Tämä onkin mielenkiintoinen. Sormuksen tunnus muistuttaa hieman Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskuksen miekallista huuhkajatunnusta, mutta se otettiin käyttöön vasta 1993. Sormuksesta erottuu hopean pitoisuusleima 813H (tietoja leimoista leimat.fi -sivustolla), mutta muut leimat ovat liian kuluneita tunnistettaviksi. Finna.fi -palvelussa voi selailla suomalaisten museoiden kokoelmissa olevia sormuksia, mutta aivan vastaavaa en aineistosta tunnistanut. Sormus saattaisi merkintöjen puolesta olla jonkinlainen sota-aikainen asevelisormus tai vaikkapa luokkasormus. Sormukseen kaiverrettu lyhenne T.Y.L.V.A. ei löydy vanhoista puolustuslaitoksen lyhenneluetteloista. Talvi- ja jatkosodan asevelimerkkiteoksista ei myöskään tällaista...
Hei,
Kyseessä on varmaankin Heidi ja vaarojen vuori / Fred ja Mark Brogger. Kirja on jatkoa Johanna Spyrin Pikku Heidille.
"Pikku Heidin ikimuistettava tarina jatkuu! Heidi jättää hyvästit lapsuutensa alppikodille, isoisälle, ystävälleen Pekalle ja lemmikilleen Schwanli-vuohelle ja lähtee hienoon sisäoppilaitokseen Italiaan. Lähtö on haikea, mutta Heidi päättää yrittää parhaansa. Vilpittömyyttä ja hyväsydämisyyttä tarvitaan, kun Heidi yrittää suhtautua ymmärtäväisesti niihinkin koulutovereihinsa, jotka kiusaavat häntä maalaismoukkana. Mutta pian Italia joutuu sotaan. Koulu suljetaan, ja tytöt sijoitetaan pahamaineiseen orpokotiin, missä hyväntekijöinä esiintyvä pariskunta pelaa likaista peliä orpolasten kustannuksella...
Joissakin kirjastoissa on mahdollista digitoida VHS-kasetteja ja siinä yhteydessä niitä ilmeisesti voi myös katsella. Digitointilaitteet löytyvät ainakin Vuosaaren kirjastosta https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Vuosaaren_kirjasto. Lisäksi myös Sellon ja Tikkurilan kirjastoista pääkaupunkiseudulla.
Finna.fi-tiedonhakupalvelusta ei löytynyt elämäkertoja eikä muita teoksia tai varsinaisia tutkimuksia kyseisestä henkilöstä. Niko Oksanen on kyllä itse julkaissut tai ollut mukana kirjoittamassa ja julkaisemassa useita teoksia.
Wikipedian artikkelista löytyy viittaukset teoksiin Iisalmelaisia kirjailijoita ja Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia. Ensimmäinen lienee matrikkeli, jonka koko nimi on Heikki, Helvi ja Juhani : Iisalmen kotiseutukirjailijat kahden vuosisadan ajalta. Jälkimmäinen taas näyttäisi olevan Aapeli ja muita tuttavia : pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia.
Lähteitä:
Finna.fi. Aapeli ja muita tuttavia : pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia. https://www....
Nimimerkkiä Pohjantuuli käytti itseoppinut kirjoittaja Simo Kanniainen.
Suomen Kansa -lehdessä 16.10.1901 julkaistun muistokirjoituksen mukaan "[Kanniainen] oli hyvin lahjakas mies, joka päivääkään koulua käymättä ja köyhästä kodista lähteneenä oli itselleen hankkinut joltisenkin määrän sivistystä sekä itsessään kehittänyt kykyjä, jotka opin saamattomissa harvoin voivat kohota niin korkealle kuin hänessä."
"Elämänsä uran aloitti hän kerjuupoikana, kunnes kasvoi omintakeiseksi työmieheksi. Siitä siirtyi hän poliisilaitoksen palvelukseen ja vihdoin vakuutusalalle, jossa suoritti varsin laajan työn tärkeänä uran raivaamisaikana."
"Varsinaisen maineensa saavutti kuitenkin Simo Kanniainen toisella alalla nimittäin kirjailijana ja puhujana....
Jäähdytystorneja on monen muotoisia, mutta voimaloissa käytetyt tornit ovat yleensä muodoltaan hyperboloideja. Jäähdyttimen leveä tyviosa tekee rakenteesta tukevan ja tarjoaa mahdollisimman laajan tilan koneistolle. Kuuma ilma nousee torniin, jonka keskiosa kaventuu. Kavennus kiihdyttää ilman virtausnopeutta Venturi-ilmiön mukaisesti. Yläosassa torni levenee jälleen juuri jäähdytyspinta-alan maksimoimiseksi. Tehokkuuden lisäksi hyperboloiditorni on myös halvempi ja helpompi rakentaa sekä vakaampi kuin suora torni.
https://www.scienceabc.com/pure-sciences/why-cooling-towers-are-shaped-…
https://physics.stackexchange.com/questions/221339/why-are-cooling-towe…
Vuotunki-nimen alkuperää käsittelevät mm. T. I. Itkonen ja A. Räisänen artikkeleissaan. Nimi saattaa johtua saamen verbistä vuottet, ‘jäljittää, löytää (jonkin eläimen) jäljet’. Nykypohjoissaamessa sana on vuohttit.
Vuotunki paikannimenä esiintyy lähinnä Kuusamon alueella, esimerkiksi Vuotunkijärvi. Vuotunkia sukunimenä voi tutkia kuusamolaissuvuista tehdyistä sukuselvityksistä.
Artikkelit:
Itkonen, T. I. (1920). Lappalaisperäisiä paikannimiä suomenkielen alueella. Virittäjä, 24, 49. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/virittaja/article/view/27779.
Räisänen, A. (2005). Saamelaisjäljet Kuusamon ja Posion paikannimistössä. Virittäjä, 109(3), 336. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/virittaja/article/view/40417.
Ensimmäinen koskaan järjestetty con-tapahtuma oli Comic-Con New Yorkissä 27.7.1964 " The very first comic convention was held on July 27, 1964 in New York City" https://comic-cons.xyz/first-comic-convention/
Suomen vanhin Con on luultavasti Finncon eli science fiction- ja fantasia-kirjallisuuden tapahtuma. Ensimmäinen järjestettiin Helsingissä 1986. Wikipedia
Suomessa on järjestetty ja järjestetään edelleen lukuisia coneja. Wikipedia
Kirjavinkkausta suunniteltaessa lähdetään liikkeelle vinkkauksen kohderyhmästä: lapsia vai aikuisia, minkä ikäisiä, mikä lukutaidon taso jne. Vinkkaukselle voidaan valita teema, johon kirjat tavalla tai toisella liittyvät, tai vinkattavat kirjat voivat olla monipuolinen "jokaiselle jotakin" -setti. Lähtökohtana on siis yleisö, mutta lopulliset kirjavalinnat vinkkaaja tekee oman kirjallisuudentuntemuksensa pohjalta.
Marja-Leena Mäkelän Kirjavinkkarikirjassa (Avain, 2015) on paljon tietoa kirjavinkkauksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Myös Leena Ketolan Pro gradu -tutkielmasta Kirjavinkkauksen käytännöt yleisessä kirjastossa – kirjavinkkarin näkökulma (2008) löytyy tietoa kirjavinkkauksen käytännöistä: https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-...
Eu.terveydenhoito.fi esittelee lyhyesti Yhdysvaltojen terveydenhuoltoa, https://www.eu-terveydenhoito.fi/terveyspalvelut-ulkomailla/maakohtaist…. Terveyspalveluja Yhdysvalloissa säätelevät osittain osavaltiot sekä liittovaltio yhdessä, mutta osavaltioiden itsenäisyys on suuri kaiken kaikkiaan ja niin myös terveydenhuollon järjestämisessä.
Yhdysvaltain terveysministeriön sivulla esitellään ministeriön vastuualueita, https://www.hhs.gov/.
Liittovaltion ja osavaltioiden valtasuhteet ovat liittovaltion perustamisesta lähtien olleet keskeinen asia Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän toiminnassa. Aiheesta kerrotaan tiivistetysti artikkelissa Näin toimii Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä,...
Leo Suurosen ja Irma Nirvi-Blomqvistin teos Vantaan yhteiskoulu 1960-1977 (julk. Vantaan yhteiskoulu,1977) näyttäisi olevan lainattavissa muutamasta Suomen kirjastosta.
Voit tehdä teoksesta kaukolainapyynnön omassa kirjastossasi. Kaukopalvelu on maksullista.
https://finna.fi/Record/ekk.99801544006250#versions
https://www.lempaala.fi/tiedotteet/uusi-verkkokirjasto-piki-finna-fi/
Ruotsin tilastoviraston mukaan Ruotsissa oli vuoden 2021 lopussa naisia 5 191 619 ja miehiä 5 260 707, eli miehiä on enemmän.
Lähde: Ruotsin tilastovirasto SCB, Sveriges befolkning.
Pekka Mervola käsittelee sanomalehtien ulkoasua varsin laajasti väitöskirjassaan Kirja, kirjavampi, sanomalehti - Ulkoasukierre ja suomalaisten sanomalehtien ulkoasu 1771 - 1994. Mervolan mukaan Päivälehti tosiaan siirtyi antikvan käyttöön vuonna 1898, mutta lukijat vastustivat sitä, ja Päivälehden seuraaja Helsingin Sanomat palasi takaisin fraktuuraan vuonna 1904. (Ks. s. 154 - 155.)
Mervola mainitsee myös ilmoitusten antikvakirjaimet, mutta ei suoraan sano, miksi niitä käytettiin (s. 129). Luultavasti antikvan oli tarkoitus herättää huomiota, samaan lopputulokseenhan pyrittiin mm. ilmoitusten kirjainten pistekoon suurentamisella, kuvituksella ja mitä erilaisimmilla kirjasinlajeilla.
Finna-haulla löysin kaksi valokuvaa Oulun Sepänkadulta. Linkki Finnaan Oululaisia kuvia voisi kysellä Kalevan arkistosta Linkki arkistoon tai Pohjois pohjanmaan museosta. Linkki sivulle
Finna-haulla selvisi, että Kirjautumalla HAKA-tunnuksin digi.kansalliskirjasto.fi -palveluun vuosien 1940-2021 digitoidut numerot käytettävissä. Linkki hakutulokseen.HAKA-tunnuksen saavat tiettyihin organisaatioihin kuuluvat esim. yliopisto-opiskelijat tai kansalliskirjaston työntekijät.
Puolison sisaruksen miestä kutsutaan tyypillisesti langoksi. Ehkä voit itse päättää tarvitseeko lankouteen myös avioliittostatuksen, vai olisiko vaimon siskon avomies vaikkapa "lankoehdokas"? Lähde: lanko - Kielitoimiston sanakirja
Intiaanin sotahuuto on Martti Pihan sävellys ja sen sanat on tehnyt Timo Vuori. Teksti koostuu pääasiassa lännentarinoille ja ylipäänsä seikkailukertomuksille tyypillisistä aineksista – intiaanien kätkemä kulta-aarre, sitä tavoitteleva ahne valkoinen kullankaivaja, kiivaasti omaansa puolustavat intiaanit. Niin kuin kaikissa tarinoissa, on tässäkin mukana "totta" – silti kokonaisuus on enimmäkseen mielikuvituksen tuotetta."On vuoristossa jossakin aarre kultineen, / sen taru kertoo apaššein sinne kätkeneen" voidaan hyvinkin nähdä omalla tavallaan todenmukaisena: mineraaleistaan rikkaalla alueella eläneiden apachien kätketystä kulta-aarteesta kerrottiin taruja, joista monet henkilöityivät apachipäällikkö Cochiseen. "Intiaanit hiipii,...
Kirja on nimeltään Tiibetiläinen kuolleiden kirja, tekijä Trungpa, Chögyan. Olemme tilanneet kirjaa Jyväskylän pääkirjastoon kaksi kappaletta, jotka eivät aivan vielä ole lainattavissa. Varauksen teokeen voi jo jättää joko paikanpäällä jossain kirjastossa, tai soittamalla pääkirjaston tietopalvelun numeroon 624440.
Jyväskylän kaupunginkirjaston aineistotietokanta, josta kirjojen saatavuuden voi tarkistaa, löytyy osoitteesta http://jkl226.jkl.fi:8001/Intro?formid=form1 tai kirjaston etusivun kautta http://www.jkl.fi/kirjasto/
Kirja löytyy yliopistonkirjastoista:
Åbo, Helsingin kauppakorkeakoulu, HYK, Lappi, Tampere, Vaasa, Varastokirjasto, Joensuu, Oulu, Turku, Lappeenranta ja varmaan monesta kaupunginkirjastosta