Onko lähdeluettelo pakollinen kaunokirjallisissa teoksissa, esimerkiksi historiallisissa romaaneissa?

Kysytty
14.9.2023

Onko lähdeluettelo pakollinen kaunokirjallisissa teoksissa, esimerkiksi historiallisissa romaaneissa?

Vastaus

Vastattu
19.9.2023
Päivitetty
19.9.2023

Lähdeluettelo on keskeinen osa tieteellisiä, tutkimuksellisia julkaisuja ja pakollinen esimerkiksi opinnäytteissä. Lähteisiin viitataan tekstissä sovitun käytännön mukaan.

Kaunokirjallisuus on kuitenkin fiktiota, kielitoimiston sanakirjan sanoin sepitettä eli mielikuvitukseen perustuvaa kirjallisuutta. Siinä lähdeluettelo ei ole pakollinen eikä yleensä tarpeellinenkaan.

Toisaalta jos historiallisen romaanin tekijä pyrkii teoksessaan uskottavuuteen, hyvä taustatyö ja lähdekirjallisuuteen perehtyminen ovat suureksi eduksi. Lähteistä voi kertoa esimerkiksi kirjan esipuheessa tai loppusanoissa, vaikka ei kokoaisikaan varsinaista lähdeluetteloa. Lähdekirjallisuuden käytöstä on on tarpeen kertoa joskus myös tekijänoikeuksellisista syistä, jos teos tukeutuu laajalti aiempiin teksteihin. Viime aikoina yleistyneessä biofiktiossa eli todellisen henkilön elämään perustuvassa kaunokirjallisuudessa on nähty lähdeluetteloita.

Keskustelua kaunokirjallisuuden lähteistä englanniksi Quora-sivustolla.

Iina Niemisen essee biofiktion ongelmista

Sanna Nyqvistin tutkielma tietokirjallisuuden käytöstä kaunokirjallisuuden lähteenä

Lähteiden käytöstä Opinkirjo-sivustolla

Lähdeluettelo-ohjeita Helsingin yliopiston sivulla

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.