Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko muka niin, että Hello Kitty -hahmo ei ole kissa? Olen tähän asti luullut sen olevan, koska se kyllä näyttää kissalta. Eli olen mieltänyt sen… 359 Useinhan lasten kuvakirjojen tai piirrettyjen hahmot ovat eläinhahmoisia, kuten Pipsa Possu, Kissalan Hessu, Maisa-hiiri, Taavi-tiikeri ja niin edelleen. Mutta aika harvoin näillä eläimillä lopulta on mitään tekemistä esikuvaeläintensä kanssa, vaan nämä hahmot elelevät selkeästi ihmiselämää, käyvät koulua, laittavat ruokaa, harjoittelevat sosiaalisia taitoja, vanhemmat käyvät töissä ja niin edelleen.Näin pienten lasten vanhemman kokemuksella on oikeastaan hämmästyttävää miten vähän lapsille suunnatuissa animaatioissa ja kuvakirjoissa käytetään ihmishahmoja, sillä suurin osa hahmoista on ihmisenkaltaisia eläimiä, ihan pottailua ja sosiaalisia taitoja pienille lapsille opettavista kuvakirjoista suosittuihin ja tuotteistettuihin...
Olen yrittänyt löytää tietoa tekstiilitaiteilija Anneli/Nana Sunin urasta ja varsinkin suunnittelemistaan villavilteistä. 531 Valitettavasti käytettävissäni olevista lähteistä löytyi hyvin niukasti tietoa Nana Sunista, ja sekin vähä liittyy enimmäkseen Suomen Trikoon vuonna 1966 julkaistuun Revontuli-vientimallistoon, jonka toinen suunnittelija Suni oli. Museokeskus Vapriikissa oli vuonna 2014 aiheeseen liittyvä näyttely, jonka oheisjulkaisu on luettavissa myös Internetissä: https://costume.mini.icom.museum/wp-content/uploads/sites/10/2018/12/IC…. Sen mukaan Anneli "Nana" Suni (o.s. Wallin) oli syntynyt vuonna 1928 ja valmistunut Taideteollisen oppilaitoksen tekstiilitaiteen linjalta 1953. Ilmailumuseon listauksen (https://ilmailumuseo.fi/wp-content/uploads/2021/11/Lentoemantien_virkap…) mukaan Suni oli mukana suunnittelemassa myös Finnairin lentoemäntien vuonna...
Isoäitini on syntynyt 1886 Kangasniemellä. Mistä saan isoäitini vanhempie nimet ja syntymäajat? Niistä en koskaan lapsuudessani saanut tietoa. Entä mistä saan… 213 Sukututkimusseuran neuvonta voisi olla hyvä paikka tarkistaa asia. Seuralla on Hiski-tietokanta, jossa voi tutkia kirkonkirjoja, sitä kannattaa tutkia. Siellä pystyy esimerkiksi hakemaan kastettuja, jolloin saa tietoonsa kastetun vanhemmatkin.
Tiedättekö kirjaa, jossa on todennäköisesti vähän niinku ihmissusia, mutta ilveksinä. He asuvat ranchilla ja tyttö on vähä kapinallinen ja menny kouluun vaik… 122 Voisikohan kyseessä olla joku Rachel Vincentin Kissojen kesken -sarjan kirja?
Kysymys koskee laulua, jossa kerrotaan sairaasta karhunpojasta. En tarkoita tuttua lastenlaulua "karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme..." vaan toista,… 713 Hei, Tätä on aiemminkin kysytty. Kyseessä on Lauri Hannikaisen runo joka sisältyy hänen romaaniinsa Erakkojärveläiset. Laulu on säveltänyt kirjailijan veli Väinö Hannikainen. Tarkemmat tiedot tusota sävellyksestä löytyy alla olevasta linkistä. Linkki aiempaan vastaukseen: https://www.kirjastot.fi/kysy/isani-kertoi-meille-lapsena-runoa?languag…  
Onko mistään suunnasta löydettävissä vanhoja ylioppilas-kuunteluharjoituksia tai niiden tekstejä esim vuodelta 1985? 545 Helmet-kokoelmasta löytyy vain vuodelta 1985 vain ylioppilasaineita ja reaalikoetehtävät. Kansalliskirjaston Fennica-kokoelmassa on kuuntelukokeita, mutta luettelosta en löytänyt vuoden 1985 tehtäviä. Niitä kannattaa kuitenkin kysyä Kansalliskirjaston neuvonnasta. Ylioppilaslautakunta säilyttää vanhat kokeet, lautakunta@ylioppilastutkinto.fi.
Olen joskus kuullut tai lukenut tarinan, jossa prinssi etsii prinsessaa sen perusteella, kenellä on maailman kauneimmat kädet. Kaupungin naiset hoitavat… 81 Valitettavasti emme löytäneet satua, ehkä joku lukijoistamme tuntee sen?
Olen jostakin saanut aivoihin soimaan sanat: "Ei Suomi äidillä ole valkoisia eikä punaisia poikia, vaan omia poikia. 208 Hei, Ainakin silloisen senaattorin Kyösti Kallion sovintopuhe Nivalassa keväällä 1918 voisi olla tämän lähde. “Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”. Aale Tynnin Kootuista runoista tätä ei näyttäisi löytyvän.Eikä hän ikänsä puolesta olisi voinut sitä ainakaan tuoreeltaan sodan päätyttyä kirjoittaa - toisin kuin Kyösti Kallio. Tietysti ajatus oli ajankohtainen talvisodankin alla, jolloin oli yhdistettävä kansan rivit yhteistä vihollista vastaan.
Nuotteja Saija Tuupanen uusimpiin kappaleisiin 312 Saija Tuupasen tällä hetkellä uusimman albumin Kuurasydän kappaleista Esa Niemisen sävellys "Ruusuja ja shampanjaa" löytyy kahdelta kokoelmalta. Timo Forsströmin "Kotikallioilla" löytyy kokoelmasta Lauluja (M&T, 1981). Verkosta löytyy soinnutus ainakin "Kuurasydämeen" ja "Haaveiden yöhön".
Nuotteja kappaleeseen jos meillä huomista ei ois? 265 "Jos meillä huomista ei ois" on käännös Garth Brooksin ja Kent Blazyn sävellyksestä "If Tomorrow Never Comes". Suomeksi kappaleesta ei ole julkaistu nuotinnosta, mutta englanninkielisestä alkuperäislaulusta on versioita monissa nuottijulkaisuissa. Nämä kokoelmat ovat saatavilla Siilinjärven pääkirjastosta.
Haluan tietää kuka on kirjoittanut tämän hyvin vanhan usein kolmiäänisesti lauletun laulun, joka alkaa näin: " Nyt heinäniityll´on mun vanhempain/ ja veikko… 243 "Nyt heinäniityll' on mun vanhempain" alkaa P. J. Hannikaisen sanoitus lauluun "Ikävöivä", jonka on säveltänyt Halfdan Kjerulf. Laulun alkuperäinen nimi on "Gud vet det hvar han vankar" (opus 11, nro 6). Opuksessa 11 on seitsemän laulua, jotka Kjerulf on säveltänyt lauluäänelle ja pianolle. Tämän laulun alkuperäinen sanoittaja on Daniel Klockhoff. Hannikaisen suomenkielinen sanoitus sisältyy nuottiin "Kansanvalistusseuran naisäänisiä lauluja. 2. vihko" (Kansanvalistusseura, 1911; kolmas painos). (Näitä vihkoja on ilmestynyt myös yhteensidottuina, esimerkiksi vihkot 1-19.) Laulusta on olemassa toinenkin suomenkielinen sanoitus nimellä "Miss' on hän, Herra tiennee". Se alkaa: "Nyt äiti, isä, sisko niitull' on". Tämä sanoitus sisältyy...
Tarvitsisin tietoa miltä sivulta ja mistä kirjasta löytyy Tommy Tabermannin runo "Laulu pienestä ihmisestä". Kiitos vastauksesta! 342 Mikäli tarkoitit Tommy Tabermannin runoa ”Pieni laulu ihmisestä”, niin se on julkaistu alun perin teoksessa ”Maa: runoja matkalle epätoivon tuolle puolen” (1987) ja löytyy sivulta 63. Runo löytyy myös esimerkiksi Tabermannin parhaita runoja kokoavasta teoksesta ”Runot 1970–2010” sivulta 369.
Priiman ja muovirouheen sekoitussuhde on 75 % rouheen osalta. Tarkoittaako tämä, että priimaa laitetaan sekoitusastiaan esim. 4 kiloa ja rouhetta 3 kiloa? 137 Laskelmasi ja esimerkkisi priiman ja rouheen sekoitussuhteesta ovat aivan oikein, eli rouhetta käytetään 75 % priiman määrästä. Tämän voi helposti varmistaa vaikkapa laskemalla kuinka monta valmista erää raaka-aineista valmistuisi, jos yhteen erään kuluisi 1 kg priimaa ja 0,75 kg rouhetta: 38 kg priimaa / 1 kg priimaa/erä = 38 erää 28,5 kg rouhetta / 0,75 kg rouhetta/erä = 38 erää  
Kun olen lukenut Anna Kareninan, Kamelianaisen ja madame Boveryn niin mitä seuraavaksi? Eli klassikko jossa nainen kokee suuren rakkauden ja suuren melankolian. 159 Sopivia klassikoita voisivat olla esimerkiksi: D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja Kate Chopin: Herääminen Emily Brontë: Humiseva harju Edith Wharton: Viattomuuden aika Juhani Aho: Juha; Papin tytär ja Papin rouva
Ovatko ilmaukset kuluttua/päästä tällaisessa yhteydessä länsi- ja itämurteisiin liittyvä ilmaus vai ovatko niiden juuret jossakin muussa asiassa? 505 Kielitoimiston sanakirjassa sana kuluttua määritellään "ajasta: jnk jälkeen, perästä, päästä. Lähdemme matkalle viikon kuluttua." Linkki sanakirjaan Suomen etymologinen sanakirja kertoo sanasta päästä. " kuluttua, perästä pää (Agr; yl.) ’Kopf; Ende’, johd. ja sijam.: päätä pahkaa; yhtä päätä, täyttä päätä; päästä ’kuluttua, perästä’, päin, (käydä) päinsä, päinvastoin, päinmakuu, päittäin; (pilan) päiten; päistikkaa; ‑päinen: kalju-, terävä-, pienipäinen; päätön, päähine, päihtyä (KPohjanm, paik. hämmurt. PSm), päistyä (Peräp Länsip, paik. Pohjanm), päissään; päihittää (...
Mitä tarkoittaa kun puhelimen näytön oikeaan yläkulmaan ilmestyy pieni vihreä pallo? 2938 Löysin IPhonen ohjeista selityksen: "Vihreä ilmaisin  tarkoittaa, että jokin iPhonen appi käyttää joko kameraa tai kameraa ja mikrofonia." Linkki Ohjesivulle Vihreä pallukka siis tarkoittaa, että puhelin käyttää kännykkäsi mikrofonia (tai videopuhelussa kameraa ja mikrofonia) tai Teams käyttää kännykkäsi mikrofonia. Jos et halua Teamsin käyttävän kameraa, poista kuva käytöstä sovelluksen omilla ohjainkuvakkeilla. 
Mitä tarkoittaa supply-leading ja demand-following hypothesis? 156 Kyseessä on kaksi kilpailevaa näkemystä rahoituksen ja taloudellisen kasvun suhteesta. Supply-leading esittää, että rahoituspalveluiden kehitys johtaa reaalitalouden kasvuun. Sen mukaan rahoitusinstituutiot ja niiden tarjoamat palvelut syntyvät jo ennen kuin niille on kysyntää. Demand-following teoria taas näkee asian toisin päin: taloudellinen kasvu luo tarpeita rahoituspalveluille, mikä johtaa nykyaikaisen finanssisektorin syntyyn ja kasvuun. Lähteet: https://www.readcube.com/articles/10.2139%2Fssrn.3198005 https://www.rba.gov.au/publications/workshops/research/2010/pdf/huang.p…
Onko vanhentuneissa tai mädäntyneissä myrkkysienissä myrkyt jäljellä ? 179 Sienimyrkyt eivät katoa sienten pilaantuessa. Päinvastoin pilaantuneisiin sieniin voi kehittyä lisää myrkyllisiä aineita. Ihmisten tai lemmikkien on hyvä välttää kaikkien tuntemattomien sienten syntiä. Linkki Myrkytystietokeskus Linkki Omaeläinklinikan sivuille
Mikä on Kajaanin Hokin tämän hetkinen maalilaulu? 367 Hokin Facebook sivuilla on päivitys 29.9. klo 15:19" Etsinnässä maalilaulu Hokille Kajaanin Hokki kaipailee uutta menevää maalilaulua, ja kappaleen löytämiseen tarvittaisiin hieman apuja. Kommentoi siis alle ehdotuksesi uudeksi maalilauluksi, jonka tahdissa kelpaa tuulettaa! Arvovaltainen raati valikoi ehdotuksista muutaman vaihtoehdon, joista pelaajat saavat tehdä lopullisen päätöksen. Kiitoksena avusta arvomme maalilauluehdotusten jättäneiden kesken kahden klubilipun paketin 6.11.2023 pelattavaan otteluun Hokki-KeuPa HT. Osallistumisaikaa on tiistaihin 3.10. asti. " Linkki sivustolle Sivulta ei löydy uudempaa mainintaa maalilaulusta, joten äänestys lienee vielä kesken.
Mistähän voisin saada Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla 20.7.2017 julkaistun artikkelin? 225 Artikkelin saa käsiinsä joko Helsingin sanomien maksullisesta Aikakone-palvelusta ( Linkki Aikakoneeseen ) tai Kansalliskirjaston vapaakappalekirjastosta. Linkki Kansalliskirjastoon. Linkki jäljennepalvelun ohjeisiin.