Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä Olavi Paavolaisen kirja "Nykyaikaa etsimässä" kertoo? Tehtäväni on kertoa hieman kirjasta kuitenkin lukematta sitä, mutta valitettavasti netissä ei ole… 2552 Wikipedia kertoo näin: Vuonna 1927 Paavolainen lähti Pariisiin, jossa hän asui huhtikuusta heinäkuun loppuun saakka. Pariisissa Paavolaisen kanssa aikaa viettivät myös Mika Waltari ja Raoul af Hällström. Pariisin matkan seurauksena syntyi myöhemmin kirja Nykyaikaa etsimässä (1929). Teos oli todellisuudessa julkaistu jo erillisinä, myönteistä huomiota saaneina artikkeleina, mutta itse kirja julkaistiin kokonaisena vasta vuonna 1929.[16] Lappeenrannan kaupungin sivuilla kerrotaan Paavolaisesta näin: Omassa esikoisteoksessaan, esseekokoelmassa Nykyaikaa etsimässä (1929) hän pohti elämän koneellistumista ja kaupungistumista sekä esitteli uusia taidevirtauksia, joista tuon ajan Suomessa ei juurikaan tiedetty: dadaismia, futurismia, venäläisiä...
Mietitään kavereiden kanssa että mitä ihmettä tarkoittaa sananlasku "yksi lensi yli käenpesän" Ymmärrän tarkoituksen elokuvassa one flew over the cuckoos nest,… 2552 En löytänyt varmaa selitystä sanonnan alkuperälle, mutta Facebookin Aristoteleen kantapää -ryhmässä se liitetään juurikin tuohon elokuvassa esiintyvään teemaan eli mielisairaalasta vapautumiseen. Englannissa cuckoo's nest on slangisana mielisairaalalle. Kirjassa Yksi lensi yli käenpesän (Ken Kesey, 1961) ja siitä myöhemmin tehdyssä elokuvassa (Milos Forman, 1975) päähenkilö muistelee shokkiterapiassa lastenlorua, jossa mainitaan käenpesän yli lentäminen. Käännettynä sanonta ei ehkä ole niin toimiva kuin englanninkielisenä. Se voi hämmentää myös siksi, että Suomessa yleisin käkilaji (cuculus canorus) ei tee omaa pesää, vaan loisii muiden lintulajien pesissä.
Mikähän mahtaa olla "aikajärjestyksessä" oikea järjestys lukea Asimovin "säätiö trilogiaa" johon kuuluu 7(!) kirjaa? 2551 Oikea järjestys on: - Säätiön alkusoitto - Säätiö - Toinen säätiö - Säätiö ja Imperiumi - Säätiö veitsen terällä - Säätiö ja Maa - Kohti Säätiötä
Mitä tarkoittaa kirjojen "kelluva kokoelma"? 2551 Kelluva kokoelma tarkoittaa käytännössä sitä, että kirja jää hyllyyn sille osastolle, jonne se palautetaan. Kirjoilla ei siis ole varsinaisia kotiosastoja, vaan kunkin osaston/toimipisteen paikalla oleva kokoelma ikään kuin muotoutuu käytön mukaan. (Omassa kirjastossamme eivät kellu kirjat, joiden hankinnasta on alle 2 vuotta, eikä lasten- ja nuortenosastojen kirjat, mutta muitakin tapoja toteuttaa kelluvaa kokoelmaa varmasti on.)
Mikä on se lintu/yölintu?, joka rääkäisee "aavemaisella" äänellä ainakin monissa brittiläisissä dekkari TV sarjoissa yönpimeydessä? 2551 Tarkoittamasi aavemainen rääkäisijä on mitä todennäköisimmin tornipöllö (Tyto alba).
Onko mahdollisesti olemassa sellainen seinämä jossakin valtameressä jossa suola- ja makea vesi kohtaavat ja että ne pysyvät seikottumatta suolapitotason… 2551 Tällaisesta mahdollisesta seinämästä emme tietoa löytäneet. Valtameret ovat suolaisia, mutta niiden suolapitoisuudet vaihtelevat mm. leveysasteen ja vuodenajan mukaan. Isoilla vesialueille  suolapitoisuus vaihtelee saman meren eri alueilla ja esimerkiksi Atlantin suolapitoisuus vaihtelee 3,3%:n ja 3,7%:n välillä. Nasan Aquarius-satelliitti on tehnyt maailmanlaajuisen kartoituksensa valtamerten pintaveden suolaisuudesta.https://photojournal.jpl.nasa.gov/catalog/PIA14786 https://www.nasa.gov/mission_pages/aquarius/multimedia/gallery/pia14786… Kartasta näkyy esimerkiksi, miten Amazon-joen suun lähistöllä valtameren vesi on vähemmän suolaista kuin muualla lähialueella. Joillakin alueilla, kuten itäisellä Välimerellä suolapitoisuus on...
Pitääkö islamissa naisen mennä kuukautisten aikana pois kodista tai jonnekin vuorille? 2551 Islamilaisessa maailmassa naiset eivät rukoile, paastoa tai mene moskeijaan kuukautisten tai lapsivuodeajan aikana. Yhdyntä, kuukautiset ja synnytys saattavat ihmisen ns. suureen epäpuhtauden tilaan, ja muslimin tulee olla rituaalisesti puhdas suorittaessaan uskonnollisia velvoitteitaan. Vaikka nainen on kuukautisten aikana rituaalisesti epäpuhdas, häntä ei tarvitse sinä aikana muutoin välttää. Uskonnollisten rituaalien lisäksi vain yhdyntä on kuukautisten aikana kielletty, muuten nainen elää tänä aikana yleensä aivan normaalia elämää. Joissakin muslimiyhteisöissä nainen ei kuitenkaan saa kuukautisten aikana leipoa tai laittaa ruokaa. Rituaalisessa puhtaudessa erotetaan suuri puhdistautuminen (ghusl), jossa...
Mistä voisin hakea tietoa 60-luvun pukeutumisesta. Tarvitsisin lähinna kuvia, joista voisi ottaa mallia asun tekemiseen, jonka tarvitsen ajellessani vm. -62… 2550 Voit etsiä sekä netin hakukoneilla että Helmet-aineistohaulla aiheesta tietoa asiasanoilla vaatteet, pukeutuminen, muoti ja 1960-luku. Helmet-aineistohaulla (www.helmet.fi)löytyi mm. Skinner, Tina: Fashionable clothing from the Sears catalogs : early 1960s; Peacock, John: Fashion sourcebooks: The 1960s; Kopisto, Sirkka: Moderni chic nainen : muodin vuosikymmenet 1920-1960; Ruby, Jennifer: The 1960s and 1970s ja Connikie, Yvonne: Fashions of a decade : the 1960s. Lisäksi kannattaa kysellä pääkirjastosta vanhoja naisten- tai muotilehtiä. Pääkirjaston uutisalue, p. 310 85426.
Mitä on 'bingosuunnistus', miten se suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan? Mistä löytyy tietoa tästä? 2550 Katso esim. seuraava reitti: Opetushallituksen sivut http://www.edu.fi -perusopetus-liikunta-laatua liikuntakasvatukseen-opetusmateriaalit eri lajeista-suunnistus-suunnistusbingo Suunnistusbingon suora linkki: http://www.edu.fi/pageLast.asp?path=498,1329,1528,21094,19155,28875,292… Karttamerkkibingon sivut löytyvät täältä: http://www.edu.fi/pageLast.asp?path=498;1329;1528;21094;19155;28875;294… Lisää tietoa saa Suomen suunnistusliitosta. Yhteystiedot löytyvät pääsivun http://www.ssl.fi kautta.
Löytyykö nuotti Martti Helan lauluun: Nää nuoret yhtyvät pyhään liittoon? 2550 Kyllä löytyy. Nuotit kyseiseen kappalaleeseen löytyy mm. teoksesta Hartaisiin hetkiin: Hengellisiä yksinlauluja korkealle äänelle/ [Toimittanut] Juha Hakulinen. Löytyy niin Turun kaupunginkirjastosta kuin pääkaupunkiseudultakin. Lähteet: http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=docis&previd=fullt&sesid=1304…
Mistä saa tietää, mitä lehtiä kuhunkin Helsingin kirjastoon tulee luettavaksi ja lainattavaksi? Ovatko lehtitiedot netissä? Olen kiinnostunut esimerkiksi Mondo… 2550 Lehdet löytyvät HelMet-hausta samaan tapaan kuin muukin aineisto. Lehtiä voi hakea lehden nimellä. Kun klikkaat auki tuloslistasta nimekkeen (esim. Mondo : Helsinki), saat listan kaikista niistä kirjastoista, joihin tulee kyseinen lehti. Voit myös hakea tiettyyn kirjastoon tulevat lehdet esimerkiksi seuraavasti: Kirjoita hakulaatikkoon "aikakauslehdet", rajoita tulosta vasemmassa reunassa näkyvällä aineistorajoittimella "lehti" ja sijaintirajoittimella (haluamasi kirjasto). HelMetin perinteisessä aineistohaussa (linkki löytyy hakulaatikon alapuolelta) voit valita haun, joka kohdistuu vain lehtikokoelmaan. Tarkennetulla haulla voi suoraan tehdä haun koskemaan lehtiä ja tiettyä kirjastoa. http://www.helmet.fi/fi-FI http://luettelo.helmet.fi...
Mistä löytyisi nuotit Valkoinen ruusu levyttäneet Harri Kuokkanen ja Saija Tuupanen. 2550 Tälle F. Kuznetsovin säveltämälle kappaleelle ei lSuomen kansallisdiskografia Violan mukaan ole painettuja nuotteja. Laulettuna se löytyy muutamalta äänitteeltä: https://finna.fi
Mistä kirjasta on Eino Leinon runo, joka alkaa Nyt olen vapaa ja mukana tuulen...? 2550 Runosta on kysytty palvelussamme aiemminkin. Kyseessä ei ole Eino Leinon runo, vaikka monessa yhteydessä virheellisesti näin mainitaan. Runon on kirjoittanut helsinkiläinen Vuokko Laatio omaisensa kuolinilmoitukseen kymmenisen vuotta sitten. https://www.kirjastot.fi/kysy/olen-tuskista-vapaa-ja-mukana HS 13.11.2005 ja HS 11.4.2016
Olen yrittänyt etsiä tietoa siitä, onko suomalaisia dekkareita käännetty englanniksi? Eräs dekkareista innostunut yliopiston professori Manchesterista kysyi… 2549 SKS:n Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannasta löytyy englanniksi käännettyä rikoskirjallisuutta seuraavasti: Joensuu, Matti Yrjänä, Harjunpaa and the stone murders. 1986 [Harjunpää ja poliisin poika] Joensuu, Matti Yrjänä, The priest of evil. 2006 [Harjunpää ja pahan pappi] Joensuu, Matti Yrjänä, To steal her love. 2008 [Harjunpää ja rakkauden nälkä] Nykänen, Harri, Raid and the blackest sheep. 2010 [Raid ja mustempi lammas] Sariola, Mauri, The Helsinki affair. 1970 [Lavean tien laki] Sariola, Mauri, The Torvick affair. 1972 [Punaisen kukon laulu] Sipilä, Jarkko, Helsinki homicide : against the wall. 2009 [Selkä seinää vasten] Sipilä, Jarkko, Helsinki homicide : vengeance. 2010 [Prikaatin kosto]
Mitä on Peter suomeksi ? 2549 Peter on Petrus-nimen muoto esimerkiksi englannin, ruotsin ja saksan kielissä. "Petrus" on latinaa ja tarkoitaa kiveä tai kalliota, samoin kuin kreikan kielen sana "petros". Nimen voidaan katsoa olevan peräisin Jeesuksen opetuslapselta Simonilta, jota kutsuttiin arameaksi nimellä Kefas l. kallio. Nimen kreikankielinen muoto oli siis Petros. Suomenkielisessä Raamatussa nimi on muodossa Pietari. Lähteet: Kutsu vaikka kukkaseksi : nimitiedon vuosikirja Wallensteen - Brusewitz: Våra namn http://fi.wikipedia.org/wiki/Peter http://www.etunimet.net/etunimien-tarkoitus-ja-alkupera/
Mikä on Kauhavalaisten käyttämä metallikoristeinen vyö? Kuvaon sivulla www.kauhava.fi Mutta mikä sen vyön nimi on? Olen kiinnostunut Kauhavan historiasta ja… 2548 Kansallispuku- ja kansatieteen kirjallisuudessa käytetään kuvaamastasi vyöstä nimitystä helavyö. Kansanperinteen sanakirjassa (Vuorela, 1979) kerrotaan, että helavyö (Etelä-Pohjanmaa) on messinkirenkailla ja niistä riippuvilla koristeilla (risteillä ja hertoilla) somistettu nahkavyö, heluvyö. Kansallispukuja Suomesta (Lehikoinen, 1994) teoksessa kerrotaan, että helavyö on miesten käyttämä vyö, jossa on vaskesta valettuja soikeita tai nelikulmaisia lappoja nahkahihnassa. Lapoista riippuu sydämen tai tähden muotoisia heloja. Asiasta saa tietoa myös mm. Suomen käsityön museon kansallispukuneuvojalta Jyväskylästä (puh. 014-626 842), Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseosta Seinäjoelta (puh. 06-416 2390) tai Puukko- ja tekstiilimuseosta Kauhavalta (...
MIstä löytyisi tietoa kreikkalaisista kattauksista/katteista ja ruokailutavoista ja -tottumuksista sekä muutenkin kreikkalaisesta ruokakulttuurista? 2548 Kreikkalaista ruokakulttuuria koskeva kirjallisuus löytyy esim. Oulun kaupunginkirjaston Intro-tietokannasta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2 yhdistämällä kaksi hakusanaa Kreikka ja toiselle asiasanariville ruokakulttuuri (tai ruoka). Esimerkkejä löytyneistä: Tuominen-Gialitaki, Merja: Kreetalainen keittokirja Maailman keittiöitä: Kreikka Salaman, Rena: Kreikkalainen keittiö Asiaa on kysytty aiemminkin etätietopalvelussa. Esimerkki aiemmasta vastauksesta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=d233… . Makupalojen linkeissä on linkkejä kansallisiin keittiöihin http://www.makupalat.fi/resepti2.htm , esim. http://www.knossos.fi/oliveoilsites/herkutellenterve.html . Finfoodin sivusto http://www.finfood.fi/...
Kuka klassisista satuprinsessoista on keksitty ensimmäisenä, kuka hänet loi ja minä vuonna? (Oliko se Lumikki, Tuhkimo, Ruusunen, Pieni merenneito vai… 2548 Prinsessasadut ovat osa tosi vanhaa tarinaperintöä. Satuprinsessoista vanhin on Kaunottaren ja hirviön Belle. Ensimmäinen tunnettu versio tästä sadusta oli nimeltään Cupido ja Psykhe, ja se perustuu antiikin Roomassa eläneen Lucius Apuleiuksen (n. 125 - 180 jKr) tarinaan. Myöhemmin Kaunottaren ja hirviön teki tunnetuksi ranskalainen Jeanne-Marie Leprince de Beaumont, jonka kirjoittamana se julkaistiin vuonna 1756. Belle siis voittaa ja on melkein 2000 vuotta vanha! Tämän tiedon löysimme kirjasta Avaa lastenkirja, johdatus lastenkirjallisuuden lajeihin ja käyttöön.
Murresanaa "morkku" käytetään erisnimenä tarkoittaen yhtä Tampereen ratapihan seudun Tammelan puolen vanhoista rakennuksista. Miten ja milloin sana on tullut… 2548 Seppo Juortamo kertoo Pakinoita Tampereelta nääs -kokoelmassaan (Mediapinta 2010) Rautatieläisten seuratalon eli Morkun vaiheista. Hänen mukaansa nykyistä seurataloa edelsi aiempi, "alkuperäinen Morkku", joka sijaitsi hieman etelämpänä (suunnilleen nykyisen Pendoliinon kohdalla). Vanhan talon jäätyä liian pieneksi uutta ryhdyttiin rakentamaan talkoilla. Uusi talo valmistui vuonna 1905. Juortamon mukaan alkuperäisen Morkun nimesi rautatieläisten kirjastotoimikunnan sihteeri Pirttijoki, joka oli sitä mieltä, että kaikilla rakennuksilla on yleensä nimi. Sittemmin nimi siirtyi uudellekin seuratalolle, vaikkakaan kaikki aikalaiset eivät ilmeisesti olleet siihen tyytyväisiä.
Kyselisin minkä kokoiseksi pusukala kasvaa, minkä kokoisen akvaarion se tarvitsee (riittääkö 120 litraa), millaisessa pHoossa pusukala elää, minkä… 2548 Pusukala, tieteelliseltä nimeltään Helostoma temmincki, voi kasvaa akvaariossa 20 cm:n mittaiseksi, jos elää saa. Luonnon olosuhteissa se voi kasvaa vielä suuremmaksi. Ihmisen silmissä ystävällisen näköinen pussailu, josta laji on nimensä saanut, on koiraiden välistä aggressiivista käytöstä ja pienessä akvaariossa voi käydä niin, että hallitseva yksilö nutuuttaa arvoasteikossa alempansa perusteellisesti, jopa kuoliaaksi asti. 120-litrainen akvaario taitaa olla liian pieni. Lisää tietoa pusukalasta ja sen vaatimista olosuhteista akvaariossa löydät esim. Liisa Sarakonnun veppisivuilta: http://www.hut.fi/~lsarakon/lajit/pusukala.html Sivuilla kerrotaan akvaarion ja veden vaatimukset: pH 6.5-8.0, lämpötila 24-28 astetta, pehmeä vesi. Akvaarion...