Haluaisin tietää kaiken nimestä Justiina

Kysytty
3.10.2011

Hei !Haluaisin tietää kaiken nimestä Justiina

Vastaus

Vastattu
3.10.2011
Päivitetty
28.2.2018

Justiina on Justinuksen, Justinin ja Justuksen sisarnimi, ja sen rinnakkaismuotoja ovat Justina ja Justine. Näiden nimien lähtökohtana on latinan sana iustus, joka tarkoittaa "oikeamielistä, rehellistä". Suomalaisessa almanakassa Justiina oli 16. kesäkuuta vuosina 1705-1928. Päivämäärä viittaa hunnien Mainzissa Saksassa 400-luvulla surmaamaan sikäläisen piispa Aureuksen Justina-sisareen. Muita tunnettuja Justinan muistopäiviä ovat 26.9. (legendan mukaan Nikomedeiassa Vähässä-Aasiassa 300-luvun alussa kuolleen tämännimisen marttyyrin mukaan) ja 7.10. (300-luvun alussa Padovassa Pohjois-Italiassa surmatun neitsytmarttyyri Justinan muistoksi). Suomen ortodoksisessa kalenterissa nimi on edelleen lokakuun toisena päivänä.

Justiina oli melko yleinen nimi 1800-luvun lopussa. Vuosina 1900-19 sen sai noin 500 suomalaista, mutta tämän jälkeen siitä tuli moneksi vuosikymmeneksi harvinainen. Suomen kuuluisin Justiina lienee Siiri Angerkosken Pekka ja Pätkä -elokuvissa näyttelemä Pekka Puupään puoliso. Ensimmäinen näistä elokuvista ilmestyi vuonna 1953, ja sitä seuraavien kymmenen vuoden aikana nimettiin vain kaksi Justiinaa. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa nimen kannatus lisääntyi selvästi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Justiina-nimen saaneita on ollut noin 550 - kuluvanaa vuonna jo 62 (tilanne 3.10.).

Lähteet:
Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja. WSOY, 2004
Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus, 2007
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu (http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1)

8 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.