Kaarina

Viimeisimmät vastaukset

21 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
..nimestä TANSKI 818 12.4.2008 Hei! Pirjo Mikkosen kirjan Sukunimet. Otava 2000 mukaan Tanski on samaa perua kuin nimet Tanska, Tanskala ja Tanskanen. Kirjassa kerrotaan, että nimen taustalla on 'tanskalaista' merkitsevä kansallisuudennimitys dansk, vaikka tanskalaisia onkin varhain nimitetty juuteiksi. Turun seudun vanhoissa nimissä taustalla on ehkä myös tanskan dansk 'danzigilainen'. Teoksessa mainitaan Tanski-nimisiä löytyvän Punkalaitumen seudulta 32. (siis v. 2000)
Mihin suomen kielen sanojen "kotio" ja "kotoa" etymologia juurtuu? 5967 18.3.2008 Koti on kota-sanasta muodostettu substantiivi. Sen on arveltu syntyneen vanhemmasta kota-muodosta siten, että se on irtautunut itsenäiseksi perusmuodoksi sanan monikollisista taivutusmuodoista, esim. mennä kotiin, olla kodissa jne. Toisaalta on pidetty mahdollisena, että koti on kota-sanan johdos, jolloin se palautuisi muotoon ´kotei´ ´kotai´ (kodallinen asuinpaikka). Edellistä pidetään todennäköisemmin oikeana (Nykysuomen sanakirja 6: etymologinen sanakirja. WS 1987) Koti-sana tosiaan taipuu hyvin epäsäännöllisesti. On olemassa esim. adjektiivit kotoisa ja kodikas. Kotio ja kotia ovat murteellisia ilmauksia ja tarkoittavat kotiin. Kotoa on sama kuin kodista. Suomen kielen sanojen etymologiasta saa lisätietoja esim. seuraavista teoksista:...
Haluaisin tietoa Tatu nimestä.. kaikkea mahdollista.. Kiitos! 4213 11.2.2008 Tatu-nimi on parhaiten selitettävissä vanhatestamentillisistä (hepreankielisistä) nimistä D(a)aniel tai Daavid johtuvaksi, vaikka nimeä on meillä myös käytetty hellittelynimenä Taitosta, Tapanista, Taunosta tai jopa naisennimestä Kustaava. Hepreankielinen דניאל daanijjeel ’Jumala on tuomarini’ on Raamatussa ainakin kolmen henkilön nimenä, tunnetuimmasta kerrotaan erityisessä Danielin kirjassa. Raamatulliset vanhatestamentilliset nimet ovat olleet ajoittain suosiossa kristillisissä maissa. Englannissa Daniel oli tunnettu 1100-luvulla, uudelleen se tuli muotiin 1600-luvulla. Meillä Suomessa se esiintyi ensi kertaa kirkkokäsikirjan kalenterissa 1646. Nykyiselle paikalle joulukuun 11. päiväksi Danielin (suomalainen muunnelma Taneli) päivä...
Olen oppilas käyn salossa koulua tammikuussa loppu koulu ja haluan opiskella kirjastonhoitajaksi kuulin että ala opiskellan kaarinassa niin saanko sen ihmisen… 1039 22.1.2008 Kaarinassa ei ole kirjastoalan oppilaitosta. Jos olet aikeissa aloittaa oppisopimuskoulutuksen Kaarinan kirjastossa, kannattaa ottaa yhteyttä kirjastoon. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.kaarina.fi/kirjasto/ Saloa lähimmät kirjastoalan oppilaitokset ovat Turussa: Åbo Akademi ja Turun ammattikorkeakoulu. Näissä paikoissa seuraavat koulutukset alkavat ensi syksynä. Oppilaitoksiin haetaan nyt keväällä. Tietoa kirjastoalan koulutuksesta löytyy täältä: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/ Koulutuksesta ja kelpoisuusvaatimuksista tietoa täältä: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/?lang=fi
Onko mahdollista lainata kaukolainana Pasilan kirjastosta seuravaa teosta: Lääkeainekemian perusteet / Jukka Gynther, Tomi Järvinen, Jarkko Rautio, Jouko… 932 4.10.2007 Kysymäsi Lääkeainekemian perusteet -kirjan 3. painos (2003) on saatavilla Turussa Åbo Akademin pääkirjastossa sekä Turun yliopiston pääkirjastossa. Saman kirjan vanhempi painos vuodelta 1996 on lisäksi Turun ammattikorkeakoulun kirjastossa (Lemminkäisenkatu 1), sekä mm. myös Turun yliopiston pääkirjastossa. Turun kaupunginkirjasto ei tilaa aineistoa kaukolainaksi, mikäli aineisto kuuluu jonkin muun turkulaisen kirjaston kokoelmiin, ohessa ote kotisivuiltamme: Kaukopalvelussa on rajoituksia Kaukolainaksi ei tilata materiaalia, jota kuuluu myös Turussa sijaitsevien kirjastojen kokoelmiin. Ennen tilauksen jättämistä kannattaa tarkistaa, onko teos lainattavissa jossakin seuraavista kirjastoista; Turun yliopiston kirjasto Åbo Akademin kirjasto...
Etsin kirjaa, jonka luin joskus 60- tai 70-luvulla. Mieleen on jäänyt, että tekijä olisi ollut nimeltään Lewis. Tarina kertoo (muistaakseni) tytöstä, joka… 869 16.8.2007 Voisikohan kirja olla Florence L. Barclayn Rukousnauha? Tässä kirjassa tosin mies on sokea. Mies rakastuu naiseen, joka ei ole kaunotar. Nainen epäilee miehen rakkautta, koska tietää miehen ihailevan kauneutta. Sitten mies sokeutuu tapaturmaisesti. Kirjasta on useita suomennettuja painoksia, ensimmäinen on jo vuodelta 1914. Toinen mahdollisuus olisi joku Theresa Charlesin romaaneista, joita on suomennettu 1960- ja 1970-luvuilla.
Isoäitini isä oli seppä Jyväskylän srk:ssa ja toimi 1800-luvun lopussa. Löytyisikö mitään esim. matrikkelia sepistä tai jotain muuta mistä voisin saada tietoa… 971 12.7.2007 Varsinaisia matrikkeleita sepistä ei taida löytyä. Matrikkeleita on laadittu aika järjestäytyneistä ammattikunnista. Sepän työstä löytyy tietoa mm. Aboa 1986 vuosikirjassa 1988. Varsinkin artikkelin kirjallisuusviitteistä s. 144-145 voisi olla hyötyä kun etsii aiheesta lisää tietoa. Esim. Mäki-Rossin Sepän kirja 3 vuodelta 1959 voisi sisältää olennaista tietoa, siihen löytyy useita viittauksia eri tahoilta. Tätä kirjaa ei saa käsiinsä Turun kaupunginkirjastosta ennenkuin n. vuoden kuluttua kun remontit valmistuvat. Uudempi ammattikirja on Heimo Rosellin Sepän taidot 1997. Sepistä käsityöläisinä saattaisi löytyä tietoa teoksesta Osmo Viljanen: Mäntsälän käsityöperinne 1987. Tämä kirja pitäisi löytyä Åbo Akademin kirjastosta.
Sana on hemura, josta haluaisin tietoa. Mummuni käytti sitä puhuessaan kahvista. 1308 3.4.2007 Sanaa hemura ei löydy laajoistakaan murresanakirjoista. Anneli Hänninen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta kuitenkin kiinnitti huomiota seuraaviin samanalkuisiin murresanoihin: hemu = ilo, riemu; olla hemussa = rakkauden huumassa; pariskunnan elämästä puhuttaessa hemuinen = rakkauden täyttämä. Näitä merkityksiä esiintyy Etelä-Pohjanmaalla. Kuhmossa naisen puvun koristeesta on käytetty nimitystä hemukka, ja Ristijärvellä hemuta on merkinnyt koreana touhuamista. Esimerkit löytyvät teoksesta Suomen murteiden sanakirja III (Helsinki 1992). Niissä kaikissa sanan merkitys liittyy johonkin myönteiseen, tavanomaisesta positiivisesti poikkeavaan ilmiöön. Saattaa siis olla, että mummusi on tuntenut jonkun näistä sanoista ja luovana...
Löytyykö teiltä J.K. Rowlingista kirjoja? Siis sellaisia,missä kerrotaan Rowlingista ja siitä,miten hän alkoi kirjoittaa Harry Potter kirjoja? 740 19.3.2007 J.K. Rowlingista ja Harry Potter-kirjoista löytyy tietoa suomeksi kirjoista: 86.5 Smith, Sean : J.K. Rowling : Harry Potterin luoja. Helsinki : Memfis books, 2003. 86.11 Blake, Andrew : Harry Potterin ilmestys. Tampere : Vastapaino, 2004. 86.1103 Beahm, George: Harry Potter-kumppani. Helsinki : Readme.fi, 2006. 86.12 Fantasian monet maailmat. Helsinki : Btj Kirjastopalvelu, 2004
Mistä löytyy videoita tai dvd Turkin Alanyasta tai Belekistä. Antalaya käy myös. Mistä löytyy golfvideo, jossa pelattaisiin Belekissä. 1224 13.3.2007 Kirjastoissa ei ole VHS-videoita tai DVD-levyjä, jotka käsittelisivät Turkin Belekiä. Tällaisia videoita on Alanyasta ja Antalyasta: Turkki: kiertomatka (käydään mm. Antalyassa), Antalya & Alanya ja Alanya. Videoita voit pyytää kaukolainaksi lähikirjastosi kautta.
Mistä mahtaa löytyä Kaarinan ja Turun seudulla matkaoppaita Turkin Belekkiin ja Antalayaan? Onko samasta aiheesta videoita? 1064 7.3.2007 Ainoastaan Turkin Belekiä tai Antalayaa käsitteleviä matkaoppaita ei näistä kirjastoista löydy, mutta Turkin oppaita on paljonkin. Tässä muutamia uusimpia Turun ja Kaarinan kirjastoista: Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkki / Kristiina Koivunen, Turkiets stränder : en guidebok / av Mikael Persson, TURKEY / [project editor Melissa Shales]. Videomuodossa Antalayaa käsittelee, Turun kaupunginkirjaston kokoelmissa tämä: ANTALYA & Alanya / juonto ja selostus Folke West. Sama videokasetti on myös Paimion kirjaston kokoelmissa. Voit saada luettelon oppaista kirjoittamalla Turun aineistohaussa pikahakuun sanat Turkki matkaoppaat ja Kaarinan tietokannassa samat sanat kohtaan sanahaku: http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=form2 http://...
Etsin koulun näytelmään Musisoiden 1-2 cd-levyä (helasvuo, laitinen vilen, 1992 otava). Osaatko auttaa, mistä löytyisi? Kaikki Turun lähiseudun kirjastot… 559 5.3.2007 Musiikin oppikirja Musisoiden 1-2 ja siihen kuuluva kasetti ovat ilmestyneet vuosina 1986-1992. Näyttää siltä, että cd-levyn sisältävää versiota ei ole julkaistu. Kirjan ja kaksi kasettia sisältävä pakkaus löytyy Turun lähistöltä ainakin Salon pääkirjastosta: http://kirjastot.salonseutu.fi/
Minkä arvoinen on 2:n kopeekan kolikko vuodelta 1800? Päällä on tunnus A I, mikä tarkoittanee tsaari Aleksanteri I:stä. 2535 3.7.2006 Suomalaisia rahoja ja niiden arvoja voi kartoittaa ”Suomen rahat arviohintoineen” -teoksista. Kysymyksessä oleva kahden kopeekan kolikko vuodelta 1800 on kuitenkin painettu ennen kuin Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Tästä syystä kyseinen raha luokitellaan ulkomaiseksi valuutaksi, eikä sen arvoa määritellä yleisimmissä suomalaisissa numismaattisissa teoksissa. Sen sijaan joudutaan turvautu-maan kansainvälisiin hakuteoksiin. Yksi näistä on Standard Catalog of World Coins. 18th Century Edition 1701-1800. (1997) Teos määrittelee kolikon summaksi 7.50-60 Yhdysvaltain dollaria, mikä on noin 6-47 euroa (3.7.2006). Rahan arvoa määriteltäessä on syytä huomauttaa kolmesta asiasta. Ensinnäkin vanhojen kolikoiden arvo riippuu monesta...
Aino Kallaksen käymät koulut nuorena? 1004 9.2.2006 Kirjailija Aino Kallas kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua. Aino Kallaksesta löydät lisää tietoa esim. Kai Laitisen kirjoista Aino Kallaksen maailmaa ja Suomen kirjallisuuden historia. Myös esim. tältä Lappeenrannan kaupunginkirjaston Internet-sivulla on tietoa hänestä: http://www.lappeenranta.fi/?deptid=12969
Mistä voin löytää netistä pianonuotteja elokuvasta Grease? 985 2.2.2006 Netistä ei löytynyt Greasen nuotteja, mutta Turun Musiikkikirjastosta kyseinen nuotti löytyy.
Haluaisin tietää, milloin on poikamme Jasperin nimipäivä. Ei ole suomenkielisessä kalenterissa lainkaan, joten milloin ruotsinkielisen kalenterin mukaan… 2421 14.11.2005 Jesperin nimipäivää vietetään Suomessa 20.10. Silloin on myös Kasperin ja Kaunon nimipäivä. Jesper on pohjoismainen versio germaanisesta Jasperista, joka on Kasperin rinnakkaismuoto. Kaspar oli kristillisen mytologian mukaan yksi niistä kolmesta viisaasta miehestä, joka kunnioitti Jeesuksen syntymää läsnäolollaan. Kasper/Kaspar-nimen alkuperä sanotaan juontavan juurensa babylonialaisesta kulttuurista ja tarkoittavan rahastonhoitajaa. Ruotsissa Jesperin nimipäivää juhlitaan 26.7. ja Kasperin 6.1. Aikaisemmin Kasperin nimipäivä oli Ruotsin kalenterin mukaan 20.10. eli meidän nykyinen päivä. Etunimistä löytyy tietoa teoksesta Lempiäinen, Pentti, Suuri etunimikirja.
Mistä löytäisin venäläisen runoilijan Jesenin runoja? 2190 20.9.2005 Sergei Jeseninin (1895-1925) tuotantoa on suomennettu valitettavan vähän, mutta teoksista Venäjän runotar (toim. Kiparsky, Viljanen, 1946) sekä Neuvostolyriikkaa I (toim. Natalia Baschmakoff, Pekka Pesonen, Raija Rymin ; suom. Anna-Maija Raittila, Pentti Saaritsa, Hki : Tammi, 1979) löytyy joitakin runoja. Englannin kielellä löytyy kaksi teosta: Selected poetry, 1982 ja Confessions of A Hooligan, 1973. Teokset löytyvät HelMet-kirjastojen tietokannasta ositteesta www.helmet.fi
Milloin "Harry Potter ja puoliverinen prinssi" ilmestyy suomeksi? 701 30.8.2005 Kuudes Harry Potter -suomennos ilmestyy, kun suomentaja saa työnsä valmiiksi. Tarkkaa päivämäärää ei tiedetä. On arvioitu, että suomennos tulisi kauppoihin ensi vuoden (2006) alkupuolella.
Kun olin pieni, isäni lauloi minulle laulua jonka nyt haluaisin löytää. Kuka esittää ja onko sitä löydettävissä äänitteenä? Kappale on luultavasti 50- tai 60… 1764 29.8.2005 Laulu on nimeltään Kaipaus (Nostalgias Tucumana)ja se löytyy Turun musiikkikirjastosta CD-levyltä: Rahkonen, Esko: 20 suosikkia: syvä kuin meri.
Olen nyt muutaman vuoden etsinyt aina silloin tällöin kirjastossa käydessäni lastenkirjaa jota aikanaan lainasin lapsena (1970-80 luvulla) Turun kirjastosta… 1710 9.6.2005 Tarkoitat varmaan Astrid Lindgrenin kirjaa Kultasiskoni (Allrakäraste syster)? Kuvakirja, jossa on Ylvalii niminen tyttö.