Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Törmäsin internetissä sellaiseen ruokalajiin kuin rössymaito, mutta en löytänyt selitystä sille, että minkälaista ruokaa se on ja mitä se sisältää? 1761 Rössymaito on etenkin Pohjanmaalla tunnettu perinneruoka. Sen ainesosat ovat rössy eli veripalttu, vesi, suola, perunalohkot ja maito. Perunalohkot lisätään suolalla maustettuun veteen ja keitetään puolikypsiksi. Veripalttu leikataan paloiksi ja lisätään keittoon. Kypsään keittoon lisätään maito. Keitto saa vielä kiehahtaa ennen tarjolle tuontia. Rössyn voi valmistaa monella eri tavalla, mutta yleensä siinä on ainakin verta, kaljaa tai maitoa, suolaa, jauhoja, sipulia, voita ja silavaa. Lähteet: Perinneruokia. Marttaliitto, 1976 Rieskaa ja rössypottuja : maakuntaruokia Pohjois-Pohjanmaalta. Pohjoinen, 1999
Mikä runo alkaa sanoin "mustatukkainen tyttöni sinä ajattelet että olen vahtikoira..." ja kuinka tuo jatkui, jäi vaivaamaan enkä löydä googlella 1504 Runo on nimeltään Eläintarha nimeltä Äiti ja sen kirjoittaja on Sari Peltoniemi. Runo löytyy Kari Levolan toimittamasta teoksesta Runo vieköön (2009). Teos on myös Turun kaupunginkirjaston kokoelmissa ja saatavuuden voi varmistaa kirjaston sivuilta: https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena/welcome
Koetan nyt onneani todella minimaalisilla tiedoilla. Pienenä äitini luki minulle satukirjaa, joka kertoi linnuista. Siinä joku linnuista lensi pakkia. Kirja… 574 Valitettavasti kysymääsi kirjaa ei etsinnöistä huolimatta ole löytynyt. Satua on kyselty lastenkirjastonhoitajilta, yritetty etsiä sopivalta tuntuvista satukirjoista ja peräänkuulutettu kirjastoväen valtakunnalliselta sähköpostilistalta, mutta tuloksetta.
Kuinka usein kirjastosta varastetaan?minkälaiset ihmiset varastavat kirjastosta? 4511 Kysymykseen ei ole olemassa sellaista vastausta, jota kysyjä todennäköisesti ajaa takaa. Kirjastoissa on aina ollut hävikkiä, josta osa johtuu varastamisesta, osa muista syistä. Monessakaan tapauksessa ei kuitenkaan ole varmaa tietoa siitä, mihin jokin aineisto on kadonnut, se ei vaan löydy sieltä mistä sen pitäisi löytyä. Suinkaan aina tällainen löytymättömyys ei tarkoita varkautta, vaan aineisto on yksinkertaisesti hyllytetty väärään kohtaan. Oma karkea arvioni on, että ilman suojausmenetelmiä tai muuten hyvää valvontaa olevissa kirjastoissa kohdistuu erityisesti uutuusaineistoon ehkä noin 5 % suuruinen varkaushävikki vuodessa. Kirjastoilla ei myöskään ole mitään täsmällistä tietoa siitä, mistä eri syistä kirjastonkin aineistoja...
Olen havainnut suurta sointujen samankaltaisuutta Juice Leskisen "Yölento"-kappaleen (1986) ja Astor Piazzollan "Libertangon" välillä (liekö 70-luvun sävellys)… 2586 Sama melodiahan se on. Sovittaja Anssi Tikanmäki lienee tietoisesti lainannut tuon pätkän kappaleen introon. Tällaiset sitaattilainaukset ovat melko yleisiä. Mitään erityistä sääntöä ei ole siitä, milloin kyseessä on plagiaatti. Asiasta päätetään raastuvassa tai ylemmissä oikeusasteissa - kuten esim. George Harrisonin "My sweet lord"-kappaleen osalta aikoinaan tapahtui. Pelkkää sointukulkujen käyttöä ilman melodiaa ei pidetä plagioimisena. Juicen tai Tikanmäen Libertango-kommenteista ei löydy tietoa.
Kuka sanoi tuntemattomassa sotilaassa: rukoilkaa te minä en jaksa? 1594 Vänrikki Kariluotoa pyytää rukoilemaan Tuntemattoman sotilaan kuudennen luvun I jaksossa hänen lähettinään toiminut vapaaehtoinen poika, jonka nimeä ei mainita. - Vänrikki... rukoilkaa te... minä en jaksa... muista... polttaa... minä kuolen.
KYSYMYS Hei, en ole löytänyt mistään nettisivuiltanne vastausta tällaiseen kysymykseen. Äitini kuoli hiljakkoin ja olen tässä pesänselvittäjänä sulkemassa… 494 Parasta olisi viedä kortti kirjastoon ja ilmoittaa haltija kuolleeksi. Kortti poistetaan rekisteristä. Mikäli kortti silputaan, se poistuu rekisteristä muutaman vuoden jälkeen, koska sitä ei ole käytetty.
Äitinin muisteli, että on olemassa syksylä päivä, josta vanha kansa sanoi: akat sisään! silloin päättyi naisten ulkotyöt ja alkoi taas sisätyöt. Ja sen päivän… 1300 Mikkelinpäivä 29.9. on päivä, jolloin vanha kansa totesi mm. "mikkelistä akat tupaan, perunat kellariin". Kevään päivän osalta en löytänyt varmaa tietoa. Yksi mahdollisuus on Marian ilmestyspäivä maaliskuussa, joka liittyy kevätpäiväntasaukseen. Lähde: Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto
Voiko Hakunilan kirjaston aineistosta tehdä ollenkaan varausta? Helmetin kautta ei ainakaan onnistu. Lukee kyllä hyllyssä mutta vieressä lukee ei varattavissa… 334 Hakunilan kirjasto on remontin vuoksi kokonaan suljettu heinä- elokuun ajan. Tänä aikana kirjaston aineistosta ei voi tehdä varauksia.
Näin televisiossa Erkki Tuomiojan kirja-arvostelun. Kirja käsittelee kävelyä, kirjassa on hyviä vinkkejä kävelyretkistä (varusteet ym.). Kirjailija on… 859 Ehdotuksemme on Johanna Sinisalon vaellusteemainen kertomuskokoelma Salattuja voimia : opas valoisille ja pimeille poluille. Teos, 2012. Kirjan sivujen 309-360 otsikko on : Kävelemisen käytännöstä - käytännön neuvoja ja niksejä : miten valmistaudut retkiin, millä perusteilla reittisi valitset, mitä tarvitset mukaan, mitä riskejä kohtaat. https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2050884
Mistä voisi saada Kansa taisteli-miehet kertovat lehtien sisällysluettelon? Lehtiä on myytävänä divareissa ja lainattavissa kirjastoissa, mutta niiden… 2019 En ole löytänyt Kansa taisteli -lehden sisällysluetteloa, mutta osa näistä lehdessä ilmestyneistä jutuista ja kuvista on julkaistu näissä kirjoissa: Palaste, Onni: Aina Hangosta Petsamoon Isänmaa pelastui Kohtalon vuodet Miesten kertomaa Muistojen kirja Repo, Onni Petter: Talvisodan Sortavalasta jatkosodan Loimolaan. Lisäksi näissä kirjoissa on mukana lehdessä käytettyjä kuvia: Palaste, Onni: Suomussalmen sankarit Palaste, Onni: Talvisodan ääniä. Toki näiden kirjojen kautta pääsee vain osaan Kansa taisteli -lehdessä ilmestyneisiin artikkeleihin, eikä näissä ole tarkkoja tietoja, missä numeroissa artikkeli on ilmestynyt. Kirjoja voit lainata lähimmän kirjaston kautta, ellei niitä satu olemaan kotikirjastossasi. Tiedot kirjoista löytyivät...
Mistä aava nimi on peräisin ja miloin nimiaava on keksitty 10114 Aava-nimestä on kysytty aikaisemminkin. Lue vastaus täältä http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=4d815558-c82… Täydennystä edelliseen vastaukseen: Anne Saarikallen ja Johanna Suomalaisen teoksessa Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön (2007) kerrotaan Aavasta näin: "Suomessa Aava mielletään helposti merelliseksi nimeksi, sillä yleiskielessä aava merkitsee muun muassa ulappaa. Muita merkityksiä ovat esimerkiksi avoin, avara, laakea ja laaja. Aavaa voidaa pitää myös pitkävokaalisena muotona nimestä Ava, jonka alkuperästä on useita tulkintoja. Sen lähtökohdaksi on tarjottu muun muassa Evaa sekä av-alkuisia ja ava-loppuisia nimiä. Toisinaan Ava on yhdistetty myös muinaissaksan sanaan aval, joka merkitsee voimaa. Aava oli...
Onko Lappeenrannan lentokentältä kulkenut matkustajalentoja Moskovaan vuonna 1986? 343 Yritämme selvittää asiaa. Tarkentaisin vielä, tarkoitatteko reittilentoja? Saimme Lappeenrannan lentoasemalta tiedon, että Lappeenrannasta ei ole ollut reittilentoja Moskovaan vuonna 1986.
Minua kiinnostaa Karjalasta tulleiden evakkojen sijoittuminen Lahteen sotien jälkeen. Nimenomaan evatkomatkan vaiheet ja se miksi he valitsivat (tai oli… 1680 Kannattaisi varmaan tutustua kirjaan ’Karjala Lahdessa’. Takakannen tekstin mukaan kirja kuvaa nykylahtelaisten tutkijoiden silmin kaupungin karjalaistumista. Kirjassa ” karjalaisuutta tarkastellaan monipuolisesti evakuoinnin, asuttamisen, rakennustoiminnan, arjen ja jälkipolven näkökulmista sotien jälkeisessä Lahdessa”. Karjala Lahdessa / toim. Marja Huovila & Terhi Willman. Palmenia-kustannus 2005. HelMet-kirjastojen ainoa kappale löytyy Itäkeskuksen kirjastosta. http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin/?searchtype=X&searcharg=karjala… Myös Lahden historiassa on lyhyt luku Karjalan siirtoväestä. Alaotsikkoina mm. Lähtöalueet ja Syyt Lahteen muuttoon. Lahden historia / toim. Jouko Heinonen. Lahden kaupunki 1980. Kirja kuuluu...
Tuulikki Otsola Onko kirjailijasta muuta tietoa kuin hänen viisi teostaan. Miksi hän lopetti kirjoittamisen tai onko hän julkaissut muilla pseudonyymeillä… 1309 Tuulikki Otsolan oikea nimi oli Elli Tuulikki Ylitalo. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli kansakoulunopettaja. Elli Ylitalo opetti Pellon Orajärven kansakoulussa yli 30 vuoden ajan (Suomen kansakoulukalenterissa varhaisin maininta hänestä on vuoden 1948 laitoksessa) - Orajärven kyläkirjakin (2010) mainitsee hänet "koulun pitkäaikaisena opettajana". Kirjan tietolähteenä on käytetty vuonna 1995 julkaistua Pellon koulun satavuotishistoriikkia Pellon koulu 100 vuotta; sitä ei valitettavasti ollut käytettävissäni, joten en osaa sanoa, löytyisikö siitä mahdollisesti lisätietoa Ylitalosta. Siihen, miksi "Tuulikki Otsola" lopetti kirjoittamisen, en onnistunut vastausta löytämään. Kenties kyse oli yksinkertaisesti päivätyön ja kirjailijanuran...
Onkohan Percy Jackson -sarjan kirjassa "Hirviöidenmeri" mahdollisesti suomennettu "Harmaiden sisarten" (the Gray Sisters) nimet, jotka ovat joidenkin tietojen… 1171 Harmaiden sisarten suomenkieliset nimet Hirviöidenmeri-kirjassa ovat Viha, Myrsky ja Ampiainen.
Mistä tulee Valko-Venäjän nimen eteen sana Valko-? Kun se ruotsiksikin on Vitryssland. 5848 Historia-lehden mukaan kyse on käännöslaina venäjän Belorussija-nimityksestä, jota Venäjällä on käytetty 1600-luvulta lähtien. Mitä valkoisuudella tarkoitetaan, on epäselvää. On arveltu, että se viittaisi asukkaiden vaaleaan ihoon, tai että alue olisi ollut tuntematon ja sellaisena valkoinen läntti kartalla tai siihen, että valkoinen on idässä lännen symboli. Myös maan omakielinen nimi tarkoittaa Valko-Venäjää.
Onko ukkosella vaarallista nukkua vanhassa hetekassa, vai olisiko puusänky turvallisempi? 1620 Hetekassa pitäisi olla täysin turvassa ukkoselta, jos heteka on sisätiloissa, sillä sängyllä ei ole tällöin suoraa yhteyttä maahan tai katolle. Talon materiaalit toimivat ukonilmalla erittäin tehokkaana eristeenä ja siksi sänky, oli se mitä materiaalia vain, on turvallinen paikka. Salama iskee taloissa usein katon korkeimpaan kohtaan ja erityisesti mahdolliseen ukkosenjohdattimeen. Ukkosenjohdatin johtaa sähkövarauksen katolta maahan turvallista reittiä. Jos ukkosenjohdatinta ei ole, salama etsii muun, mahdollisimman helpon reitin maahan ja valitsee usein reitikseen esimerkiksi putkiston tai lämmitysjärjestelmän metalliosista koostuvan verkon. Sänky on kuitenkin harvoin näihin yhteydessä millään lailla ja talon sisällä ukkoselta on...
Haluaisin tietää onko olemassa täydellistä luetteloa (mieluiten netissä) englannissa 1700-luvulla käytössä olleesta Bloody Code lain rikoksista (joita oli yli… 908 Hei ! Paras löytämäni nettisivu on tämä, josta löytyy kolmisenkymmentä rikosta: http://uk.answers.yahoo.com/question/index?qid=20081209040157AAtaXl9 Paras löytämäni kirja on lainattavissa kansalliskirjaston avokokoelmasta, yli 400 sivua juuri tästä aiheesta, toivottavasti löytyy rikosluettelokin: Tietokanta: HELKA - Helsingin yliopiston kirjastot Tekijä(t): King, Peter. Nimeke: Crime, justice, and discretion in England, 1740-1820 / Peter King. Aineisto: kirja Julkaistu: Oxford : Oxford University Press ; New York, 2000. Kirjasto: Kansalliskirjasto, 28 vrk, AINEISTOPYYNTÖ VARAUS-NAPISTA Sijainti: H Avokok. 942 King Info Niteiden lukumäärä: 1 joista: paikalla: 1 Kaikki paikalla Sivun pysyvä osoite: https://finna.fihttp://kvk.ubka.uni-...
Voiko jossakin ammattikorkeakoulussa opiskella kirjastonhoitajaksi? Jos, niin missä? Vai onnistuuko vain yliopistossa? Mitä keinoja / väyliä on valmistua… 1100 Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun arkistosta löydät useita vastauksia kysymykseesi. Arkiston osoite on http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkisto/ Hakusanoiksi esim. kirjastonhoitajat, koulutus. Koulutusta annetaan ainakin Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, Oulun yliopistossa, Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, Tampereen yliopistossa, Turun ammattikorkeakoulussa ja Åbo Akademissa. Lisätietoja pätevyysvaatimuksista ja koulutuksesta: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/?lang=fi ja http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/