Löytyykö teosta tai kirjoitusta, josta löytyisi ratsutilat 1600 luvulta Virolahden-Miehikkälän alueelta.
Vastaus
En valitettavasti onnistunut löytämään tällaista julkaisua.
Mahdollisia lähteitä ovat Kymenlaakson sekä Virolahden ja Miehikkälän paikallishistoriat. Esimerkiksi seuraavat julkaisut:
Kaukiainen, Yrjö: Virolahden historia. Osa 1, 1850-luvulle (1970).
Kymenlaakson historia. Osa 1, Jokilaakso ja rajamaa esihistoriasta 1810-luvulle (2012.)
Valitettavasti Virolahden historia -teosta ei löydy Vaski-kirjastojen kokoelmista (se löytyy kuitenkin Turun yliopiston kirjastosta) ja Kymenlaakson historia -teoksen Turun kaupunginkirjaston kaikki kappaleet ovat tällä hetkellä lainassa. Näin ollen en voinut tarkistaa niiden sisältöä. Vaikka kyseiset teokset eivät sisältäisikään ratsutilaluetteloita, saattavat ne sisältää viitetietoja luetteloita sisältävistä teoksista.
On kuitenkin hyvin mahdollista, että tässä tapauksessa on käännyttävä alkuperäislähteiden puoleen. Ratsutilaluetteloita sisältäviä asiakirjoja lienevät voudin- ja läänintilit sekä maa- ja henkikirjat.
Suosittelen olemaan yhteydessä Kansallisarkistoon. Heidän kokoelmistaan löytyy runsaasti Ruotsin ajan sotilas- ja muita asiakirjoja. Heiltä saanee myös tietoa siitä, löytyykö muista arkistoista asiakirjoja, jotka sisältävät tietoja Virolahti-Miehikkälän alueen ratsutiloista.
Finna-tietokannan mukaan kansalliskirjaston kokoelmista löytyy ainakin Kymenkartanon läänin ratsutilaluetteloita 1620-luvulta sekä Viipurin ja Savonlinan läänin asiakirjoja 1600-luvulta. (Virolahti ja Miehikkälä kuuluivat 1600-luvulla näihin lääneihin.)
Finnan verkko-osoite: https://www.finna.fi/
Finna-tieokanta on Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen yhteinen aineistotietokanta. Kaikki kirjastot, arkistot ja museot eivät kuitenkaan vielä ole Finnassa, joten sen sisältämät tiedot eivät ole kaikenkattavia.
Kansallisarkiston yleiset yhteystiedot:
kirjaamo@arkisto.fi
029 533 7400 (tietopyynnöt asiakirjoista arkisin klo 10-15)
PL 258, 00171 Helsinki
Kymenlaakson alueen asiakirjoja säilytetään Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa.
Kansalliskirjaston Mikkelin toimipaikan yhteystiedot:
Pirttiniemenkatu 8 A
029 533 7200
Kansallisarkisto on myös digitoinut runsaasti 1600-luvun asiakirjoja digitaaliarkistoon. Suurin osa asiakirjoista on vapaasti käytettävissä verkkoosoitteessa http://digi.narc.fi/digi/
Toinen taho, jolta voi saada tietoa ja neuvoja asiaan liittyen on Paikallishistoria.fi -sivusto. Heidän verkksivuiltaan löydät sivuston toimituskunnan yhteustiedot
http://www.paikallishistoria.fi/
Kommentoi vastausta