Elokuvissa vilahtavat ylimääräiset pallot tai ristit olivat entisaikoina elokuvateatterien koneenkäyttäjiä varten filmeihin tehtyjä "varoitusmerkkejä", jotka ilmaisivat, että filmikela on loppumassa ja että on aika käynnistää seuraava kela. Yhdelle filmikelalle mahtui 35 millimetrin filmiä noin 10 minuutin ajaksi (mykkäelokuvaa noin 15 minuutiksi), joten pitkien elokuvien keskeytymätöntä esitystä varten elokuvateattereissa oli kaksi projektoria, ja koneenkäyttäjän tehtävänä oli huolehtia mahdollisimman saumattomasta siirtymästä projektorilta toiselle. Meneillään olevan kelan lopun lähestymisen osoittamiseksi kehitettiin vuosien mittaan useita erilaisia menetelmiä, joista filmiin itseensä tehdyt merkinnät olivat yleisin tapa viestiä...
Tietoa tuntolevyistä voi kysyä esimerkiksi Kansallisarkistosta. Kansallisarkiston ylläpitämästä Arkistojen Portista saa ohjeita siihen, miten tiedot löytyvät Kansallisarkiston Astia-verkkopalvelusta tai miten niiden jäljille pääsee arkistoluetteloiden avulla tutkijasaleissa.
Käännöstyössä sanakirjojen ja sanastojen käyttö riippuu paljon kielestä, tarpeesta ja kontekstista sekä käännettävän tekstin laadusta ja lajista. Eräs monikansallisessa käännösfirmassa työskentelevä kokenut ammattikääntäjä kertoo, että ns. perustarepeisiin kääntäjät käyttävät yleensä (maksullisia) verkkosanakirjoja, joko yksikielisiä (esim. Oxford Endlish Dictionary, Duden, Kielitoimiston sanakirja) tai monikielisiä. Suosittu on esimerkiksi MOT-sanakirja, joka sisältää useita erityisalojen sanakirjoja, sekä ilmainen, monien eri alojen termejä yhteen kokoava TEPA-termipankki. Verkkotiedonhaku ja hakukoneiden käyttö korpuksena on myös yleistä nykykääntäjän työssä. Sanakirjojen, verkon hakukoneiden ja aineistopankkien lisäksi käytetään...
Tarkoitat varmaan DVD-vuokrauspalvelua?Sellaisia löytyy useampikin maksullisina. Palveluissa DVD-levyt kulkevat postin matkassa vuokraajalle. Suurin osa palveluista toimii USAssa. Lähimmät Englannissa esim. https://www.cinemaparadiso.co.uk/Suomessa toimivat verkkokaupat keskittyvät DVD-levyjen myyntiin esim. https://www.levykauppax.fi/leffat/dvdk/ ja https://www.vlmedia.fi/Monet kirjastot lainaavat yhä DVD-levyjä. Linkki Helmet hakuun.
Lasten itsenäisyyspäivää on vietetty vuodesta 2017 lähtien. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi aloitettu juhlan perinne jatkui 2024 jo kuudetta kertaa. Vuosina 2020 ja 2021 juhlat jäivät väliin koronapandemian vuoksi. Kutsu lähetetään syksyllä kaikkiin Suomen kuntiin. Jokainen kunta voi lähettää juhlaan kaksi 10-vuotiasta lasta. Kunnat päättävät itse juhlaan osallistujat ja kustantavat heidän matkansa. Juhla suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Valtioneuvoston kanslian, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Lapsiasiavaltuutetun toimiston kanssa.Lasten itsenäisyyspäivän juhla https://www.mll.fi/lasten-itsenaisyyspaivan-juhla/medialle/
Annika Thor on ruotsalainen kirjailija, dramaturgi, käsikirjoittaja ja kirjastonhoitaja. Hän on syntynyt 2.7.1950 Göteborgissa.
Thor on saanut useita palkintoja teoksistaan.
1997 August-palkinto kirjasta Sanning eller konsekvens (Totuus vai tehtävä, Tammi 2000)
2000 Astrid Lindgren- palkinto
1999 Nils Holgersson- palkinto.
Hänen tuotannostaan on ilmestynyt suomeksi:
Totuus vai tehtävä, 2000
Saari meren keskellä 2001
Lumpeenkukkalampi 2002
Meren syvyyksissä 2004
Enemmän tietoa kirjailijasta saat esim. nettiosoitteesta:
http://sv.wikipedia.org/wiki/Annika_Thor
Useissa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä on mahdollista saada veloituksetta näyttelytila käyttöönsä.
Listan näyttelytiloista löydät täältä:
http://www.lib.hel.fi/Page/9cf164d0-164c-4912-841b-45ceeb89ae71.aspx
Voit ottaa yhteyttä haluamaasi kirjastoon ja täyttää näyttelytilahakemuksen:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/lomakkeet/
HelMet-tietokannasta löytyy seuraava lista englantilais-suomalaisista lääketieteen sanakirjoista:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ssanakirjat+l%C3%A4%C3%A4ket…
Helmet-kirjastoissa on lainattavissa saksankielisiä elokuvia. Oheisesta linkistä löytyy myös elokuvat joissa on saksankielinen ääniraita.
http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=**&searchscope=16&m=g&l=ger&b=…
Goethe-Instituutissa on saksankielisiä DVD-elokuvia lainattavana myös yksityishenkilöille. Dokumentit ovat yleensä Saksaa koskevia ja
näytelmäelokuvien ohjaajat saksalaisia, aiheet vaihtelevat.
Itävaltaa koskevaa aineistoa siellä ei ole.
www.goethe.de/helsinki
Katsoin molempien cd-levyjen takakansista tietoja ja molemmissa luki, että käyttöjärjestelmänä pitäisi olla Windows. Yritimme kysyä tarkentavaa tietoa vielä karttakeskuksesta mutta sieltä ei ole vastattu (ainakaan vielä) mitään. Valitettavasti näyttää siltä, että cd:t eivät toimi Ubuntu-koneissa.
Hei!
Mendelweb.org (http://www.mendelweb.org/home.html) on varmaankin jo tuttu sivusto? Tein haun myös tieteellisten kirjastojen yhteistietokanta Melindaan, josta löytyi esimerkiksi seuraava teos: Bateson, William: Mendel's principles of heredity: a defence. / By W. Bateson with a translation of Mendel's original papers on hybridisation (Cambridge University Press, 1902). Kirja on saatavana Varastokirjastossa, josta kaukolainaaminen on maksutonta. Tämä teos toki saattoikin jo olla graduntekijän tiedossa.
Suosittelen kysymään lisäapuja yliopiston kirjastosta, jos edellisistä lähteistä ei löydy etsimäänne. Jyväskylän yliopiston kirjaston tietopalvelun sähköpostiosoite on jykneuvonta(at)library.jyu.fi. Heille voi myös varata tiedonhaun...
Lähde: Kaira, Kaarlo: Suomen kansalaisuuden saamisesta ja menettämisestä. 1930. Teos on ilmestynyt uuden avioliittolain (1929) jälkeen, mutta sisältää paljon tietoa vanhemmasta käytännöstä. Ohessa lähes suorat lainaukset ko. teoksesta.
Suomessa syntyneen aviolapsen kansalaisuus määräytyy isän kotivaltion lakien mukaan, aviottoman lapsen taas äidin kotimaan mukaan. -- Aviolapsi ei saa Suomen kansalaisuutta, jos vain sen äiti on Suomen kansalainen. Mutta saako lapsi isänsä kotimaan vaiko sen maan kansalaisuuden, jossa lapsi on syntynyt, vai ehkä molemmat, riippuu asianomaisten valtioiden lainsäädännöstä. Avioton lapsi taas on äitinsä suomalaisen kansalaisuuden perusteella Suomen kansalainen. -- Periaatteen, jonka mukaan aviolapset...
Tätä fanifiktiona tuotettua kirjasarjaa näyttäisi olevan ainoastaan Kongressin kirjaston kokoelmissa Yhdysvalloissa. Sitäkään tuskin saa lainaksi. Kirjat ovat luettavissa verkossa, mutta käännöksiä niistä ei ole:
http://falloutequestria.wikia.com/wiki/Fallout:_Equestria
Vastauksessani saman kysyjän toiseen kysymykseen Raamatun painattamisen vaikutuksesta puitten kaatamiseen on laskelmia kirjojen painatuksen vaikutuksesta. Kysymys aikakauslehdistä on vielä monin verroin monimutkaisempi ja kysyjän tarkoittamalla yleisellä tasolla täysin mahdoton vastata. Puhutaanko Suomesta vai koko maailmasta? Tarkoittaako kysyjä, että kaikki yhdenkin aikakauslehtitilauksen maksavista jättäisi valinnanvaraisesti yhden tilaamatta? Vai yhden aikakauslehden numeron?
Kukaan ei tiedä maailman kaikkien aikakauslehtien määrää. Vielä vaikeampi on määritellä mitään keskimääräistä fyysistä kokoa ja sivumäärää, jotka vaikuttavat radikaalisti painopaperin tarpeeseen. 100-sivuinen A5-kokoinen lehti kuluttaa yhtä paljon paperia kuin 50...
Tähän kuten useimpiin muihinkin kysymyksiin sukupuolten erilaisesta edustuksesta eri ammateissa voi vastata viittaamalla historialliseen painolastiin. Monien eri sosiaalisten syiden takia miehillä on historiallisesti jyrkkä yliedustus myös sellaisissa ammateissa, joissa ei ole suoranaisesti kysymys tarvittavasta lihasvoimasta tai vastaavasta yksinkertaisesti fyysisestä ominaisuudesta. On vaikea keksiä mitään muuta luonnollista selitystä "kuuluisien mieskokkien" lukumäärään kuin sen, että tällaisen ravintolakokin ammatti on perinteisesti kuulunut vain miehille. Jos naispuolisia ravintolakokkeja on vähän, on epätodennäköistä, että heitä olisi kuuluisuuksien joukossa suhteellista osuuttaan paljon enemmän. Tosin tässäkin on muistettava, että...
Nimi tulee vanhasta germaanisen kansanryhmän nimestä "bajuvaarit" (saksaksi Bajuwaren, latinaksi Baiovarii). Saksankielisessä Wikipedian artikkelissa on aiheesta enemmänkin. Nimen kirjoittaminen saksaksi y-kirjaimella (Bayern) on peräisin kuningas Ludwig I:n päätöksestä vuonna 1825. Sitä ennen käytettiin muotoa "Baiern".
Heikki Poroila
Tavallisista kirjastoista käyntien ja lainausten perusteella pienin on Suomenlinnan kirjasto. Vuonna 2017 kävijöitä oli 20 815 ja lainauksia 19 075. Sakarinmäen lastenkirjasto, joka toimii koulussa, on vielä pienempi (käyntejä 4688 ja lainauksia 8430). Myllypuron mediakirjaston lainaus on pienempi kuin Suomenlinnan (18 270), mutta vastaavasti käyntejä on kertynyt 105 270.
Valitettavasti tuo Itäkeskuksen kappale oli ainoa juuri tuon piirustuksen osalta. Rauno Niemisen noin 2009 tekemä "Les Paul -tyylinen sähkökitara 1959" löytyy sen sijaan useammastakin kirjastosta, vaikka ei HelMet-kirjastosta. Sitä voi pyytää kaukolainaksi seuraavista: Salo, Rovaniemi, Oulu ja Lahti (tämä on lainassa). Myös Petri Jaakkonen (Korpi Instruments) on 2010 julkaissut piirustuksensa otsikolla "Les Paul -tyylinen sähkökitara" ja se löytyy seuraavista: Turku, Uusikaupunki, Rovaniemi, Kuopio, Kempele ja Lahti. Joensuusta löytyy myös Timo Mustosen 1984 piirtämä "Les Paul -tyylinen 1970-luvulta". Jospa näistä jokin olisi mieleen? Voit pyytää kaukolainaa oman kirjastosi henkilökunnan kautta.
Heikki Poroila
Kirjan kirjastoluokka ei riipu siitä, onko kyseessä lasten vai aikuisten kirja. Eli kirja saa kirjastoluokan aiheen mukaan. Helsingin kaupunginkirjastolla on ainoana Suomen kuntien kirjastona käytössään luokitusjärjestelmä nimeltä HKLJ (Helsingin kaupunginkirjaston luokitusjärjestelmä), muiden kuntien kirjastot käyttävät Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää (YKL).
https://finto.fi/hklj/fi/
https://finto.fi/ykl/fi/
Elämäkertoja löytyy monista luokista. Esim. kirja Minä, Mauri Kunnas (tekijä Mauri Kunnas, muistiin merkitsi Lotta Sonninen) on HKLJ:n luokituksen mukaan luokassa 811 (Suomenkielisen kirjallisuuden historia ja tutkimus). Kirjojen Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) / Taru Anttonen & Milla Karppinen (...