Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä Tietofinlandia-kilpailuun osallistumiken maksaa 2019? 180 Suomen kirjasäätiön tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon jako-ohjeiden kohdassa 4 sanotaan näin: -- ”Kustantajan, joka haluaa asettaa julkaisemansa tietokirjan ehdolle Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi, on toimitettava teos kullekin lautakunnan jäsenelle säätiön ilmoittamaan määräpäivään mennessä. Lähettäjän on lisäksi toimitettava yksi kappale kirjaa säätiön toimistoon sekä maksettava säätiön tilille osallistumismaksu, jonka suuruuden säätiön hallitus päättää vuosittain. Jos lautakunta nimeää teoksen palkintoehdokkaaksi, teoksen ehdolle asettanut suorittaa säätiölle ehdokasmaksun, jonka suuruuden säätiön hallitus päättää vuosittain.” -- Suomen kirjasäätiöstä kerrottiin että vuoden 2019 Tietokirjallisuuden Finlandia-...
Tallentavatko esim. Kansallisteatteri ja Helsingin Kaupunginteatteri esityksensä johonkin arkistoon? Jos näin on tehty,miltä ajalta näitä filmi… 180 Helsingin Kaupunginteatterista vastattiin, että he tallentavat nykyään kaikki esityksensä arkistoon. Esitysten tallentaminen alkoi 1980-luvulla satunnaisesti, kun ensimmäisiä videokameroita tuli myyntiin. Läheskään kaikista ei ole tehty tallennetta. Nauhamerkkejä on mm.  U-Matic, Beta, VHS-, Mini-DV.  2000-luvun alkupuolella on kuvattu jokainen esitys alkuun Mini-DV-nauhoille ja nykyään muistikortille. Valitettavasti näitä tallenteita ei voi julkisesti esittää. Ne ovat vain teatterin sisäiseen käyttöön.   Kansallisteatterilta vastattiin, että heillä on oma pieni arkisto, jonka kokoelmiin kuuluu myös jonkin verran esitystallenteita. Vanhimmat niistä ovat VHS-kasetteja 1980-luvulta. Tallenteet on tarkoitettu teatterin omaan...
Mistä löytäisin runon jossa mm. sanat " syki Suomi vihreänä, puhtaat vedet puhdas maa tuovat voimaa terveyttä pohjan jolta ponnistaa..." 180 Tätä runoa emme valitattavasti löytäneet. Tuntisiko joku lukijoistamme sen?
Onko olemassa jotain kätevää tapaa tarkistaa ulkomaisten klassikkoromaanien käännöksiä? Tavoitteena siis olisi hankkia koulukirjaston klassikoista uusimman… 180 Klassikkoromaanien käännöksiä voi mukavasti hakea Kansalliskirjaston hakupalvelulla FINNA https://www.finna.fi/. Perushakukenttään voi kirjoittaa haluamansa aiheen, esim. historialliset romaanit ja hakutuloksen tultua, rajata tulosta näytön vasemmalta puolelta valitsemalla: - Aihe, esim. nuortenkirjallisuus  - Aiheen aika - Kieli jne.  Näytön oikeassa yläkulmasta kannattaa klikata symbolia, joka merkitsee Tiivistettyä listaa ja näytön ylälaidasta Relevanssia, josta esim. Uusin ensin.  Tietyn kirjailijan tietyn teoksen eri painoksia voi kätevästi hakea myös Tarkennetulla haulla.  
Kun Hakunilan kirjasto menee heinäkuuksi kiinni niin kysyn ,paljonko on myöhästymismaksu per kirja ja päivä. 180 Hei! Myöhästymismaksu on 20 snt vuorokaudelta ja maksimissaan 6 euroa kirjalta tai muusta aineistosta. Lainat voit uusia Helmet.fissä omissa tiedoissasi. Voit myös palauttaa lainasi mihin tahansa Helmet-kirjastoon; tarkista kuitenkin kesän aukioloajat.. 
Missä Helmet-kaupungissa on eniten omatoimikirjastoja? 180 Tässä tietoa Helmet-alueen omatoimikirjastoista: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Omatoimikirjastot. Näyttäisi siltä, että Espoossa olisi eniten omatoimikirjastoja. Myös nämä kirjastot ovat kiinni korona-aikana.
Mahtaako kirjastosta löytyä Matti Aslan musiikkia joko cd:nä tai sitten kasettina? 180 CD-levyillä löytyy Matti Aslan kappaleet Pepita kokoelmalla Tupla Finnhits 13 & 14 ja Sinne ainiaaksi jään kokoelmalla Tulisuudelma. Matti Asla albumi Ensimmäinen on julkaistu vain LP-levynä. Päiviä elämässä -niminen albumi on julkaistu sekä LP-levynä että C-kasettina, mutta sitä ei löydy C-kasettina mistään Suomen kirjastosta. LP-levyt on mahdollista saada kaukolainaksi Varastokirjastosta oman kirjaston kautta. Jos LP-levy tulee kyseeseen, kaukolainapyynnön voi täyttää verkkokirjastossa, joka on Lahden seudulla lastu.finna.fi. Etusivun alalaidassa on linkki Lomakkeet, jota klikkaamalla löytyy myös kaukolainalomake.    
Kirjastokorttni meni hajalle ottaessani sitä lompakosta, voinko tätä kautta saada uuden kortin? Kiitos 180 Tätä kautta ei valitettavasti voi saada uutta kirjastokorttia. Uuden kortin saat minkä tahansa Helmet-kirjaston asiakaspalvelusta esittämällä voimassaolevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Lisätietoa kirjastokortin hankkimisesta löydät täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_ja_lainaaminen(37)
Mistä kirjasta voisi löytyä seuraava loru (saattaa olla myös laulu)? Aurinko veitikka maanantaina keksikin pienen ilveen: En minä jaksa paistaa aina,… 180 Kirjasta Ollaranta, Ritva: Musiikkivalmennus 1 (Otava, 1992, s. 87) löytyy Jorma Ollarannan säveltämä ja sanoittama laulu ”Aurinko-veitikka” (melodia ja 1. säkeistö). YouTubesta löytyy kangasalalaisen Lapsikuoro Etydin esitys tästä laulusta (https://www.youtube.com/watch?v=Wc71ehO1xpc, alkaa kohdasta 17:22). Säkeistöjä on enemmän kuin kirjassa, jokaiselle viikonpäivälle omansa. Painettuna ei laulun muita säkeistöjä ole löytynyt.  
Eräs lainassani oleva kirja on nyt varattu toiselle henkilölle, enkä voi uusia sen lainaa, kuten alunperin minulla oli tarkoituksena. Lainan eräpäivä on 22.12… 180 Hei, ikävä kyllä kirjaan ei voi saada lisäaikaa, koska siihen on varaus. Jos joku läheisesi ei pysty palauttamaan kirjaa, sen voi lähettää postitse osoitteeseen Jyväskylän pääkirjasto, PL 50, 40101 Jyväskylä. Myöhästymismaksua alkaa kertyä heti eräpäivän jälkeen. Maksu on 0,30 € / laina / vrk, myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Varatusta aineistosta lähetetään myös myöhästymisilmoitus (1 €) kahden päivän kuluttua eräpäivästä. Toivottavasti saat palautuksen onnistumaan.
Onko tutkittu, kuinka monessa abortissa taustavaikuttajana on ollut alkoholi? Tarkoitan siis esim. sitä, että seksuaalisessa kontaktissa on oltu päihtyneenä ja… 180 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tutkii ja tilastoi raskaudenkeskeytyksiä. https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lis… THL:n tilastoraportissa käsitellään myös raskaudenkeskeytysten taustatietoja. Sosiaaliset syyt ovat ylivoimaisesti yleisimmin käytetty raskaudenkeskeytyksen peruste. Tämän tarkemmin raportti ei erittele näitä syitä. Laissa on määritelty perusteet raskauden keskeyttämiselle: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut/ehkaisyneu…
Olen pohdiskellut pitkään mitkä mahtavat olla poliisiajoneuvvojen tehot? Esim "maijja" mallisessa ajoneuvvossa? Ovatko ihan vakiotehoisia 180 Poliisin ajoneuvoista on yleisölle suunnattua tietoa Poliisin sivulla, https://poliisi.fi/ajoneuvot. Siellä ei puhuta tehoista mitään, ehkä tarkoituksella. Poliisiammattikorkeakoulun kirjastosta, https://polamk.fi/kirjasto, kerrottiin, että "Maijat" on ihan vakiotehoisia. Uusissa maijoissa tehoja on Vw T6.1 110kw (etuveto) ja koira-autoissa (4x4) on 146kw, Mersu Vito 120kw.
Kuinka voin varata lehtiä? Haluaisin varata paperiversion käsityölehdestä. 180 Ohjeet lehtien varaamiseen löydät Helmetin perinteisen haun sivulta.  Voit valita varattavan lehden numeron vasta, kun olet antanut muut varaustiedot, esimerkiksi näin: Etsi haluamasi lehden nimeketiedot ja napsauta joko painiketta Varaa tai painiketta Lisää koriin. Syötä omat tietosi, valitse noutokirjasto ja napsauta painiketta Jatka. Nyt näytölle ilmestyy luettelo valitsemasi lehden numeroista. Valitse haluamasi numero ja napsauta painiketta Varaa valittu lehden numero. Voit varata useita saman lehden numeroita peräkkäin, mutta jokainen niistä täytyy valita erikseen. Varattuasi yhden numeron napsauta painiketta Palaa teoksen tietoihin ja sen jälkeen uudelleen painiketta Varaa. https://kirjtuo1.helmet.fi/help*fin#...
Onko henkilöltä Zohlberg, Vera ilmestynyt mitään, artikkeleita tai kirjaa tai jotain pitäis olla : Taste as a social weapon... tai jotain. 179 Zohlberg, Vera -nimiseltä tekijältä ei löydy mitään tietoja internetin hakupalveluista eikä myöskään internetin kautta tavoitettavista eri maiden kirjastojen tietokannoista. Tarkistin myös käytettävissä olevat artikkelitietokannat. Nekään eivät antaneet mitään tulosta antamillasi hakutiedoilla. Onkohan tekijän nimi oikein?
Löytyisikö jostain kirjastosta suomesta CD rom pelilevyä kuin " Haluatko miljonääriksi " ? 179 Pikaisesti etsin niistä kirjastoista, jotka ovat monihaussa mukana (maakuntakirjastot, Helsingin kaupunginkirjasto, eri kokoisia kunnankirjastoja) enkä löytänyt - kirjamuotoisena toki löytyy lähes kaikkialta. En tiedä olisiko ongelma mahdollisesti siinä, että tuolla CD:llä ei olisi lainausoikeutta. Ehdotan, että joko teet kaukopalvelupyynnön meille tänne Vaasaan, jolloin kaukopalvelumme tekee lisätutkimuksia tai sitten teet kirjastoomme hankintaehdotuksen. Kaukopalvelupyynnön voit joko tehdä sähköpostilla osoitteeseen kasi.kirjasto@vaasa.fi tai täyttämällä lomakkeen jossakin palvelupisteessämme. Hankintaehdotuksen voit tehdä osoitteessa lib.vaasa.fi. Hankintaehdotus käsitellään sitten hankintaosastolla ja jos tuota CD-ROMIA ei onistuta...
Onko pääkaupunkiseutujen kirjastoihin tulossa lähiaikoina WSOY:n julkaisemaa kirjaa "Rahapeli, pelipöydässä Kai Mäkelä" (ISBN: 978-951-0-33246-7)? Lisätietoja… 179 Kirja on tulossa Helsingin valintalistoille ensi viikolla. Muitakin pyyntöjä ko. kirjan hankinnasta on tullut, joten toiveesi varmaankin toteutuu.
Onko Suomessa olemassa ilmailun alaan liittyvää kirjastoa? 179 Suomen ilmailumuseolla on kirjasto, jossa myös tavallinen yleisö voi asioida tutkijoiden ja viranomaisten lisäksi. Kirjasto on normaalisti auki arkisin klo 11-17. Muinakin aikoina vierailu on mahdollista sopimuksen mukaan. Kirjasto lainaa osaa kirjoista asiakkaille, kaikkia kirjoja ja mitään ilmailulehtiä ei lainata. Kopioita voi ottaa tarvittaessa pientä maksua vastaan. Suomen ilmailumuseo on Vantaalla, osoite on Tietotie 3, puh. 09-8700 870
Milloin kirjastoauto tulikaan Tornionmäen koulun pihaan? 179 Kirjastoauto Regina pysähtyy parillisen viikon torstaisin klo 16.15 - 16.45 Tornionmäessä. Pysäkki on nimeltään Nevantien-Sydänmaantien tienhaara. Kirjastoauto Reginan ajantasainen aikataulu löytyy kirjaston verkkosivulta: https://www.kyyti.fi/kirjastot/kirjastoauto-regina.  
Fysioterapialehden numeron 2/2014 (teemana kipu saatavuus. Mistä löytyy? 179 Fysioterapia-lehteä 2/2014 ei valitettavasti ole saatavissa Nivalan eikä lähialueen kirjastoissa. Voit kuitenkin kaukolainata sen muualta  Suomesta. Ohessa tietoa Tiekö-kirjastojen sivuilta (Nivalan kirjasto kuuluu tähän kirjastoryhmään). Kaukopalvelu "Jos Tiekkö-kirjastoista ei löydy tarvitsemaasi materiaalia, se voidaan kaukolainata sinulle muualta Suomesta tai ulkomailta. Kaukolainat ovat pääosin maksuttomia, mutta jos lähettävä (tieteellinen)  kirjasto perii maksun, Tiekkö-kirjasto perii sen asiakkaalta. Kaukolainapyynnön voit tehdä kirjastosi asiakaspalvelupisteessä, puhelimitse tai sähköpostilla".
Onko olemassa sovellusta, jolla e-kirjoja voisi muuttaa tekstin ääneksi samalla, kun seuraa tekstiä? 179 Sellainen on esimerkiksi Applen ja Googlen sovelluskaupoista löytyvä maksullinen Voice Dream Reader. Helmet-kirjaston tarjoamiin e-kirjoihin se ei kuitenkaan käy niissä olevien suojausten vuoksi. Oulun kaupunginkirjaston sivuille on koottu tietoa siitä, miten älypuhelimilla ja tableteilla voi muuttaa tekstiä puheeksi. https://www.ouka.fi/oulu/kirjastoreitti/lukemisen-apuvalineita Äänimuotoisen lukemisen tavoista kerrotaan Oppimisen apuvälinekeskuksen sivuilla. http://lukiapuvaline.fi/apuvalineet/lukeminen/aanimuotoinen-lukeminen-tekstia-aaneksi/ Celia tarjoaa äänikirjoja  henkilöille, joille lukeminen on hankalaa lukivaikeuden, oppimisvaikeuden tai muun syyn vuoksi. Celian asiakkaaksi voi rekisteröityä esimerkiksi Pasilan,...