Miksi sanalle huoli tai huolehtia on syntynyt kaksi eri merkitystä, melkein vastakkaiset? Minulla on huolia (negatiivinen), pidän huolta jostain (positiivinen)…

Kysytty
13.11.2012

Miksi sanalle huoli tai huolehtia on syntynyt kaksi eri merkitystä, melkein vastakkaiset? Minulla on huolia (negatiivinen), pidän huolta jostain (positiivinen). Älä huolehdi (lapsistasi???)!

Vastaus

Vastattu
16.11.2012
Päivitetty
18.6.2018

Kotimaisten kielten keskuksesta vastattiin kysymykseesi näin:

"Sanalla huoli on ollut nuo kaksi merkitystä ainakin niin kauan kuin suomen kieltä on kirjoitettu, siis 1500-luvulta lähtien (tieto löytyy Vanhan kirjasuomen sanakirjasta 1, 1985), ja luultavasti jo paljon kauemmin, sillä ne tunnetaan myös muissa itämerensuomalaisissa kielissä (ks. Suoman sanojen alkuperä 1, 1992).

Nykysuomen sanakirja samoin kuin uusi Kielitoimiston sanakirja antaa niin ikään sanalle huoli kaksi merkitystä: 1. 'levoton, huolehtiva ajatus jstak, murhe; levottomuus; pelko' jne. 2. 'huolehtiminen, huolenpito, hoiva'. Jälkimmäiseen ryhmään sisältyvät "pitää huolta" ja toisaalta myös "kantaa huolta". Vanhempana merkityksenä on pidetty ensin mainittua, ja sanalla onkin ollut murteissa hyvinkin konkreettisen 'surun' merkitys. Niinpä paikoin itämurteissa huolivaate on ollut 'suruvaate' ja huoliväki 'suru-, hautajaisväki'. "Huolen kantaminen" tai "huolen pitäminen" lienee alkuaan siis ollut surunmerkkien pitoa. Kuten monien muidenkin sanojen kohdalla, konkreettinen merkitys on vähitellen abstraktistunut.

R. E. Nirvi on selvitellyt huolen merkityksenkehitystä kirjoituksessaan "Sanoja ja käyttäytymistä. Sanahistoriallisia tutkimuksia I." (s. 26-). Artikkeli on julkaistu aikakauskirja Suomessa 107:1 v. 1955."

Edellä mainittu aikakauskirja löytyy myös pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastosta:

http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2047657__Ssanoja%20ja%20k%…

http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1103810__Ssanoja%20ja%20k%…

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.