Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla lukee koronaviruksen tarttumisesta mm. seuraavasti:
"Elintarvikkeiden tai tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole toistaiseksi havaittu.
"Herkillä laboratoriomenetelmillä on havaittu, että virus voi säilyä erilaisilla pinnoilla muutamista tunneista jopa kolmeen päivään. Teoreettisista tutkimuksista ei kuitenkaan voi tehdä suoria päätelmiä siitä, miten virus säilyy arkiympäristössä. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä." Tästä pääset THL:n sivulle.
Koronavirus ei säily tartuttamiskykyisenä kovin pitkään elimistön ulkopuolella, joten se tuskin selviää viikkojen tai kuukausien pakastimessa oleskelusta. Virukset eivät varsinaisesti ole...
Hei,
Kuvan perusteella vaikuttaisi olevan marmoriristihämähäkki (kuva esim täällä: https://laji.fi/taxon/MX.201494/images), joka on yleinen Suomessa. Sitä on aika eri näköisiä, mutta netin kuvahaulla löytyy myös väritykseltään vastaavia yksilöitä.
Kasvien ja hyönteisten tunnistuksessa voi käyttää apuna vaikkapa iNaturalist-sovellusta, joka kuvan perusteella osaa ehdottaa mahdollista oikeaa lajia.
Metsähallituksen retkikartta.fi-palvelun mukaan kuvassasi näkyvä vihreä alue, jossa on risti, on hautausmaa. Keskellä hautausmaata oleva merkki kuvaa alueella olevaa muistomerkkiä, joka on kaiketi vihreä vain vihreän alueen takia.
Retkikartta - Metsähallitus
Mselitys_RVK_korjattu (retkikartta.fi)
Aluetta ympäröivät vihreät täplät lienevät puita. Suomen Suunnistusliitto esitteli vuonna 2017 uusia karttamerkkejä, joissa vihreän ympyrän kerrotaan olevan puun karttamerkki:
Suomen Suunnistusliitto ry
Kirjailija Maila Talvion ehdotusta mukaillen Suomen lipun päiväksi nimetyn liputuspäivän taustalla on Suomalaisuuden liiton 1920-luvulla käynnistämä kampanja Suomen lipun saattamiseksi yleisempään käytäntöön. Aiheesta laadittiin sanomalehtikirjoituksia ja vuonna 1926 järjestettiin lippujen alennusmyyntejä ja levitettiin lipputankopiirustuksia. Suunnitteilla oli myös Suomen lipun historiaa ja käyttöä käsittelevä julkaisu. Niin ikään pohdinnan kohteena oli luettelo niistä juhlista ja päivistä, jolloin tulisi liputtaa. Erityiseksi Suomen lipun päiväksi ajateltiin juhannusta tai toukokuun 16. päivää. Ehdolla oli myös tasavaltaisen valtiomuodon säätämispäivä 17.7. Lopulta valinta osui juhannukseen sillä perusteella, ettei päivä...
En löytänyt anatomian kirjoista vastausta kysymykseesi. Ihmisen aivojen painoksi mainittiin n. 1,3-1,5 kg. Naisen aivot ovat yleensä hieman kevyemmät, koska naiset ovat yleensä miehiä pienempiä. Ihmisen pään kokoa pohdiskeltiin nettisivulla, jolla tutkijoiden joukko kartoittanut kaikenlaisten asioiden painoja. Siellä ihmisen pään painoksi arvioidaan n. 4,5-5 kg sukupuolesta riippumatta. Toisaalta ihmisen pää painaa n. 10 % ihmisen omasta painosta, joten naisen pää on tämän arvion mukaan miehen päätä pienempi.
Lähde:
https://whatthingsweigh.com/how-much-does-a-human-head-weigh/
Myös Suomessa julkisten tapahtumien järjestäjätahot ovat purkaneet organisaationsa jäsenten työsopimuksia syrjinnän tai muun sopimattoman käytöksen takia. Esimerkiksi vuonna 2018 Pori Jazz -yhdistyksen hallitus irtisanoi silloiseksi tulevaksi toimitusjohtajakseen nimitetyn Aki Ruotsalan. Syynä irtisanomiseen oli Ruotsalan esittämät lausunnot, jotka olivat festivaalin arvojen vastaisia.
(Lähde: Keskisuomalaisen verkkouutinen 6.6.2018: https://www.ksml.fi/paikalliset/2434651)
Kuitenkin vastaavien asioiden käsittely Suomessa on todennäköisesti tapauskohtaista. Joitain asioita ei välttämättä tuoda julkisuuteen samalla tavalla kuin Tokion olympialaisten kaltaisten kansainvälisten suurtapahtumien järjestäjätahoon liittyviä kohuja.
1970-luvulla avioliittoa yhteiskunnallisena instituutiona sääteli avioliittolaki 234/1929. Lakiin sisältyviä säädöksiä avioerosta on kuitenkin useaan otteeseen muutettu esimerkiksi vuosina 1948, 1968 ja 1969. Näiden perusteella toimittiin 1970-luvulla.
Laissa mainitaan muun muassa seuraavia ehtoja avioeron myöntämiseksi:
70 § Jos puoliso on tehnyt huorin tai siihen rinnastettavan haureellisen teon, on toisella puolisolla oikeus saada avioero
71 § Jos puoliso on avioliiton aikana saanut sukupuolitaudin, toisella osapuolella on oikeus avioeroon
72 § Jos puoliso on tavoitellut toisen puolison henkeä, tällä on oikeus avioeroon
73 § Jos puoliso on tuomittu vähintään kolmen vuoden vapausrangaistukseen, voi oikeus toisen...
Suomen kielen etymologinen sanakirja (nro 5, Erkki Itkonen, Aulis J. Joki, Reino Peltola, 1975) kertoo sanan tölppä merkitsevän mm. tylppää, tylsää, tylsistynyttä, tanakkaa, kömpelöä ja typerää. Paikannimeen voisivat sopia merkitykset kokkare ja paakku tai pientä maankohoamaa merkitsevä tölpänne. (s. 1496). Varsinaista selitystä paikannimi-Tölpälle emme kuitenkaan löytäneet.
Metodistit hyväksyvät sekä lapsi- että aikuiskasteen. Hätäkastetta metodistit eivät käytä, sillä he uskovat lapsen olevan syntyessään Jumalan lapsi.
Lähde: Kristuksesta osalliset : Suomen evankelisn-luterilaisen kirkon, Suomen metodistikirkon ja Finlands svenska metodistkyrkan oppikeskustelut (Kirkkohallitus, 2010)
Fosfori on välttämätön aine niin kasveille, ihmisille kuin eläimillekin. Tärkeää olisi saada tehostettua sen kierrätystä. Fosforista ja sen käytöstä lisää tietoa esim. Helsingin yliopiston Yliopisto-lehden artikkelista Fosfori on elämän ehto / Reetta Vairimaa (22.3.2015):
Fosfori on elämän ehto | Helsingin yliopisto (helsinki.fi)
Tässä muutamia satuihin, myytteihin tai klassikoihin perustuvia romaaneja. Jotkut pohjautuvat vahvemmin esikuvaansa ja toisissa tarina on rakennettu uusiksi.
Atwood, Margaret Noidan sikiö : Shakespearen Myrsky omin sanoin, 2020
Chevalier, Tracy Uusi poika : William Shakespearen Othello omin sanoin, 2021
Henriksson, Saara ...
Hei
Sukunimiä ääkkösillä voi englanniksi kirjoittaa kolmella eri tavalla:
Häkkönen ja Ylönen (eli säilyttää ääkköset)
Haekkonen ja Yloenen
Hakkonen ja Ylonen
Nämä ovat listattu suositustavan mukaisesti, eli ensisijaisesti nimi kirjoitetaan niin kuin se on suomeksikin. Jos se ei ole vaihtoehto, suositus on kirjoittaa ae ja oe.
Hei
Tietääkseni blokatulle henkilölle ei voi laittaa viestejä ollenkaan. Jos henkilö on poistanut sinut kavereistaan hän voi kuitenkin vielä vastaanottaa ja lukea viestejä sinulta.
Hei!
Lähetimme nuo sinun kysymykset Uimastadionille ja sieltä vastattiin näin:
"Uimastadionin tämän hetken kävijämäärä on n. 130 000. Päiväkohtainen vaihteluväli on reilusta 1000 kävijästä noin 4000 kävijään. Tarkkaa tietoa hiilijalanjäljestä ei ole, mutta kaupungilla on käynnissä projekti, jonka myötä tästä ja muista energiaan liittyvistä asioista saadaan tulevaisuudessa lisätietoa."
Hei
En nopealla haulla löytänyt e-versiota Joulupukki-lehdestä. Sen voi lainata painettuna esim. Lahdessa.
Suoraan ei voi lainata muista kirjastoista. Vaihtoehtoina on hankkia kirjastokortti Lappeenrannan kirjastoon tai tehdä Helmet-kirjastojen kautta kaukopalvelupyynnön (Tee kaukopalvelupyyntö, Helmet). Kaukolaina on maksullinen palvelu (Kaukopalvelumaksut, Helmet).
Samalla tavalla voit myös saada Joulupukki-lehden käsiisi. Voit kirjastot.fi monihaun kautta hakea ne kirjastot, joilla on Joulupukkilehteä (kirjastot.fi monihaku).
Kokeilin Helmet-hakua ja löysin 20 eri CD-levyö, joissa Kyrie Eleison esitetään kirkkoslaaviksi tai latinaksi. Linkki hakutulokseen
Esim. Creatio : meditative Hildegard von Bingen / Hildegard von Bingen ; Vox Silentii tai Enfers / Degout, Pichon, Pygmalion
Kreikankielisenä löysin kappaleen Amazon.com nettipalvelusta eli sen voisi ostaa itselleen netissä kuunneltavaksi.
Eikonan: Abundant Mercy (The Polyeleos) https://www.amazon.com/gp/product/B00VSAPPO2/ref=dm_ws_sp_ps_dp
Amazon.comista löytyy myös CD-lvevyjä, joissa laulu on, mutta en löytänyt niistä kreikankielistä versiota. Linkki hakutulokseen
Myös toisesta suuresta nettimusiikkikaupasta eli CDON.cominta löytyy Gregoriaanista kirkkolaulua....
Koulujen alun aikaistuminen johtuu varmaan päivittäisen ja viikottaisen työajan lyhentymisestä.
Ellinoora Sandellin juttu YLEn sivuilla kertoo koululaisten kesäloman muutoksista näin."Ennen koulua käytiin kuusi päivää viikossa. Silloin suomalaislasten syyslukukauden katkaisi perunannostoloma. Viisipäiväinen työviikko tuli Suomessa yleiseksi käytännöksi 1960-luvun lopulla. Koska lauantait eivät olleet enää myöskään koulupäiviä, koulut alkoivat jo elokuun puolella." https://yle.fi/uutiset/3-9692125
Myös vuonna 2013 on pohdittu lukuvuoden alun aikaistumista. Valtioneuvoston sivuilta löytyy asiaan liittyvä historiakatsaus. https://valtioneuvosto.fi/-//1410845/koulujen-tyo-ja-loma-ajat-lukuvuonna-2013-2014
Wikipedia on koonnut...
Kirjoja kannattaa Google-haun sijasta hakea kirjasto-ja museoaineistojen tietokantahaulla. Niitä ovat mm. Finna (arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhdistetty haku), Melinda (kirjastojen kansallinen hakupalvelu) sekä Helmet (Pääkaupunkiseudun kirjastokimpan aineistohaku)
Finna-haku löytää parhaiten hakusanalla Muotkatunturi. Tuloksena kuusi tietokirjaa. Linkki hakutulokseen.
Kaunokirjallisuutta löytyy parhaiten tarkennetulla haulla ja kahdella asiasanalla Inari (paikannimenä) ja kaunokirjallisuus.
Melinda haku löytää 7 teosta. Linkki hakutulokseen
esim. Sisimmäinen/ MaijaHaavisto, Hitsaaja /Katja Kettu ja Kultarinta / Anni Kytömäki tai Koarvikoddsin noita / Matti Uurinmäki,
Helmet-haku löytää...
Kyseessä lienee ranskalaisen Régine Deforgesin trilogia, johon kuuluvat kirjat Sininen polkupyörä, Viettelysten Pariisi ja Rakkauden riemukaari.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_10401
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aube2247c8-bf31-4606-8d3f-e3ef83f33145
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_6797