Olen kiinnostunut koiratarinoista ja kuulin lukevalta tuttavaltani, että myös Kalle Päätalo on kertonut koiristaan joissakin teoksissaan. Oliko kyseessä koira…

Iijoki-sarjan toisen osan Tammettu virta kolmannessa luvussa Kallen isä tuo lapsille koiranpennun, joka saa nimen Tessu. Tessun tarinaa voi ehkä pitää jossain määrin traagisena: kuudennessa luvussa koulusta palaaville lapsille selviää, että isä on myynyt koiran. Ratkaisujen ajassa Kallen poiketessa vierailulle kotiväen luo vilahtaa ohimennen Kallioniemen uusi koira Nätti.

Sarjan 20. osassa Iijoen kutsu Tessu ja sen kohtalo palaa Kallen mieleen, kun Aulis Lomma tarjoaa rakennusmestareille  – Kalle ja Kasperi Lehtimaa –  koiranpentua. Lehtimaa ei koirista piittaa, toisin kuin Kalle: "Minä taas olen aina tykännyt koirasta. Minulle jäi lapsena suoranainen vamma sieluuni, kun isäni myi Tessu-nimisen koiramme." Kalle ottaa pennun "kahden pölliaskin hinnalla" ja nyt hänellä on oma Tessu. Uuden Tessun tragiikka on siinä, että alkuun Kallen vaimo Laina suhtautuu koiraan perin kielteisesti, mikä rapauttaa parin jo valmiiksi epäsointuista liittoa entisestään. Tessu kulkee sitten tarinassa satunnaisesti esiin nousevana eläinhahmona Päätalojen matkassa Tampereelta Taivalkoskelle ja takaisin Tampereelle kirjoissa Muuttunut selkonen, Epätietoisuuden talvi, Iijoelta etelään ja Pato murtuu. Tampereelle paluun jälkeen Tessu alkaa vieraantua isäntäväestään ja maininnat siitä käyvät aikaisempaa harvemmiksi.

Pato murtuu päättyy Päätalojen avioeroon ja omaisuuden jakamiseen, mutta vasta sarjan seuraavassa osassa Hyvästi, Iijoki selviää, kuinka Tessulle lopulta kävi: "Lähelle entistä kotiani päästyäni muistan Tessun, josta luovuttuamme olin hävittänyt viimeisenkin koirasta muistuttavan rakennelman. Vaikka vesilahtelainen Jussi Neuvonen, jolle olimme koiramme antaneet, ei olekaan nykyisellä työmaallani, olen kuullut Vesilahden miehiltä, että Tessu on kotiutunut Neuvosille."

Sarjan päätösosassa Pölhökanto Iijoen törmässä tavataan vielä lyhyesti Joona: "Lomalta kotiin palattuamme kävin tyttöjeni kanssa hakemassa Loimaalta samojedinpystykorvan pennun. Tyttäremme antoivat sille nimen Joonas. Kuitenkin koiraa puhutellessa jätimme nimen lopusta pois s-kirjaimen. – – Paitsi että koiramme kasvoi koko perheen lemmikiksi, Joonasta tuli minulle uskollinen ja innokas  – tosin myös joskus itsepäinen –  kaveri kävelylenkeilleni yli kolmentoista vuoden ajaksi."