Kyllä hän matkusteli Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Tosin vasta vuonna 1954, ehdittyään jo sitä aiemmin kirjoittaa lukuisia Meksikoon ja ainakin pari Arizonaan sijoittuvaa seikkailukirjaa. Hän pyrki kuitenkin pitämään huolta siitä, että tapahtumapaikat kuvattiin kutakuinkin oikein. Hän luki Meksikoa käsittelevää kirjallisuutta ja tutki karttoja. Tarinoissa viitataan oikeisiin paikkoihin.
Penttilän matkakertomus Yhdysvalloista ja Meksikosta ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1954 nimellä Nauravan kuoleman maa. Haastatteluissa hän kertoi olleensa Meksikossa kuin kotonaan ja osuneensa tarinoissaan mielikuvituksensa avulla hyvinkin oikeaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uuno_Hirvonen
Wild West Finland : suomalaisen...
Oy Artko Ab oli tamperelaisen Uusi Kivipaino Oy:n vuonna 1947 perustama tytäryhtiö, joka kustansi mm. lastenkirjoja, postikortteja, seurapelejä ja pelikortteja. Artko-nimi tuli Uuden Kivipainon omistaneen Artkosken suvun nimestä. Kun Artko Oy lakkautettiin, sen kustannustoimintaa jatkoi ensin vuonna 1970 Esa Mattisen omistama tmi Artko ja sen seuraajana 1977-82 Oy Mallasjuoman omistama uusi Artko Oy, joka fuusioitiin emoyhtiöönsä 1982.
1982 Artkosket perustivat Satukustannus Oy:n (aluksi ky), jonka aputoiminimi oli Artko.
Kansallisbibliografiasta löytyy alkuperäisen Artkon kustantamia kirjoja vuosilta 1947-84, kaunokirjallisuutta 138 ja tietokirjallisuutta 68 nimekettä.
Uuden Kivipainon tytäryhtiöihin kuului myös vuosina 1954-69...
Ötökän tarkempaa lajia ei pysty näillä tiedoilla sanomaan. Jos kaali oli ulkomailla viljelty, hyönteinen voi olla myös sellainen, jota ei esiinny Suomessa.Tavallisia kaalin tuhohyönteisiä: https://www.syngenta.fi/kasvinsuojelu/karate-zeon/tuholaiset-oljykasvitUlkomailla: https://www.urbanharveststl.org/brassica-pests-identification-solutionsOn harvinaista. että kaupan kaalissa on noin paljon hyönteisiä ja munia.
Kysymykseen on vastattu aiemmin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa:
Heikki Paunosen Sloboa stadissa : Stadin slangin etymologiaa (Docendo, 2016) esittää, että lintsaaminen on mahdollisesti venäläislaina, johdettu laiskottelemista ja laiskana olemista tarkoittavista sanoista lenitsja (лениться) ja lentjainitšat (лентяйничать).
https://www.kirjastot.fi/kysy/mista-sana-lintsata-on-peraisin?language_…
Kyseessä on Joyce Strangerin kirjasarja Nuori eläinlääkäri, jossa seurataan - Herriotin hengessä - nuoren eläinlääkäri Timothy Yorken elämää.
Sarjassa on viisi osaa, jotka ilmestyivät suomeksi Gummeruksen kustantamina: Täpärä pelastus 1982 (Vet on call), Kovaa työtä ja kommelluksia 1982 (Double trouble), Onnenpotku 1983 (Vet riding high), Timin tallissa tapahtuu 1983 (No more horses: vet in a muddle) ja Timin pelastuspartio 1984 (Dial V.E.T.).
Tällä hetkellä Natossa ei ole olemassa mekanismia, jolla jäsenmaa voitaisiin erottaa. Teoriassa Naton jäsenmaat voisivat muokata alkuperäistä Pohjois-Atlantin sopimusta erottamisen mahdollistavan mekanismin luomiseksi, mutta näin tapahtuisi todennäköisesti vain jos jokin jäsenvaltio rikkoisi Pohjois-Atlantin sopimusta tai YK:n peruskirjaa äärimmäisen räikeästi. Yksittäinen Nato-maa voi halutessaan erota puolustusliitosta ilmoittamalla halustaan erota Yhdysvaltain hallitukselle.
Epävirallinen suomennos Pohjois-Atlantin sopimuksesta: http://atlanttiseura.fi/nato/wp-content/uploads/2014/06/Pohjois-Atlantin-sopimus-suomennos.pdf
Huom! Vastaaja ei ole kansainvälisen oikeuden asiantuntija.
Hei,
Märäjälahden koulu aloitti 1911, jolloin opettajia on ollut kaksi.
Koulu sijaitsi Sarkkilantien varressa (Tarkka sijainti: 63.2596°N, 30.0399°E). Koulu on käsittääksemme edelleen olemassa, mutta yksityisomistuksessa.
Märäjälahden koulu sotketaan usein entiseen emäntäkouluun, joka sijaitsee samalla suunnalla. Märäjälahden koulu lakkautettiin 1.8.1993. Sanomalehti Karjalaisen numerossa 320 on ollut 1961 lehtijuttu koulun täyttäessä 50 vuotta.
Sadun nimi on Hajamielinen sisilisko ja surullinen sammakko. Sen tekijä on Marjatta Kurenniemi. Satu löytyy suomalaisten satujen antoloiasta Valtterin matkassa(Weilin+Göös,1997).
Kalastuksesta kiinnostunut voisi lukea esimerkiksi Timo Parvelan Paten kalastuskirjan tai saman kirjoittajan Pate ja Blacknessin hirviö -kirjan. Myös Kalle Veirton kirjassa Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja hitonmoinen lohisoppa, kalastellaan mökillä. Kivoja tietokirjoja kaloista ovat esimerkiksi Carlos da Cruzin Kalojen mitalla ja Niina Mäen Nuuskamuikkusen kalakirja.
Kalastusaiheisia kirjoja voi hakea Helmetin tarkennettu haku-toiminnon avulla. Hakusanaksi laittaa kalastus ja sen jälkeen rajaa hakua lastenaineistoon.
Teatteri oli nimeltään REA osoitteessa Mikonkatu 9. Se toimi vuosina 1936-1976.
Tämä tieto ja paljon muutakin kiinnostavaa historiaa vanhoista helsinkiläisistä elokuvateattereista löytyy kirjasta nimeltä : Asuuko neiti Töölössä ?
Vuonna 1980 säädetty vapaakappalelaki koskee myös ääni- ja kuvatallenteita eli tallenteen valmistaja on velvollinen luovuttamaan valmistamiaan tuotteita Helsingin ylipiston kirjastolle. Laki kokonaisuudessaan löytyy täältä:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1980/19800420?search%5Btype%5D=pi…
Vapaakappaleet on sijoitettu Kansalliskirjaston musiikkikirjaston kokoelmiin. Kokoelmiin kuuluu äänitteiden lisäksi mm. nuotteja, musiikkikirjallisuutta, kausijulkaisuja ja pienpainatteita. Musiikkikirjaston yhteydessä toimivaan Kansalliseen äänitearkistoon on koottu suurin osa suomalaisista äänitejulkaisuista vuodesta 1901 lähtien. Äänitearkistossa digitoituja tekijänoikeuksista vapaita äänitteittä voi kuunnella RAITA-tietokannan kautta.
Linkki...
Nykyään sävelen F nimi lausutaan suomeksi äf, mutta 1970-luvulla muoto ef oli yleinen taidemusiikin piireissä ja muutenkin.
Kysymys liittyy laajempaan ilmiöön kuin vain sävelten nimiin. Eräiden yksittäisten konsonanttien ääntämistapa jakoi aikoinaan jyrkästi mielipiteitä. Kiistely sai vauhtia siitä, että Yleisradio päätyi 1960-luvun taitteessa käyttämään uutisissa ä-muotoa. Taustalla oli Suomen Akatemian kielenhuollon suositus, joka ei kuitenkaan ollut ehdoton.
Virallisluonteisissa yhteyksissä oli siihen asti käytäntönä e-alkuinen lausuminen. Esimerkiksi STT (Suomen tietotoimisto) oli es-tee-tee, MTK oli em-tee-koo. Matematiikassa muuttuja x lausuttiin eks. Sitä pidettiin oppineena tapana, toisin kuin arkikielen ä-muotoa. Ä-muotoa...
Kuntien kirjastot valitsevat aineistonsa itsenäisesti. Useimmiten valinta tehdään erilaisten valintalistojen tai muiden kirjallisten tarjousten perusteella, itse kirjoja ei tarvitse kirjastoihin etukäteen lähettää. Tässä tietoa Helsingin kaupunginkirjaston hankintakäytännöistä:
http://www.lib.hel.fi/Page/1894f441-3ff0-45a2-84f0-829fc689ac18.aspx
http://www.lib.hel.fi/Page/1272d64b-61f3-4f24-9f9f-1df7f795c925.aspx
On myös mahdollista saada teoksensa Kirjavälityksen (http://www.kirjavalitys.fi/) tai BTJ Kirjastopalvelun (http://www.btj.fi/) listoille, joiden kautta tieto kirjasta leviää kattavasti koko Suomen kirjastoihin. Lisätietoa:
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjallisuus/kustantajatiedotteet/
Myöskään yhteistä jakelujärjestelmää...
Alla kirjoja, jotka käsittelevät mm. runouden kääntämistä. Kirjat saa lainaan esimerkiksi Oulun kaupunginkirjastosta:
- Sanan paino : kirjoituksia poetiikasta ja politiikasta / Rita Dahl
- Teoksesta toiseen : johdatus kirjallisuuden kääntämiseen / Susan Bassnett
- Kohteena käännös : uusia näkökulmia kääntämisen ja tulkkauksen tutkimiseen ja opiskelemiseen / toimittaneet Irmeli Helin ja Hilkka Yli-Jokipii
Esimerkiksi ajurinistuinta, kuskipukkia tarkoittava sana kosla on tullut suomen kieleen venäjän kuskipukkia merkitsevästä sanasta kozly.
Sana on sittemmin saanut myös merkityksen 'huono, vanha auto'.
https://kaino.kotus.fi/sms/?p=qs-article&sms_id=SMS_2621f4558edac84a0de…
Heikki Paunonen: Sloboa Stadissa: Stadin slangin etymologiaa (2016)
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kosla?searchMode=all
Pöyry-nimen taustaksi löytyy lähdekirjallisuudesta kaksi rinnakkaista teoriaa. Ralf Saxén on yhdistänyt laihialaisen talonnimen Pöyry muinaisskandinaaviseen miehen nimeen Biur. Karjalaista nimistöä tutkinut Viljo Nissilä puolestaan on selittänyt sukunimen Pöyry vastaavasta tukan laatua ilmaisevasta sanasta.
Koska Pöyry-nimen vahvimmat esiintymisalueet ovat vastaavasti jakautuneet kahtaalle Etelä-Pohjanmaalle ja Etelä-Savoon, ei ole mahdotonta sekään, että molemmat tulkinnat pitävät paikkansa: kenties läntinen ja itäinen Pöyry ovat saaneet alkunsa eri tavalla – toinen muinaisskandinaavisesta erisnimestä, toinen kantajansa tukan laatua kuvaavasta sanasta. Pöyry-sana tosin tunnetaan merkityksessä 'pörröinen tukka' myös pohjoisella...
Unkarin yritykset henkilökunnan suuruusluokan mukaan vuonna 2000:
O tai tuntematon: 558867
1-9: 258411
10-19: 15126
20-49: 8679
50-259: 4835
250 tai enemmän: 1106
Yrityksiä yhteensä: 847024.
Lähde: Statistical Yearbook of Hungary 2000, table 14.1 (Budapest: Hungarian Central Statistical Office, 2001).
EU:n komission suositus pienten ja keskisuurten (PK) yritysten määritelmästä (96/280/EY, Euroopan yhteisöjen virallinen lehti N:o L 107/4) määrittelee PK-yritykset seuraavasti: " Pienet ja keskisuuret yritykset määritellään yrityksiksi, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden joko vuosiliikevaihto on enint. 40 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 27...