| Ostin 40-luvun Karjala-aiheisen kirjan joka on ollut Viipurin kirjastossa lainattavana. Kirjassa on takakannessa vielä Viipurin kaupunginkirjaston tasku ja… |
72 |
|
|
|
Viipurin kirjaston kirjoja ei evakuoitu sen paremmin talvi- kuin jatkosodankaan aikana, eli sen kokoelmaan kuuluneet niteet eivät luultavasti järin yleisiä ole. Jonkin verran yksittäisiä niteitä on evakkojen matkassa epäilemättä kulkeutunut, mutta näihin päiviin saakka säilyneitä tuskin kovinkaan paljon on.Viipurin kirjaston kokoelman kohtalosta ks. aiempi Kysy kirjastonhoitajalta -kysymys vastauksineen:Hyvää päivää Minne Suomeen Viipurin kirjaston kirjat siirrettiin ennen viime sotia eli mikä Suomen kirjasto vaalii Viipurin kirjaston perinnettä nykyään?… | Kysy kirjastonhoitajalta |
| Mikä on oikea tapa peittää omistuskirjoitus? |
108 |
|
|
|
Oikeaa ja väärää tapaa ei omistuskirjoituksen peittämisessä ole. Ehkä tuo sivujen irrotus ja leikkely voisivat olla sellaisia.Kannattaa kuitenkin pyrkiä siistiin lopputulokseen. Korjauslakka tai tarra voisivat olla hyviä vaihtoehtoja. Linkki esimerkki tarrasivulle.Voisit myös tehdä itsellesi Exlibriksen, jolla nimikoit myös muut kirjasi. Linkki Exlibris Aboensis sivustolle. |
| Mistähän voisin ostaa kirjan: Tibor Gergely: Ammu Emilia? |
48 |
|
|
|
Kirja on sen verran vanha, että se löytyy antikvariaattien valikoimista. Tuotetta kannattaa etsiä useamman antikvariantin yhteissivulta. Linkki Antikvaari.fiTällä hetkellä en löytänyt kirjaa listoilta, mutta esim. Finlandiakirja antaa tallentaa sen tuotevahtiin. Linkki sivulle. |
| Minulla on pehmeäkantinen lastenkirja vuodelta 1929, jota ei ole luettu, eli sivut ovat vielä avaamattomat ja kiinni yläreunasta. Mikä olisi paras tapa avata… |
157 |
|
|
|
Perinteisesti sivut on avattu paperiveitsellä, ks. linkki. Sivut voi avata myös paksun paperin avulla, ks. video. Paperiveitsen käyttäminen on luultavasti helpompaa, kunhan veitsi on oikean muotoinen (litteä, ei liian ohut, kärjestä terävä). Työnnä veitsen terä kiinni olevien sivujen väliin ja pidä toisella kädellä sivuja paikallaan painamalla niitä kämmenellä. Liu'uta veitsen terää taitosta pitkin itsestäsi poispäin samalla leikaten taitosta auki. Ole erityisen varovainen, kun lähestyt kirjan keskiosaa, ettet leikkaa mitään ylimääräistä. |
| Kovakantisia kirjoja on kertynyt vuosien mittaan melko paljon. Voiko niiitä laittaa jätepaperikeräykseen kunhan on irrottanut kannet erilleen? Netissä on… |
105 |
|
|
|
Kirjat eivät tällä hetkellä kelpaa paperinkeräykseen edes kansien poiston jälkeen, sillä sivut pysyvät tiiviinä kokonaisuutena eivätkä ne hajoa käsittelyprosessissa riittävän nopeasti. Pehmeäkantisiakaan kirjoja ei enää ohjeisteta lajiteltavaksi paperinkeräykseen, koska niissä käytetty liima haittaa materiaalin uusiokäyttöä ja aiheuttaa laatuepäpuhtauksia tuotantoprosessissa.Kirja | Pirkanmaan Jätehuolto Oy Kirja - HSY Kirja - Keski-Savon jätehuolto Kirjat – Jäte – Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Kirjat - Rosk'n Roll Kirja - Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Kirja - Salpakierto |
| Etsin nuorten käännösromaania, jossa on henkilö nimeltään Inga tai Inga-jotakin. Tämä ei ole päähenkilö, mutta päähenkilön sisar tai ystäväperheen lapsi. Olen… |
81 |
|
|
|
Vaikka ei olekaan käännösromaani, voisiko kyseessä olla Siiri Enorannan Gisellen kuolema? Kirjavinkit.fi-sivuston mukaan kirjassa on sisarukset Joel ja Linnea, joista Linnea muuttaa Ruotsiin Inga-tädin luo.Lähde:Kirjavinkit.fi. https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/gisellen-kuolema/ . (Viitattu 21.8.2025) |
| Löytyykö mistään Suomen kirjastosta tätä: Tekijä: Manfred Rössler Nimike: ZENITH, swiss watch manufacture since 1865 ISBN: 9788862080699 ? |
70 |
|
|
|
Valitettavasti ei löydy.Kansainvälinen luettelointitietokanta WordCat löytää englanninkielistä kirjaa kymmenestä kirjastosta. Linkki tietokantaan.Kirjan voisi varmaan tilata kaukolainaksi. Kaukolainatilaukset maksanevat 10€ ylöspäin. Linkki Piki kirjastojen kaukopalvelusivulle |
| ONKO ED MCBAININ TUOTANTOA FILMATTU JA KOSKA MUISTAASKSENI OLISI FILMATTU |
70 |
|
|
|
Wikipedian englanninkielisillä sivuilla on listattu kirjailija Ed McBainin (alkuperäinen nimi Salvatore Albert Lombino, lisäksi hänellä on ollut useita kirjailijanimiä, muun muassa Evan Hunter) teosten pohjalta tehtyjä filmatisointeja, lista alla. Suomenkieliset kirjan nimet kaivoin Finna.fi-palvelusta ja elokuvien nimet Imdb-palvelusta.-Blackboard Jungle (1955, suom. Älä käännä heille selkääsi), ohjaus Richard Brooks, teos Blackboard Jungle (suom. Poikaviidakko) -The Young Savages (1961, suom. Suurkaupungin sudet) ohj. John Frankenheimer, teos A Matter of Conviction (suom. Syyttäjän oikeus)-High and Low (1963, suom. Taivas ja helvetti) ohj. Akira Kurosawa, teos King's Ransom (suom. Lunnaat)-Mister Buddwing (1966, suom. Nainen ilman... |
| Kaipaisin kirjoja juuri koulun aloittaneelle, joka tykkää mm. Keplereistä, Wartner 13th:ista ja Hirviö ja Helmikki -kirjoista. Haluaisin teemaksi tunteet ja… |
57 |
|
|
|
Lastenkirjastotyöhön erikoistunut kollega suositteli erityisesti Max Velthuijsin kirjaa Sammakko ja muukalainen. Kirja on kyllä kuvakirja, mutta kuvaa hyvin koskettavasti erilaisuutta ja sen hyväksymistä sekä tarjoaa erinomaisia keskustelunaiheita, ja voisi siksi sopia hyvin juuri koulun aloittaneelle. Helppolukuisista kirjoista aiheeseen voisi sopia Hannu Kesolan Voimapoika ja katala Keppostelija. Hieman vakavammin kiusaamista on käsitelty teoksissa Veeti ja kiusaajat / Anne-Maj Felin, Liian raskas reppu : kuinka selvisin kiusaamisesta / Anna-Mari Kaskinen sekä Tonttu / Sanna Isto. Kannattaa kokeilla myös teoksia Käsikirja supersankareille, Osa 1: Käsikirja / Elias Våhlund sekä Mini on sankari / Christine Nöstlinger.Lisää kiusaamiseen... |
| Voiko pääkirjastoon jättää kirjoja kiertoon? |
83 |
|
|
|
Hei!Jyväskylän pääkirjastossa on asiakkaiden käytössä kirjojenvaihtohylly, joka sijaitsee 1. kerroksessa hissin vieressä. Voit tuoda hyllyyn muutaman ehjän, uudehkon ja edelleen ajankohtaisen kirjan kerrallaan. |
| Kuinka kauan varauksen saapuminen kestää Nöykkiön kirjastoon, siis suunnilleen? Ja onko BBC avausten saapumiselle jotain aikataulua, koska olisi kiva tietää,… |
81 |
|
|
|
Jos varaus on hyllyssä jossain aukiolevassa kirjastossa, saa varauksen lähikirjastoon noin viikon odottelulla. Lauantaisin ja sunnuntaisin sekä arkipyhinä kirjaston kuormat eivät kulje.Jos varattuun aineistoon on jonoa, saattaa odottelu kestää hyvinkin pitkään. Joskus varatun teoksen voi löytää lähikirjaston bestseller hyllystä.Varauksen viipyessä kannattaa kysellä viiveen syytä kirjaston asiakaspalvelusta. Omatoimikirjaston tapauksessa lähimmästä isosta kirjastosta. |
| Millainen on Suomen kirjojen sensuurin historia? Onko edelleen kirjoja, joita ei saa suomalaisesta kirjastosta lainkaan tai vain kuin erikseen pyytämällä… |
155 |
|
|
|
sensuuria on historian saatossa kirjastoissakin harrastettu, mutta ei nykyään. Jos nykyään kirjastosta jokin teos puuttuu, niin voi olla, että se on jätetty valitsematta kokoelmaan esimerkiksi rasistisen tai muuten rikollista tai huonoa makua edustavana teoksena. Toisen maailmansodan jälkeen kirjastotkin poistivat teoksia kokoelmistaan liittoutuneiden valvontakomission määräyksestä, eli käytännössä Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan kirjallisuus joutui sensuurin kohteeksi. Asiasta on Wikipedia artikkeli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosodan_j%C3%A4lkeinen_kirjasensuuri_SuomessaSensuuria on harrastettu myöhemminkin esimerkiksi eroottisen kirjallisuuden suhteen, ja termi kirjastojen myrkkykaapeista viittaa siihen. Eli... |
| Mahtaisiko teillä olla myynissä r.a. salvstoren kirjoja tai olisiko tietoa missä päin suomen kirjastoissa olisi? Kiitoksia tiedoista |
92 |
|
|
|
Meillä ei ole myynnissä olevista kirjoista listoja. Syksyllä mahdollisesti järjestämme suuremman myyntitapahtuman, mutta myytävistä teoksista emme pidä listaa. Pääkirjastolla on myöskin myyntihyllyt uutuusalueen huoltoväylän puoleisessa päädyssä lähellä hissiä. Sielläkin on myös kirjallisuutta sekä muuta aineistoa kuten levyjä ja lehtiä, mutta näistä ei pidetä kirjaa mitä siellä on. Tämä käytäntö on kirjastoissa muuallakin. |
| Miltä paikkakunnalta Juhani Ahon romaanihenkilöt Matti ja Liisa olivat? |
110 |
|
|
|
Kirjassa ei kerrota Matin ja Liisan tarkkaa asuinpaikkaa. Siihen viitataan vain Korventaka nimellä. Linkki Kirjastot.fi.Sivustolla matinjaliisanasema.fi arvellaan heidän lähteneen Vieremältä rautatietä katsomaan. Linkki sivulle. Oletus varmaan pohjautuu sille, että Vieremän seudut olivat Aholle tuttuja. Hänen isänsä asui aikanaan Kyrönniemen pappilassa. "Kyrönniemi on vanha Iisalmen kappalaisen pappila. Vuosina 1876-1883 pappilassa asui rovasti Theodor Brofeldt eli paikkakunnalla arvostettu Ukko Ruuhveltti. Hän on myös kirjailija Juhani Ahon isä." Linkki Vieremanseurakunta.fi. |
| "Lääkärintarkastusohje (LTO) : 1973" |
80 |
|
|
|
Oletkin löytänyt jo Finnasta kirjastot, joista hakemasi ohje löytyy. Linkki Finna hakutulokseen.Kopion ohjeesta voi saada ottamalla yhteyttä näihin kirjastoihin. Kopiot ovat maksullisia. Linkki: https://maanpuolustuskorkeakoulu.fi/kirjasto ja https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tietoa-kansalliskirjastosta/yhteystiedotVarastookirjastosta löytyy myös kirjan kappale. Sieltä sen voisi tilata kaukolainaksi. Lainan hinta 7€. Linkki https://helmet.finna.fi/Content/kaukopalvelu |
| Voiko Keravan kirjaston aineistoa palauttaa Espoon kirjastoon? |
69 |
|
|
|
Ei voi.Keravan kirjasto kuuluu Kirkes -kirjastokimppaan. Espoo taas on Helmet kirjastoja. |
| Voiko helmet kirjastosta lainatun kirjan palauttaa Keravan kirjastoon? |
55 |
|
|
|
Ei voi.Keravan kirjasto kuuluu Kirkes -kirjastokimppaan. Espoo taas on Helmet kirjastoja. |
| Olen lukenut kaikki Raymond Chandlerin kirjat niin, että osaan ne ulkoa. Mitä suosittelette seuraavaksi. Ei Dashliel nHammettia. |
97 |
|
|
|
Jos sinua kiinnostaa samankaltaiset, kovaksikeitetyt dekkarit (ilman Dashiel Hammettia), voisit kokeilla ainakin näitä kirjailijoita: Mickey Spillane, James Ellroy, James M. Cain, James Lee Burke, Philip Kerr ja Edward Bunker. Lisää ehdotuksia voit löytää Kirjasampo.fi-palvelusta. |
| Montako romaania WSOY on julkaissut pehmeäkantisina best seller leima kannessaan, löytyykö jostain lista? |
94 |
|
|
|
Asiaa kannattaa kysyä suoraan WSOY:ltä. Linkki asiakaspalveluun. Netistä löysin kuitenkin Suomen Kustantajien viime vuoden myydyimmät kirjat. Linkki sivustolle.Kirjakauppaliiton Mitä suomi lukee -sivustolta löytyvät tämän hetken myydyimmät. Linkki sivustolle. |
| Vergiliuksen teoksesta Aeneis ensimmäisen kirjan säkeen nr 462 suomennos? |
74 |
|
|
|
Kirja löytyi Helmet kokoelmista vuoden 1999 painoksena. Linkki Helmet hakutulokseen.Ystävällinen virkailija luki säkeen puhelimessa. "Kyynelvuo osa ihmisen on, se sydäntämme viiltää" |