Hei haluaisin tiedustella mistä johtuu että jotkut ulkomaiset elokuvat tulivat 1950-1960 luvulla todella paljon myöhemmin ensi iltaan meillä täällä suomessa pahimmillaan jopa yli vuoden päästä vasta silloin kun elokuvalla oli maaliman ensi ilta? Tähän tiedusteluun olisi mukava saada vastaus niin pian kuin mahdollista iso kiitos valmiiksi samalla toivon hyvää syksyn jatkoa teille
Vastaus
Ainakin amerikkalaisten elokuvien kohdalla syynä oli usein se, että Yhdysvalloissa tehtiin aikoinaan vain tietty määrä filmikopioita levitystä varten. Suomi saattoi olla useimmiten tässä filmikopioiden jakelussa / kierrätyksessä vielä jälkijoukossa ja myös elokuvien tekstitys vei oman aikansa. Ennen digiaikaa Suomessa nähtiin siis monesti kierrätettyjä kopioita. Joskus taustalla saattoi olla sekin, että suomalainen levittäjä ei ollut tehnyt elokuvaan syystä tai toisesta levityssopimusta ensi-illan aikoihin. Sittemmin prosessien ja esitystekniikan kehittyessä ulkomaisiakin ensi-iltoja alettiin saada Suomeen nopeampaan tahtiin.
Kommentit
Muistin mukaan Suomessakin uudet elokuvat tulivat vielä takavuosina eri paikkakuntien teattereihin eri tahdissa. Luettuaan esittelyn Hesarista saattoi ruveta odottamaan, milloin on maakuntien vuoro,
Kommentoi vastausta