Kirjasampo.fi on kaunokirjallisuuden verkkopalvelu, jonka avulla voi etsiä kiinnostavia lukukokemuksia. Hakusanan avulla palvelusta löytyy tietyn aiheisia romaaneja, novelleja ja runokokoelmia. Hakusanat kuvaavat teosta kokonaisuutena, eli ne eivät kerro, millä sivulla esimerkiksi jotakin ihmissuhdekonfliktia käsitellään. Usein tietty teema tai aihe myös kulkee koko teoksen läpi "punaisena lankana", eikä sitä käsitellä vain joillakin sivuilla. Mutta tämän palvelun avulla voi välttyä lukemasta tuhatta romaania ihan vain aiheenetsintämielessä.
Hakusanalla konfliktit löytyy runsaasti romaaneja, runoja ja näytelmiä, mutta kirjan konflikti liittyy monesti myös esimerkiksi sotaan. On ehkä hyödyllisempää käyttää useampaa hakusanaa, vaikkapa...
Tuhkaa voi mainiosti käyttää lannoitteena, kunhan muistaa ensinnäkin, että se on voimakkaasti emäksistä, ja toiseksi, että tuhka ei sisällä typpeä. Se toimii siis paitsi lannoitteena myös kalkituksena, mutta haluttaessa voimakasta vegetatiivista kasvua tarvitaan sen lisäksi myös ainakin typpilannoitusta.
"Kalkituksesta hyötyviä kasveja ovat erityisesti tomaatti, kaali, pavut ja kaikki sipulit sekä sipulikukat. Puhdas puun tuhka sopii erittäin hyvin lannoitteeksi myös hedelmäpuille ja marjapensaille." (http://puutarha.net/artikkelit/7598/tuhkan_kaytto_puutarhassa.htm)
Koska havukasvit eivät yleensä pidä kovin emäksisestä maasta, en välttämättä antaisi sitä pienille kuusentaimille, ainakaan runsaasti.
Tarkempia tietoja tuhkan käytöstä...
Nimi Vänskä tulee ruotsalaista tarkoittavasta sanasta 'svenske'. Muoto Suaenska on löytynyt asiakirjoista v. 1422 Saltvikissä ja muoto Swenske v. 1462 Inkoossa. Muita muotoja: mm. Suenske, Svänskä, Swänsk, Swensk, Wänskä (asiakirjoissa v. 1645), Swänskätär, Vänskätär, Wänskejnen eli Wändskässon. Nimi muuttui suomalaisalueilla muotoon Vänskä.
Lähteet:
Mikkonen: Sukunimet (2000)
Nissilä: Suomen Karjalan nimistö (1975)
Runo on Jorma Eton ja nimeltään Suomalainen. Runo on alunperin ilmestynyt Eton kokoelmassa Ajastaikaa vuonna 1964. Se löytyy myös ainakin hänen kokoelmastaan Suomalainen ja muut valitut (1985). Pätkä runosta, aikalaisarvio ja muuta tietoa löytyy kaunokirjallisuuden verkkopalvelu Kirjasammosta:
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_42006
Kyseessä lienee Nukkeäidit-niminen runomuotoinen vuoropuhelu, joka löytyy Saara Heinon kirjasta Alakoululaiset esiintyvät : runoasuisia vuoropuheluja kaikkein pienimmille (Valistus, 1947).
Jos sinulla on voimassa oleva HelMet-kirjastokortti, voit lainata HelMet-kirjastojen aineistoa esittämällä kuvallisen henkilötodistuksen, esim. ajokortin tai passin. Sen sijaan pelkästään muistamalla ulkoa kirjastokortin numeron ja pin-koodin et pysty lainaamaan.
Kirjastonhoitajan työhön vaaditaan korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu informaatiotutkimuksen opinnot. Informaatiotutkimus voi olla joko pää- tai sivuaineena. Tutkinnon voi suorittaa Tampereen ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon tradenomi (AMK) kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmassa.
Yleisten kirjastojen palkkaus määräytyy KVTESin mukaan (ks. lähdeluettelo). Kirjastonhoitajan palkkaan vaikuttavat monet asiat, esimerkiksi tehtävien vaativuus ja mahdollinen vuorotyö. Tiede- ja yliopistokirjastoissa palkat ovat jonkin verran korkeampia.
Kirjastonhoitajan koulutuksesta ja palkkauksesta on kysytty palvelussamme...
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta vastattiin näin:
Kysymykseen kynttilän ja öljylampun paremmuudesta on vaikea antaa oikeata vastausta, koska vertailevaa tutkimustietoa esim. hiukkaspäästöistä ei tunnu helposti löytyvän. Yleisesti voi kuitenkin sanoa, että palamisen päästöt ovat mahdollisimman pienet silloin, kun polttoaine on puhdasta ja palaminen saadaan sujumaan mahdollisimman täydellisesti. Harkiten voisi päätellä, että puhtaan lamppuöljyn palaminen hyvissä olosuhteissa tuottaa vähemmän hiukkaspäästöjä kuin kynttilän polttaminen. Öljylampun tai –tuikun säätäminen (esim. sydämen oikea pituus) lienee helpompaa kuin kynttilässä, joka ainakin jossakin palamisen vaiheessa aina savuttaa näkyvästi eli tuottaa silmin havaittavia...
Ilmeisesti ei ole soittanut ainakaan niin, että kappale olisi äänitetty. Suomen kansallisdiskografia Violan (https://finna.fi kautta löytyvät tiedot kotimaisista äänitteistä. Tarkempia tietoja Violasta: http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/viola.html
Tämä Britt Lindeborgin säveltämän ja sanoittama kappale löytyy Brita Koivusen laulamana vuonna 1961 ilmestyneeltä vinyylilevyltä Aatu ja Iita. Brita Koivusen laulaa kappaleen myös Ylen Iskelmäkaruselli-videotallenteella (1999) Lähde: Suomen kansallisdiskografia Viola: https://finna.fi
Ikävä kyllä nuottia siihen ei ole kirjastoissa.
Suomennos löytyy Kadonnutta kahvilaa etsimässä -kokoomateoksesta, jonka ovat toimittaneet Eero Balk ja Tapani Kärkkäinen (Otava, 2000, 951-1-15972-0).
Tästä suomennoksesta kuitenkin puuttuu pieni pätkä tekstiä, toinen resitatiivi, joka saksaksi alkaa sanoilla "Du böses Kind, du loses Mädchen...". Vapasti suomennettuna (ilman runomittaa) se kuuluisi: Ilkeä lapsi, huonotapainen tyttö; milloin saan tahtoni läpi: luovu kahvista! - Voi isä, älkää olko niin ankara. Jos en saa juoda kolmea kupillista kahvia päivässä, kärsin tuskasta kuin vuohi paistinvartaassa.
Hanna-nimi esiintyy Vanhassa Testamentissa. Nimi tulee heprean sanasta "hannah" ja se tarkoittaa armoa. Samaa kantaa on myös nimi Anna.
Lempiäinen, Pentti: Nimipäiväsanat (Kirjapaja, 1994)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hanna
Tilastokeskuksen kirjastosta kerrottiin, että tietoja tiettynä päivänä menehtyneistä ei saada heti. Lokakuussa kuolleista tilastot tulevat marraskuun loppupuolella.
Jos Cusslerin rajaa ulkopuolelle, kirjailijoita jotka olisivat erikoistuneet vedenalaisiin seikkailuihin ei ole suunnattomasti, aiheen tarjoamista mahdollisuuksista huolimatta. Asiasanalla sukellusveneet kokoelmista löytyy luonnollisesti paljonkin teoksia, mutta niistä suurin osa on sotaromaaneja tai moderneja trillereitä sellaisilta kirjailijoilta kuin Ilkka Remes, Tom Clancy ja niin edelleen.
Suomenkielisiä tai suomennettuja, kohtuullisen tuoreita jännäreitä tai scifikirjoja, joissa seikkaillaan veden alla tai vesielementti on oleellisessa roolissa, ovat muun muassa seuraavat. Näistä Crichtonin romaani tunnetaan myös elokuvana Sphere.
Steve Alten: Meg
Robin Cook: Kaappaus
Michael Crichton: Vieras tulevaisuudesta
Risto Isomäki: Con Rit...
10.10. on Oulan nimipäivä ortodoksisen kirkon nimipäiväkalenterin mukaan, kertoo Yliopiston nimipäiväalmanakka 2013 (http://almanakka.helsinki.fi/nimipaivat/).
Poliisimuseolta varmistamani tiedon mukaan varsinaisia poliisimatrikkeleita ei löydy. Jotkin poliisilaitokset ovat voineet pitää henkilöstöluetteloa omista työntekijöistään, mutta Poliisimuseon mukaan tällainen toiminta ei ole ollut lakisääteistä, joten tietojen saaminen tätä kautta on hyvin epävarmaa.
Pentti Lempiäisen kirjassa Suuri etunimikirja kerrotaan, että Kauko on lyhentymä kansanrunojen Kaukamoisesta ja Kaukomielestä. Kaukomieli on Kalevalassa Lemminkäisen kertonimi.
Etsimäsi runo vuodenajoista sisältyy esimerkiksi kirjaan Hietala - Seppälä: Koulun juhlat : ohjelmakirja peruskoulun 1.-6. luokille (Gummerus, 1982). Saat runon sähköpostiisi.
Lähteet:
https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena
Hietala - Seppälä: Koulun juhlat : ohjelmakirja peruskoulun 1.-6. luokille (Gummerus, 1982)
Suomenruotsalaisen lukion kirjalista on julkaistu vuoden 1977 opetussuunnitelmassa. Siinä lueteltiin suositeltavat maailmankirjallisuuden, pohjoismaisen ja suomenruotsalaisen kirjallisuuden teokset. Luettelossa mainittiin seuraavat teokset:
1.Maailmankirjallisuus
Platon: Faidon, Valtio
Vuorisaarna
Darwin: Lajien alkuperä
Montesquie: Lakien henki
Voltaire: Candide
Rousseau: Emile
Freud: Unien tulkinta
Beecher-Stowe: Setä Tuomon tupa
Marx: Kommunistinen manifesti
Gogol: Reviisori
Turgenev: Metsämiehen muistelmia
Orwell: Vuonna 1984
Swift: Gulliverin retket
de Beauvoir: Toinen sukupuoli
Solzenitsyn: Ivan Denisovitshin päivä
Anne Frankin päiväkirja
Angela Davisin omaelämäkerta
2. Pohjoismainen kirjallisuus
Strindberg: Uusi valtakunta
Ibsen:...