Matkaoppaita ja karttoja Yhdysvalloista ja eri kaupungeista on kirjastomme kokoelmissa runsaasti. Pelkästään hakusanoilla Yhdysvallat ja matkaoppaat löytyy Tampereen kaupunginkirjastosta yli 200 erilaista teosta, joten en voi luetella tässä niitä kaikkia. Tämän lisäksi on vielä lukuisia matkakertomuksia. Piki-verkkokirjastostamme http://kirjasto.tampere.fi:8000 voi hakea em. asiasanoilla koko tämän teoslistan kirjoittamalla
hakuvalikkoon kohtiin asiasana (eri riveille) sanat Yhdysvallat ja matkaoppaat. Lisäksi kannattaa valita vielä kirjastokohdasta Tampereen kaupunginkirjasto.
Hakusanoina voi käyttää esimerkiksi myös Yhdysvallat ja matkakertomukset. Karttoja tai videoita voi hakea kirjoittamalla asiasanakohtaan Yhdysvallat ja valitsemalla...
Kansansadut ovat suullisesti kerrottua ja muistinvaraisena säilynyttä perinnettä, joka usein on yhteistä monille kansoille. Tekijä ei näin ollen usein ole tiedossa. "Kansansatujen tapahtumat ovat täysin mielikuvituksen tuotetta, eikä niiden ole koskaan uskottu kansantarinoiden tapaan perustuvan tositapahtumiin." (Otavan kirjallisuustieto, 1990)
Otaksun että tarkoitat Tiputanssi kappaletta, joka oli pop muistaakseni 1980-luvulla. Alkuperäinen nimi on Tcip tchip ja säveltäjä on Thomas Werner. Valitettavasti ei löydy Kokkolan kaupunginkirjaston kokoelmista.
Tolstoin novelli Paljonko ihminen tarvitsee maata (= Minkä verran ihminen tarvitsee maata) löytyy suluissa olevalla nimellä Helsingin keskusvarastosta Pasilan kirjastosta teoksesta Kolmas hyvää yötä. Kirja on lainattavissa.
Karistosta vastattiin Anni Polvan Tiina-sarjan erilaisia ulkoasuja koskevaan tiedusteluun seuraavasto: Tiina-kirjoja on ilmestynyt yhteensä 29 kappaletta, joista 21 ensimmäistä punaselkäisenä versiona. 21. eli viimeinen punaselkäisenä
ilmestynyt on nimeltään Tiinalle otetaan pikkusisko.
Tähän kysymykseen on vastattu jo aiemmin tällä palstalla: "Robert Lawrence Stinestä löytyy suomeksikin tietoa, Mervi Kosken kirjassa Ulkomaisia nuortenkertojia 1 (2001) on kerrottu hänen kirjailijanurastaan (s.242-250)."
Lapsen veriryhmä voi olla O vain jos hän kummaltakin vanhemmaltaan perii resessiivisen, ei-dominoivan alleelin. Kysyjän esimerkissä isän veriryhmässä on kaksi dominoivaa alleelia, joten O-ryhmä ei ole mahdollinen. Lapsen veriryhmä on todennäköisesti joko A, AB tai B.
O-veriryhmän lapsen vanhemmat voivat olla veriryhmältään joko A, B tai O, mutta eivät AB. Veriryhmä O on aina alisteinen, ei-näkyvä suhteessa muihin. Tässä vielä kaavio selvennykseksi:
Vaihtoehto a)
äiti isä
AA AB
lapsi voi olla AA,AB,AA tai AB
eli 50% todennäköisyydellä joko A tai AB
Vaihtoehto b)
äiti isä
AO AB
lapsi voi olla AA, AB, AO tai BO. Veriryhmä O on aina resessiivinen, joten lapsen...
Eeva Norénin dekkareiden sekä Teuvo Masalinin teosten tapahtumapaikkana pidetään Kangasniemeä, vaikka sitä ei suoraan teoksissa mainita. Kangasniemeläiset lukijat kuitenkin tunnistavat kuntansa teksteistä.
Arto Paasilinnan teoksista ei löytynyt Kangasniemeä, vaikka Mikkelin ohi joissakin matkattiinkin, mutta esim. toinen savolainen kunta Kerimäki on tärkeä paikkakunta hänen teoksessaan Auta armias.
Markku Ropposen uudessa dekkarissa Kuhala ja viimeinen kesävieras (Tammi, 2004)tapahtuu murha Puulaveden rannalla, mutta varsinaisesti Kangasniemeksi paikkaa ei mainita.
Elämäkertojen ja muistelmien tapahtumapaikkana Kangasniemi on esillä mm. lukuisissa Otto Mannista ja hänen sukuaan käsittelevissä kirjoissa.
Kirjallinen kerho löytyy ainakin Ollin kokoelmasta Nimittäin tuota noin, ilmestymisvuosi on 1939. Kirjan saatavuuden voi tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi .
Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston kokoelmista löytyy alueen sanomalehtiä mikrofilmeinä. Kirjaston lehtiluettelot löytyvät kirjaston www-sivuilta http://www.seinajoki.fi/kirjasto/lehdet.html
Ilkka-lehteä säilytetään mikrofilmattuna vuodesta 1906 lähtien. Kirjaston neuvonnasta voi varata ajan mikrofilmien lukulaitteelle, puh. (06) 416 2318 tai (06) 416 2326. Yhdellä laitteista voi myös ottaa kopioita. Kopiointitarpeesta kannattaa mainita laitetta varattaessa. Kopion hinta on 0,20 €. Mikrofilmien lukulaitteet sijaitsevat kirjaston kellarikerroksessa.
Sebastian Gripenberg (1795-1869) oli senaattori, Mustialan maanviljelyskoulun johtaja, kartanonomistaja ja vapaaherra. Gripenberg syntyi Voipaalan kartanossa Sääksmäellä sotilassukuun ja lähtikin aluksi sotilasuralle, mutta teki merkittävän osan elämäntyöstään maanviljelyn parissa. Hän edisti sukukartanollaan Voipaalassa uusia viljelymenetelmiä, viljeli vuodesta 1833 sokerijuurikasta ja perusti sokeritehtaan. Vuonna 1837 hänet nimitettiin Mustialan maanviljelyskoulun johtajaksi.
Lisää tietoa Sebastian Gripenbergistä löydät Suomen kansallisbiografian osasta 3 (2004), jossa on Raimo Savolaisen kirjoittama artikkeli hänestä. Artikkelin lopussa mainitaan lisäksi seuraavat lähteet:
Artikkelit:
J. R. Danielsson-Kalmari: Arseni Zakarevski ja...
Yliopistokirjastojen yhteistietokannan Lindan mukaan teosta
Rintala, Eetu. Alajärven suojeluskunta.
Alajärvi : Alajärven suojeluskunnan historiatoimikunta, 1981.
löytyy useammasta Suomen yliopistonkirjastosta, mm. Helsingistä, Jyväskylästä ja Oulusta.
Teosta löytyy myös maakuntakirjastojen yhteistietokannan Mandan mukaan mm. Lahden, Oulun, Turun ja Tampereen maakuntakirjastoista. Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa teosta ei valitettavasti ole.
Teoksen voi tilata kaukolainana oman kirjaston kautta. Kaukolainat voivat kirjastosta riippuen olla maksullisia.
Rasitetyypeistä ja rasitteen rekisteröinnistä säädetään Maankäyttö- ja rakennusasetuksessa 895/99. Asetus löytyy Finlex-palvelusta: http://www.finlex.fi/linkit/ajansd/19990895000
Yliopistokirjastojen yhteistietokannasta Lindasta löytyy mm. tällaisia teoksia hakusanalla rasite ja rasitteet. Linda on käytettävissä kirjastossa.
Wainio, Mikko. Kiinteistökirjaamisjärjestelmistä ja niiden kehityksestä Pohjoismaissa : kaksi näkökulmaa. Helsinki : Helsingin yliopisto, 1997. Helsingin yliopiston yksityisoikeuden laitoksen julkaisuja 53.
Asemakaava-alueen kiinteistötekniikka / SKTY:n kiinteistöinsinöörien kerho ; kirj.: Vuokko Eerolainen ... et al. Helsinki : Suomen kuntatekniikan yhdistys, 2002. Julkaisu / Suomen kuntatekniikan yhdistys n:o 17....
Hellevi Salmisen Viidestoista yö kuvaa 16-vuotiaan Jukan elämää aikana, jolloin hänen vanhempansa eroavat. Parhaiten saat juonen selville lukemalla kirjan, itse en ole sitä lukenut. Kirjassa Suomalaisia kirjailijakuvia (Kirjayhtymä, 1987) kerrotaan Hellevi Salmisesta ja hänen teoksistaan. Siinä on myös lyhyt kuvaus Viidestoista yö -kirjasta. Voit kysyä kirjaa lähikirjastostasi. Lisäksi Salmisen kirjaa on käsitelty Virke-lehden numerossa 5 vuodelta 1982.
Tekijänoikeuslaki 12§ sallii kopioinnin yksityistä käyttöä varten. "Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen." (Tek.oikL 12§ 1mom)
Lakiuudistuksessa ei tähän ole tulossa muutosta. Laista Opetusministeriön sivulla, http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/?lang=fi
Kopiosto tulee kuvaan mukaan, kun on kyse esim. kopionnista oppilaitoksissa.
"Kun teosta kopioidaan yrityksissä, kouluissa tai julkishallinnossa, tarvitaan siihen sekä tekijän että kustantajan lupa. Lupa tarvitaan teoksen osittaiseenkin kopiointiin. Suomalaiset tekijät ja kustantajat ovat antaneet Kopiostolle valtuudet myöntää puolestaan kopiointilupia." http...
Pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa on runsaasti aiheeseesi mahdollisesti sopivia kirjoja, joita voit tiedustella lähikirjastosta. Seuraavasta listasta voit valita sopivalta tuntuvat kirjan nimet ja tekijät. Lista ei ole täydellinen, kysy lisää lähikirjastosta.
Anteeksiantaminen : tie tulevaisuuteen / Desmond Tutu ; suomentanut Ritva Hellsten KIRJA 2001
Biko / Donald Woods ; suom.: Aarne T. K. Lahtinen KIRJA 1978
Ei hunningolle tänään : afrikkalainen lapsuuteni / Alexandra Fuller ; suomentanut Sirpa Kähkönen KIRJA 2003
Ei hunningolle tänään : afrikkalainen lapsuuteni / Alexandra Fuller ; suomentanut Sirpa Kähkönen KIRJA 2004
Etelä-Afrikka - ihmisoikeudet - Suomen ulkopolitiikka / Tuure Junnila KIRJA 1988...
Olikohan kaipaamasi kirja tämä:Crow, Duncan (ed.):Armoured fighting vehicles of Germany: world war 2. Profile Publications 1973. Kirja on meiltä poistettu. - Tämä sen sijaan on lainattavissa edelleen: Senger und Etterlin,F.M.von:Die Kampfpanzer von 1916-1966. J.F. Lehmanns Verlag 1966. 523 s.
Valitsin http://www.helmet.fi-haussa kohdan Aineistohaku lapsille. Valitsin linkin Monipuolinen haku ja sen hakukenttään kirjoitin Maahanmuttajat. Aineisto-kohdasta valitsin Kirjat. Näin sain kolme sivua viitteitä, joista osa on varmaan Sinulle sopivia.
Kirjailija Hannu Salama on syntynyt 4.10.1936 Kouvolassa. Lisää tietoa Hannu Salamasta löydät suomalaisten kirjastojen kirjallisuusverkkopalvelusta, Kirjasammosta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123272674426226
Kirjastossa on myös kirjoja, joista löydät lisätietoja, esim.:
Tarkka, Pekka: Salama (1973)
Harakka, Timo: Markiisi de Salaman vuodet (1986)
Salama, Hannu: Ihmisen ääni (1978)
Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita (2000)
Miten kirjani ovat syntyneet. 2 / toimittanut Ritva Haavikko (1980)
Näiden ja muutamien muidenkin Hannu Salamaa käsittelevien kirjojen saatavuuden Hämeenlinnan seudun kirjastoissa voit tarkistaa verkkokirjastostamme kirjoittamalla tarkennetussa haussa asiasanat/aihe –kenttään hakusanaksi...