallismaisemat-sarja on saatavissa kirjastoista YLEn Tallennemyynnin julkaisemana DVD:nä. Sen mahdollisesta televisiouusinnasta ei ole tietoa, mutta YLE Areenaan pitäisi olla tulossa jaksoja katsottavaksi 31.7.2022 (https://areena.yle.fi/1-4206003).
Sarjan jokaisen jakson alussa ja yhden lopussa kuultavan tunnusmusiikin säveltäjää ei ole mainittu. Jaksojen lopputeksteissä mainittuna musiikkina kuullaan kappaleita Lenni-Kalle Taipale Triolta (Fadin' storm, First peace, Hääpari, Invisible beauty of my flower, Kohkaus, Taivas on sininen ja valkoinen) ja Samuli Mikkoselta (Ilman pitkillä pihoilla, Keijonlahden stalker, Pilvi puhuu, Syys, Taivasalla, Virta vie).
Kysymyksenne on hyvin tapauskohtainen, emmekä täältä tietopalvelusta pysty, emmekä voi ottaa kantaa siihen, mikä tilanne juuri teidän osaltanne on. Emme myöskään anna oikeudellista neuvontaa.
Paras tapa aloittaa on tiedustella asiasta omasta tienhoitokunnastanne, jossa on selvillä kyseessä olevan tiestön hoito maksuineen ja niiden määräytymistietoineen.
Lisätietoa löytyy myös verkosta mm.
https://www.tienhoito.fi/
https://www.tieyhdistys.fi/yksityistiet/
https://www.maanmittauslaitos.fi/kiinteistot/tietoa-kiinteistoista/yksityistien-hoito-ja-yllapito
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/224880/162MML15.pdf?sequence=1&isAllowed=y
https://www.maanmittauslaitos.fi/sites/maanmittauslaitos.fi/files/attachments/2019/04/...
"Uusista startupeista 80 % selviää kolme ja 70 % viisi seuraavaa vuotta. Kasvustartupien määritelmä edellyttää kolmen vuoden selviytymistä; tämän jälkeen niiden selviytymiskehitys on samankaltainen muiden startupien kanssa."
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/79591
"-- startup-yrityksiä perustetaan 4 000–5 000, joista seuraavan kolmen vuoden aikana kohtuullisen kasvuun yltää 6–7 %, eli noin 300 yritystä."
https://www.etla.fi/julkaisut/katsaus-yritysten-kasvuun-ja-sita-koskevi…
Stalinista ja muista neuvostoliiton johtajista, kuten Leninistä, on toisinaan käytetty venäjän- ja serbiankielistä termiä Vozhd tai Vožd, joka tarkoittaa johtajaa. Sana on johdettu venäjänkielisestä verbistä vesti, joka tarkoittaa "johtaa".
1920-luvun lopulta alkaen termiä vožd alettiin käyttää yksin Stalinista, josta oli tullut Leninin kaltainen ”johtaja ja opettaja”.
https://en.wikipedia.org/wiki/Vozhd
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henkil%C3%B6palvonta_(politiikka)#Stalin
Kemosynteesi on yhteyttämisen muoto, jossa energia orgaanisten tuotteiden valmistukseen saadaan auringonvalon sijaan hapettamalla epäorgaanisia yhdisteitä. Kemosynteesiä käyttävät eliöt ovat arkkeja ja bakteereita. Ne valmistavat hiilidioksidista ja vedystä hiilihydraatteja, vettä ja muita yhdisteitä.
Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemosynteesi
Bios. 2: Solu ja perinnöllisyys. Sanoma Pro, 2013. S. 29.
Singer-ompelukoneiden sarjanumeroiden avulla valmistusvuoden voi tarkistaa alle linkatusta taulukosta. Kyseinen ompelukone on valmistettu vuonna 1894.
Singer Sewing Machine Serial Number Database:
https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-no-prefix-serial-numbers.html
Kirjastonhoitaja ei ole esineiden tunnistamisessa ammattilainen. Mielestäni valaisin muistuttaa eniten Arisuo Oy:n Aris "Polaris" -valaisinta, mutta verkosta löytyneissä kuvissa kiinnitystapa on vähän erilainen. Suosittelen kysymään asiaa esimerkiksi jostain antiikkiliikkeestä tai Designmuseosta. Esimerkiksi Hagelstam & co. arvioi esineitä myös sähköpostitse.
Lisätietoja
Hagelstam & Co | Yhteystiedot
Designmuseo Museo palvelee (designmuseum.fi)
Opetusalan eettinen neuvottelukunta on ottanut kantaa oppilaitoksissa tapahtuvaan seurusteluun marraskuussa 2020. Kun osapuolet ovat täysi-ikäisiä, juridisia esteitä seurustelulle ei ole. Sen sijaan suhde on eettisesti pulmallinen, koska opettaja-oppilassuhde on myös valtasuhde. Tilanne voi synnyttää myös yhdenvertaisuusongelmia sekä opettajan ammattietiikkaan liittyviä ongelmia.
Kannanoton voi kokonaisuudessaan lukea Opetusalan eettisen neuvottelukunnan sivulta https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opetusalan-eettinen-neuvottelukunta/#neuvottelukunnan-kannanotot
Asiaa voisi tiedustella laittamalla palautetta Vaasan kaupungille https://feedback.vaasa.fi/eFeedback. Uimarannat kuuluvat Viheralueet ja puistot -osioon https://feedback.vaasa.fi/eFeedback/fi/Feedback/2-Viheralueet%20ja%20pu…;
Kuvan perusteella on vaikea päätellä, mikä hyönteinen on kyseessä, ja hyönteisten lajinmääritys pelkän ulkonäön perusteella on usein mahdotonta. Mielestäni kuvassa kuitenkin on jokin leppäkerttu. Sami Karjalaisen Suomen leppäkertut -kirjan perusteella kyseeseen voisi tulla joko lehtopirkko, kanervapirkko, ruutupirkko tai kosteikkopirkko.
Sami Karjalainen: Suomen leppäkertut (Docendo, 2020) https://vaasankirjasto.finna.fi/Record/vaasa.1230305
Karjalaisella on myös verkkosivu leppikset.fi, jossa esitellään kaikki Suomen leppäkerttu- eli leppäpirkkolajit ja niiden värimuotoja. Laajempi valikoima kuvia esitellään kirjassa, joka kertoo myös sanalliset tunnistusohjeet ja jossa ovat mukana myös toukat ja kotelot.