Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä mahtaisin löytää ohjeen tai kaavan pyöreän istuintyynyn ompelemiseen? 355 Löydät ohjeen kirjasta Tildan tapaan : romanttinen ilme kotiisi / Tone Finnanger sivulta 49. http://www.helmet.fi/search~S12*fin?/ttildan+tapaan/ttildan+tapaan/1%2C…
Kun ihminen on pinnan alla hän sukeltaa. Kalan liikkeestä kuitenkin käytetään uida-verbiä. Miksi näin? Entäpä valaat ja delfiinit jotka käyvät hengittämässä… 1317 Suomen kielessä termeillä "sukellus" tai "sukeltaa" voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa eli tietyntyyppistä veteen menoa tai sitten monta eri lajia käsittävää urheilulajia (ns. urheilusukellus). Kun tavallinen ihminen (tai eläin) sukeltaa, hän siirtyy veden pinnan läpi ja pysyy veden alla joko paikallaan tai ryhtyen uimalla liikkumaan. Urheilulajin kohdalla kutsutaan myös veden alla liikkumista "sukeltamiseksi", mutta lajin ulkopuolisen näkökulmasta tuo liikkuminen voi olla myös tavanomaista veden alla uimista (osa sukellusurheilusta ei perustu uimiseen, vaan niissä pelkästään siirrytään painojen avulla tai köyden avulla mahdollisimman syvälle). Lienee perusteltua ajatella, että veden pinnan yläpuolelle hyppäävät kalat ja vesinisäkkäät...
Mikä olisi hinta 5 mk:n Suomen Pankin pötkölle? Pötköt ovat vv. 1974, 1975, 1976, 1977, 1978, 1979. Kaikilla lienee eri hinta? 2750 Käytettävissämme olevien Suomen rahahinnaston 2005 ja verkkokauppa Matinmarkka.com hinnaston http://www.matinmarkka.com/epages/MatinMarkka.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Sho… mukaan yksittäisten vuosina 1973-1979 lyötyjen kiertämättömien (unc) viiden markan kolikkojen hinnat ovat 2-3 euroa kappaleelta. Noilta vuosilta olevien 5 markan kolikkorullien hintoja löytyi ainoastaan vuodelta 1977. Suomen Numismaatikkoliitto ry:n ja Turun Numismaattinen Seura ry:n lauantaina ja sunnuntaina 26.–27. maaliskuuta 2011 järjestämän numismaattisen huutokaupan huutokauppaluettelon mukaan (kohde 470) 5 mk:n rahapajan rullan vuodelta 1977 (xx p rep.) kuntoluokka 8 hinta on 45,-. http://www.numismaatikko.fi/tiedostot/1-2011/liiton%20ja%20turun%20hk.p… Lähellä niitä...
Onko teillä Lappeenrannassa lainattavaksi kävelysauvoja? 289 Hei, kyllä kävelysauvoja löytyy kuusi paria. Pituudet 105 - 130 cm. 110- ja 125-senttiset ovat parhaillaan lainassa pääkirjastolta, muut paikalla. Kirjaston aineistorekisteristä voi itse tarkistaa tilanteen: Web-Origon tarkennetussa haussa laitetaan teoksen nimi-kenttään: kävelysauvat. Saatavuustilanne kertoo, mitkä ovat lainassa ja mitkä paikalla. Sauvoja saa myös lähikirjastojen kautta, ne tulevat kuljetuksessa.
On kysymys setelirahasta 10 markkaa 1808 681 Hintoja voi etsiä esim. Suomen Numismaattisen Yhdistyksen laatimasta "Suomen rahat arviohintoineen 2005" -teoksesta, jota voi tiedustella kotikunnan kirjaston kautta. Hintaesimerkkejä voi löytää myös www.huuto.net "osastokohtainen haku". Lisäksi tietoa eri aikojen rahoista löytyy mm. Suomen numismaattisen yhdistyksen ja Suomen numismaatikkoliiton sivuilta: http://www.snynumis.fi/ http://www.numismaatikko.fi/ Tarkan hinnan saatte viemällä rahan rahaliikkeeseen arviointia varten.
Kun uutinen kertoo, että tapahtumalla on "Virallisena suojelijana" -joku, yleensä tunnettu henkilö. Mikä on suojelijan merkitys, vastuu, tehtävä? 4245 Virallinen = julkista valtaa edustava. Virallinen suojelija antaa suostumuksellaan nimensä tapahtuman tms. käyttöön, ja lisää näin arvovallallaan tapahtuman julkisuutta ja painoarvoa. Suojelija on asian takana ja kannattaa asiaa, jota tapahtuma edustaa. Ei hänellä ainakaan laissa määrättyjä velvollisuuksia ole. Hän on arvovaltainen symbolinen tukija. Lähteet: Nykysuomen sanakirja 3 : S-Ö. 1980. Kielitoimiston sanakirja 3. osa : S-Ö. 2006.
Mikä, mitkä ovat saamelaisissa nimipäivissä niitä nimiä, joissa on kirjaimia, joita ei ole suomen kieliopissa, kuten esim on laita 22. tammikuun päivän… 1409 Saamelaiset nimet löytyvät Yliopiston nimipäiväalmanakasta ainakin vuosilta 2003 ja 2006. Juŋkil -sanan n-kirjaimelta näyttävä kirjain on äng-äänne. Saamenkielten aakkoset löydät kielen oppikirjoista mutta myös verkosta esim. Wikipediasta (saamelaiskielet). Myös Kotimaisten kielten tutkimuslaitos (Kotus, www.kotus.fi) vastaa saamenkielen kysymyksiin. Pohjoissaamen erikoisfontit (latianlaisten aakkosten lisäksi: Áá (pitkä a, ns. heleän a:n merkki on tavallinen saamenkielissä) Čč, Đđ (liudentunut d, vrt. englanninkielen th) Ŋŋ, Šš, Ŧŧ, Žž
Olen maksamassa 7,80 erilaisia maksuja. Onko netissä mitään tilinumeroa johon voi maksaa kyseisen summan. 651 Voit maksaa myöhästymismaksun HelMet-kirjaston yhteiselle tilille 800017-71355386. Tällöin viestikentässä on ehdottomasti oltava asiakkaan nimi ja syntymäaika. HUOM: Perintätoimistolle siirtynyttä aineistokorvausta ei voi maksaa tämän menettelyn mukaisesti.
Hyvä vastaanottaja, asiani koskee pääkaupukiseudun Helmet-palvelua. Se on tosi pitkiä aikoja alhalla, jopa pari vuorokautta peräkkäin. Sivu näkyy kyllä esim… 738 Pahoittelemme palvelukatkosten aiheuttamaa haittaa. Tutkimme tilannetta ja parannamme palvelun hyvälle tasolle mahdollisimman nopeasti. Välitän tiedustelunne eteen päin. HelMet -palveluun tehtiin hiljattain isoja uudistuksia, joiden tarkoitus on ollut parantaa palveluita, näiden palvelujen käyttöön otossa on ollut yllättäviä viiveitä.
Onko kirjastossa wifi yhteys, jotta voisin käyttää omaa tietokonetta siellä? 4868 Jyväskylän kaupunginkirjastossa on langaton verkko käytettävissä pääkirjaston lisäksi Vaajakosken, Palokan, Kortepohjan ja Korpilahden lähikirjastoissa. Tässä suora lainaus kirjaston kotisivulta: Langattoman verkon käyttö vaatii tunnistautumisen. Käyttäjätunnukset saa kirjaston palvelupisteistä kirjastokorttia tai henkilöllisyystodistusta vastaan. Kirjaston WLAN-versio 802.11g, jonka suurin siirtonopeus on 54 Mbit/s. http://www.jkl.fi/kirjasto/asiointi/kannettavat
Miksi tietokone ei muista kirjastokorttini numeroa ja salasanaa vaikka muistaa muiden sivujen tiedot? Onko teillä eri suojausasetukset? 736 Tein testin: Käytän Pentium PC -konetta ja Windows XP -käyttöjärjestelmää, siinä olen asetuksilla valinnut Mozilla Firefox -selaimeni muistamaan käytetyt kirjautumistunnukset. Tämä toimii myös HelMet -palveluun kirjautuessani. Ehkä joku toinen koneen käyttäjä on muuttanut selaimen asetukset niin, ettei selian voi muistaa kirjautumistunnuksia? Oletko kokeillut jotain muuta selainta?
Mitä tarkoittaa Latinan "amantes amentes" ja mistä sanonta juontaa juurensa? 1988 Arto Kivimäen kirjan Suuri latinakirja (Karisto 2001) mukaan sanonta tarkoittaa "Rakastuneet (ovat) järjettömiä". Kyseessä on 1600-luvun alkupuolella eläneen Gabriel Rollenhagenin näytelmän nimi.
Lakimies lehti: vuoden 1968 vuosikerrassa on Helsingin Hovioikeuden katselmuskertomus joka liittyy Helsingin III sotaoikeuden päätöksestä (12.1.1968) Helsingin… 1170 Lakimies-lehden kyseinen vuosikerta löytyy Varastokirjastosta, minne oma kirjastonne voi lähettää siitä kaukolainapyynnön. Hinnaksi tulee noin 3 euroa. Tämä vuosikerta on myös digitoitu, mutta se ei ole vapaasti saatavilla netissä. Sitä pääsee Kotkassa lukemaan Merikeskus Vellamon tietokeskuksessa, missä on käytössä Helsingin yliopiston tietokantoihin kuuluva Digitoidut aikakauslehdet -tietokanta. Vellamon tietokeskuksen työntekijät osaavat opastaa tässä asiassa. Tapahtuiko välikohtaus Kyproksella siis joulukuussa 1967 vai 1968? Molempien vuosien Helsingin Sanomat löytyvät mikrofilmeinä Kouvolan kaupunginkirjastosta. Aiheesta löytyy ainakin Lauri Lehtimajan artikkeli ”Kun rauhanturvaajille katettiin leivätön pöytä... Kyproksen...
Mitkä ovat sairaanhoitajien ammattitaitovaatimukset ja osaamiskuvaukset? 4102 Sairaanhoitajien ammattitaitovaatimuksista ja osaamisesta löytyy netistä runsaasti tietoa. Tässä pari nettisivua: Sosiaali- ja terveysministeriö: http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/julkaisut/mon20_15/moniste.htm Turun ammattikorkeakoulu: http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9525596214.pdf Aihetta käsitellään mm. seuraavissa kirjoissa: Sairaanhoitaja asiantuntijana. Hoitotyön vuosikirja 2011, 2011 Hoitotyön osaaminen, 2005 Terveysalan ammatit ja koulutus, 2011
ONKO WILLIAMIN JA KATEN HÄISTÄ TULOSSA DVD JA KIRJA 976 Kaksi kirjaa näistä kuninkaallisista on jo ilmestynytkin, joissa häitäkin käsitellään. Kumpaakaan ei ainakaan vielä ole suomennettu: Invitation to the Royal Wedding : a celebration of the engagement of Hrh Prince William of Wales to Miss Catherine Middleton / Ian Lloyd (2011) William & Kate : a royal love story (2011) Kirjat voi lainata Helmet-kirjastoista: http://helmet.fi/ DVD:tä ei kirjastoissa ainakaan toistaiseksi ole.
Haluaisin tietää erään kappaleen nimen. Kyseinen kappale on instrumentaalista ja luulen, että se määritellään jazziksi. Se on esiintynyt useiden ohjelmien… 1015 Youtubesta löytyy videoleike Pulse-ohjelmasta vuodelta 1999. http://www.youtube.com/watch?v=YLvY0R-ZRns Leikkeen kohdasta 2'12 alkaa klarinetin soittama jazzkuvio. Jos tämä on etsimäsi, kyseessä on tuottaja Cajmeren miksaus house-artisti Dajaen kappaleesta "U got me up". Cajmere samplasi kappaleessen pätkän Hoagy Carmichaelin versiosta sävelmästä "Barnacle Bill the sailor" (1930). Dajaen/Cajmeren kappale on ilmeisesti julkaistu vain vinyyli-maksisinglenä, mutta Youtubesta sen löytää esim. hakusanoilla dajae u got me up cajmere remix.
Murresanaa "morkku" käytetään erisnimenä tarkoittaen yhtä Tampereen ratapihan seudun Tammelan puolen vanhoista rakennuksista. Miten ja milloin sana on tullut… 2510 Seppo Juortamo kertoo Pakinoita Tampereelta nääs -kokoelmassaan (Mediapinta 2010) Rautatieläisten seuratalon eli Morkun vaiheista. Hänen mukaansa nykyistä seurataloa edelsi aiempi, "alkuperäinen Morkku", joka sijaitsi hieman etelämpänä (suunnilleen nykyisen Pendoliinon kohdalla). Vanhan talon jäätyä liian pieneksi uutta ryhdyttiin rakentamaan talkoilla. Uusi talo valmistui vuonna 1905. Juortamon mukaan alkuperäisen Morkun nimesi rautatieläisten kirjastotoimikunnan sihteeri Pirttijoki, joka oli sitä mieltä, että kaikilla rakennuksilla on yleensä nimi. Sittemmin nimi siirtyi uudellekin seuratalolle, vaikkakaan kaikki aikalaiset eivät ilmeisesti olleet siihen tyytyväisiä.
Olisin tiedustellut että nyt kun on siirrytty Tab koneitten aikaan, niin onko kirjasto tullut kehityksen mukana, eli onko vielä mahdollisuutta saada kirjoja… 1001 Kysyjä tarkoittanee ns. tablettitietokoneita tai ehkä e-kirjojen lukulaitteita. Siitä riippumatta, mitä tekniikkaa käytetään, kysymys on verkon kautta välitettävistä sisällöistä, joita ei lain mukaan voi lainata kuten perinteisiä kirjoja. Jotta kirjaston asiakas voisi tällaisia e-kirjoja käyttää, täytyy kirjaston hankkia käyttöoikeuksia. Se on maksullista, eikä suinkaan kaikkea ole edes tarjolla kirjastolle. HelMet-kirjastoilla on jo nyt tarjolla valikoima e-kirjoja, mutta valikoimassa ei ole haluttuja uutuuksia. Pääset tutustumaan tähän tarjontaan osoitteessa https://www2.helmet.fi/ebook/. Tarvitaan vain oma kirjastokortin numero ja nelinumeroinen PIN-koodi. Riippuu kokonaan suomalaisista kustantajista, saavatko kirjastot ja mihin...
Olen selvittämässä copyright-oikeuksia käännöksille: Futurismin manifesti, 1909 ja Futuristimaalarien manifesti, 1910. Nämä ko. manifestit on suomennettu ja… 1543 Hei! Et eritellyt kysymyksessä, mitä asiaa täsmällisemmin tarkoitat ilmaisulla "copyright-oikeuksia", varsinaista tekijöiden oikeutta vai kääntäjän oikeutta. Jos kyse on ensin mainitusta, täytyy selvittää, ovatko alkuperäiset tekstit jo tekijänoikeudellisesti vapaita eli ovatko kaikki tekijät olleet kuolleena jo yli 70 vuotta. Todennäköisesti ovat, mutta sitä ei voi pitää varmana. Toiseksi on kysyttävä, mitä kääntäjä Jouko Sarakorpi on aikoinaan sopinut suomalaisen kustantajan kanssa käännöksensä käyttöoikeudesta. Se on voinut koskea vain tätä vuoden 1980 painosta, jonka jälkeen käännöksen oikeudet ovat palanneet kääntäjälle. Kääntäjä on voinut myös tehdä sopimuksen, jolla käännöksen oikeudet on ostettu pysyvästi kustantajalle, jolloin ne...
Teen pienimuotoista analyysia kutsumus-käsitteestä ja olen yrittänyt selvittää kutsumus -sanan alkuperää. En ole löytänyt etymologisista sanakirjoista kutsumus… 1543 Sana ”kutsumus” on mitä luultavimmin johdos sanasta ”kutsu”. Raimo Jussilan teoksen ”Vanhat sanat” (SKS, 1998) mukaan ”kutsumus” on esiintynyt suomen kirjakielessä tiettävästi ensimmäisen kerran 1601 lakitekstissä merkityksessä ’haaste’ ja vuonna 1621 merkityksessä ’kutsu (saapua)’, ’kutsu virkaan’, ’kehotus parannukseen’. Alkujaan sanalla on siis ollut juridista ja uskonnollista merkitystä. Sanan sepittäjästä tai kaukaisemmasta syntyhistoriasta ei liene tietoa, koska kirjat eivät sitä kerro. ”Kutsua”-verbi on esiintynyt suomen kirjakielessä sen alkuajoista asti, joten sen alkuperä on kaukainen. Kaisa Häkkisen ”Nykysuomen etymologinen sanakirja” (WSOY, 2004) kertoo, että sillä on vastineita kaikissa lähisukukielissä. Häkkinen pitää...