Kuinka saisin selville ihmisen aiemman nimen?

Kysytty
22.2.2019

Kuinka saisin selville ihmisen aiemman nimen? Kyseessä sekä etu- että sukunimensä vaihtanut.

Vastaus

Vastattu
28.2.2019
Päivitetty
28.10.2019

Tähän on vaikea antaa mitään yleispätevää neuvoa. Asia riippuu kokonaan siitä, millainen henkilö on kyseessä.

Esimerkiksi tunnetuista henkilöistä löytyy usein tietoa kirjoista, lehdistä ja myös Internetistä, joten heidän entinen nimensä saattaa löytyä niiden kautta. Jos henkilön koulu on tiedossa, koulun matrikkeli voi olla hyvä väylä löytää tietoa, mikäli sellainen on julkaistu ja hän on siinä mukana. Eri aloilla toimineista ihmisistä löytyy myös matrikkeleita.

Luonnollisesti henkilön tunteneet ihmiset ovat hyvä lähde häntä koskevien tietojen saamiseen. Heitä voivat olla esimerkiksi ystävät, sukulaiset tai työtoverit. On toki kuitenkin hyvä muistaa, ettei henkilö itse välttämättä halua, että joku ulkopuolinen tietää hänen aikaisemmista nimistään.

Osoitepalvelusta voi hakea lähes kaikkien Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden ajantasaiset osoitteet. Palvelun tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien ylläpitämän väestötietojärjestelmän tietoihin. Osoitetiedon haku tapahtuu henkilön etu- ja sukunimen perusteella. Nimet voivat olla entisiä tai nykyisiä. Palvelu on maksullinen ja jos henkilö on kieltänyt tietojensa antamisen, niitä ei sieltä saa. Ainakin tyttönimien perusteella voi pyytää osoitteita. Nimitiedot on palvelussa, mutta niiden luovuttamisesta ei sivulla kerrota tarkemmin.

 https://vrk.fi/osoitepalvelu

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.