Yle Arkisto

Yleisradion radio- ja tv-ohjelmien arkistot.

Viimeisimmät vastaukset

33 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olen muistellut lastenohjelmaa, joka tuli televisiosta varmaan vuonna 1989 tai 1990. Mielestäni se oli Pikku Kakkosessa, mutta saattoi olla myös Lasten tv… 255 28.5.2019 Tarkoittanet Sveriges Radion ja Ylen yhdessä tuottamaa animaatiosarjaa nimeltä Satuja vallasta. Se on alun perin tullut televisiosta jo vuonna 1973, mutta lähetetty myös välillä 17.1.-11.4.1990 Lasten tv puoli kuudessa. Yhden jakson nimi on Metsästäjä, ja vuonna 1990 tämän jakson lähetyspäivä oli 14. helmikuuta.
Pikku Kakkosessa oli joskus 90-luvulla ohjelma nimeltä Kiinalainen juttu, jossa esiintyi seitsemän palan tangram-palapeli. Montako näitä jaksoja tehtiin… 273 28.5.2019 Jaksoja tehtiin kaikkiaan 20 kpl. Ensimmäisen tuotantokauden 12 jaksoa lähetettiin ensimmäisen kerran vuonna 1993 ja toisen tuotantokauden kahdeksan jaksoa vuonna 1994.
Iskelmäradio on lähetty ensimmäisen kerran YLE Radio Suomi ainakin tiedä että siinä ollut Ilpo Hakasalo ja Maarit Niiniluoto 193 24.4.2019 Ylen arkistotietojen mukaan Iskelmäradion ensimmäiset lähetykset olivat vuonna 1986 radion 2-verkossa (nykyinen Yle Radio Suomi). Jake Nymanin kavipöydässä heittämästä ideasta syntyi aluksi pari kertaa kuussa toimitettu ohjelma, joka myöhemmin muuttui joka sunnuntai lähetettäväksi yleisösuosikiksi. Pitkäaikaisia ohjelman toimittajia ovat olleet mm. Maarit Niiniluoto ja Ilpo Hakasalo.
Kysyn sellaista, että voiko 2,5 hevosvoimaiselle moottorille olla mitään haittaa siitä, että sen sijoittaa veneeseen, johon suositellaan 20-30 hevosvoimaista… 101 10.4.2019 Kysyin asiaa pienkonekorjauksen asiantuntijalta, joka vastasi näin: Perämoottorille ei ole teknisesti mitään haittaa ”liian” suuresta kuormasta veneessä. Usein isoissakin veneissä käytetään pientä apumoottoria esim. uistelukäytössä. Moottorin asennuksessa tulee kuitenkin huolehtia oikea asennuskorkeus, jotta moottori saa tarvitsemansa jäähdytysveden. Lisäksi on syytä huomioida, että veneen hallittavuus haastavissa sääolosuhteissa saattaa muodostua mahdottomaksi tällaisella vene - moottori -yhdistelmällä.
Milloin on aloittanut Vanha-Tanssimusiikia radio-ohjelma painottinen Sekahaku kuka on ensimmäinen Toimittaja tai Juontaja se YLE Radio Suomesta eli Ylen… 128 12.2.2019 Sekahaku-ohjelma lähetettiin ensimmäisen kerran 8.1.2007 ja ohjelman juonsi jo silloin Tarja Närhi.
Kuinka kauan ollut Entiset Nuoret Sävellahja ollut 147 21.1.2019 Ensimmäinen Entisten nuorten sävellahja lähetettiin Radio Suomessa 5.1.2008, toimittajana oli Juha Roiha.
Missä suomalaisessa ilmeisesti televisiosarjassa mutta voi tietysti olla elokuvassakin sanotaan jossain kohdassa: "Kyllä te ootte sitten merkillistä sakkia"?… 83 19.12.2018 Netistä löytyvän Anita Saarelaisen väitöskirjan perusteella arvelen, että merkillinen sakki löytyy MTV:lla 1990-luvulla esitetystä sarjasta Puhtaat valkeat lakanat, ks. väitöskirjan Liite 1 Kohtausluettelo, jakso 40, kohtaus 6. Valitettavasti toiseen kysymykseesi en osaa vastata - olisiko mahdollista, että kyseessä olisi animaatiosarja Olipa kerran ihminen? Sen viimeisessä jaksossa on aiheena Maa, ja profiiliin sopisi tuollaisia tuhoutumisilkeyksiä käkättävä pahis.
Ilmeisestikin Yle on joskus lähettänyt intiaanien itsensä tekemän (kuusiosaisen?) dokumenttisarjan intiaaneista. Kyse ei ole ohjelmasta "Alkuperäiset… 122 5.12.2018 Hei, voisikohan kyseessä olla 8-osainen Intiaanikansat –sarja (alkuperäiseltä nimeltään 500 Nations)? Sarjan ensiesitys oli Ylellä TV2:lla vuonna 1996 (tämän jälkeen sarja on lähetetty uusintana neljä kertaa). Tässä Kevin Costnerin juontamassa dokumenttisarjassa intiaanit kertovat omaa historiaansa. Sarjaa varten haastateltiin lukuisia intiaaneja, ja tehtiin laajaa taustoitustyötä, jota johti alkuperäiskansaan kuuluva Lee Miller.   Alla linkki Kanadassa ilmestyvään alkuperäiskansan omaan julkaisuun Windspeaker, jossa vuonna 1995 julkaistu artikkeli koskien 500 Nations -sarjaa http://ammsa.com/publications/windspeaker/500-nations-aims-accuracy   Jos tämä on kysymäsi sarja, ja toivoisit uusintaa, niin voit esittää uusintatoiveen...
Miten löydän tietyn DVD:n? 60 22.10.2018 Hei, Siskoni on noita -sarjaa ei näytä löytyvän Suomen yleisistä kirjastoista DVD:nä. Eikä sarjaa ole esitetty YLE:llä, joten uusintatoivekaan ei tässä tapauksessa ole mahdollinen. Mutta, jos sinulla on mahdollisuus ostaa DVD-sarja, niin nettikauppojen kautta sarja voisi olla saatavilla, samoin esimerkiksi Huuto.netissä,   ystävällisin terveisin Yle Arkisto  
Yritän löytää nimeä tv-sarjalle, joka pyöri televisiossa 80-luvun loppupuolella tai ehkä jopa 90-luvun alussa. Kyseessä oli eurooppalainen (yhteistuotantona… 136 10.10.2018 Valitettavasti en tällä kertaa löytänyt vastausta kysymykseesi, pahoitteluni.
Haluaisin saada selville 1980-luvun alussa televisiossa näytetyn piirrossarjan nimen. (Ainakin muistelen, että siinä oli useampi osa.) Piirretyssä muistaakseni… 162 12.9.2018 Valitettavasti tällä kertaa ei kuvausta vastaavaa sarjaa löytynyt. Erilaisia haltijoita/henkiä on kyllä esiintynyt ainakin piirrosanimaatiossa nimeltä Sillon ko Mettänviepä, joka on lähetetty ensimmäisen kerran 21.3.1984 (ks. https://rtva.kavi.fi/program/details/program/22652980).
Minä vuonna näyttelijä Vesa Hämes esiintyi Kotikatu-sarjassa ja ketä hän esitti ja kuinka monessa jaksossa? Entä onko hän sukua kenellekään muulle… 353 9.4.2018 Vesa Hämes esitti yhdessä Kotikadun jaksossa Erkki Kämäräistä, joka teki sopimattomia ehdotuksia Tuija Kangasharjulle (Laura Malmivaara). Jakson ensilähetys oli 12.4.2007. Teatterit ja teatterintekijät 2005 -matrikkelissa kerrotaan, että Vesa Hämeksen (Hämäläinen) isä oli näyttelijä Ekke Hämäläinen ja äiti teatterinjohtaja Hilkka Kinnunen.
Mitä jaksoja on Doctor Who The Cybermen Collection -dvd:ssä? 112 6.3.2018 DVD:tä myyvän Amazon-verkkokaupan sivuilta selviää, että DVD:llä jaksoja on neljä, nimeltään Rise of the Cybermen (Kybermiesten nousu), The Age of Steel (Rauta-aika), Army of Ghosts (Edesmenneet rakkaamme) ja Doomsday (Tuomiopäivä).
Miksi YLE ei ole koskaan näyttänyt televisiosta 1978 kulttisarjaa DALLAS ? 142 28.2.2018 MTV on esittänyt Dallas-sarjaa Suomessa useaan otteeseen eri vuosikymmenillä. Siten Ylessä (vaikka asiaa onkin joskus nostalgiamielessä harkittu) ei ole katsottu tarpeelliseksi ostaa sarjan esitysoikeuksia, vaan on päätetty käyttää rahat mieluummin uusiin sarjoihin.
Kuulin joskus 80-, 90- luvun vaihteessa Yleisradion jommalta kummalta kanavalta ( yleis- tai rinnakkaisohjelma ) kuunnelman, jonka nimen ja tekijän haluaisin… 170 9.2.2018 Tuntomerkkeihin parhaiten sopisi 26.3.1989 (pääsiäissunnuntai) klo 11:00 ykkösverkossa ensilähetyksensä saanut Omakuva nuoruuden vuosilta, kirjoittanut Paavo Rintala, ohjannut Väinö Vainio. Kuunnelma on uusittu seuraavana päivänä klo 19:30. Kuunnelmassa puhutaan Jeesuksen kärsimyksistä sekä toisesta maailmansodasta, lähinnä antisemitismin näkökulmasta. Isossa osassa on Bachin Johannespassio. Minä-kertoja puhuu muun muassa uskonsa menettämisestä. Kuunnelmasta kerrotaan näin: "Kuunnelma, Yleisradiolle kirjoittanut Paavo Rintala. Ohjaus: Väinö Vainio. Tehosteet: Merja Pesola. Äänitys: Timo Ruuskanen. Henkilöt: Minä - Eriikka Magnusson ja Väinö Vainio. Minä nuorena - Pekka Lukka. Centurio - Ahti Jokinen. Legaatti - Matias Ikävalko. Jeesus -...
Mitä aikaa elettiin kun telkkarissa pyöri ohjelma josta sai tietoa avoimista työpaikoista? Ohjelmassa oli paikalla henkilö jolle sai soittaa ja muistaakseni… 119 7.2.2018 Vastaus kysymykseesi voisi olla MTV3:n Työmarkkinat-ohjelma, joka nimensä mukaisesti käsitteli tilannetta työmarkkinoilla sekä pyrki parantamaan tiedonkulkua työnhakijoiden ja työnantajien välillä. Toimittajana oli Matti Karhu. Ohjelma alkoi 1.3.1992, lähetysajankohta oli sunnuntaina aamupäivällä ja uusinta keskiviikkoiltana. Myöhemmin samana keväänä ohjelmaan lisättiin kuvaamasi kaltainen Haku päällä -osio. Jos Työmarkkinat kuulostaa väärältä vastaukselta, Ylen ohjelmista kyseeseen voisi tulla Mol.fi, jota on lähetetty vuonna 2003 TV2:ssa.
Muistan lapsena, viime vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla, katsoneeni kerran telkkarista animaatiota joka kertoi puhuvista kasviksista. Päähenkilö oli… 102 30.1.2018 Mahdatkohan tarkoittaa 10-osaista hollantilaista animaatiosarjaa nimeltä Kook mee met Aart Appel en Krieltje vuodelta 2000, joka on lähetetty Ylen kanavilla nimellä Potis och päron (suomeksi Peruna ja pottu) vuosina 2003-2004? Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Frans Lasés, tuotanto VPRO Villa Achterwerk. Katso linkin takaa, näyttävätkö hahmot tutuilta: http://www.franslases.nl/aartappelkrieltjes.html
Minulla on muutama mieltäni pitkään kaihertanut kysymys, joihin en ole etsimisestäni huolimatta löytänyt vastauksia. Osaisitteko auttaa: 1) Lapsuudestani (olen… 731 4.9.2017 1) Laulun pätkän alkuperä ei selvinnyt. Jospa joku lukijoistamme tunnistaisi sen? 2) Vuonna 2003 Seppo Kolehmainen oli vieraana Petteri Väänäsen toimittamassa Hyvän päivän jatkot -ohjelmassa (20.7.2003) ja lausui siinä isänsä jäämistöstä löytämänsä, julkaisemattoman Kalle Väänäsen runon "Maalaiskylän idylli". Muuten runo meni kuten kysyjä sanoo, mutta ennen sitä alku kuului (kuuntelun perusteella): "Renki makkoo aitassa ja välliin kylykee kiäntää, illaks syöty kokkeljpiimä sillon tällö iäntää." 3) Tällainen elokuva on lähetetty 1980-luvun lopulla: CINTEC IN ZORI (Soitto aamunkoitteessa, A Song at Dawn). Lähetetty 9.12.1989 klo 22:08 TV2. Kesto 138 min 27 sek. Ohjaaja Dinu Tanase. Meidän tietojemme mukaan elokuva vuodelta 1987, IMDB sanoo...
Tutkimuksen aihe: Kansakoulunopettaja, kunnallisraatimies, sosiaalineuvos Tahvo Nikolai (Niko) Oksanen (26. joulukuuta 1899 Vieremä – 26. elokuuta 1973… 248 4.8.2017 Hei Ylen Arkistosta, meiltä löytyy Niko Oksasen kolmen radioesitelmän käsikirjoitukset, valitettavasti äänitteitä näistä ei ole tallessa, sillä tuohon aikaan nauhat olivat niin kalliita, että niitä käytettiin useaan kertaan. Tässä kuitenkin hieman tietoa tallessa olevista käsikirjoituksista: -"Opettajakunnan naisistuminen." Opett. Niko Oksanen haastattelee kansakouluntarkastaja Jaakko Laurilaa ja Maisteri Sirkku Pesosta. Käsikirjoitus. ENSIESITYS: 19351210 -Meidän Mattiko apukouluun? Opettaja, vanhemmat ja lastensuojelumies keskustelevat apukoulukysymyksestä. Käsikirjoitus. ENSIESITYS: 19360914 -"Oppilaiden kotitehtävät". Isä, lapset ja koulumies keskustelevat. Käsikirjoitus. ENSIESITYS: 19361106
Löysin kerran yhdestä sarjakuva-albumista tällaisen runon: "Parhaimmat meistä on kuolleet, vaan vielä meitä jäljelle jää; elon isänmaan puolesta suoneet -… 317 2.6.2017 Kollega löysi Uuden suomen verkkolehdessä ilmestyneen Ahti Nuottimäen artikkelin Toivon pitkä matka Kauhavalle; osa 6/7 http://ahtinuottimaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88345-toivon-pitka-matka… Tämän verkkoartikkelin keskivaiheilla siteerataan useita säkeistöjä marssilaulusta, joka alkaa Parhaimmat meistä ovat kuolleet ja huonoimmat jäljelle jää, siispä juokaamme kuolleitten malja, sillä taivas heidän eessänsä on. Lauri Pekurin kirjassa Spalernajan sotavanki (1993) mainitaan sivulla 12 Vaasassa lauletun lentäjien lauluja ja myös siinä yhteydessä on lainattu alkusanat samasta laulusta. Selim Palmgrenin säveltämä Lentäjien marssi ei ole kyseessä, siinä on erilaiset sanat. Myöskään Sotilaan laulukirjassa oleva marssi ei ole etsimänne...