Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä sukunimi Riitamaa on lähtöisin ja kuinka harvinainen se on? 978 Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan sukunimi Riitamaa on nykyisenä nimenä 60 henkilollä. Tietoja nimen alkuperästä ei valitettavasti löytynyt kirjaston kokoelmissa olevista sukunimikirjoista. Karjalan kannaksella on ollut alue, jonka omistuksesta suomalaiset ja venäläiset riitelivät 1500-luvulla. Kirjassa Jääsken kihlakunnan historia kerrotaan, että Rajajoen eli Siestarjoen ja Saijanjoen välisellä alueella Suomenlahden puoleisella rannalla sijaitsi maa-alue,jossa äyräpääläiset vanhastaan kävivät kaskeamassa. Siitä oli jo aikaisemmin käyty riitoja, kun venäläiset väittivät aluetta omakseen. Se hävitettiin kerran perinpohjin ja omistusriidoista aiheutui paikan nimikin, Riitamaa.
Mistä saan tietää kiinteistön todellisen omistajan? Isän vaimo myy nimissään isän omaisuutta. 936 Kiinteistön omistajatiedot ja kiinnitykset selviävät lainhuutorekisteristä, jota ylläpitää maanmittauslaitos. Lahden maanmittauslaitoksen yhteystiedot: Osoite: Kirkkokatu 12 B Aukioloaika: ma-pe 8.00-16.15 Sähköposti: asiakaspalvelu@maanmittauslaitos.fi Tietoja rekisteristä voi ostaa myös kunnista tai maistraateista. Tarkempia tietoja maanmittauslaitoksen sivuilta: http://www.maanmittauslaitos.fi/kiinteistot/rekisterit-otteet/lainhuuto…
Mikä on semmoinen kirja, joka kertoo pojasta, joka ilkikurisuutensa vuoksi pannaan "lapsivankilaan". Kaverini suositteli tätä, mutta ei muista nimeä eikä… 791 Seita Parkkolan nuortenkirjassa Viima on päähenkilönä 12-vuotias Viima Teräs -niminen poika. Kirjan takakannen mukaan hän "saa viimeisen mahdollisuuden uudessa koulussa nimeltä Mahdollisuuksien talo. Koulu muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa..." http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9510317101&qtyp… Kirjan kannessa on tyttö (tai poika), ja ilmassa ja tytön hiuksissa on sulkia. Kuvassa on myös rakennus. Olisiko tämä muistamasi kirja? Kirjan saa lainaan kirjastoista.
Haluaisin tietää mistä sukunimi Saarnio on lähtöisin ja mitä se tarkoittaa ? 1130 Hei, Tieto otettu kirjasta: Sukunimet, Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala (2000): Saarnio-nimisiä on asunnut Joutsenossa, Lappeenrannassa ja Imatralla. Näiden Saarnoiden nimi lienee sama perua kuin Saarnia. Taipalsaarella on kirjoihin merkitty Joh. Saarnio 1773. Vanhemman nimikannan lisäksi Saarnoita on otettu sukunimeksi 1900-luvun taitteen tienoilla lähinnä Lounais-Suomessa mutta myös Uudellamaalla. Saarnia: Nimestä on tietoja 1500-luvulta alkaen Lappeelta misää tunnetaan kylänimenä Saarniala eli Saarniankylä.
Isäni oli saanut ilmoituksen mahdollisesta palvelukseen astumisesta v. 1944. Muita papereita sodassaolosta ei minulla ole. Mistä voisin aloittaa ttietojen… 505 Luontevin aloituspaikka lähisukulaisten sotatien metsästämiseen on Kansallisarkisto, jossa säilytetään kaikkien viime sotiin osallistuneiden ns. sotilaskantakortteja. Niihin on merkitty muun muassa sotilaan henkilö-, palvelus- ja terveystiedot. Kantakorteista selviää myös joukko-osastot sekä taistelut, joihin henkilö on osallistunut. Kantakortteja voi tutkia maksutta paikan päällä Kansallisarkiston toimipisteessä Helsingissä, tai niistä voi tilata maksua vastaan kopioita postitse. Kantakorttien käyttö edellyttää tilaus- ja tutkimuslupahakemuksen täyttämistä. Lisätietoja Kansallisarkiston sivuilta: http://www.arkisto.fi/fi/aineistot/arkistolaitoksen-aineistot/aineistot… Kantakortit voivat sisältää paljon erilaisia lyhenteitä ja koodeja,...
Mistähän löytäisin Tsehovin novellin Kenelle surustani kertoisin? 923 Novelli löytyy esim. Tšehovin Valitut novellit 1 -teoksesta (WSOY, 1959) nimellä Suru. Novelli alkaa sanoilla "Kenelle surustani puhuisin?..."
Mistä löytyy tietoa krokaanin historiasta? 1696 Tietoa krokaanin historiasta löytyy seuraavista lähteistä. Kirjat: Kaunisto, Tiina-Emilia: "Siksi tahdot : hääkirja" (2012), s.206-2011. (löytyy Vaski-kirjastojen kokoelmista, esim. Raision ja Turun pääkirjastoista) "Häät = Bröllop" (2001), s.160. (löytyy Vaski-kirjastojen kokoelmista, esim. Turun pääkirjastosta) Lönnqvist, Bo: "Leivos : tutkielma ylellisyyden muotokielestä" (1997). Teoksessa mainitaan krokaani historiallisessa yhteydessä esim. s.87 ja 91. (löytyy Vaski-kirjastojen kokoelmista, esim. Raision ja Turun pääkirjastoista) Tietoa krokaanin historiasta löytyy aika niukasti kokoelmissamme olevista kirjoista. Tähän listasin ne teokset, joissa edes jollain tapaa käsitellään krokaanin historiaan tai sijoitetaan krokaani...
Kenen tekemä runo;Suorastaan uskomatonta.Kuinka ihmeessä me,jotka synnyimme ilman äitiysvoimistelua,neuvolaa ja äitiysrahaa,kuinka ihmeessä me ,jotka… 1287 Turun Seudun Vanhustuki ry:n jäsenlehdessä Tukiviesti (nro 2, elokuu 2011) on kyseinen runo ja runon tekijäksi ilmoitetaan Kauko Sihvo. Monessa muussa yhteydessä vastaavan runon tekijäksi ilmoitetaan kuitenkin tuntematon. Näiden seikkojen valossa runon kirjoittajan henkilöllisyys jää valitettavasti epävarmaksi. Lähde: http://vanhustuki-fi-bin.directo.fi/@Bin/b6bcc94d47d2d847e1995e42faf96e…
Pitäisi löytää teoksia, jossa kerrottaisiin potaskan, tärpätin ja hartsin teosta 1900-luvun Suomen maaseudulla. Myös pihkan kerääminen hyötykäyttöön kiinnostaa… 759 Toivo Vuorelan teoksessa Suomalainen kansankulttuuri, ISBN 951-0-07191-9(WSOY,1975) kerrotaan potaskan, hartsin ja tärpätin teosta. Myös teos Suomen kansankulttuuri saattaisi olla tutustumisen arvoinen. Teoksen on tehnyt Ilmar Talve ja se on Suomen Kirjallisuuden Seuran julkaisu, josta on tullut uudistettu laitos vuonna 2012. ISBN 978-952-222-414-9. Kirja käsittelee suomalaisia elinkeinoja ja aineellista kulttuuria. Harri Metsälän teos Pihka, ISBN 951-664-074-5 (Gummerus,2001)käsittelee pihkan keruuta ja käyttöä Suomessa sekä muualla maailmassa.
Lapseni on kiinnostunut palomiehistä ja tulipaloista. Pystyisittekö suosittelemaan jotain aiheeseen liittyvää kirjaa? 844 Pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-tietokannasta löytyy paljon lastenkirjoja aiheesta, ks. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sd%3A%28palomiehet%20%7C%20p… Osa kirjoista on paksulehtisiä kirjoja ihan pienille, jos haluat enemmän tietoa aiheesta, niin esimerkiksi Norbert Golluchin Miten toimii palokunta on lapsille kirjoitettu tietokirja.
Haluaisin tietää mitä tai millaisia kasettimuotoisia äänikirjoja on ollut saatavana 1970-1980 välisenä aikana - keille ne oli suunnattu ja sainko ns. suuri… 1059 Ensimmäiset äänikirjat olivat kirjallisia äänilevyjä, joita ilmestyi jo 1950-luvulla ja varsinkin 1960-luvulla. Näistä löytyy tietoja Kansalliskirjaston Fennica-tietokannasta. Muutama kirjallinen äänilevy ilmestyi vielä 1980-luvullakin. Ensimmäiset kasettiäänikirjat näyttäisivät tulleen käyttöön 1970-luvulla. Näkövammaisten kirjasto (nyk. Celia-kirjasto) julkaisi vuodesta 1972 lähtien Kasettikirjat-nimistä luetteloa, jonka nimi muuttui 1986 Suomalaiset äänikirjat -luetteloksi. Luettelosta ilmestyi myös kumulatiivisia versioita, (esim. Suomenkieliset äänikirjat 1972-1994: kertomakirjallisuus). Näkövammaisten kirjastossa kasetit olivat 1980-luvun lopulle asti ns. Clarke & Smith -kuusiraitakasetteja, joiden kuunteluun tarvittiin oma...
Löytyisikö lapsille tarkoitettuja opetuskirjoja huuliharpun tai ksylofonin soittoon? 1100 PIKI-kirjastojen alueelta löytyy kymmeniä soitonoppaita huuliharpun opetteluun. Suomenkielisiä ovat mm. Kaarlo Reinikaisen Joka pojan huuliharppukoulu ja David McKelvyn Huuliharppuopas. Löytyy myös nuotti Easiest harmonica tunes for children, jossa on yksinkertaisia melodioita huuliharpulle sovitettuna. Ksylofonin soitonoppaita on PIKI-alueella vain muutama. Randall Eylesin Mallet percussion for young beginners on tarkoitettu ksylofonin alkeisharjoitteluun. Muita soitonoppaita ovat mm. Chris Barronin Learn as you play tuned percussion & timpani ja Morris Goldenbergin Modern school for xylophone marimba vibraphone.
Missä järjestyksessä Banaani-sarja vaikeutuu? 6681 Kustannus-Mäkelän Banaani-sarjassa on lastenkirjoja eritasoisille lukijoille. Kirjan kannessa oleva värillinen banaani kertoo, millaiselle lukijalle kirja on tarkoitettu. Kustantajan tiedoissa kerrotaan, että Vihreä banaani = Kirjasarja lukemista aloittaville Sininen banaani = Kirjasarja juuri lukemaan oppineille Punainen banaani = Kirjasarja vähän enemmän lukeville Keltainen banaani = Kirjasarja sujuvasti lukeville Lisäksi sarjaan kuuluu PLUS banaanisarja, jossa on tarinan lisäksi tietoa ja tehtäviä, esimerkiksi matemaattisia tehtäviä alkuopetusikäisille. Kirjasarjaa on arvioitu blogissa http://julaer.blogspot.fi/2013/05/banaanisarja-kirpun-matka-maailman.ht… mm. näin: Vaikeustaso etenee asteittain ja sen voi huomata juonen...
1900-luvun alussa lehdet ja myös kirjat olivat kirjoitettu toisen tyylisillä kirjaimilla. Museossa vanhoja lehtiä luettavissa on teksti useasti "himmentynyt",… 1693 Fraktuura-kirjaimet löytyvät esim. näistä linkeistä: http://www.library.yale.edu/cataloging/music/fraktur.htm http://fi.wikipedia.org/wiki/Fraktuura#Fraktuura_Suomessa
Löytyykö internetistä maksuttomia karttoja, joista näkee liikenneyhteydet (junanradat, maantiet) Suomen ja Arkangelin välillä. Voi olla, ettei kelvollisia… 1138 Pietariin pääsee junalla Helsingistä, ja siitä eteenpäin myös Arkangeliin. Yksi reitti olisi Helsinki-Pietari-Vologda-Konosa-Arkangeli. Reitin voi nähdä rautatiekartasta, joka löytyy Wikipedia-commonssista: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Russia_Rail_Map.svg Venäjälle suuntautuvasta junamatkasta voi kysyä lisää myös VR:n palvelunumerosta: Junalla Venäjälle 0600 41 905 ma-su klo 7-22 1,99 €/vastattu puhelu + pvm Venäjän suuntaan lähtevät aikataulut löytyvät myös VR:n sivuilta: http://www.vr.fi/fi/index/aikataulut/aikataulutvenajalle.html Venäjän maantiet löytyvät pääpiirteissään tästä kartasta: http://www.ezilon.com/maps/europe/russia-road-maps.html Maantiethän löytyvät myös googlen kartoista.
Mistä löytyisi Marionin nuotteja varsinkin 70-luvun lauluista. 473 Ylöjärven kirjastossa on Marionin nuotti: Moni-ilmeinen Marion, vuodelta 1980. Siinä on 12 kappaletta. Yksittäisiä Marionin kappaleita on meillä Suomipopin helmiä -nuottisarjassa. Muissa Piki -kirjastoissa on Marionin nuottikirja nimeltään Marion, vuodelta 1977. Siinä on 14 kappaletta. Sen voi tilata tänne Ylöjärven kirjastoon seutuvarauksella, joka maksaa 2 €. Pirkanmaan kirjastojen nuotteja voit etsiä Piki -verkkokirjastosta, https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena terveisin Mirja Halsinaho Ylöjärven pääkirjastosta
Mitä nimet Marcel,Venla,Erdem,Lida ja Emilia tarkoittavat? 2269 Etunimistä on useita selitysteoksia. Muutama esimerkki Saarikalle Yrjö: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, 2007 Vilkuna: Etunimet, 2011. Harvinaisemmista nimistä on mm. seuraava: Nummelin: Eetu, Ukri, Amelie : 2000 kaunista ja harvinaista etunimeä. Marcel nimi tulee nimestä Mars, roomalainen sodan jumala http://www.thinkbabynames.com/meaning/1/Marcel . Sama tieto kerrotaan myös Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Markus . Venlaa on kysytty aikaisemminkin Kysy kirjastonhoitajalta palvelussa. Vastauksia on arkistossa http://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=56434dbe-8e61-49aa… . Erdem nimeen viitataan termillä virtue http://www.indiachildnames.com/definationof.aspx?name=Erdem . Liidan nimipäivää on kysytty myös http://...
Luin vähän aikaa sitten Hesarista egyptiläisestä runoudesta. Se oli hyvin koristeellista ja runsasmuotoista. Löytyisikö näillä eväillä sopivia teoksia… 1003 Tarkoitatko nykyrunoutta vai muinaista, ja suomeksi käännettyä vai arabiankielistä, tai mahdollisesti muinaisella egyptin kielellä kirjoitettua? Lahden kaupunginkirjaston ylläpitämän Linkki maailman runouteen -runotietokannan (http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/) kautta löytyy tietoa joistakin suomeksi käännetyistä egyptiläisistä runoilijoista ja lähteitä heidän runoilleen. Joukossa on niin muinaisia kuin nykyrunoilijoitakin. Tämän tietokannan kautta löytyvät egyptiläiset runoilijat Hafiz Ibrahim, Umar Ibn al-Farid, Ahmed Fouad Negm, Mahmud Sami al-Barudi, Abdarrahman al-Abnudi ja Dhul-Nun al-Misri. Runoja löytyy Kulttuurivihkot-julkaisusta (1980, nro 8, s. 23, 24 ja 26) sekä näistä kirjoista: - Todellisuuden maailmat :...
Mikä on Lauttasaaren kirjaston tarkka sijainti koordinaatteina. 626 Lauttasaaren kirjaston koordinaatit ovat: 60°9'30"N 24°53'0"E
Haluaisin varata Turun pääkirjastosta kirjan, voiko sitä mitenkään lähettää Helsinkiin? Jos voi, kuinka paljon se maksaisi. Kiitos! 844 Hei Jos haluat Turun pääkirjastosta kirjan Helsinkiin, sinun pitää tehdä ns. kaukopalvelupyyntö johonkin Helsingin kirjastoon (mieluiten Helsingin kaupunginkirjaston joku toimipaikka, mikäli se sinulle sopii). Kun pyyntö tulee tänne Turkuun, kirja lähtee sinne Helsinkiin valitsemaasi kirjastoon. Linkissä tietoa Helmet kirjastojen kaukopalvelusta: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu Meiltä ei tule mitään maksua, mutta Helsingin kaupunginkirjaston kaukolainamaksu on 4 euroa. Muissa Helmet kirjastoissa on seuraavat kaukolainamaksut: Espoo: 7 euroa, Kauniainen: minimimaksu 3 euroa, Vantaa: 7 euroa.