Mitähän kaikkea nykyisin kirjastoista saa lainata?

Kysytty
23.11.2010

Hei! Mitähän kaikkea nykyisin kirjastoista saa lainata?

Vastaus

Vastattu
23.11.2010
Päivitetty
8.3.2018

Kirjastosta voi tosiaan lainata nykyään paljon kaikenlaista, vaikka kirjat ovat toki pitäneet pintansa kirjaston ykköstuotteena. Kirjojen lisäksi yleisimpiä lainattavia ovat lehdet, kartat, CD-levyt ja DVD-levyt. Vanhoja VHS-videoitakin ja lp-levyjä löytyy vielä jonkin verran, samoin CD-ROM-pelejä ja tietokoneohjelmia. Uudempaa valikoimaa edustavat blu-ray-levyt, konsolipelit ja e-kirjat. Helsingissä Pasilan ja Malmin kirjastoista sekä Kirjasto 10:stä saa lainaan myös e-kirjanlukulaitteita.

Kirjastosta saa lainattua myös monenlaisia esineitä, vaikka niitä on hyvin vähän suhteessa perinteisempään aineistoon. Kasseja saa lainattua monista kirjastoista, jos niitä vain sattuu olemaan paikalla. Sateenvarjoja oli taannoin myös lainattavissa, mutta nyt niitä näyttää olevan jäljellä enää parissa kirjastossa. Joissakin kirjastoissa annetaan lukusalilainaan tietokoneisiin liittyvää tavaraa, kuten muistitikkoja ja kuulokkeita. Etelä-Haagasta ja Pasilasta löytyy jopa ompelukone, jota voi käyttää paikan päällä. Useissa kirjastoissa on silmälaseja lukusalilainaan.

Oma lukunsa ovat kirjastojen tarjoamat liikuntavälineet. Kävelysauvoja on Helsingissä useissa kirjastoissa, mutta laajin urheiluvälinevalikoima on Herttoniemen ja Roihuvuoren kirjastoissa, joista löytyy näin talviaikaan esimerkiksi luistimia ja suksia. Muutamat kirjastot tarjoavat myös energiamittareita.

Kolmesta Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteestä (Pasila, Itäkeskus, Kirjasto 10) voi myös lainata Welhon laajakaistoja ja digibokseja. Lainaaminen vaatii erillisen sopimuksen tekemistä. Kirjasto toimii vain asiassa vain Welhon asiamiehenä, sillä Welho omistaa laitteet. Rikhardinkadun kirjastossa toimiva Taidelainaamo toimii vähän samalla periaatteella, ja sieltä on mahdollista saada taideteoksia maksullisesti lainaan.

Tämä lista ei ole millään muotoa kattava esitys siitä, mitä kaikkea saa lainattua kirjastoista. HelMet-kirjastojen erikoisempia lainattavia esineitä saa katseltua osoitteesta http://www.helmet.fi, kun laittaa vapaaseen sanahakuun hakusanaksi ”esine”. Mukana tulee vähän kirjoja ja muutakin aineistoa, jonka nimessä esiintyy tuo kyseinen hakusana, mutta mukana tulevat myös kirjaston esineiksi luokitellut tavarat.

28 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.