Helsingin kaupunginkirjaston hankinnasta kerrotaan, että kirjan ilmestymisajankohdasta on kahdenlaista tietoa, toisen mukaan kirjan pitäisi ilmestyä syyskuussa, toisen mukaan marraskuussa 2020. Koronapandemia aiheuttaa myös toimitusvaikeuksia, joten on vaikea sanoa milloin kirja olisi saatavilla kirjastossa. Yleensä kevään ja kesän aikana tilatut kirjat saadaan loppuvuoden kuluessa.
Sadun saaret -näyttelyn yhteydessä vuonna 2003 julkaistu samanniminen kirja sisältää artikkelin Tove Jansson ja saaret, josta löytyy runsaasti saariaiheisia Jansson-sitaatteja. Pitäisin luultavana, että etsitty teksti - tai ainakin sen lähde - löytyy näiden joukosta.
Tässä muutama tärkeimmistä Janssonin saarisitaattien lähteistä:
Muumipappa ja meri
Kesäkirja
Tove Jansson, Ön. - Turistliv i Finland, 1961
Tove Jansson & Tuulikki Pietilä, Haru, eräs saari
Neurotutkimusten mukaan rakastuminen on joukko aivoissa tapahtuvia kemiallisia reaktioita, jotka saavat aikaan psyykkisiä ja fyysisiä reaktioita. Yksi ihmiskehoon rakastuessamme vapautuvista kemikaaleista on adrenaliini, joka parantaa lihasten verenkiertoa. Tällä on oma merkityksellinen tehtävänsä osana pariutumisrituaalejamme, joiden tarkoitus viime kädessä on johtaa suvun ja ihmiskunnan jatkumiseen.
Lähteet ja kirjallisuutta:
Tony Dunderfelt, Parisuhteen kemia : mitä oikeastaan tapahtuu miehen ja naisen välillä?
Tony Dunderfelt, Mitä on rakkaus?
Helen Fisher, Miksi rakastumme : romanttinen rakkaus ja miten säilytämme kipinän
Desmond Morris, Eläin nimeltä ihminen : henkilökohtainen näkemys ihmislajista
Allan & Barbara Pease,...
Tarja Tevan Adiga-suomennoksessa myös eläimelliset lempinimet on käännetty: kirjan sivuilta löytyvät Puhveli, Haikara, Villisika, Korppi ja Mungo. Myös useimmat muut alkuteoksen englanninkieliset kutsumanimet on suomennettu: Vitiligo-Lips on Valkopälvihuuli, Country-Mouse Maalaishiiri, Great Socialist Suuri Sosialisti; Pinky Madam on kuitenkin säilynyt Pinky Madamina.
Näyttelijä Jeremy Brett esiintyy brittiläis-italialaisessa minisarjassa Lokkisaaren arvoitus (1981) ja sen lyhyemmässä elokuvaversiossa (1985). Minisarjasta on saksaksi dubattu DVD-julkaisu, jossa ei ole tekstitystä muilla kielillä.
https://www.amazon.de/M%C3%B6weninsel-komplette-5-teilige-Mysteryserie-…
Parhaiten tämän saa selville lukemalla näytelmän, https://www.doria.fi/handle/10024/100898. Miljööstä saat osviittaa Kirjasammon kuvauksesta, https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_17392.
Lampaat toimivat dekkareina Leonie Swannin kirjassa Murha laitumella : lammasdekkari (WSOY 2007).
Siihen on myös jatko-osa: Ihmissutta ken pelkäisi : lammasdekkari (WSOY 2011).
Kirjasarja on nimeltään Disneyn iloinen tietolukemisto. Sarja ilmestyi vuosina 1983-1995.
Kiinassa seikkailtiin ainakin kirjoissa Silkkiperhosten maa ja Leijonatanssi.
Valitettavasi Pertti Stenholmin säveltämää ja sanoittamaa kappaletta Kotimaa ei ole julkaistu missään nuottijulkaisussa.
https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Hei!
Kiteen rippikirjoja 1800-luvulta löytyy netistä, osoitteesta http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kitee/rippikirja_18…
Olisiko näistä mitään apua?
Kiteellä on siis Haarajärvi-niminen kylä, en löytänyt Haarajärvenkylää.
Voi olla, että myöhästymismuistus ohjautuu virheellisesti sinun sähköpostisi roskapostikansioon. Kirjaston kotisivuilla on maininta tästä: http://kirjasto.vaasa.fi/306362/fi/news/tarkista-ohjautuvatko-kirjaston….
On myös mahdollista, että postilaatikko on täynnä eikä siksi ota vastaan kirjaston lähettämää viestiä. Silloin viesti tulee bumerangina takaisin ja asiakkaan tietoihin laitetaan viesti: sähköpostiosoite on virheellinen.
Sähköpostin oikeellisuuden/toimivuuden saa tarkastettua luomalla omat käyttäjätunnukset kirjaston kotivuilla ja päivittämällä sähköpostiosoitteen omilla sivuillaan tai käymällä lähimmässä Vaasan kaupunginkirjaston toimipisteessä.
Kovin monta kansantajuista kirjaa emme onnistuneet löytämään. Tässä pari, joista ensimmäinen on aikuisille tarkoitettu selkokirja ja toinen lapsille suunnattu:
- Robotti ihmisen apuna / Seija Niinistö-Samela (2017)
- Robottien aikakausi / päätoimittaja: Hanne-Luise Danielsen (2016)
Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta on julkaissut lehden, jossa kerrotaan kansantajuisesti tekoälystä. Tätä Keski-Suomen ICT-lehteä on jaettu monille kouluille ja yrityksille, ja se on myös verkossa vapaasti luettavissa:
https://www.jyu.fi/it/fi/tutkimus/julkaisut/ict-lehti/keskisuomenictlehti2017.pdf
Lastukirjastojen verkkokirjasto on ollut valitettavasti jo jonkin aikaa pois käytöstä Lahden kaupungin it-ongelman vuoksi. Ongelma on siis laaja ja aika iso. Toivottavasti se saadaan melko pian hoidettua. Omia lainoja ja erityisesti oman kirjaston kokoelmia ei pysty nyt katselemaan, mutta jos muuta kirjastoasiaa on, esim. kirjallisuuden hakua tai sopivan tyyppisen kirjallisuuden etsimistä, on olemassa muita palveluita. Kaunokirjallisuustietoa ja -vinkkejä löytyy palvelusta Kirjasampo.fi, myös tästä Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta löytyy vastausarkisto, jota voi käyttää uusimmat vastaukset, https://www.kirjastot.fi/kysy/vastaukset ja sanahaku, https://www.kirjastot.fi/kysy/asiasanat. Muiden kirjastojen kokoelmia voi...
Yksi mahdollinen ehdokas "Kiehnanjoeksi" voisi olla Kiehimänjoki Paltamon kunnan alueella Kainuussa. Professori Reijo Heikkisen "Jokia, jotka virtaavat Kainuussa" -verkkosivulla (http://www.reijoheikkinen.fi/jokia-jotka-virtaavat-kainuussa/) Emäjoen kohdalla kerrotaan seuraavaa: "Joen yläjuoksua kutsutaan Kiannanjoeksi ja alajuoksua Ristijärven Iijärvestä lähtien Kiehmänjoeksi. Joen kokonaispituus on 105 kilometriä, josta Emäjoen osuus on 65 km." Kuvittelisin, että Kiehmän/Kiehimänjoki voisi helposti muuntua Kiehnanjoeksi kirkonkirjojen merkinnöissä.
Jyväskylän kaupunginkirjaston kertoo sivuillaan toimintansa ja toimintaympäristönsä muutoksista edelliseen vuoteen verrattuna. Kehittämiskohteet ja tärkeimmät suunnitelmat löytyvät Jyväskylän kaupungin sivuilta:
https://www.jyvaskyla.fi/talousarviot/talousarvio-2019/kayttotalousosa/sivistys/kirjastot-2019
Suomen kirjastoseuran sivuilta löytyvät tavoitteet kaudelle 2019-2023:
http://kirjastolehti.fi/files/Suomen%20kirjastoseuran%20tavoitteet%20hallituskaudelle%202019%E2%80%932023.pdf
Tässä muutamia kirjoja, joista löytyy tietoa. Kirjat saa lainaan Helmet-kirjastoista.
- Hiukset : viehkeät, vaikeat, villit ja vapaat / Maria Antas
- Kalju : hiuksettomista hurmureista piinallisiin peittokampauksiin / Kevin Baldwin
- Blondit : vaaleaveriköt Afroditesta Madonnaan / Joanna Pitman
- Encyclopedia of hair : a cultural history / Victoria Sherrow