Tampere

Viimeisimmät vastaukset

7336 osumaa haulle. Näytetään tulokset 4501–4520.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä Kari "KK" Korhonen on koulutukseltaan? 1155 Riku Rinteen KK, kuolemankauppias -kirjan mukaan Korhonen on käynyt peruskoulun loppuun. Yläasteen selvitettyään hän jatkoi ammattikoulussa, mutta jätti opiskelun sikseen kahden viikon jälkeen ja siirtyi työelämään urheiluliikkeen varastomieheksi. Armeijaan Korhonen hakeutui vapaaehtoisena ja hyvien ammuntasaavutusten vuoksi hänellä olisi ollut mahdollisuus jatkaa aliupseerikoulussa, mitä hän ei kuitenkaan halunnut. Vankilavuosien jälkeen Korhonen opiskeli helluntaiherätyksen Iso Kirja -opistossa Keuruulla. Hänet siunattiin evankelistaksi heinäkuussa 2000. Nykyään hän toimii itähelsinkiläisen Metrokappelin johtavana pastorina. Lähteet ja kirjallisuutta: Riku Rinne, KK, kuolemankauppias Riku Rinne, KK : äärirajoilla Parantaako usko...
Kun kysyin, onko muumeilla turkki vai iho, unohdin mainita, että olen kuullut väitettävän, että heillä olisi turkki, mutta se on hyvin ohut ja sileä. Mutta… 624 Suorimmin ja konkreettisimmin kysymys muumien ihosta ja turkista tulee esille Taikatalven ensimmäisessä luvussa (s. 14): "Muumipeikon tietämättä hänen ihonsa samettipinta päätti ruveta kasvamaan. Se päätti muuttua vähitellen turkiksi, jota saattoi tarvita talvisin." Tämän kuvauksen perusteella samettipintainen iho on talviunta nukkuvilla muumeilla normaalitila, mutta poikkeustilanteissa  - kuten Taikatalvessa osan talvea hereillä viettävällä Muumipeikolla -  iholla on kyky muuntua turkiksi. Hieman tulkinnanvarainenhan tämä muumien ihon ja turkin suhde kaiken kaikkiaan on, niin kuin moni muukin asia muumimaailmassa - tai mielikuvitusmaailmoissa ylipäänsä. Ehkä tässä piilee yksi niistä merkittävistä opetuksista, joita näillä...
Lastenkirja pojasta joka kuvitteli olevansa hai 519 Etsitty kirja lienee Margaret Mahyn Suuri valkoinen ihmissyöjähai : varoittava kertomus (Kustannus-Mäkelä, 1989). "Oli kerran Paavo-niminen poika, joka muistutti aika tavalla haita. Hänellä oli pienet hainsilmät, suippo hainpää ja terävät hainhampaat. Paavo oli myös hyvä näyttelijä ja niinpä hän päätti esittää haita karkottaakseen muut uimarit rannalta. Paavo nimittäin tarvitsi tilaa kyetäkseen kiitämään halki veden kuin nuoli. No, aluksi kaikki meni aivan hyvin..."
Haluaisin tietää, kuinka paljon aikoinaan torppareilla oli vuokramaata keskimäärin ja siinä metsää ja peltoa, kuinka paljon heillä oli keskimäärin kotieläimiä… 1985 Sana "torppa" vakiintui käytännössä tarkoittamaan maanviljelyn harjoittamista varten vuokrattua maatilan osaa. Torpan alueeseen ei yleensä sisällytetty omaa metsää, vaan torpparilla oli oikeus käyttää päätilan metsää joko rajoittamatta tai tietyin rajoituksin. Torppien koko vaihteli yhdestä aina yli 25 hehtaariin, mutta noin puolet niistä oli kooltaan 3-10 hehtaaria. Erot eri alueiden välillä olivat huomattavia: Itä-Suomessa torpat olivat enimmäkseen niin pieniä, että ne tarjosivat haltijalleen hädin tuskin välttämättömän toimeentulon; Pohjanmaalla torpparien asema oli vakaampi, vaikka sielläkään tilat eivät välttämättä olleet kovin suuria. Erot torppien koossa riippuivat myös siitä, millainen päätila oli: kartanoiden torpat olivat...
Mihin toimittaja Rauno Setälä (1939-1975) kuoli? 2497 Lehdissä julkaistuissa muistokirjoituksissa Setälän mainitaan kuolleen "vaikean sairauden murtamana" tarkemmin täsmentämättä.
Onko totta, että Markus-setä olisi sanonut näin kauniisti sanottuna lähtevänsä vessaan ja yleisö kuuli tämän, kun mikrofoni oli vahingossa jäänyt auki? 3263 Kansanrunousarkistoon tallennetuissa radiomuistoissa tämä noloksi arvioitu töppäys on kirjattu sekä Markus Raution että Yleisradion ensimmäisen kuuluttajan Alexis af Enehjelmin sanomaksi. Useimmiten lausujaksi ilmaistaan kuitenkin "luonteeltaan vapaaksi" luonnehdittu af Enehjelm, ja tähän sen liittivät myös Yleisradion pitkäaikainen yliteknikko Vilho Sännälä ja Markus-sedän Lastentunnilla esiintynyt Lasse Pöysti, joten tapahtuman muistelun kohdalla lienee tapahtunut siirtymä. Tavatonta ei ole, että tarinan kohde vaihtuu toiseksi, mutta itse kertomus jatkaa elämäänsä. Alexis af Enehjelm oli Yleisradiossa töissä suhteellisen lyhyen ajanjakson ja jäi Rautiota tuntemattomammaksi. Se, että tarina siirtyi eritoten Markus-sedän virheeksi, takasi...
Kirjoja suomea toisena kielenä opiskeleville lapsille ja nuorille 1921 Oulun kaupunginkirjaston sivuilta löytyy hyviä kirjalistoja S2-oppilaiden lukudiplomia varten sekä ala- että yläkouluun: https://www.ouka.fi/oulu/kirjastoreitti/s2-oppilaiden-diplomi. Myös Pirkanmaan lukudiplomin mukautetuista listoista löytyy sopivaa kirjallisuutta. Alakoulun listat löytyvät täältä: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/pirkanmaan_lukudiplomi ja yläkoulun täältä: https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena/lukudiplomi-nuoret.    
Pohjois-savossa sanottiin aina "voi herran jukara" ihmetellessä asiaa. Mikä se sellainen "jukara" on? 531 Suomen murteiden sanakirjan mukaan jukara tarkoittaa tylsää puukkoa. Tylsälle puukolle kirjasta löytyy myös karjalainen murresana jukero, ja kysymyksessä mainittua "voi herran jukaraa" vastaava jukeri tunnetaan lievänä voimasanana Etelä-Karjalassa ("Mun oli niih harmi sittej jotta voi Herraj jukeri!"). Mahdollisesti pohjoissavolaisten sanonnassa jukara on vastaavasti alkuperäisestä merkityksestään voimasanaksi siirtynyt ilmaus. Useimpiin juka-alkuisiin sanoihin sisältyy jonkinlainen vastahankaisuuden ajatus: juka sinänsä tarkoittaa tottelematonta, jukaileminen on vastustamista, jukainen tarkoittaa sekä kierosyistä ja sitkeää puuta että pahankurista, jukaaminen on raahaamista, kiistelyä, vastaansanomista, jukautuminen kiinni...
Etsin Philip Larkinin runoa, jossa puhutaan laivasta. "Only one ship is seeking us..." Olen lukenut sen suomennettuna. Mistähän se löytyisi? 490 Kysymyksessä siteerattu säe on peräisin Larkinin runosta Next, please, joka löytyy Pekka Saurin suomentamana nimellä Seuraava, olkaa hyvä antologiasta Mies joka luki runon : suomalaisten miesten valitsemia runoja  (Otava, 1995).
Miksi anoreksiaan saattaa liittyä maksan rasvoittuminen ja kolesterolin kohoaminen? Mistä voisi löytyä lisätietoa aiheesta? 3422 Nälkiintyminen ja nopea painon pudotus kuuluvat muusta kuin alkoholista johtuvan rasvamaksataudin ravitsemuksellisiin syihin, mikä selittää taudin esiintymisen anorektikoilla. Kolesterolitason kohoaminen liittyy niin ikään maksan toimintaan: maksa on ainoa LDL-kolesterolin poistumisreitti elimistöstä, ja sen pinnalla olevien kolesterolipyydysten toiminnan teho ratkaisee, kuinka korkea kolesterolitaso on. Rasvamaksa tuottaa tyydyttyneitä rasvahappoja sisältäviä triglyseridejä enemmän kuin normaalisti. Tämä saa solut vähentämään omien kolesterolipyydystensä määrää: kun maksaan ulkopuolelta tulevan kolesterolin määrä näin vähenee, LDL-hiukkasia jää verenkiertoon ja kolesterolitaso nousee. Lähteet ja kirjallisuutta: Perttu...
Löytyisikö myös kaunokirjallisuuden puolelta vinkkejä voimaannuttavista tarinoista elämänmuutoksista?? 323 Tässä joitakin kirjavinkkejä. Bauermeister, Erica: Elämän lempeät maut (Bazar 2011) Lillian on tarkkanäköinen kokki, joka pitää ravintolassaan Lempeiden makujen kokkikoulua. Kurssille kokoontuu kerran kuussa kahdeksan sangen erilaista oppilasta, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Lillianin hellävaraisessa ohjauksessa kurssilaiset oppivat paitsi ruoanlaittoa myös paljon uutta itsestään ja muista oppilaista. Monet huomaavat löytäneensä sellaista, mitä he eivät edes olleet tienneet etsivänsä. Gounelle, Laurent: Matka yli onnen esteiden (Gummerus 2018) Julian on kyllästynyt elämäänsä ja työhönsä opettajana. Hän lähtee Balille etsimään muutosta ja hakeutuu hän maineikkaan paikallisen parantajan luo. Mestari Samtyangin...
Mikä on sanan "hevi" alkuperä? Se ei nimittäin hevillä selviä. Eli en tarkoita heavysta tulevaa laina sanaa, vaan sitä sanaa millä voi sanoa että jokin ei… 2394 Vain kielteisissä yhteyksissä merkityksissä "(ei) vähällä, helpolla, (ei) kernaasti, (ei) juuri" käytetyn hevillä-sanan alkuperän selvittäminen on kieltämättä haastavaa. Sanan ensimmäinen kirjakielinen esiintymä on jo vuodelta 1758, Simon Achreniuksen kirjasta Academian aholla. Suomen sanojen alkuperä -teos yhdistää hevin "nopeutta, intoa, vauhtia, kiirettä ja kilpaa" tarkoittavaan murresanaan havi. Onkin mahdollista, että sana on alun perin ollut havilla: "(ei antanut) havilla", helposti. Tausta-ajatuksena tässä lienee se, että jonkin asiaintilan toteutuminen on edellyttänyt nopeaa toimintaa tai kilpailua, niin kuin Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaisemaan sananlaskukokoelmaan sisältyvässä lausahduksessa "...
Vanha virsi Taalainmajan karjamajoilta 243 Vanha virsi Taalainmaalta eli Gammal fäbodpsalm från Dalarna löytyy mm. Ostinato-nuottikaupasta, joka on yksi Suomen suurimmista nuottikaupoista (ostinato.fi). Ostinato toimittaa nuotteja myös postimyyntinä. Paikallisista musiikkiliikkeistäkin voi kysellä nuotteja. Myös kirjastoista löytyy lukuisia sovituksia kappaleesta, ja omaan käyttöön on luvallista ottaa kopio.
Mitä suosittelisitte 9-vuotiaalle pojalle luettavaksi? 687 Tässä joitakin lukuvinkkejä. Jonathan Emmett: Henkka Huimapää pelastaa maailman Henkan vanhemmat huolestuvat, koska heidän poikansa ei pelkää mitään. Mitä tapahtuu, kun ulkoavaruuden hirmuiset ärmätit hyökkäävät Maahan? H. I. Larry: Myrkkysaari Zac Power on ihan tavallinen 12-vuotias poika... paitsi että hän on myös salainen agentti. Tällä kertaa hänellä on 24 tuntia aikaa löytää katala tiedemies huippuvaaralliselta Myrkkysaarelta. Roope Lipasti: Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä Hauska tarina jääkiekkojoukkueesta, joka on niin hyvä, että harjoitteleekin vain kerran viikossa. Lauri saa unelmiensa paikan maalivahtina, mutta huomaa, että torjunnat eivät olekaan tosielämässä yhtä helppoja kuin unelmissa. Mikä avuksi? Paula Noronen: Yökoulu...
Etsin 80-90 luvun lastenkirjaa, jonka muistan lainanneeni kirjastosta lapsena. Siinä oli kaksi valtakuntaa, köyhä ja rikas, jossa molemmissa asui prinsessa… 448 Kyseessä voisi olla Lena Karlinin kirja Häät Marsipaanimaassa (WSOY, 1986). Lastenkirjainstituutin Onnet-kirja kertoo sisällöstä näin: "Prinsessa Pörröpää ja vanhempansa kuningas Tyhjätasku ja kuningatar Paikkatilkku asuvat Lumppulaakson valtakunnassa Riepula-nimisessä pääkaupungissa ja ovat niin köyhiä, että ainoa ratkaisu asiaan olisi, että prinsessa Pörröpää menisi naimisiin Marsipaanimaan kruununprinssin Persikan kanssa! Uhmakas Pörröpää ja lauhkea prinssi Persikka Sinitaivas kihlautuvat erilaisuudestaan ja Pörröpään vastustuksesta huolimatta ja ovat jo matkalla hääkirkkoonsa, kun Pörröpää kiskaisee kruunun päästään. Taivas tummenee, suuri lohikäärme vie Pörröpään luokseen, ja vaikka Persikka lähetetään häntä pelastamaan, prinsessa...
Mummoni lauloi lapsuudessani laulua "repaleissa raukka nyt kulkemaan olen maantien roveja pitkin.vei äitini kuolema armahan..." Muistikuvia laulusta on vähän,… 226 Kyseessä on laulu Orvon valitus, jonka ensimmäinen säkeistö kuuluu: Repaleissa raukka nyt kulkemaan jouduin maantien ravia pitkin. Vei kuolema äitini armahan ja orvoksi jätti mun yksin. Laulu löytyy teoksesta Suomen nuorison laulukirja, ainakin painoksissa v. 1905 ja 1921 on kyseinen laulu nuotteineen. Laulussa on kolme säkeistöä, ja sen säveltäjäksi ja sanoittajaksi on merkitty J. Pärnänen.
Millainen materiaali on ecopelle? 491 Ecopelle on italiankielinen keinonahkaa merkitsevä sana. Se tulee suoraan sanoista eco (ekologinen, ympäristöystävällinen) + pelle (nahka). Materiaali on valmistettu joko polyeteenistä tai polyuretaanista ja sitä voidaan käyttää esim. huonekalujen verhoiluun tai asusteisiin. Materiaalin kestävyys riippuu luonnollisesti sen paksuudesta ja muista tuotekohtaisista ominaisuuksista. Valmistajien kotisivuilla annetaan yleensä myös teknistä tietoa.
Luulen muistavani muut kohdat lastenlorusta "Mikä yks?-minä tässä, mikä kaks?-silmää päässä" jne kymppiin asti lukuunottamatta kahdeksikkoa. Jos "reessä… 296 Mikä yksi?-lorusta on olemassa useita erilaisia toisintoja. Eroavaisuuksia eri versioiden välillä on varsinkin lorun alkupuolella; kohdat 7-10 sen sijaan olivat osapuilleen samat useimmissa tutkimissani versioissa: seitsemän tähteä Otavassa (Seulasissa), kahdeksan kappaa nelikossa, yhdeksän kertaa (kirkonkelloja) läpätään, kymmenen käskyä laissa. Sellainenkin variantti tosin löytyy, jossa on "kahdeksan äyrii markass". "Kahdeksan kappaa nelikossa" on kuitenkin tavallisin vastaus kysymykseen "Mikä kahdeksan?" Riittäisiköhän se lievittämään kismitystä?
Missä Aku Ankka -lehden numerossa ja missä mahdollisissa Aku Ankka -sarjakuva-albumeissa tms. on löydettävissä luettavaksi sarjakuva Aku Ankka… 630 Voisikohan kyseessä olla ehkä tarina Ehostusmestari (Beauty business), joka julkaistiin ensimmäisen kerran Aku Ankka -lehdessä 34/1969 ja uudelleen numerossa 17/2012. Tämän lisäksi se sisältyy mm. albumeihin Höyhensarjan mestari ja muita Aku Ankan parhaita (Aku Ankan parhaat ; 48) ja Mahtiankka Roope. Tarinassa Aku on avannut Salon Hurma -nimisen kauneudenhoitolan. Taiturimaisesti naisia kaunistavan monsieur Akun maine leviää nopeasti ja pian hän on tehnyt kaupungin kaikista naisista niin kauniita, että Iines alkaa tuntea olevansa "ruma ankanpoikanen joutsenten joukossa". Leenu, Liinu ja Tiinu vievät tätinsä väkisin Akun käsittelyyn ja päättävät auttaa tätä vaihtamalla salaa Akun kosmeettisia aineita vahvempiin, mikä on johtaa...
Kun katson ristihin ; mistä löytyy nuotit? Onko laulukirjaa Laulun Sanoma 3 saatavana? 179 Kun katson ristihin löytyy tosiaan ainoastaan Laulun sanoma 3 -nuottikirjasta. Laulukirja on saatavana Karstulan kirjastosta. Kirjan voi tilata sieltä kaukolainaksi, voit kysyä lisää omasta lähikirjastostasi.