Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä on notariaatti? 9936 Notariaatti on liike, joka ammattimaisesti välittää lainoja ja arvopaperien kauppaa. Notariaattiosasto on pankin osasto, jossa hoidetaan asiakkaiden juridisluonteisia asioita ja säilytetään arvopapereita yms. Lähteinä on käytetty NetMotin kielitoimiston sanakirjaa ja Web-Factaa.
Mitä hoitoa voi olla koiran vesihäntään, ja mistä se johtuu? 14570 Vesihäntä on hermotulehdus koiran hännän tyviosassa häntänikamien välissä. Samalla anaalirauhaset voivat tulehtua. Vesihännän voi aiheuttaa runsas uiminen, jolloin koira kylmettää itsensä. Viruksen aiheuttaman vesihännän voi saada kylmettymisestä vaikkei koira uisikaan. Koira on pidettävä pois vedestä, ja suun kautta voidaan myös antaa särkylääkettä. Jos oireet eivät mene ohi parissa päivässä, niin tällöin on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.
Kuulin että kirjastosta voi saada muistutuksen puhelimeen hieman ennen laina erääntymistä. Onko tällaista palvelua olemassa? 966 Eräpäivämuistutuksen voi saada sähköpostiviestinä kerran 1-7 päivää ennen eräpäivää. Tekstiviestinä puhelimeen sitä ei voi vielä saada.
Yritän etsiä Opetusministeriön Historia 4:sta. Löydän Helmetistä osat 1-3 sekä 5 ja 6, mutta siis mistä saisin osan 4 käsiini? 281 Opetusministeriön Historia 4 löytyy useammasta kirjastosta, https://finna.fi/Search/Results?lookfor=opetusministeri%C3%B6n+historia… Helsingistä sitä löytyy Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kokoelmasta sekä Eduskunnan kirjaston kokoelmista. Kaikki ovat avoimesti käytettäviä kirjastoja.
Etsin haulla Jarkko Sipilän Prikaatin kosto- nimistä kirjaa, mutta en löytänyt. Millaisella aikataululla on tulossa? Voiko sitä jo varata? 314 Kirjan arvioitu ilmestymisaika on 29.5. ja sitä on tilattu Helsingin kaupunginkirjastoon 76 kappaletta. Juuri nyt ei voi tehdä muuta kuin odottaa ja käydä aina välillä kurkistamassa, joko kirjan tiedot on viety tietokantaan. Varauksia ei vielä voi tehdä.
Lauri Viidan runossa "Se lensi" vai "Sen lensi"? Onni-runon 4. säkeistö "Tein laulun perhosesta / ja henkäisin. Se lensi." Uuden runon kauneimmat 1 (Otava 1968… 4395 Onni-runo ilmestyi ensimmäisen kerran Parnasson numerossa 8/1965 (s. 345-346), runoilijan kuolinpäivänä 22. joulukuuta 1965. Parnasson versiossa ongelmallisen kohdan sanamuoto on "Se lensi". Ylimääräinen n, joka on mukana jo Koottujen runojen ensipainoksessa 1966, lienee siis pelkkä painovirhe - Viita-kirjallisuudesta ei ainakaan löydy todisteita päinvastaisesta.
Onko Suomessa tehty lobotomia-leikkauksia? Minä vuosina ja missä sairaaloissa? Mahdollisesti tilastoa? 5486 Risto Vatajan Lobotomia : taustatietoa ja selvitys leikatuista potilaista Suomessa 1946-1969 (Stakes, 1997) esittää, että Suomessa tehtiin "suurimmissa mielisairaaloissa ja Töölön sairaalassa lobotomia arviolta yhteensä 1500 potilaalle". Vataja listaa yli 20 sairaalaa, joissa lobotomialeikkauksia tehtiin (1435 potilasta), minkä lisäksi hän mainitsee, että Niuvanniemen sairaalan tietoja ei ole kyetty saamaan. Eniten leikkauksia tehtiin Seinäjoella Törnävän sairaalassa (391); muut yli sadan leikkauksen sairaalat ovat Kellokosken sairaala (176), Oulun keskusmielisairaala (150) ja Hattelmalan sairaala (127). Ensimmäiset lobotomiat tehtiin vuonna 1946 Töölön sairaalassa. Aluksi leikkauksia tehtiin vain Töölössä, mutta 50-luvulla niitä alettiin...
Kuulemma on olemassa kirja, joka käsittelee virolaisten arkea kommariaikana. En tiedä kirjan nimeä, enkä kustantajaa. Tiedätkö sinä? 1180 Todennäköisesti kirja on Neuvosto-Viron arkipäivää / toim. Emmo Tammer. - WSOY, 2006. Muita vaihtoehtoja: Aikamatka hotelli Viruun / Sakari Nupponen. - Ajatus, 2007. Urho Kekkonen ja Viro / Pekka Lilja ja Kulle Raig. - Minerva, 2006. Vaarallinen Suomi : Suomi Eestin kommunistisen puolueen ja Neuvosto-Liiton KGB:n silmin. - Minerva, 2004. Huvia ja hyötyä lapsille : leikkikaluteollisuutta Neuvosto-Virossa. - Turun maakuntamuseo, 2007 (Näyttelyesite).
Etsin laulua nimeltä Enkelin kosketus- muuta en lauluasta tiedä. (tämä on ilmeisesti jokin virsi tai ainakin häissä sitä lauletaan kirkossa) onko siitä… 1310 Kaija Kärkinen ja Ile Kallio ovat sanoittaneet laulun Enkelin kosketus ja se on CD-levyllä Lupaus. Tähän löytyy myös nuotti nimeltään Sade : Lupaus, johon sisältyy Enkelin kosketus. Molempia on saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastoista. www.helmet.fi
Menin naimisiin 30.5.2009 ja sukunimeni muuttui. Miten minun pitää toimia,jotta saan uuden kirjastokortin? 1042 Käy lähimmässä Helmet-kirjastossa henkilöllisyystodistuksen ja kirjastokortin kanssa, niin asia selviää.
Minkä takia kirjaston tietokoneilla ei voi mennä pelipaikkoihin pelaamaan? Ja minkä takia kirjaston tietokoneet ovat hitaita lataamaan?? 1829 Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastossa lasten- ja nuortenosastolla on pelaaminen sallittua. Runescapen ikäraja on 13 vuotta, joten sitä nuoremmat eivät kirjastossa saa sitä pelata. Joissakin lähikirjastoissamme, kuten Korpilahdella, ei ole erikseen lasten tietokoneita, jolloin joidenkin ongelmia aiheuttaneiden pelien pelaamista voi olla rajoitettu. Osa koneista on vanhempia ja niillä paljon muistia tarvitsevien pelien pelaaminen voi olla hitaampaa. (Eli esim. pelit, joissa on isoja liikkuvia kuvia, kuten runescape tai go supermodel)
Milloin suomennetaan seuraava animorphs kirja? 1263 Tammi -kustantamosta kerrottiin että heillä ei ole tällä hetkellä aikeita suomentaa lisäosia tähän sarjaan. Mutta ehkäpä et vielä ole lukenut WSOY -kustantamon Remnants -sarjan kirjoja jotka nekin ovat Applegaten kirjoittamia. Remnants -sarjaa on käännetty aika paljon suomeksi ja kirjoja löytyy kirjastossa. Kirjoita Helmetin http://www.helmet.fi hakukenttään applegate remnants niin näet mitä kirjoja Remnants -sarjasta voit saada kirjaston kautta.
Tiedustelisin, että tuleeko HELMET-kirjastojen valikoimiin Tom Lundbergin kirjaa Nykyajan Jumalatar? Jos tulee niin onko tietoa koska tulisi? Toinen… 896 Nykyajan jumalatarta on tilattu Helsingin kirjastoihin 4 kappaletta ja Espooseen yksi kappale. Valitettavasti on vaikea sanoa, koska kirja tulee kirjastoihin. Kannattaa seurata tilannetta HelMetistä. Kun varauksen tiedoissa näkyy eräpäivä, kertoo se siitä, että aineisto on mennyt lainaan jollekin muulle asiakkaalle. Tällöin kirjastossa varaus siirretään toiseen kappaleeseen (jos toisessa kirjastossa on kappale hyllyssä) tai jos kaikki kappaleet ovat lainassa, se palautetaan varausjonoon ensimmäiseksi. Eli eräpäivän näkyminen on vain väliaikainen tila. Jokaisessa kirjastossa varaukset pyritään tarkistamaan päivittäin, jotta ne eivät jäisi tällä tavoin "roikkumaan" lainassa oleviin kappaleisiin. Online chat-neuvonta on tosiaan suljettu 1.6.-...
Onkohan missään nuottikirjoissa (käy myös pelkät kitarasoinnut) niin seuraavia esiintyjiä: Nirvana, Foo Fighters, Disco Ensemble, stam1na, Apulanta, Deep… 1988 Nirvanalta, Foo Fightersilta ja Metallicalta on julkaistu runsaasti erilaisia omia nuottikokoelmia (mm. Nirvana: Nevermind, The best of Nirvana; Foo Fighters: One by one, In your honor; Metallica: Best of Metallica, Master of puppets). Niitä ja niiden saatavuutta Pirkanmaan kirjastoissa voit selata PIKI-verkkokirjastossa (www.pikikirjasto.fi). Laita tekijä-kohtaan yhtyeen nimi ja valitse lisärajauksista "nuotti". Saat luettelon yhtyeen omista nuottijulkaisuista sekä erilaisista kokoelmista, joihin sisältyy ko. tekijän kappaleita. Saatavuus-kohdasta voit tarkistaa, missä kirjastoissa niitä on, ja klikkaamalla nuottikokoelman nimeä näet tarkempia tietoja siitä, mitä se sisältää. Apulannalta ei löydy omia nuottijulkaisuja, mutta Apulannan...
Yritin etsiä Helmetistä helppolukuisia englanninkielisiä pokkareita - tuloksetta. Tietääkseni on olemassa sarja Easy reading, joiden kieli on helpohkoa… 1412 Kannattaa käyttää Helmetin hakusana(t)-hakua ja valita lisäksi tarkenna hakua. Hakuruutuun voi kirjoittaa hakusanaksi lukemistot ja pudotusvalikosta valitaan kieleksi englanti. Myös pelkkää Easy readers -sarjaa voi hakea kirjoittamalla hakusanaksi sarjan nimen eli easy readers. Lukemistot-hakusanalla saa enemmän tuloksia, koska mukaan tulee muitakin kuin Easy Readers -sarjan teoksia.
Tarvitsisin erään esityksen taustalle tekijänoikeuksista vapaata musiikkia. Osaisitko suositella jotain taustalle sopivaa klassista musiikkia, joka ei veisi… 378 Hei! Pääkaupunkiseudun HelMet-kirjaston musiikkisivujen kautta on mahdollisuus ladata tekijänoikeuksista vapaata musiikkia omalle koneelle. Voit ennen lataamista kuunnella kappaleita etukäteen ja valita mielestäsi tilaisuuteen sopiva taustamusiikki. Musiikkia voit kuunnella ja ladata osoitteesta: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/musiikkisivut/digimusa/
Etelä-amerikassa parana-joessa elää kaimaaneja, onko kys. matelijat käyneet koskaan ihmisten kimppuun mm. pohjois-argentiinassa uimareita kohtaan ? mikä on… 1259 Kysyin asiaa Korkeasaaren asiantuntijalta ja tässä vastaus: Silmälasikaimaani eli Caiman crocodilus (englanniksi Spectacled Caiman) esiintyy Keski- ja Etelä-Amerikassa erilasissa järvissä ja joissa. Ne voivat tulla 3 metrin pituisiksi, joten ne voivat syödä hirvieläimiä ja sikoja. Näin ollen on mahdollista, että ne käyvät myös ihmisen kimppuun. Amatsonjoen sivuhaaroissa elää mustakaimaani, joka voi tulla 5 metrin mittaiseksi. Se on hyökännyt ihmistenkin kimppuun. 8 krokotiililajin on raportoitu hyökänneen ihmisen kimppuun. Ne ovat: suistokrokotiili (Crocodilus porosus), niilinkrokotiili (C. niloticus) and amerikanalligaattori (Alligator mississippiensis), mustakaimaani (Melanosuchus niger), Moreletinkrokotiili (C. moreletii),...
Yritän jäljittää kirjoittamaani artikkelia varten erästä kotimaista rock-kappaletta ja sen esittäjää. Kappale soi muistikuvieni mukaan varsin taajaan… 1487 Voisiko kyseessä olla yhtyeen Inkvisitio kappale Muumilaaksossa? Se löytyy levyltä Kiirastuli ja helvetti (Poko rekords) ja on äänitetty 1991 (ks. http://aanitearkisto.fi/firs2/kappale.php?Id=Muumilaaksossa ). Sen on säveltänyt ja sanoittanut Eero Hyyppä, joka vaikutti Juliet Jonesin sydämessä. Alla olevalla sivulla löytyy vähän juttua Inkvisitiosta, http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/yhtyeet/inkvisitio/index.html . Kannattaa katsella muutakin netistä hakusanoilla Inkvisitio Muumilaaksossa.
Etsin kirjoja joissa tietoa täistä , myös lasten tieto- ja satukirjoja aiheeseen liittyen 1085 Tietoa täistä löytyy vaikkapa seuraavista kirjoista: Sisätilojen tuhoeläimet ja niiden torjunta / Pehr Ekbom, Arvo Myllymäki, Seppo Roivainen. Kust. Kasvinsuojeluseura, 1993 (http://www.helmet.fi/record=b1229899~S9*fin ) - aikuisten tietokirja, jossa asiatekstiä kaikista täilajeista, valokuvia Lasten pikkueläinkirja 2 / teksti: Bisse Falk & Lena Kallenberg. Kust. Lasten keskus, 1990 (http://www.helmet.fi/record=b1239278~S9*fin ) - lasten tietokirja, jossa asiatekstiä päätäistä, piirroskuvitus Oj, vad det kliar! / text: Miriam Moss ; bild: Delphine Durand. Kust. Raben & Sjögren, 2002 (http://www.helmet.fi/record=b1416932~S9*fin ) - kuvakirja siitä, miten pikkukoululaisluokka sai päätäitä HelMet-kirjastojen kirjat voi selvittää...
Saako skootterilla kyydittää alle 10 vuotiasta lasta jos se on rekisteröity kahdelle ja pitääkö tällä lapsella olla jotain erityisiä turvavarusteita? 4020 Asetuksessa ajoneuvojen käytöstä tiellä 39 § 2. momentissa sanotaan, että kaksipyöräisellä mopolla (L1e-luokka) saa kuljettaa yhtä matkustajaa matkustajalle varatulla paikalla, jos ajoneuvo on rekisteröintitodistuksen mukaan tarkoitettu matkustajan kuljettamiseen, tai enintään kymmenvuotiasta lasta, jos lasta varten on tarkoituksenmukainen istuin ja tarpeelliset jalkojen suojukset. Tieto löytyy FINLEX -tietokannasta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19921257 sekä Suomen laki 2008 2. osasta Vi 229 sekä Tieliikenteen käsikirjasta 2009 sivulta 172. Myös Liikenneturvan sivulla on vastattu vastaavanlaiseen kysymykseen http://www.liikenneturva.fi/www/fi/kysyttya/mopoilu.php?we_objectID=2145