Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Milloin ralliautoilun B-ryhmä tarkalleen luokiteltiin? Hiukan häilyvä käsite, silloin vielä oli sekalaista autokalustoa. -80 Audi quattrot aloittivat 4WD… 332 Ralliautoilun B-ryhmän kehitys alkoi tosiaan Audi Quattrosta, jolla Hannu Mikkola ja Michelle Mouton ajoivat rallin MM-sarjaa vuonna 1981. Nelivetoautot oli sallittu sarjassa jo pari vuotta aiemmin, mutta siihen saakka ne eivät olleet herättäneet suurempaa kiinnostusta. Vaikka Audi kärsi teknisistä ongelmista pitkin kautta, auto osoitt myös uskomatonta kilpailukykyä ja tehokkuutta ja toi nelivetoautojen potentiaalin näkyväksi. Rallin MM-sarjaan B-ryhmä tuli seuraavana vuonna eli 1982, jolloin kansainvälinen autourheiluliitto FIA toi N-, A- ja B-ryhmät entisten numeroluokkien tilalle. B-ryhmä korvasi entisen nelosluokan. B-ryhmä jaettiin vielä neljään alaluokkaan mm. auton painon ja rengaskoon mukaan. Samalla minimivaatimusta autojen...
Moikka! Kiinnostais tietää millon Sarah J. Maasin valtakuntasarjan kolmas osa ollaan suomentamassa. Onko teillä mitään tietoo tai voiko sitä mistään kysellä,… 137 Kustantaja (Gummerus) ei ole julkaisemassa kolmannen osan suomennosta ainakaan vielä tänä keväänä. Ensi syksynä/talvena ilmestyvistä kirjoista ei vielä ole tietoa. Kustantajat julkaisevat tiedot teoksista n. puoli vuotta ennen ilmestymisajankohtaa. Kirjastoihin uutuudet tilataan heti, kun se on mahdollista.  
Muistan lukeneeni jostain, että Yhdysvalloissa ja Japanissa on huomattu, että elintason noustua ei poikia enää synny tyttöjä enempää ainakaan niin selvästi… 304 YK kerää World Population Prospects 2019 -sivullensa koko maailmaa koskevia väestötilastoja. Tähän Excel-tiedostoon on koottu maittaisia tietoja syntyneiden lasten sukupuolijakaumasta (poikien määrä suhteessa tyttöjen määrään) aina vuodesta 1950 lähtien: Sex Ratio at Birth (SRB) (XLSX, 75 KB).
Kuuluvatko IBDtä sairastavat riskiryhmään? 700 Tulehdukselliset suolistosairaudet eivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kuulu selkeästi koronan riskiryhmiin. Potilaan saama vastustuskykyä heikentävä lääkitys voi kuitenkin lisätä riskiä sairastua vakavaan koronainfektioon ja siksi siirtää potilaan riskiryhmään. IBD-sairaudet voivat myös lisätä koronaan sairastuneen tukosriskiä. ibd.fi -sivustolla täsmennetään asiaa näin : "Suolistosairaus ei automaattisesti tarkoita riskiryhmään kuulumista. THL:n linjauksen mukaan (16.3.) riskiryhmää ovat mm. henkilöt, joilla on sairaus, johon saa vastustuskykyä heikentävää hoitoa. Suolistosairauksien hoidossa voidaan käyttää hoitona vastustuskykyä heikentäviä kortikosteroideja (prednisoloni, budenosidi), metotreksaattia, merkaptopuriinia,...
Kyseessä on suomalainen jännityskirjailija, ehkä nainen. Kirja alkaa niin, että nainen ajaa autoa joutuen onnettomuuteen. Herätessään tästä huomaa joutuneensa… 319 Hei, Kyseessä on todennäköisesti Sirpa Tabetin esikoisromaani Punainen metsä. Kolarin seurauksena nuori nainen siirtyy ajassa sata vuotta taaksepäin maaseudulle.
Kysyn iäkkään ihmisen puolesta, onko kirjastolla lainata äänikirjan kuuntelua varten laitteistoa? 185 Hei, Hämeenlinnan kirjastoissa ei ole lainata laitteistoa äänikirjan kuuntelua varten. Vanamo-kirjastoista Janakkalan kirjastossa on lainattavana ns. Daisy-soittimia, joilla voi kuunnella esimerkiksi cd-muotoisia äänikirjoja. Soittimia saa lainaan Hämeenlinnaan tekemällä seutuvarauksen (2,5 euroa). Vanamo-verkkokirjastossa voit hakea soittimia hakusanalla daisy-soitin. 
Mistä löytyisi laulu: pikku poika Paavo suureen metsään juoksi aivan yksin... 333 Se löytyy digitoidusta materiaalista suoraan linkin takaa Valikoima_runoja_kansakoululapsille-1.pdf (doria.fi)
Disneyn Aristokatit-elokuvassa hovimestari Edgar lähtee yöllä viemään kissoja maaseudulle. Youtube-videossa, jossa tämä kohtaus on, joku on ihmetellyt, miten… 512 Mitä luultavimmin Pariisin yöt olivat eloisia eivätkä suinkaan hiljaisia vuonna 1910. Vuosisadan vaihteessa ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista Pariisissa elettiin ajankautta, joka tunnetaan nimellä ”La Belle Epoque”, suomennettuna kaunis aikakausi. Tämä vaurauden aikakausi sijoittuu vuosien 1880-1914 välille. Tuolloin elettiin rauhan aikaa, loistokkaita vuosia. Pariisi oli taiteilijoiden ja boheemin elämäntavan keskittymä. Elokuva, kabaree ja can-can tanssi olivat suosittuja kansan huvituksia. Montmartressa Pigallen punaisten lyhtyjen alueella sijaitsi maailmankuulu kabaree Moulin Rouge, joka eli aktiivisia vuosiaan viihdyttäen yleisöä ympäri Eurooppaa erilaisin tanssi- ja teatteriesityksin. Moulin Rougessa ja punaisten lyhtyjen...
Sain vinkin lastenkirjasta, jossa olisi Iisa-niminen hahmo. Ehkä hiiri? Mikähän kirjan nimi voisi olla? 208 Tapani Baggen Pikku auto -kirjoissa on Iisa-niminen hahmo. Näissä kirjoissa Iisa ei tosin ole hiiri, vaan auto. Annie Barrowsin Isa + Bea -kirjoissa toisena päähenkilönä on Isa-niminen tyttö.  Valitettavasti emme löytäneet lastenkirjaa, jossa olisi Iisa-niminen hiiri.
Tarvitsisin yhden lehtiartikkelin, joka löytyy kirjastostanne. Onko mahdollista saada skannattuna ko. Juttu, ja mitä sen lähetys maksaa? 275 Fyysistä lehden numeroa voi skannata kirjastossa - nyt poikkeusaikanakin - ja lähettää skannaustiedostot sitten kirjastosta sähköpostilla. Skannaaminen ja sähköpostin lähettäminen ovat maksuttomia palveluja. Useista lehdistämme on myös e-lehtiversio asiakkaittemme käytössä. Katso lisää osoitteessa helmet.fi  Kysymyksessä annetuista tiedoista emme voi päätellä mistä lehdestä ja numerosta on kyse, siksi emme voi heti vastata tarkasti. Tiesittehän myös että jos huomaatte tarvitsemanne lehden numeron olevan saatavilla jossain Espoon kirjastossa, voitte myös varata kyseisen lehden numeron Helmet.fi -palvelussa kirjastokortin numeron ja pinkoodin avulla. 
Olemme etsimässä tietoja Vermaan kartanon historiasta (Vermas, Vermasjärven rannalla). Aikanaan tämä ollut Borg-suvun, sukulaistemme omistuksessa. Sijanti on… 800 Vermaan kartanosta ja Virtain Borg-suvusta löytyy tietoa seuraavasta teoksesta: Vanhan-Ruoveden historia. 3, 1, Virrat 1860-luvulta 1970-luvulle (teos on lainattavissa Lahden pääkirjaston varastosta) Vermaksen rakennushistoriaa on kuvattu lyhyesti seuraavassa verkkojulkaisussa raku_27052016.pdf (pirkanmaa.fi)  
Mitä tarkoittavat puolustusvoimien lääkärintarkastusohjeen (LTO) vuoden 1943 koodit 54 ja 86? 270 Lääkärintarkastusohjeessa vuodelta 1943 määritellään "Sotapalvelukelpoisuus ruumiinvikojen, vammojen ja sairauksien perusteella." Ohjeessa on siis lueteltu tautinimikkeet, joiden perusteella kelpoisuusluokkaa voidaan alentaa. Nimikkeet 54 ja 86 on määritelty seuraavasti: Nimike 54: Sydänlihaksen sairaudet (Myodegoneratio cordie. Myocarditie chronica). Nimike 86: Vaikenlaatuiset ihotaudit, tarttuvat, krooniset, uusiutuvat, suuresti rumentavat.
Kirjastotyö kiinnostaisi minua kovasti. Ja koska uudelleen kouluttautuminen on kohdallani väistämättä edessä. Niin mietinkin nyt, että olisinko pätevä… 656 Voit tulla kirjastoalalle monellakin tavalla, monenlaisista pohjakoulutuksista käsin. Opintoihin kuuluvassa harjoittelussa näet erilaisia työnkuvia, jotka varmasti ohjaavat sinua omien vahvuuksien löytämiseen opiskelun kuluessa. Hyvät tietotekniikkataidot on hyvä lähtökohta, ja niitä saa kehittää kirjastotyössä sitten koko ajan. Kirjastot.fi-sivustolla on listattu alan opiskelupaikkoja, joista saa lisää tietoa, samaten Opintopolkua tutkimalla. Kirjastoalan opiskelu | Kirjastot.fi
Miksi vuorovesi virtaa Strömman kanavassa voimakkaasti? 1118 Kai Myrberg ja Matti Leppäranta kertovat kirjassaan Itämeri ja ihminen (2019) https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3818448, että saariston kapeat salmet jakaantuvat Strömman kanavan kohdalla siten, että ne voimistavat vuorovesi-ilmiötä kyseisessä paikassa (Myrberg & Leppäranta 2019, 32). Kapeassa kanavassa voi siten muun Itämeren heikkoon vuoroveteen poikkeuksena helposti nähdä vuoroveden vaikutuksen.
Mistä kirjastosta löydän Talouselämä-lehden numeron 8/2020 lainattavaksi? 456 Tämä Talouselämä-lehden numero on lainattavissa Helmet-kirjastoista muutamista Helsingin kirjastoista, ja näyttäisi tällä hetkellä olevan hyllyssä Laajasalon ja Vuosaaren kirjastoissa. Löydät lehden tiedot kirjoittamalla Helmet-hakuun lehden nimen ja valitsemalla linkin Talouselämä: Helsinki: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1105854__Stalousel%C3%A4m… Ohje lehtien varaamiseen löytyy täältä: https://luettelo.helmet.fi/help*fin#lehtienvaraaminen Voit myös pyytää kirjaston henkilökuntaa varaamaan lehden.
Etsin runoa/runokokoelmaa, jonka nimi on "Kalmisto meren rannalla" ja johon sisältyy katkelma "tuuli nousee, on uskallettava elää..." 437 Paul Valéryn runo Kalmisto meren rannalla on Lahden kaupunginkirjaston runotietokannan mukaan muun muassa seuraavissa kokoelmissa:  Helikonin lähde: maailmanlyriikan suomennoksia. Kääntäjä Lauri Viljanen. Teosta on saatavilla Helmet-kirjastosta, linkki https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1035313 Tuhat laulujen vuotta: valikoima länsimaista lyriikkaa. Kääntäjä Aale Tynni. Teosta on saatavilla Helmet-kirjastosta, linkki https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1666781 Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta löytyy täältä http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/  Tietokannasta voi hakea runoja runon nimen, tekijän tai vaikkapa alkusäkeitten mukaan.   
Etsin järjestöä/yhdistystä mikä tekisi työtä, mitä Kalle Könkkölä aikoinaan teki. Hän sai paljon aikaan, mutta onko ketään "seuraajaa", joka olisi samalla… 173 Kalle Könkkölä toimi pitkään vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n toiminnanjohtajana. Järjestön sivuilta löytyy sen nykyinen henkilöstö: https://kynnys.fi/ Vammaisjärjestöjen yhteistyöjärjestön Vammaisfoorumi ry:n sivujen kautta löytyy myös eri järjestöjen toimijoita: https://vammaisfoorumi.fi/
Luin hiljattain vanhan Helsigin Sanomain uutisen Helsingin vanhimmasta kivirakennuksesta, niin sanotusta Apteekkitalosta Suomenlinnassa. Mikä on Tukholman,… 294 Jos kivirakennuksilla tarkoitetaan tässä asuinrakennuksia eikä esimerkiksi kirkkoja, niin muun muassa näitä rakennuksia pidetään vanhimpina kivitaloina: Pariisin luultavasti vanhin kivitalo on Nicolas Flamelin rakennuttama talo, joka valmistui vuonna 1407. https://www.pop.culture.gouv.fr/notice/merimee/PA00086213 https://en.wikipedia.org/wiki/House_of_Nicolas_Flamel Tukholman Gamla Stanissa, osoitteessa Stora Gråmundgränd 5 sijaitsee Wibomska Huset 1400-luvulta. Talon tiedoissa ei korostettu rakennusmateriaalia, mutta kuvissa talo näyttää kivirakennukselta. http://www.stockholmgamlastan.se/byggnader/index.php Islannin vanhin kivitalo on Viðeyjarstofa, joka on rakennettu vuosina 1752-1755. Talo sijaitsee ...
Miten varaustilannetta tulisi tulkita? Esim 1/1 tai 6/28 tai 14/14 tai 27/30. Ohjetta ei löytynyt mistään. Eli onko siis tuossa lainattavissa olevien kirjojen… 246 Varauksissa näkyvistä numeroista ensimmäinen kertoo sinun sijoituksesti varausjonossa ja kenoviivan oikealla puolella oleva numero kertoo varausten määrän. 28 on siis varausten määrä ja sinä olet varausjonossa kuudentena. Siihen, miten nopeasti saat teoksen, vaikuttaa myös teosten kappalemäärä, jonka voit tarkistaa teostiedoista. Jos avaat teoksen tiedot Helmetissä, lukee varattujen teoksten kohdalla boldatulla kappalemäärä ja varausten määrä. Myös lukittujen varausten määrä vaikuttaa siihen, miten nopeasti saat varaamasi aineiston. https://www.helmet.fi/fi-FI
Etsin Aila Meriluodon kirjoittamaa runoa, jossa on aiheena Lappi ja rakovalkea. Se sopisi muistorunoksi henkilölle, joka rakasti Lappia. Olen joskus lukenut ko… 452 Aila Meriluoto asui Ruotsin Lapissa vuosina 1962-64. Tuolta ajalta olevat runokokoelmat "Asumattomiin" (1963) ja erityisesti "Tuoddaris" (1965) ammentavat osaltaan Lapin luonnosta. Erityisesti jälkimmäinen "Tuoddaris" sisältää paljon Lappiin sijoittuvia runoja. Kannattaa lainata lähikirjastostasi Meriluodon "Kootut runot" ja katsoa sieltä mikä voisi olla etsimäsi runo: https://helle.finna.fi/Record/helle.342537 "Asumattomiin" ja "Tuoddaris" Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_45138 https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_46297