Hei
Valitettavasti vertailevaa laskelmaa on hankala, ellei mahdoton tehdä, koska musiikintekijöiden sopimukset Spotifyn kanssa ovat liikesalaisuuksia, eikä niiden summia kerrota. Eri esiintyjien korvaussopimukset eroavat myös toisistaan. Anssi Kelan blogi vuodelta 2014 avaa hieman korvausasiaa hänen kohdaltaan.
Kirjojen lainauskorvaus v. 2020 oli 26 senttiä per laina
https://www.teosto.fi/teostory/paljonko-spotifysta-tienaa-nain-kertyvat-musiikin-korvaukset-digikanavista/
https://www.sanasto.fi/lainauskorvaus/
https://www.teosto.fi/teostory/mita-hittibiisilla-tienaa/
Kysyimme asiaa myös Teostolta ja he vastasivat näin:"Kysymykseesi on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, sillä kummassakin tapauksessa korvauksen...
Aika vilkasta liikettä tai sitten suoritus ajassa tai liikkeiden määrässä on sattunut pieni painovirhe.
"3 tai 4 tusinaa kertaa" ja tusinahan oli 12 kappaletta.
Helmet-kirjastossa on vastaushetkellä käytössä kolme e-lehtipalvelua, joista voi lukea ulkomaisia lehtiä ja joita voi käyttää myös kotoa.
The Guardian ja Forbes löytyvät luettavaksi PressReaderistä. Muita nimeämiäsi lehtiä e-valikoimistamme ei ainakaan tällä hetkellä löydy eikä niitä ole tilattu Helmet-kirjastoihin.
Hei!
Kävimme läpi kaikki meillä olevat Asunna kokoelmat, mutta kyseistä runoa Kesäaamu ei löytynyt.
Huomasimme, että aiemmin Kysy kirjastohoitaja-palstalla on kysytty kesäaamuun liittyvää runoa.
Runon nimi on Kalamies ja löytyy kokoelmasta Viheriä oksa, 1930.
Tätä kokoelmaa meillä Turussa ei ole.
Aamulla kun heräjän narahtelu(hun) veräjän.
Ylle puen paitani, taas on hyvin laitani.
Kuljen pitkin nurkkia, kanten matopurkkia.
Kohta istun venhossa, kesäaamun tenhossa.
päiväkulta paistelee, ahvenkörri maistelee, makeata täkyä, koukku ei saa näkyä jne.
Runo nimi on Kalamies ja sen on tehnyt Heikki Asunta. Runo löytyy teoksesta Viheriä oksa y.m. parodioja välipaloiksi (Gummerus, 1930).
Littoisten historiaa voi etsiä jopa kolmen kunnan alueelta. Osia Littoisista on kuulunut Kaarinaan, Lietoon ja Piikkiöön. Wikipedia
Etsin Finna-tietokannasta kirjoja Littoisten historiasta. Niistä saattaisi selvitä tuon kaupan historia. Finna hakutulos
Niistä kannattaisi tutkailla ainakin kahta Erjanti, Erkki: Littoinen sanoin ja kuvin sekä Jutikkala, Eino ; Nikander, Gabriel:Suomen kartanot ja suurtilat II
Finna palvelu löytää myös Littoisten karttoja eri vuosilta. Niistä voivat selvitä teiden aiemmat nimet. Finna hakutulos
Paikallishistorioita löytyy aina isompien kuntien nimillä eli Liedon, Kaarinan ja Piikkiön.
Jos olet kirjoittanut kirjan ja se on lainattavana kirjastoissa, näet lainamääräsi kirjautumalla Sanaston asiakkuusjärjestelmään. Sanaston sivuilta on myös esim. vuoden 2019 lainatuimpien kirjojen listaus.
Helmet-kirjaston käyttämä kirjastojärjestelmä ei näytä lainamääriä asiakkaille (kuten esim. Pirkanmaan asiakasnäkymä). Lainamääriin on pääsy vain henkilökunnalla.
Oheisista lähteistä kannattaa tutkia ainakin kahta ensimmäistä. Kaivoslaissa on korostunut perinteisesti yleinen pyrkimys kaivoskivennäisten hyödyntämisen edistämiseen, minkä johdosta toiminta toisen omistamalla maalla mahdollistetaan.
Suomen kaivoslain kehitys privilegiosta kaivosaluelunastuslupaan https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/117126/Paivinen%20Juha.pd…
Maanomistajan asema malminetsinnässä kaivoslain mukaan https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63005/Nikkinen.Jouko.p…
Ympäristövastuu kaivostoiminnassa - perustuslain 20 §:n toteutuminen kaivoslupaharkinnassa https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/62777/Kattainen.Matti…
Yhdelle luukulle? Kaivoslupamenettelyn kehittäminen...
Kuusamon kaupunginkirjastossa on luettavissa kaikki Koillissanomat sekä sidottuina vuosikertoina että mikrofilmeinä vuodesta 1950 nykypäivään. Painetuista lehdistä puuttuvat vuodet 1952, 1953, 1954 sekä 1956.
Lehtiä säilytetään varastossa, mutta ne ovat tilattavissa lukusalilainaksi asiakaspalvelusta.
Aihehaulla "kristillinen taide" tai "uskonnollinen taide" löytyy OUTI-verkkokirjastosta paljon aihetta käsitteleviä teoksia. Tässä muutamia:
Liisa Väisänen: Mitä symbolit kertovat: taidetta pintaa syvemmältä
Liisa Väisänen: Uskosta taiteeseen
Marianna Flinckenberg-Gluschkoff: Ikoni puhuu: tietoa ikonien kielestä ja tehtävästä
Pentti Lempiäinen: Seimestä Öljymäelle: hetkiä suomalaistaiteilijoiden teosten äärellä
Uskon tilat ja kuvat: moderni suomalainen kirkkoarkkitehtuuri ja -taide
Laintulkinnan yhteydessä asiasta käytetään nimitystä ennakkopäätös tai ennakkoratkaisu eli prejudikaatti. Se on korkeimman oikeuden tekemä päätös, joka annetaan ohjaamaan oikeuskäytäntöä silloin, kun laintulkinta ei ole selvä. Ennakkopäätökseen sisältyvä oikeusohje antaa suuntaa tulevien samanlaisten riita- tai rikoskysymysten ratkaisemiseksi. Sen avulla voidaan myös ohjata oikeuskäytäntöä yhtenäisemmäksi. Ennakkopäätös ei kuitenkaan ole sitova. Valitusluvan korkeimpaan oikeuteen voi saada vain tietyin ehdoin, ja ennakkopäätösperuste on sellainen.
Lähteet:
Linna, Tuula: Prosessioikeuden oppikirja (Alma Talent, 2019)
Korkein oikeus: https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset.html
Kirjaston aineistosta elämän tarkoitusta voi etsiä esim. filosofisten, uskonnollisten tai vaikkapa elämäkerrallisten teosten joukosta.
Tähän samaiseen kysymykseen on vastattu aiemmin näin:
Kuten kysyjä varmaan itsekin arvaa, kysymykseen ei voi olla sellaista vastausta, jonka Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun kautta voisi saada.
Vuonna 2011 kun tämä sama kysymys esitettiin, siihen vastattiin näin:
https://www.kirjastot.fi/kysy/mika-on-elaman-tarkoitus-2?language_conte…
Muutamia vuosia aikaisemmin vastaus oli "Elämän tarkoitus on esittää kysymyksiä ja saada niihin vastaus."
Kysymys on myös tiedekeskus Heurekan järjestämässä kyselyssä valittu "maailman vaikeimmaksi kysymykseksi".
Uskoakseni ainoa oikea vastaus on, että sitä ei kukaan...
Uutisessa viitataan Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen muodostamaan kantaan ja suositukseen, jotka julkaistiin 24.6.2010. Euroopan neuvoston ministerikomitea antoi siihen oman vastauksensa seuraavan vuoden tammikuussa. Asiakirjat löytyvät EN:n verkkosivuilta:
https://pace.coe.int/en/files/17888
Sivulta löytyy neuvoston oma selvitys (Report, dok. nro, 12283, yleiskokouksen kanta ja suositus (nro 1749 ja 1929, sekä ministerikomitean vastaus, dok. nro. 12484).
Ministerikomitean vastauksessa viitataan Maailman terveysjärjestön WHO:n tuolloin tekeillä olevaan selvitykseen, jonka se teetti ulkopuolisilla toimijoilla. Arvio julkaistiin 5.5.2011 ja se löytyy WHO:n verkkosivuilta:
Implementation of the...
Suomenkieliset sanat Lasse Homin säveltämään lauluun Yhteinen taivas ja maa (Samma himmel, samma sol) on kirjoittanut Heikki Harma. Ruotsiksi laulun on sanoittanut Ingela Forsman.
https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5301281
Loimaalainen maanviljelijä ja kansanedustaja Heikki Perho toimi Loimaan kunnanvaltuuston jäsenenä vuosina 1961-1996. Hän toimi kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1985-1991. Niemelä: Suur-Loimaan historia 3 (2003). Loimaan kunnan ja Loimaan kuntaliitos tapahtui vuonna 2005.
Tässä kannattaa kääntyä mainostoimistojen puoleen.
DNA:lle mainoksen on luonut mainostoimisto Folk ja mediatoimisto Dagmar.
https://media.sanoma.fi/kirjoituksia-markkinoinnista/2021-08-13-heinaku…
https://www.folkfinland.fi/
https://www.dagmar.fi/yhteystiedot/
IMDB-tietokanta kertoo, että Zadie Smithin Valkoiset hampaat on ollut pohjana neliosaiselle TV-sarjalle vuonna 2002. https://www.imdb.com/title/tt0334877/episodes/?ref_=tt_ov_epl
YouTube näyttää löytävän sarjan jaksoja. https://www.youtube.com/results?search_query=zadie+smith+white+teeth
Olisiko kyseessä kuitenkin vuonna 1986 ilmestyt novellikokoelma Kertomus. Niminovelli “Kertomus” kertoo alakouluikäisestä pojasta, joka odottaa joulua. Jouluvalmisteluihin kuuluu hevosen ruokkimista, joulukuusen hakemista ja askarteleepa poika kuuseen itse suunnittelemansa itsevalaisevan tähdenkin.
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kertomus/
Vuoden 2009 jälkeen Antti Hyryltä ei ole julkaistu novelleja eikä romaaneja.
https://otava.fi/kirjailijat/antti-hyry/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Hyry
Kirja kuuluu Helmet-kirjastojen kokoelmiin
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1306772?lang=fin