Mitä tarkoittavat nimet Dag Rikhard?
Vastaus
Saarikallen teos Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön (2007) kertoo, että Dag nimi on muinaisskandinaavinen ja sen merkitys on "päivä". Dag voidaan tulkita itsenäiseksi nimeksi tai Dag-alkuisten nimien (esim. Dagobert) lyhentymäksi. Nimestä ei ole paljon mainintoja Pohjolan keskiaikaisissa lähteissä, mutta se saattaa esiintyä suomalaisessa kylännimessä Dagsmark. Dagiksi nimettiin Suomessa 1900-luvun aikana alle 150 henkilöä, joista valtaosa on syntynyt vuosisadan puolivälissä. 2000-luvun alussa nimi oli lähes poistunut käytöstä ja esimerkiksi vuosina 2000-2005 se annettiin vain kaksi kertaa.
Rikhard puolestaan on suomalainen muoto muinaissaksalaisesta nimestä Ricohard, joka yleisimmän tulkinnan mukaan tarkoittaa "voimakasta hallitsijaa". Ricohard-nimi levisi 1000-luvulla normannien mukana Englantiin, jossa sen yleisin muoto on nykyisin Richard. Rikhard oli Suomessa melko tavallinen, joskaan ei suosittu, miehennimi koko 1900-luvun ajan. Jo yli sadan vuoden ajan Rikhardiksi on nimetty keskimäärin 50-100 suomalaispoikaa vuosittain. 1960-luvulta alkaen lyhennös Riku on ollut näistä kahdesta suositumpi.
Kommentoi vastausta