| Voiko Kouvolan pääkirjaston kirjoja palauttaa kuusankosken kirjastoon? |
127 |
|
|
|
Kyllä voi palauttaa. |
| Kävin eilen Haanojan kirjaston satutuntia kyselemässä lapsenlapseni kanssa. Kouvolansanomien tapahtumakalenterin mukaisesti. Ei ollut. Vähän epävarma kuva jäi… |
302 |
|
|
|
Olemme pahoillamme tapahtuneesta. Koronatilanteen huononemisen vuoksi olemme joutuneet peruttamaan yleisötilaisuuksia. Valitettavasti Kouvolan Sanomat eivät olleet poistaneet satutuntia tapahtumakalenterista. Varmaa tietoa kirjaston tapahtumista saa kirjastojen verkkosivujen kautta. Osoite on kyyti.finna.fi. Kevään osalta emme vielä uskalla luvata tapahtumien järjestämisestä mitään. |
| Mistä Verlan kylä on saanut nimensä, onko sanalla "Verla" jokin merkitys? |
830 |
|
|
|
Verlan nimi mainitaan tuomiokirjoissa ensimmäisen kerran 1681 muodossa Wärla, joka tarkoittaa niemen maata.Jaalan puoleista myllytonttia on kutsutta myös Wärälä kvarnplan. Perimätiedon mukaan Verlankosken molemmin puolin on sijainnut jauhomylly ikimuistoisista ajoista lähtien. Ensimmäiset myllyt rakennettiin Suomeen jo 1300-luvulla asiakirjalähteiden mukaan. Asutusta alueella ei tuolloin ollut, mutta kosken kalastusoikeudesta käytiin oikeutta 1600-luvun lopulla. Koskessa oli ankeriaskalastamo. 1700-luvulla Valkealan puolelle rakennettiin venäläisten toimesta rajavartioston vahtitupa, joka on säilynyt ja joka nykyään tunnetaan Lipun torppana. (jaalan historia s. 174-175. ) |
| Löytyisikö tietoa sukunimen Hulkko taustasta/merkityksestä? Kiitos! |
655 |
|
|
|
Pirjo Mikkosen Sukunimet kirjassa esitetään kaksi alkuperää Hulkko-sukunimelle. Alpo Räisänen (1982) on selittänyt nimen sanan hulkka (joukko) pohjalta. Helposti nimi selittyisi myös saksalaisperäisen henkilönimen pohjalta. Viljo Nissilä (1980) onkin rinnastanut suomalaiset nimet Hulkka, Hulkki, Hulkko ja Hulkkonen saksalaisiin nimiin Fulca, Fulco, Fulka, Fulk ja Hulke. Turusta löytyy asiakirjatieto Fulco dictus Skelgestä 1338. Viipurissa oli 1558 Pouell Hulk, Viipurin pitäjässä 1559 Knuth Hulcoin, parikkalassa 1614 Rijgoi Hulcko ja Pielisjärvellä 1651 Oloff Hulkonen. Sortavalassa Hulkko esiintyi etunimenä: 1645 Hulcko Semenoff ja 1642 Hulcko Ifvanoff. Muoto Hulkko on säilynyt sukunimenä lähinnä kiteellä, Nurmeksessa ja Tuusniemellä.... |
| Mistä löytäisin kirjan: Suomen Sankarivainajat 1939-1945. Kymen Lääni? |
657 |
|
|
|
Kirja löytyy ainakin useista Kymenlaakson Kyyti-kirjastoista. Osassa kirjastoista kirja on käsikirjastossa, eli sitä voi lukea vain kirjastossa. Jos kirja ei löydy omasta kirjastostasi, voit tilata sen kaukolainana muualta Suomesta. |
| Haluaisin tutustua kirjaan Elä täydesti tätä päivää vuodelta, Buscaglia, Leo 1985. Omassa Kyyti-kirjastossamme ei sitä löydy. Miten sen saisin teiltä lainaksi? |
363 |
|
|
|
Kirjan saa kyllä kaukolainaksi Kyyti-alueen ulkopuolelta. Kaukolaina maksaa Kouvolassa 3 €. Kaukopalvelupyynnön voi lähettää kaukopalvelulomakkeella Kyyti-Finnasta tai voitte tehdä sen seuraavan kirjastokäyntinne yhteydessä. |
| Luin n. 15 v. sitten kaksi saman amer. naiskirjailijan romaania, jotka tekivät vaikutuksen, mutta valitettavasti sekä kirjailijan että kirjojen nimet ovat… |
275 |
|
|
|
Kirjat lienevät Ann-Marie MacDonaldin kirjat Linnuntietä ja Armon yö. Molemmat teokset ovat Kouvolan pääkirjastosta saatavissa. |
| Voiko kirjastosta ostaa Käytöstä poistettuja c-kasetteja? Erityisesti lasten ja nuorten kuunnelmia? |
241 |
|
|
|
Kouvolan kirjastojen lasten c-kasettikokoelmat on poistettu jo lähes 10 vuotta sitten, joten myytäviä c-kasetteja ei enää löydy. |
| Mistä löytyy vanhojen lehtien mikrofilmit? Etsin muutamia artikkeleita rock-musiikkiin liittyen. Miten varaus tehdään,saako näistä mikrofilmeistä ottaa… |
487 |
|
|
|
Suosikista löytyy hajanumeroita 1970-1980-luvuilta Varastokirjastosta. Mikrofilmeinä sitä ei kirjastoista löydy. Apu-lehden kanssa sama tilanne. Ilta-Sanomista löytyy mikrofilmejä 1970-1980-luvun lehdistä Pasilan kirjastosta.Noin vanhoja Iltalehden numeroita ei löydy missään tallennemuodossa kirjastoista. Kaikki saatavilla oleva materiaali mahdollista saada kaukolainoiksi. Kaukolainapyynnön voit tehdä joko Kyyti-Finnan kaukolainalomakkeella tai asioimalla lähimmässä kirjastossasi. Kirjastot aukeavat normaalisti 8.6. Nuo mikrofilmit joutuu lukemaan kirjastossa. Meillä voi tallentaa tarvitsemansa artikkelit muistitikulle ja tietysti muistitikulta voi tulostaa. |
| Kuinka voi https://kyyti.finna.fi sivulta hakea kaikki 2015-2020 tähtieteen (52) kirjat. Aikaisemmin pystyi, mutta nyt uudella sivustolla en onnistu. |
234 |
|
|
|
Valitse Kyyti-Finnan etusivulta tarkennettu haku ja hakutermiksi tähtitiede ja rullaa näyttöä alaspäin ja valitse valmistusvuosiksi 2015 - 2020. |
| Olen kiinnostunut äänikirjojen lukemisesta? Olin Yleisradiossa toimittajana radion puolella.. Olen nyt eläkkeellä ja aikaa olisi. |
276 |
|
|
|
Ette tarvitse kuin kirjastokortin numeron ja siihen liitetyn pin-koodin. Kirjojen kuuntelu onnistuu suoraan selaimessa jos nettiyhteys on käytettävissä. Muuten tarvitsette lukuohjelman, jonka voitte ladata laitteeseenne sovelluskaupasta. Ohjeet löytyvät tuolta . E-äänikirjojen laina-aika on kaksi viikkoa. Ne palautuvat automaattisesti, joten palauttamisesta ei tarvitse huolehtia. Niitä voi myös varata. Perinteisiä cd-äänikirjoja on taas sitten ihan normaalisti lainattavissa kunhan kirjastot taas avaavat ovensa.
|
| Kenen esittämä ja mikä kappale soi Arvid Nurdqvistin kahvimainoksessa? |
1933 |
|
|
|
Kappale on Tiny Grain jag ja esittäjä on Christoffer Englund. Tieto tuli suoraan Arvid Nordquist HABilta. |
| Milloin on valmistettu Singerin ompelukone Y2794970? |
464 |
|
|
|
Singerin ompelukoneiden sarjanumeroluettelo löytyy osoitteesta http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-y…
Tämän mukaan tuo Singerin omepukone on valmistettu 26.5.1925.
Y-sarjan koneita on valmistettu Elizabethportissa, New Jerseyssä http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/singer_dating_by_serial… |
| Microsoft antoi itse itselleen luvan yhdistää Android -laitteeni Window*,n laitteisiin, kun klikkasin nuolta tutkiakseni tarkemmin, miksi kannattaisi liittää… |
203 |
|
|
|
Tuossa on Microsoftin oma ohje, millä laitteen voi poistaa laiteluettelosta: https://support.microsoft.com/fi-fi/help/4026440/microsoft-account-manage-your-devices
Tarvittaessa sitten suora yhteys pankkiin, että antavat uudet tunnukset. |
| Haluaisin käyttää ympäräiset kirjasarjaa luonteenvahvuuksien käsittelyssä. Mikä kirja sopisi kuhunkin vahvuuteen? ystävällisyys, itsesäätely, sinnikkyys,… |
238 |
|
|
|
Sisu Kettu ei anna periksi / teksti: Anne-Maria Kuusela ; kuvitus: Matias Teittinen ; asiantuntija: Maija Nuorteva.
Tuossa ystävyys ja sinnikkyys
Puspus Pusukala tahtoo leikkiin / teksti: Anne-Maria Kuusela ; kuvitus: Matias Teittinen ; asiantuntija: Maija Hytti. Tuossa ystävällysyys ja toisten huomioonottaminen.
Pelokas Pingviini ylittää itsensä / teksti: Anne-Maria Kuusela ; kuvitus: Matias Teittinen ; asiantuntija: Maija Hytti. Tuossa rohkeus ja ujous.
Pieni kirja tunteista / teksti: Anne-Maria Kuusela ; kuvitus: Matias Teittinen ; asiantuntija: Maija Hytti. Tässä tunnetaidoista laajemmin.
Siro Saparon iso moka / teksti: Anne-Maria Kuusela ; kuvitus: Matias Teittinen ; asiantuntija: Maija Hytti. Tuossa... |
| Kirjastokortin uusiminen |
272 |
|
|
|
Kirjastokortin saa uusittua näissä poikkeusoloissa soittamalla, joko pääkirjastoon, Myllykosken tai Kuusankosken kirjastoihin klo 10-14 välisenä aikana. |
| Kirjastosta on ilmoitettu, kun eräpäivä lähestyy. Se oli27.3.20. Kyyti.finnassa ei voi enää uusia ja sitten on 1,50 € maksu. miten toimia? |
222 |
|
|
|
Kaikki lainat ovat automaattisesti uusittu ja eräpäivä on joko 4.5. tai 6.5. siis aineistolajista tai siitä huolimatta vaikka aineistosta olisi varauksia. Jos sulku jatkuu järjestelmä uusii lainat automaattisesti. |
| Olen laittanut kirjastokorttini niin hyvään talteen, etten tällä hetkellä löydä sitä. Haluaisin kuitenkin käyttää nyt koronan aikana Ellibs E-kirjaston… |
297 |
|
|
|
Uuden kirjastokortin saaminen sulun aikana ei ole mahdollista, koska asiakkaita ei Valtioneuvoston päätöksellä saa päästää kirjaston tiloihin. Myöskään emme pysty tarkistamaan henkilöllisyyttäsi puhelimen tai sähköpostin välityksellä, Joten ainoa mahdollisuus lainata e-aineistoja olisi se että löydät kirjastokorttisi. |
| Nyt kun olette sulkeneet, minne palautan kirjat joissa laina-aika umpeutuu?? |
256 |
|
|
|
Kaikkien lainojen eräpäiväksi on ajettu 6.5.2020, joten vaikka aineistosta olisi varaus, uusintakerrat täynnä tai kyseessä on pikalaina ei ole syytä huoleen. Jos kuitenkin haluat palauttaa lainasi niin suurimmassa osassa Kouvolan kirjastoja on palautusluukku. Pääkirjastossa se on pihan puolella alaoven vieressä. |
| Mikähän ötökkä kyseessä? Ei kai vaan lude? |
879 |
|
|
|
En tuosta kuvasta osaa varmasti sanoa, mutta saattaapa olla. Kannattaa ottaa yhteyttä isännöitsijäänne. Hän varmaan osaa neuvoa mitä tehdä seuraavaksi.
Lude |