Linnassa Ann Cleevesin Kivineidot, suom. Juha Ahokas. Mikähän sana alkuperäisessä tekstissä on kääntynyt sanaksi 'likka'? Poikkeaa muuten hyvästä kielestä niin, että ärsytyskynnykseni ylittyi. Ymmärrys saattaisi auttaa sietämisessä!
Vastaus
Kivineitojen "likka" on englanninkielisessä alkutekstissä "lass", etenkin Pohjois-Englannissa ja Skotlannissa nuoresta (naimattomasta) tytöstä käytetty vanhahtava puhekielinen ilmaus.
Kommentit
MIksei likka olisi "hyvää kieltä"? Ärsytyskynnnykseni ylittyi.
Tein haun sanan etymologiasta, ja satuinkin Kielikellon artikkelinn, joka kertoo miten laajasti sanaa oon käytetty, ja missä kontekstissa missäkin päin maata.
https://kielikello.fi/likka/
Juuri noinhan käännös kuuluu tehdä. Jos alkutekstissä on esimerkiksi vanhahtavia puhekielen sanoja, sijoitetaan niitä suomennokseenkin sopiviin kohtiin ja sopivassa määrin.
Kiitos kommentoijalle! Oikeastaan kirjastoammattilaisen olisi suonut antavan noin tasokkaita linkkejä vastauksessa.
Ymmärrän kysyjän näkökulman. Likka on jotenkin astetta vähättelevämpi tai leikittelevämpi kuin englannin lass, eikä siinä mielessä sovi Veran suuhun. Mutta tyttö-sanan synonyymeistä on vaikea keksiä parempaakaan. Ehkä neitonen tai nuori neiti, en tiedä. Joidenkin mielestä niidenkin sävy voi olla väärä. Miksi kielessämme ei ole lämmintä ja hellittelevää sanaa nuorelle tytölle?
Mutta "astetta vähättelevämpi" on alueellinen juttu. Minulle likka on ihan neutraali, ei tullut mieleenkään pitää sitä negatiivisena ennen tätä kysymystä.
Samaa mieltä aiemman vastauksen kanssa, itsellenikin likka on täydellisen normaali sana, ilman minkäänlaista vähättelyjä. Käytän usein omasta tytöstäni puhuessa likka-sanaa (en oleta kaikkien muistavan lasteni nimiä), ja yhden kerran eräs vanhempi naiskollega yllätyksekseni tuhahti, että miten voin puhua lapsestani noin rumasti. Sanoin, ettei sana sisällä itselleni mitään arvolatausta, mutta hänen korvissaan se siis oli pahasti sanottu ja tätä mielessäni ihmettelin.
Kääntäjänä (mukaan lukien kaunokirjallisuuden englannista suomeen) sanoisin, että ymmärrän täysin, miksi likka särähtää, mutta että en toisaalta pitkällä miettimiselläkään keksi, mikä olisi sitä parempi suomennos brittienglannin lass-sanalle. Kävin läpi kaikki Kielitoimiston sanakirjasta löytyvät tyttö-sanan synonyymeiksi luonnehditut sanat, ja suurin osa oli itsestäänselvästi täysin sopimattomia.
Tällaisia vivahde-eroja naissukupuoleen viittaavissa sanoissa on muitakin. Esimerkiksi saksan sanat Frau ja Weib tarkoittavat molemmat 'naista', mutta Weib on joidenkin mielestä väheksyvä, toisten taas ei. (Ero näkyy ehkä selvemmin sanoista johdetuissa adjektiivimuodoissa: fraulich on 'naisellinen', kun taas weiblich on enemmänkin 'naismainen' vähättelevässä haukkumasanamielessä.)
Kommentti "Mutta 'astetta vähättelevämpi' on alueellinen juttu" osuu täsmälleen oikeaan. Omasta kokemuksestaan ei voi yleistää; eri ihmisillä, jotka puhuvat samaa kieltä äidinkielenään, voi olla aivan erilainen ns. sosiolekti eli omalle sosiaaliselle ryhmälle ominainen kielimuoto.
Olen muiden tekemiä suomennoksia toimittaessani törmännyt kaksikin kertaa esimerkiksi tilanteeseen, jossa jotakin tiettyä englannin tai saksan murretta puhuvan yksittäisen romaanihenkilön puhetta oli yritetty kääntää suomen murteeksi, ja pääkaupunkiseudulla koko elämänsä viettänyt suomentaja – tosin uransa alussa oleva, mutta kuitenkin – oli käyttänyt tähän tarkoitukseen useita aivan eri puolilta peräisin olevia murteita iloisesti sekaisin. Hän ei siis ollut hahmottanut, että esimerkiksi länsimurteita puhutaan Länsi-Suomessa ja itämurteita Itä-Suomessa; murteet olivat hänelle vain jotakin hassua vähän vanhanaikaisen kuuloista kieltä jostain epämääräisesti toisaalta.
Jos lass - likka aiheuttaa näin paljon kalabaliikkia, niin miten on mahdettu suomentaa "pet" jota Vera hokee joka välissä. Luulisi että se on joillekin briteille vähättelevä, toisille neutraali. Sellaisen sanan kääntämisessä vaaditaan erityistä harkintaa. (Olen nähnyt koko sarjan alusta loppuun, mutta en tarvitse tekstitystä, joten en yhtään ole pannut merkille miten se käännettiin.)
BookBeatissa äänikirjaversion kommenteissa eräs kirjan kuunnellut valittaa, että "kirjailijan 'kultapieni' sana tulee liian usein". Siitä lienee jo pääteltävissä. (Toinen kuuntelija puolestaan kommentoi likka-sanaa...)
Olin kerran opiskelukaverin luona ja istuin keittiössä kun kaveri touhusi ruuan kanssa. Pieni lapsi lattialla teki jotain mitä lapsen ei kannattaisi tehdä, ja sanoin lapselle jotain mikä alkoi sanalla "kulta". Kaverini sanoi silloin jotain sen tapaista, että "Olen huomannut, että sanaa kulta tulee käytettyä vain silloin kun on sanomassa lapselle jotain negatiivista". En muista tarkalleen miten hän sen ilmaisi, mutta ajatus oli tämä. Kyse ei käsittääkseni ollut murre-eroista tms. vaan hieman toisenlaisesta mäkökulmasta asiaan.
Vielä aikuisenakin kuulin äitini suusta (tai luin hänen kirjeestään) "rakas lapsi" vain silloin kun tuli moitteita.
Kommentoi vastausta