Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kysyisin sellaisesta kustantamosta kuin Calidris kustannus. Ketkä ovat sen suomenkielisiä kirjailijoita ja onko toimintaa ylipäätään Suomessa? 1066 Calidris Kustannuksella on suomenkieliset verkkosivut, ja sivustolta löytyvän tiedon mukaan kustantamo toimii nykyisin Ruotsin ja Norjan lisäksi myös Suomessa. Toiminta Suomessa on verkkosivujen mukaan vasta käynnistymässä. Kirjastojen tietokannoista ei ainakaan toistaiseksi löytynyt suomalaisten kirjailijoiden teoksia tältä kustantajalta. Lisätietoja voi kysyä suoraan kustantamosta sähköpostite info@calidriskustannus.fiKustantamon suomenkieliset verkkosivut löytyvät osoitteesta calidriskustannus.fi  
Mikä on Eero ja Jussi Raittisen esittämän Muori ei siedä musaa tuvassaan -kappaleen alkuperä? Finnasta sain selville, että säveltäjä olisi Sammy Cahn eli… 195 Charles Davenportin säveltämäksi ja Sammy Cahnin sanoittamaksi mainitun alkuperäiskappaleen nimen kirjoitusasu vaihtelee jonkin verran lähteestä ja esittäjästä riippuen; tavallisin muoto on Mama don't allow. Siitä on olemassa lukuisia levytyksiä, yksi varhaisimmista on The Ink Spots -yhtyeen tulkinta vuodelta 1934.The Ink Spots - Mama Dont Allow - YouTubeDavenportin ja Cahnin tekijyys on myös kyseenalaistettu. Englanninkielisellä Muppet Wiki -verkkosivustolla on varsin perusteelinen selvitys kappaleen vaiheista ja sen vähintäänkin kiistanalaisesta historiasta.Talk:Mama Don't Allow | Muppet Wiki | FandomJussi Raittinen levytti kappaleen suomeksi DDT Jazzbandin kanssa.Jussi Raittinen Ja DDT Jazzband – Muori Ei Siedä Musaa Tuvassaan / Kun...
Millainen mineraali on kordieriitti?Onko se kahdesti taittava mineraalina. 337 Kordieriitti on melko yleinen magnesium-alumiinisilikaatti metamorfisissa kivissä. Se laajenee vain vähän lämmetessään, kestää happokäsittelyä ja äkillisiä lämpötilanvaihtelua ja johtaa heikosti sähköä. Siitä on valmistettu polarisaatiosuodattimia, sähköeristeitä, vastuksia ja lämmityselementtejä. Kordieriitti on pleokroinen eli sen väri muuttuu riippuen siitä, mistä suunnasta kiveä katsellaan. Siitä on käytetty on nimeä dikroinen eli kaksivärinen, vaikka oikeammin pitäisi puhua kolmivärisestä, sillä väri voi olla katselukulmasta riippuen lähes väritön, violetti tai kellertävän harmaa. Kivi on ainakin läpikuultava, joskus läpinäkyvä, ja kiiltää lasimaisesti. Läpinäkyviä kordieriittejä on käytetty korukivinä.Lähteet:https://www....
Missä Helsingin kirjastossa voi kopioida vhs-kasetteja dvd-levylle? 154 VHS-nauhojen digitointi onnistuu Pasilan kirjastossa. Ajanvaraus ja tarkemmat tiedot laitteistosta löytyvät Varaamosta.
Jostain oikeudenkäynnistä tällä vuosituhannella sanottiin, että edellisen kerran sen tason koviksia nähtiin leivättömän pöydän edessä Nürnbergin… 139 Nürnbergin oikeudenkäyntien tarkoituksena oli saada natsit vastuuseen tekemistään sotarikoksista. Ensimmäinen, ja todennäköisesti tunnetuin, Saksan korkeinta johtoa koskeva sotaoikeudenkäynti alkoi 20.11.1945 Nürnbergin oikeustalolla. Kysyjä tarkoittanee tätä oikeudenkäyntiä. Siinä syytettiin 21 Saksan natsihallinnon huipulla toiminutta henkilöä. Tuomiot langetettiin vuonna 1946. Lähde: Tilinteko menneisyyden kanssa (2016) 
Elokuvan "Seittien linna" "(Throne of Blood (Basically Macbeth mutts tarinassa oin samuraita))" lopussa Washizu (elokuvan versio Kuningas Mabethistä) kuolee… 157 Kohtauksessa käytettiin oikeita nuolia, jotta näyttelijä Toshirō Mifunen pelkoreaktio olisi mahdollisimman uskottava. Ne nuolet, jotka häneen osuivat, olivat kuitenkin onttoa bambua ja niiden kärkinä oli lyhyet neulat. Nuolet ammuttiin pitkin lankoja, jotka ohjasivat ne osumaan tiettyihin paikkoihin Mifunen haarniskassa. Haarniskan alla Mifunella oli suojalevyt.Lähteet:"Shooting the Arrows in Throne of Blood" (video)Internet Movie Database 1, 2
Etsin 9-vuotiaalle uutta kirjasarjaa. Keplerit, Neropatit, apassit, melkein mahdottomat, Varjot, Paxit, maailman hauskimmat on olleet suosikkeja. Erin… 150 Suosittelen tutustumaan Kirjasammon (https://www.kirjasampo.fi) ja sen alla toimivan lasten- ja nuortenkirjallisuuden vinkkisivusto Sivupiirin (https://www.kirjasampo.fi/fi/sivupiiri) kirjahyllyihin, jotka sisältävät kirjavinkkilistoja eri aiheista. Alla kuitenkin myös muutama oma suositukseni.David Walliamsin kirjoissa riittää huumoria ja kommelluksia, mutta myös hieman syvällisempää oivallettavaa mm. siitä, mitkä asiat elämässä ovat aidosti tärkeitä. Omia suosikkejani ovat Gangsterimummi ja Maailman rikkain poika. Neropatti-fanille suosittelen myös Eva Amoresin uutta kirjasarjaa Karsein viikko ikinä, johon on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa (Maanantaista Perjantaihin). Salapoliisitarinoista suosittelen Martin Widmarkin Lasse-...
Vuonna 1989 Niilo Rauhalan Leena-vaimo sanoi, että Niilo on uudelleensuomentamassa laulua "Halk' iltaruskon auerman", koska laulussa on nykysuomalaisille… 150 Onnistunut tai ei, ainakaan julkaistua versiota Rauhalan yrityksestä ei vastaani tullut. Valmiskin suomennostyö on voinut jäädä pöytälaatikkoon – syystä tai toisesta.Runebergin Joutsen-runoa käsittelevässä kirjoituksessaan Jyrki Nummi viittaa sen sanoin "Halk' illan ruskon auermaan" alkavaan laulutekstinä käytettyyn suomenkieliseen tulkintaan "Yrjö Weijolan suosittuna käännösversiona", mistä päätellen tuntemattomat sanat eivät suuremmin ole vastaanottajia häirinneet. Tottumus on vahva tekijä, jonka merkitystä ei sovi unohtaa: onnistuneellakaan uudisversiolla ei ole helppo korvata suosittua vanhaa, jolla mahdollisine puutteineenkin on tottumus puolellaan.Yrjö Veijolan versio ei suinkaan ole ainoa Joutsen-suomennos – niitä on jo entuudestaan...
Mistähän löytäisin Samuli Edelmannin ja Suoran Lähetyksen yhteistyöstä sellaisen laulun jonka videossa ollaan vankilassa ja lauletaan jotain äideistä, jotka… 114 Tarkoitatko ehkä Suora Lähetys -yhtyeen kappaletta "Kosto on kuollut"? Samuli Edelmann ei ole mukana tämän kappaleen videolla eikä äänitteellä. Kappaleen ovat säveltäneet Timi Järvivuori, Tuure Kilpeläinen, Mertsi Lindgren ja Matti Pitkänen. Sen on sanoittanut Tuure Kilpeläinen. Kappale sisältyy cd-levylle "Saman taivaan alla" (Saman Taivaan Alla, [2015]) ja cd-levylle Suora Lähetys: "Tumma kaiho" (Warner Music Finland, 2016). Voit tarkistaa äänitteiden saatavuuden Finna-hakupalvelusta (https://finna.fi).Suora Lähetys: Kosto on kuollut YouTubessa:https://www.youtube.com/watch?v=ReqCg7lTtVoKosto on kuollut (sanat):https://lyricstranslate.com/en/suora-lahetys-kosto-kuollut-lyrics.html  
Mistä löytäisin kokoelman kertomuksia, joita on kerätty kirjaston käyttäjiltä heidän kokemuksistaan kirjastoista? Tälle on olemassa muistaakseni oma nettisivu,… 140 Kirjastonkäyttäjien tarinoita voi lukea esimerkiksi Sanna Saarisen ja Kati Tiilikaisen kirjasta Rakastan kirjastoa : tarinoita lukijoilta (Avain, 2015). Siinä lähes 30 suomalaista kertoo kirjastokokemuksistaan. Helsingin kaupunginkirjaston ja BoD:n järjestämän kirjoituskilpailun sadosta on koottu kahdenkymmenen tarinan kokoelma Kirjastotarinoita : parhaat tarinat Helsingin kaupunginkirjaston ja BoD:n kirjoituskilpailusta (Books on Demand, 2010); sekin sisältää kuvauksia kirjastoista eri puolelta Suomea. Suomen kirjastoseuran ja Suomen tieteellisen kirjastoseuran keväällä 2000 järjestämästä kirjastoperinteen keräyksestä puolestaan on koottu kirja Kirjasto muutti elämäni : kirjasto mukana elämässä (Suomen kirjastoseura, 2000). Sen...
Kun teksti matkalla noutopaikkaan, niin kauanko se kestää. Keski Finnan alueella? 198 Varatun aineiston kuljetukseen kuluva aika riippuu ensinnäkin siitä, mistä kirjastosta tai kunnasta varattu aineisto on lähtenyt ja mihin kirjastoon/kuntaan se on matkalla. Kuljetuksen kesto on sen lisäksi riippuvainen kuljetusliikkeen ajoaikatauluista. Keski-kirjastoissa kuntien välinen kuljetus kestää keskimäärin 1,5 viikkoa. Kunnan sisällä matka toimipaikasta toiseen kestää muutaman päivän. Arkipyhät tuovat kuljetuksiin viivettä.
Onko Darren Shanin Sielujen saari -kirjassa minäkertoja vai ulkopuolinen kertoja? Jos on ulkopuolinen kertoja, kerrotaanko tapahtumista kuitenkin päähenkilön… 120 Darren Shanilla ei ole Sielujen saari -nimistä kirjaa. Mikäli tarkoitat Shanin Sielujen järvi -kirjaa, joka on Darren Shanin tarina -sarjan 10. osa, siinä on minäkertoja (Darren).
Takavuosina (70-80 -luvulla) radiossa esitettiin Intimania-ilakka -radiohupailusarjaa. Onko tätä tai muita hupailuja mahdollista saada jostain kuunneltavaksi? 96 Valitettavasti tämän nimisestä radiohupailusta ei löytynyt tietoja. Tunnistaisiko joku tämä palstan lukijoista kyseessä olevan ohjelman?
Kirjassa Häviävää Helsinkiä (1917) on sivuilla 59 seuraava teksti: lasiovesta tuli ja meni runsaasti ihmisiä... Suuri oli hänen pettymyksensä kun hän huomasi… 87 Merkityksen "itsepalveluna käytettävä myynti- tm. laite" (Kielitoimiston sanakirja) lisäksi automaatti-sanalla voidaan viitata ns. automaattiravintolaan. Nykysuomen sanakirjan mukaan automaatti on myös "ruokala, jossa asiakas itse noutaa annoksensa (us. tarkoitusta varten rakennetuista laitteista), automaattiruokala". Esimerkiksi vuonna 1915 tällaisia automaattiravintoloita oli Helsingissä useita: Ab. Automat Centrum Oy, Hallitusk. 17; Ab. Automat Bulevard, Bulevardink. 3, Automat Esplanad, P. Esplanaadink. 41; Ab. Automat Union, Unionink. 26; Grand Automat, Korkeavuorenk. 45; Oy. City-Automaatti Ab., Kaivok. 8, haaral. Erottaja 11. (Suomen kauppa- ja teollisuuskalenteri 1915).
Mikä meressä elävä eläin asettuu ja kiinnittyy meressä kallioon ja elää siinä koko elämänsä poistettuaan aivonsa tarpeettomina. Kun en enää muista nimeä… 139 Kuvaillun kaltaisia eläimiä ovat vaippaeläimiin lukeutuvat meritupet (luokka Ascidiacea). Kirjassaan The ancestor's tale Richard Dawkins on luonnehtinut sellaista "kallioon kiinnittyneeksi meriveden täyttämäksi pussiksi, jolla on suoli ja lisääntymiselimet" (“a bag filled with sea water, plus a gut and reproductive organs anchored to a rock").Meritupet eivät muistuta selkärankaisia vähimmässäkään määrin. Ne elävät pohjassa joko kallioon tai muihin eliöihin kiinnittyneinä ja niiden ruumista verhoaa paksu vaippa, jonka rakennusaine on lähellä kasvien solunseinien selluloosaa. Ruumiin yläpäässä on sisäänhengitysputki ja siulla uloshengitysputki. Päätä ei ole. Eläin pumppuaa vettä sisäänsä sisäänhengitysaukosta, minkä jälkeen vesi kulkee...
Lauloin 70-luvun puolella lasten kuorossa kappaleita, jotka kertoivat opettajista. Yksi kappaleista alkoi sanoilla "Minun opettajani". Mikähän mahtaa olla nimi… 152 Ehkä olet laulanut Ilkka Kuusiston soololle, kuorolle ja pianolle säveltämää pienoiskantaattia "Laulan opettajistani", jonka tekstit ovat "Kevätpörriäisestä". Teoksen alussa kuoro laulaa: "Minä tykkään käydä koulua". Solisti laulaa: "Minun opettajani on kauhean kiva". Kuoro laulaa myös: "Minun opettajani on äkäinen".
Missä Jaan Kaplinskin runossa puhutaan keväästä, miten ei koskaan tottua siihen, että tuomet taas kukkivat... ja yleensä miten aika rientää 188 Kaplinskin säkeillä "Uskomatonta: / kuin ensi kertaa jälleen / kukkivat tuomet" alkava runo löytyy mm. Ilta tuo takaisin kaiken -kokoelmateoksesta Anja Salokanteleen kääntämänä (Kustannusliike Parkko 2021, s. 155). Runo on ilmestynyt v. 1982 kokoelmassa nimeltä Raskasta kevyeksi tulla.
Mikä perhonen ? Isonokkosperhonenko? 380 Kun kuvaa vertaa perhoskirjoista ja verkosta kuvahaulla löytyviin kuviin, kysessä tosiaan voisi olla isonokkosperhonen.Isonokkosperhonen voi näyttää samantapaiselta kuin sen lähilajit nokkosperhonen tai harvinaisempi kirsikkaperhonen. Suomen perhoset -sivustolla on kuvattu näiden lajien tuntomerkkieroja: https://www.suomen-perhoset.fi/isonokkosperhonen/Luontoharrastajien ja Suomen Lajitietokeskuksen keskustelufoorumilta löytyy asiantuntemusta lajien tunnistamiseen. https://foorumi.laji.fi/Myös Suomen yleisten kirjastojen tuottamasta valikoitujen tiedonlähteiden kokoelmasta Makupalat.fi saa apua perhosten tunnistamiseen. Hakusanalla perhoset löytyy seuraava linkkikokoelma: https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae/?search_api_views_fulltext=...
Olen nähnyt paljon videoita usan ilmavoimista, lennoista ja koneista ja työntekijöistä. Onko suomen ilmavoimista videomateriaalia? 169 Puolustusvoimien Youtube-tililtä löytyy videoita myös Suomen ilmavoimien kalustosta, henkilöstöstä ja historiasta.Myös Ylen Elävästä arkistosta ja Areenasta voi löytää haulla "ilmavoimat" videoita, kuten dokumentit Hornet uudisti ilmavoimat, Poikamme ilmassa  ja Lentäjät Kirgiisiaroilla tai uutisfilmin vuoden 1963 lentonäytöksestä.
Mikä on Viulunsoittaja katolla -musikaalin "To Life" -kappaleen nimi suomeksi? 186 Suomalaisten äänitteiden (1901-1999) tietokanta Fennosta löytyy vain yksi käännös kappaleesta To Life. 1998 äänitetyssä Täydellä sydämellä Paimion kesäteatteri 20 v. kappaleen suomennos on Elämälle.https://fenno.musiikkiarkisto.fi/Kappalehaku (alkuperäisnimeke) 1: To life (Elämälle) | Äänitetty: 1998Levymerkki: Paimion teatteri patcd 01Levyn nimi: Täydellä sydämellä Paimion kesäteatteri 20 v | julkaistu: ei tietojaEsittäjä(t): Falck Erkki - Kotamäki Markku - Lahti Timo - Roos TimoSäveltäjä(t): Bock Jerry - Harnick Sheldon Alkuperäisesityksen sanoittaja(t): Bock Jerry - Harnick Sheldon Kääntäjä(t): Elstelä Esko Esittäjä(t): Falck Erkki - Kotamäki Markku - Lahti Timo - Roos Timo