Haluaisin värittää ja jakaa vanhoja suomalaisia elokuvia verkkoon ihmisten saataville. Esimerkiksi YouTubeen. Missä kohtaa tekijänoikeudet raukeavat elokuviin?…

Kysytty

Haluaisin värittää ja jakaa vanhoja suomalaisia elokuvia verkkoon ihmisten saataville. Esimerkiksi YouTubeen. Missä kohtaa tekijänoikeudet raukeavat elokuviin? Voiko elokuvien tekijänoikeudet tarkistaa jostakin? Ainakaan finna.fi ei osaa kertoa kaikkien teostensa tekijänoikeustietoja.

Vastaus

Vastattu

"Elokuvateoksen tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut viimeksi kuolleen pääohjaajan, käsikirjoittajan, vuoropuhelun kirjoittajan tai nimenomaisesti kyseistä elokuvateosta varten luodun musiikin säveltäjän kuolinvuodesta." (Tekijänoikeuslaki, §43) 
Oikeudenhaltijan kuoltua sekä taloudelliset että moraaliset oikeudet siirtyvät perintönä hänen perillisilleen. Tekijä voi myös testamentata tekijänoikeutensa muun omaisuuden tavoin. Tässä tapauksessa tekijänoikeus on edelleen voimassa 70 vuotta alkuperäisen tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Ellei perintökaaren mukaisia lakimääräisiä perinnönsaajia ole, joutuu tekijänoikeus muun jäämistövarallisuuden tavoin viime kädessä valtiolle. 
Elokuvien oikeudenhaltijoita voi yrittää selvittää Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista (KAVI) tai tekijänoikeusjärjestöistä. Suomessa on seitsemän tekijänoikeusjärjestöä: APFI, Gramex, Kopiosto, Kuvasto, Sanasto, Teosto ja Avate. Järjestöt edustavat kattavasti suomalaisia tekijänoikeuden ja lähioikeuden haltijoita.

https://www.finlex.fi/eli?uri=http://data.finlex.fi/eli/sd/1961/404/ajantasa/2025-06-27/fin 
https://ttvk.fi/ 
https://tekijanoikeus.fi/tekijanoikeus/ 
https://tekijanoikeus.fi/jarjestot/ 
 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.