Kysymykseni koskee kirjojen ns. kirjastokansia. Tekivätkö kirjojen kustannusliikkeet aikoinaan erikseen kirjastoille kulutusta kestäviä kappaleita? Millä systeemillä? Miten ne erottaa lukuisista muista erilaisista sidoksista, joissa esim. kulmat ja selkä ovat nahan tapaista ainetta? Variaatioita on niin monia. Otan esimerkiksi omistamani kirjan Maurice Leblanc: Nuorallatanssijatar Dorothee (Minerva, Helsinki 1923 / Julius Syren & Co Tampere). Osittain kuviolliset, kovat pahvikannet, mutta selkä ja kolmisen senttiä selästä kansien suuntaan on vihreää muovimaista pintaa. Myös kirjan kulmat ovat vihreää kovempaa materiaalia. Näyttää toisaalta siltä, että koko kirjan kannet ovat vihreää, kulutusta kestävää materiaalia ja sitten on liimattu sini-musta vesikuviopaperi päälle koristeeksi. Oliko jopa niin, että kirjaston kirjat saattoivat olla kansiltaan kokonaan kovempaa ainetta ja kirjastossa sitten hieman somistettiin liimaamalla osaan kansia hieman kuluttajan kannalta mukavamman näköinen osa pintaa. Ko. kirjassa ei myöskään lue mitään selkämyksessä.
Vastaus
Kyllä, nämä kirjastosidoksiksi nimitetyt kirjat tehtiin nimenomaan kirjastokäyttöä varten. Helsingin kaupunginkirjaston kysy.fi-palvelussa on selvitelty kirjastosidosasiaa perusteellisesti (10.11.11). Vastauksen mukaan kirjastot teettivät aluksi sidokset kirjansitomoissa, ja myöhemmin Kirjastopalvelussa, joka on kirjastomateriaalien ja
-palveluiden toimittaja. Uusista, painosta tulleista kirjoista poistettiin kannet, ja sidottiin niihin uudet, kestävämmät kannet kirjastokäyttöä varten. Koko vastauksen voi lukea alla olevasta linkistä:
Vanharuokala-blogin sivuilla esitellään yhdenlaisen kirjastosidoksen tekoa:
http://vanharuokala.blogspot.com/2017/03/kiintokantinen-matalataipeinen.html
Kommentoi vastausta