Silloin kun suuret kuolonvuodet olivat 1600-luvulla, varsinkin suomessa oli monena vuotena peräkkäin pahat katovuodet ilmaston viilenemisen vuoksi johtuen tiettävästi sadan vuoden aikana eri puolilla maailmaa olevista tulivuoren purkauksista (räjähtävät tulivuoret).
Erityisesti minua kiinnostaisi tietää, että näkyikö (vaikka Suomessa) nälkävuosien aikana ylhäällä taivaalla silmin havaittavia merkkejä ilmakehään vapautuneesta suurista määristä vulkaanista pölyä ja rikkihappoa, jotka heijastivat huomattavan osan auringon säteilystä takaisin avaruuteen? Vai edellyttääkö se selvää tuhka pilveä, jota ei voi olla näkemättä, kuten silloin Islannissa, kun lentokoneita kiellettiin lentämästä lähialueella?
Oliko aurinko silloin katovuosien aikaan kenties maasta katsottuna himmeämpi, niin paljon, että sen saattoi silmin huomata? Tai jotain muita vaikutuksia taivaalla näkyvään aurinkoon? Entäpä kuu ja tähdet? Oliko auringon nousut ja laskut paljon kirkkaammat? Vai liittyykö tämä asia yleisesti juuri purkautuneisiin tulivuorten syöksemään tuhkaan?
Jos auringon nousut ja laskut olivat kirkkaammat, niin miksi?
Löytyykö sellaisesta tietoa, että jos taivaanrannan takana tai melko kaukanakin siitä olisi tulivuoren purkaus/purkauksia, voiko taivaan ranta olla purkautuneen tulivuoren suunnalla purkaustuhkan/vulkaanisen pölyn vaikutuksesta aamuisin tai iltaisin jossakin vaiheessa päivää olla eri värinen kuin normaalisti? Jos voi, niin minkä värinen? Sama kysymys katovuosiin.
Onko vielä joitakin erityisiä asioita, mitä tulivuorienpurkauksista seurasi normaalia kylmempien kesien ja talvien lisäksi?
Vastaus
Juhani Kakkurin Tulivuoret : matkoja vulkaanien maailmaan yksilöi Seruan purkauksen Bandamerellä vuonna 1693 ja samana vuonna Islannissa sattuneen Heklan purkauksen erityisen kohtalokkaiksi maamme kannalta. Niitä seuranneet vuodet 1694 ja 1695 olivat epätavallisen kylmiä, ja katovuodet tappoivat neljäsosan maamme silloisesta väestöstä.
Vulkaaninen toiminta ei kuitenkaan yksin aiheuttanut 1600-luvun lopun nälkävuosia. Pohjois-Euroopassa vallitsi lähes koko vuosisadan ajan maanviljelykselle sangen epäedullinen kylmän ilmaston kausi halloineen ja toistuvine katovuosineen. Suomessa koettiin 1680-luvulla useita ankaria katoja, "jotka uhkasivat hävittää koko kansakunnan". Syksyllä 1690 saatiin hyvä sato, mutta se jäikin vuosikymmenen ainoaksi poikkeukseksi. Jo vuosi 1693 oli erityisen kehno, ja syksystä 1695 koko luonnonjärjestys näytti menneen sijoiltaan.
Tutkimastani lähdekirjallisuudesta en löytänyt viitteitä siitä, että Suomen taivaalla olisi 1690-luvulla näkynyt selkeästi havaittavissa olevia merkkejä tapahtuneista tulivuorenpurkauksista. Silloisten olosuhteiden kuvauksissa toistuvat ainoastaan maininnat yhtämittaisesta sateesta, halloista ja kulkutaudeista. Jos mittapuuna käyttää Krakataun räjähdystä vuonna 1883, yhtä kolmesta suuresta 200 vuoden aikana tapahtuneesta suuresta purkauksesta, voinee todeta Suomen sijaisevan yksinkertaisesti liian kaukana tänne vaikutuksensa ulottaneista tulivuorista, jotta purkausten välittömiä seurauksia - tuhkaa ja pölyä - olisi voitu taivaallamme havaita.
Riippuu paljolti purkaustyypistä, kuinka paljon kivipölyä tulivuoren purkautuessa lentää ilmaan ja kuinka laajalla alueella se on havaittavissa. Krakataun räjähdys sinkosi ilmakehään noin 20 kuutiokilometriä pölyksi hajonnutta kiveä ja laavaa, joka laskeutui arviolta 700 000 neliökilometrin alueelle. Hienojakoisinkaan kivipöly ei yleensä pysy ilmakehässä tarpeeksi kauan aiheuttaakseen merkittävää ilmaston viilenemistä. Lämpötilojen pitkäaikainen lasku edellyttää kaasuuntunutta rikkihappopitoista maata, josta muodostuu maapallon ympärille rikkihappopisaroista auringonsäteilyä heijastava kerros. Krakataun tuhka satoi maahan muutaman päivän kuluessa, mutta hienoin pöly ja rikkidioksidipisarat jäivät vuosikausiksi stratosfääriin ja levisivät ympäri maapallon. Ilmakehään jäi ikään kuin suodattimeksi tuhkakerros, joka muutti auringonlaskujen värejä kaikkialla maailmassa vuosiksi purkauksen jälkeen. Myös muita erilaisia halo- ja valoilmiöitä on kirjattu brittiläisen tiedeakatemian Royal Societyn vuonna 1888 julkaisemassa laajassa selvityksessä The eruption of Krakatoa and subsequent phenomena, joka oli ensimmäinen koskaan tehty - ja yhä yksi perusteellisimmista - tulivuorenpurkausten "optisten seurausten" kartoituksista. Lisäksi korkealle ilmakehään puhaltautunut tuhka pimensi päivän lähitienoilla kokonaan. Sadan kilometrin päässä pimeys kesti kaksi päivää ja vielä parinsadan kilometrin päässäkin vuorokauden verran.
Välittömien ympäristöä, ihmishenkiä ja omaisuutta tuhoavien vaikutusten lisäksi merkittävin uhka tulivuorenpurkauksissa on ilmakehään joutuva tuhka ja kaasut. Niillä on suuri vaikutus Maan ilmastoon ja säähän, millä on edelleen omia merkittäviä seurausvaikutuksiaan. Suurten purkausten jälkeiset vuodet ovat epätavallisen kylmiä ja ennätysmäisiä lumisateita on odotettavissa ympäri maailman, pahoja tulvia aiheuttavat myrskyt lisääntyvät, sadot tuhoutuvat - ja niin edelleen.
Lähteet ja kirjallisuutta:
Juhani Kakkuri, Tulivuoret : matkoja vulkaanien maailmaan
Clive Oppenheimer, Eruptions that shook the world
Kalle Taipale, Levoton maapallo
Kalle Taipale & Matti Saarnisto, Tulivuorista jääkausiin : Suomen maankamaran kehitys
Kun luonto näyttää voimansa : maapallon elämä muutosten kourissa
Ilkka Mäntylä, Kruunu ja alamaisten nälkä : 1690-luvun katovuosien verotulojen vähennys Pohjanmaalla ja esivallan vastatoimenpiteet
Yrjö Koskinen, Muutamia lisä-tietoja nälkä-vuosista 1695-1697. - Historiallinen arkisto. 1
Suomen historia. 3, Suomi suurvalta-aikana, suurvallan loppu, kansanusko
Kommentoi vastausta