Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Löysin tällaisen voimmakkaasti tuoksuvan möykyn maan sisältä. Ei kovin syvältä, noin 15cm pinnasta. Mikähän mahtaa olla? 458 Kirjastonhoitaja ei ole sienten ja kasvien asiantuntija, mutta kuvan perusteella sanoisin, että möykky voisi olla tryffelisieni tai jänönmukula. Suomessa kasvaa mm. pohjantryffeleitä. Luontoportista löytyy kuvia sekä jänönmukuloista että tryffeleistä (https://lehti.luontoportti.fi/hakutulokset/?q=tryffeli). Jänönmukulan tuoksu on voimakas ja epämiellyttävä. Tryffeleiden puolestaan sanotaan tuoksuvan. https://www.kaleva.fi/pienen-perunan-nakoisia-tryffelisienia-voi-loytaa… https://yle.fi/uutiset/3-9255594  
Ovatko kirjan takakannen lainaus taskut jo niin vanhanaikaisia, että niitä ei voi saada enää mistään? 458 Varmaan olette käyttäneet paperitaskuja. Niiden löytäminen on melkoisen hankalaa. Eirlaisia ja erikokoisia pieniä muovitaskuja on edelleen tarjolla. Hakusanana netissä tarratasku.  Esim.  Eriplast, PTT kauppa, ATK pikatukku ja ROC paperipalvelu sekä tietysti Kirjastopalvelun detroit lainaus taskut
Mikähän ylen sarja on kyseessä, katsoin areenasta toissapäivänä kaksi jaksoa sarjaa, joka nimien perusteela on islantilainen. Siinä löytyi ruumis, joka oli 14… 458 Yle Areenassa on tällä hetkellä katsottavissa yksi islantilainen rikossarja: Mustaa hiekkaa. Siinä rikoskomisario Anita palaa kotiseudulleen, josta löytyy nuoren naisen ruumis.
Hinta v 1939 suomalaisille seteleiĺe 100, 50, ja 10 markka 458 Rahaliike Holmaston Suomi 2009 : rahat ja setelit 1811-2009 arviohintoineen (2008) antaa seuraavia arviohintoja mainituille seteleille: 10 markkaa: 1-120 euroa 50 markkaa: 8-180 euroa 100 markkaa: 2-100 euroa  Rahojen arvoon vaikuttaa mm. niiden kunto ja painosversio. Tarkemmin hintoja kannattaa kysellä alan asiantuntijoilta. Suomi 2009 : rahat ja setelit 1811-2009 arviohintoineen
Mitä valuuttasäännöstely merkitsi tavalliselle kansalaiselle 1940- ja 50-luvun Suomessa, jos halusi matkustaa ulkomaille? Kuinka paljon valuuttaa sai viedä… 458 1940-1950-luvuilla valuuttasäännökset muuttuivat lähes vuosittain tai jopa useita kertoja vuodessa. Päivikki Lehto-Sinisalon julkaisussa Valuutansäännöstelyn vuosikymmenet on kuvattu valuutansäännöstelyn laajuutta eri vuosikymmenillä ja liitteissä on lueteltu kaikki toimenpiteet. 1940-luvun toimenpiteet alkavat sivulta 40, ja niissä on kerrottu mm. kuinka paljon suomalaisia seteleitä tai metallirahoja matkalle saattoi eri vuosina ottaa mukaan ja miten paljon ulkomaan valuuttaa sai viedä tai tuoda maahan.  Esim. sotien välisenä aikana lokakuussa 1940 maasta sai viedä 100 markkaa metallirahoina. Suomen Pankilla oli oikeus myöntää lupia matkakustannuksia vastaavan rahamäärän vientiin. Sotien jälkeen summat alkoivat vähitellen kasvaa:...
Otetaanko vastaan kirjoja? Minulla on kotona ylimääräisiä uudenveroisia kirjoja viroksi ja joitakin kappaleita melkein käyttämättömiä suomeksi. En ikinä heitä… 458 Kyllä, ainakin pääkaupunkiseudulla Helmet-kirjastot ottavat vastaan kirjalahjoituksia tarpeen mukaan. Poikkeuksena Keskustakirjasto Oodi, joka ei ota vastaan aineistolahjoituksia. Voit tiedustella asiaa lähikirjastostasi. Jos lahjoitettuja kirjoja ei oteta kirjaston kokoelmaan, ne ohjataan eteenpäin, esim. kierrätyshyllyyn, josta muut asiakkaat voivat poimia teoksia itselleen. Kirjastoja, joissa on kirjakierrätyspiste, voit etsiä Helmet.fi-sivulta kohdasta Kirjastot ja palvelut. Kirjoita hakulaatikkoon kirjakierrätyspiste ja paina enter. Helmet.fi
Mikä tämä esine on ja mihin tarkoitukseen käytetään? 458 Lähettämässäsi kuvassa näyttäisi olevan vanha hakkuri, lihanhienonnushakkuri tai hakkuurauta. Finnassa mainitaan myös salaattihakkuri. Esinettä on siis käytetty elintarvikkeiden hienontamiseen. Finna-hakupalvelusta löytyi mm. tällaiset kuvat hakkureista: https://finna.fi/Record/ilomantsi.knp-267749 https://finna.fi/Record/museovirasto.C9F4FCF49DDC566AC4CDB91F3DB1823B
Onko ruotsin kielessä diftongeja? 458 Kyllä, mutta niiden esiintyvyys rajoittuu pääasiassa murteisiin ja lainasanoihin, kuten paus ja neutral. Voit lukea lisää ruotsin murteiden diftongeista ISOF:in sivuilta: https://www.isof.se/lar-dig-mer/kunskapsbanker/lar-dig-mer-om-svenska-dialekter/dialektdrag-i-narbild
Kuka on suomentanut Bo Carpelanin runon Toisenlaiset? 458 Bo Carpelanin runon Annorlunda, Toisenlaiset, kokoelmasta Måla himlen : vers för små och stora (1988) on suomentanut Kaarina Helakisa. Suomennos on julkaistu ensimmäisen kerran teoksessa Taivaan maalari : runoja pienille ja suurille (1990). https://lastenkirjainstituutti.fi/ https://finna.fi/
Mikä mahtaa olla lastenkirja, jossa on tummankeltainen kansi, jota on luettu ahkerasti ainakin vuonna 1966-67 ja jonka ensimmäinen (?) loru kuuluu: Olipa… 458 Kyseessä on vuonna 1959 ilmestynyt lastenkirja Kiis kiis kippurahäntä. Kirjan on toimittanut Elli-Kaija Köngäs ja kuvittanut Pirkko Koski. Kiis kiis kippurahäntä Helmetissä   
V1449221 on sarja numero singer poljettava mikä on valmistettu vuosi 458 Kyseisellä sarjanumerolla oleva Singer on valmistettu heinä-joulukuussa vuonna 1909. Lähde: Singerin sarjanumeroluettelo: https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-v-series-serial-numbers.html
Onkohan Eino Leinon runo "hautalaulu" käännetty englanniksi ja mistä saisin kopion? 458 Hei, Käännös löytyy ainakin Toivo Kuula: Legends 2: suomalaista kuorohistoriaa -cd:n tekstilipukkeesta. Käännöksen nimi on "Song of the Sepulchre". Tämä löytyy useista kirjastoista ympäri Suomea, myös Vaasasta.
Kuka on veistänyt Keisarinnankiven Helsingin satamassa lähellä Kauppatoria? 458 Helsingin taidemuseo (HAM) kertoo  Keisarinnankiven olevan Carl Ludvig Engelin suunnittelema. Se on myös Helsingin vanhin julkinen muistomerkki, joka paljastettiin Nikolain päivänä 18.12.1835. Kivi pystytettiin Venäjän keisari Nikolai I:n puolison keisarinna Aleksandra Fjodorovnan ensimmäisen Helsingin-vierailun muistoksi. https://www.hamhelsinki.fi/veistos/keisarinnankivi/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Keisarinnankivi
Meillä koulussa 1980-luvulla laulettiin näin: Platon, Sokrates, ylin Aristoteles, mittamies.... Tästä eteenpäin en muista enää sanoja. Miten litania mahtaa… 458 Tästä kaanon-muotoisesta laulusta on kysytty palvelussamme aiemminkin. Kaanonin "Platon, Sokrates" tekijä on tuntematon. Laulu liikeohjeineen sisältyy esimerkiksi seuraaviin nuotteihin, jotka kuuluvat Helmet-kirjastojen kokoelmiin:Laulaen, soittaen, leikkien (Otava, 1963)Laulukerho. 5 : uutta ohjelmistoa sekakuoroille (Otava, 1963)Musiikki. 5-6, Peruskoulun viidennen ja kuudennen luokan musiikkikirja (Otava, 1980)https://www.kirjastot.fi/kysy/etela-karjalassa-pajarin-kansakoulussa-la…
Mitä tarkoitusta varten ja mistä Suomeen tuodaan maniokkia, bambua ja melassia? 458 Kyseessä on gluteeniton leipä ja maniokilla eli tapiokalla voi korvata esimerkiksi vahnäjauhoja. Tapiokajauhoja voi käyttää keittojen ja kastikkeiden sakeuttamiseen sekä yhdessä muiden jauhojen kanssa erilaisten leivonnaisten valmistukseen. Bambukuitua voi käyttää sakeuttamisaineena eikä se ole allergisoiva kuten vehnäkuitu. Melassi on paksu siirappimainen aine, jota saadaan sokeriruo'on mehusta tai sokerijuurikkaasta sivutuotteena sokerin valmistuksessa.Sinun kannattaa ottaa suoraan yhteyttä Fazeriin ja kysyä mistä näitä aineksia tuodaan heidän käyttöönsä, jos tuodaan.https://www.myfazer.com/s/contact-us?country=fi&language=fiLähteet:Rousi, Arne: Auringonkukasta viiniköynnökseen, viljelyskasvit ihmisen palveluksessa (WSOY,...
Perheessämme on aina illan tullen lapsille toivotettu: Hyvää yötä! Kauniita unia, höyrylaivoja ja junia! Mistähän mahtaa tämä toivotus olla lähtöisin?… 458 Valitettavasti emme löytäneet mainintoja kyseisestä toivotuksesta mistään kirjallisesta lähteestä. On mahdollista, että sanonta on kulkenut suvussa ja se on ehkä jonkun isovanhemman keksimä. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista vastaavanlaisen toivotuksen? Ja tiedättekö jotain sen alkuperästä? Tietoja voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. 
Mihin katajanmarjoja käytetään? 457 Katajanmarjat ovat lievästi myrkyllisiä, joten niitä ei pidä käyttää ravinnoksi kuin pieniä määriä. Marjat sopivat monenlaiseen käyttöön mm. ruokien ja juomien maustamiseen, säilöntään ja siirapiksi. Aarrelehdestä löytyy laaja artikkeli katajanmarjan käytöstä: Katajanmarja sopii ruokiin, juomiin ja säilöntään, mutta älä käytä sitä suurina annoksina - Jutut - Aarre (aarrelehti.fi)
Paljonko kirjastot käyttävät aineistoihin vuosittain rahaa? 457 Opetusministeriö kerää vuosittain kirjastojen tilastoja. Sieltä selviää myös aineistokulut. https://tilastot.kirjastot.fi/ Valitsemalla kaikki kunnat ja rajaamalla vuodeksi 2020 ja valitsemalla tilastoksi Talous ->Toimintakulut tilastovuonna -> Kirjastoaineistokulut saa kaikkien Suomen kuntien aineistokulut/vuosi. Esimerkiksi Turku käytti vuonna 2020  1 111 116 € aineistokuluihin.
Liukkailla kävelyn helpotus, miten on lasketaan kiikkeryyden väheneminen & Onko olemassa jotain fysiikan yhtälöä tai kaavaa kiikkeryydelle? 457 Pitää paikkansa, että luistelija saa piruettiinsa vauhtia vetämällä kädet vartalon lähelle. Yhteishyvä Veera Salomaa näyttää videossa piruetin ja valsiihypyn. En löytänyt tukea kuvaamasin tyylin sopivuutta juuri liukkaille pinnolle. Fysioterapeutti Kaisa mäkinen kertoo Satakunnan kansa lehdessä 16.1.2017 kaksi eri kävelytapaa, joilla pärjää liukkaalla kelillä. "Yksi hyvistä konsteista talviliukkaalla pystyssä pysymiseen on viihteen monitoimimies Pertti Pasasen esittelemä kävelytyyli, niin sanottu spede-kävely. Siinä eteneminen tapahtuu lyhyin, harkituin askelin siten, että jalat kulkevat vähän tavallista kävelyasentoa leveämmällä ”raiteella”. Polvet joustavat. Olennaista on jännittää sisäreiden lihaksia – sitä enemmän, mitä...
Haluaisin tietää ovatko reseptit pysyneet samoina 18. painoksesta lähtien, teos on Otavan: Kotiruoka – keittokirja kotia ja koulua varten. 457 Kysyin neuvoa Otavalta ja Päivi Syrjänen vastasi näin: "Todella kiinnostava kysymys! Kirjaa on uudistettu tai päivitetty useita kertoja, ja 100-vuotisjuhlavuonna 2008 ilmestyi myös alkuperäisen Kotiruoan näköispainos. Sen jälkeen on tehty vuonna 2018 kevyempi sisällöllinen päivitys. Myös kannen väri vaihtui tuolloin muutama vuosi sitten ruskeasta mintunvihreäksi. Tuoreimmassa uudistuksessa alun teoriaosiota ajanmukaistettiin kevyesti, ja mm. ruokaympyrä vaihtui nykymuotoiseen ruokakolmioon. Kirjaan tuli myös uusia reseptejä. Kirjan alussa on pieni historiikki, josta selviää, että isoimmat muokkaukset on tehty 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa sekä 1980-luvun lopussa. Vuoden 2008 uudistuksesta minulla ei ole kirjallista materiaalia. Tämä...