Suomen kymmenen suurinta yritystä olivat viimeisimmän Yritysraportin mukaan (julkaistu 2009):
1. Nokia
2. Neste Oil
3. Stora Enso
4. Kesko
5. UPM-Kymmene
6. SOK
7. Nordea Pankki Suomi
8. Metsäliitto
9. Metso
10. Fortum
Tilastotiedot ovat vuodelta 2008.
Mitään kovin valaisevaa tietoa aiheesta netistä tuskin löytyy, mitä nyt esim. Turun Sieniseuran sivuilla todetaan, "viimeaikaisen tutkimustiedon mukaan sienet saattavat olla läheistä sukua eläimille, vaikka niillä ei olekaan aisteja eikä hermostoa."
Sen sijaan erilaisilla keskustelupalstoilla voi hyvinkin törmätä kyseiseen sanapariin tyyliin: "Niin kiinnostunut en sienten sielunelämästä ole, että toimittaisin nuo jonnekin tutkittavaksi." Tai: "enpä osaa arvioida kyseisten sienten sielunelämää".
Mutta asiallisesti sienten sielusta tai sielunelämästä en onnistunut ihan googlettamalla löytämään mainintaa. Kenties rajatietoa käsittelevästä kirjallisuudesta tai vaikkapa Rudolf Steinerin antroposofiaan perustuvasta kirjallisuudesta voisi löytyä...
Aluksi voisit kysyä esimerkiksi työvoimatoimistosta koulutusväyliä tai tutustua internetissä erilaisiin koulutussivustoihin kuten opetus-ja kulttuuriministeriön sivut http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/?lang=fi. Onnea hakuun!
Tunnusluvun eli pin-koodin saat, kun menet mihin tahansa HelMet-kirjastojen eli Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kaupunginkirjaston palvelupisteeseen, esität kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja pyydät tunnuslukua. Saat itse valita tunnuslukuun tarvittavat neljä numeroa.
Helsingin kaupunginkirjaston palvelupisteiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastot/. Tunnusluvusta löytyy tietoa osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastokortti/.
Kirjoitustapa on tarkistettu kielitoimistosta, koska esiintyy erilaisia kirjoitustapoja.
Ensimmäisessä tapauksessa on kaksi oikeaa tapaa kirjoittaa:
kunta-valtiosuhde ja valtio-kuntasuhde
tai sitten kunta-sanan jälkeen pitkä ajatusviiva ja valtio ja suhde -sanojen väliin lyhyt yhdysviiva ja vastaavasti kun kirjoitetaan ensin valtio-sana.
Toinen tapaus kirjoitetaan:
valtiontalouden kehykset
Nuppineula ja silmäneula löytyvät ainakin Grimmin sadusta Roskaväki. Tässä sadussa nuppineula raapaisee isännän kasvoihin ja tuolissa olevan silmäneulan päälle hän istuu. Satu löytyy kirjasta Grimm, Jacob: Grimmin satuja. Tässä sadussa ei siis kuitenkaan "pistetä silmään". Kasettia voisi yrittää jäljittää, jos sadusta muistuisi mieleen muitakin yksityiskohtia.
Täsmällistä listaa kymmenestä käännetyimmästä kirjailijasta ei ole olemassa, sillä aivan tarkkoja lukuja ei ole saatavilla mistään. Käännöksistä voi hakea tietoa FILI:n Käännöstietokannasta: http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/index.php?lang=FIN.
Tietokannan mukaan näyttää siltä, että eniten käännöksiä eri kielille on julkaistu Tove Janssonin ja Mauri Kunnaksen lastenkirjoista. Kannoilla tulevat klassikoista Sakari Topelius ja uudemmista tekijöistä Aino Havukainen ja Sami Toivonen sekä Sinikka ja Tiina Nopola. Yli kymmenelle kielelle on käännetty kirjoja myös ainakin seuraavilta tekijöiltä: Timo Parvela, Salla Simukka, Hannu Mäkelä, Irmeli Sandman Lilius, Leena Krohn, Bo Carpelan, Riitta Jalonen, Kristiina Louhi ja Markus Majaluoma.
Hei, valitettavasti emme löytäneet tietoa siitä että kappaletta olisi sovitettu viululle ja pianolle nimenomaan G-duuriin, ja muutenkaan sävellajeja ei erikseen luetteloida tietokantaan, paitsi alkuperäinen, jos se kuuluu kappaleen nimeen. Suuri toivelaulukirja 11:ssä kappale on Sävelmä-nimellä D-duurissa mutta muuten vaikuttaisi siltä että instrumentaaliversiot ovat tuossa alkuperäisessä sävellajissa F. Ei ole mahdotonta (joskaan ei kovin todennäköistäkään)etteikö kappaletta löytyisi G-duurissa, mutta sitä on vaikea todentaa tarkastamatta jokaista julkaisua erikseen.
Pääkaupunkiseudun yhteisestä Plussa-aineistotietokannasta (http://www.libplussa.fi) löytyy yli kaksisataa Ed McBainin tuotantoa koskevaa viitettä. Hakua pystyy rajaamaan mm. materiaalin ja kielen mukaan.
Uusimmat suomenkieliset ovat:
Viimeinen tanssi (2000); Iso paha kaupunki (1999); Romanssi (1998) ja Nocturno (1997).
Joensuun kaupunginkirjastosta löytyy Venetsian matkaoppaita, joissa on myös perustietoa Venetsian historiasta. Suomenkielisenä löytyvät: Jepson, Tim: Citypack Venetsia, 1999; Pocock, Tom: Venetsia, 1992; Venetsia (Berlitz-opas), 2.p. 1984, 3.p. 1990.
Venetsiasta löytyy myös internetin kautta Italian sivuilta monenlaista tietoa. Helsingin kaupunginkirjaston Monikulttuurisen kirjaston sivuilta pääset eri maiden sivuille niin myös Italian ja sen kautta Venetsian sivuille osoitteesta: http://www.lib.hel.fi/mcl/maat/italy.htm . Suurin osa internetin kautta saatavasta tiedosta on kuitenkin englanninkielistä.
Venetsian taidemuseoista löytyy artikkeli lehdestä: TAIDE 1999:4, s.62-63 (Rinne, Harri: Venetsia).
Venetsian gondolista, jokiveneestä,...
Runo löytyy ainakin allamainituista kirjoista, joissa on mm. runoja useilta kirjailijoilta:
- Lasten oma lukukirja / toimittaneet Urho Somerkivi, Hellin Tynell, Inkeri Airola
- Lasten oma aapinen / Urho Somerkivi, Hellin Tynell, Inkeri Airola
- Aarteiden kirja. 2 : Kerro äiti / toim. Kirsi Kunnas
- Rudolf Koivun runokirja / toimittaja: Sanna Jaatinen
- Musiikin maailmaan : Lauluja ja runoja / Kuvitus Kristiina Louhi ; Toim. Laura Voipio ; Nuottien toimitus ja kirjoitus: Olli Heikkilä
Mikko Niskasen vuonna 1974 ohjaama elokuva Omat koirat purivat on Yleisradion tuotantoa. Elokuvasta on kirjastoissa lainattavana Ylen tallennepalvelun tuottama VHS-tallenne, mutta DVD:llä elokuvaa ei valitettavasti ole katsottavissa. VHS-tallenne on lainattavissa muutamasta Suomen kirjastosta, joten jos olette kiinnostunut siitä, voitte tehdä kaukopalvelupyynnön oman lähikirjastonne kautta.
Yle Arkistomyynnistä voi tilata tallenteita lähinnä Ylen tuottamista ohjelmista omaan käyttöön, mutta hinnat ovat varsin korkeita. Alla olevista linkeistä löydätte lisää tietoa asiasta.
Elonet https://www.elonet.fi/fi
Finna https://finna.fi/
Frank-monihaku http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
Yle Arkistomyynti https://docs.google.com/...
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen on tallennettu äänikirjaksi suomen lisäksi myös saksaksi (Sinuhe der Ägypter, 2012), ja tšekiksi (Egypt́an Sinuhet, 2011).
Saksankielinen äänikirja näyttää kuuluvan Deutsche Bibliotekin kokoelmiin. Tšekinkielinen Sinuhe äänikirjana on vain Kansalliskirjaston kokoelmissa.
https://finna.fi
https://www.deutsche-bibliothek.org/online-katalog.html
Yleisiin kirjastoihin ei tällaisia ohjekirjoja yleensä oteta, mutta ns. vapaakappalekirjastot (Turun yliopiston kirjasto, Kansalliskirjasto) ottavat ohjekirjojen kaltaisia pienpainatteita kokoelmiinsa. Suurinta osaa pienpainatteista ei ole Turun yliopiston kirjaston Volter-tietokannassa. Sinun kannattaakin ottaa yhteyttä kirjastoon, henkilökunta vastaa mielellään aineistokyselyihin. Sähköposti: kirjasto@utu.fi
Aineistoa saa tutkia Raision asiakastilassa. Lisää ohjeita pienpainatteiden käytöstä löytyy täältä:
https://utuguides.fi/c.php?g=668204&p=4740341
Internetistä löytyy oheinen verkkokauppa, josta voi myös kysyä maksullisia ohjekirjoja:
https://www.ohjekirja.org/traktorien-ohjekirjat
Sointu on suomalainen etunimi, joka perustuu musiikkitermiin sointu. Sointu on sekä miehen että naisen etunimi, jota on 1900-luvun alusta joulukuuhun 2019 mennessä annettu Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan noin 2400 naiselle ja noin 160 miehelle. Soinnun nimipäivä on 25. lokakuuta. Almanakassa se on ollut vuodesta 1929.
Lähteet:
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu: https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sointu_(nimi)
Kirkko ja kaupunki: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/25-10-onnea-sointu-#e13ca1e6
Lainaan Pertti Mustajoen kirjoittamaa artikkelia maksakirroosista (https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00044):
Alkuvaiheessa maksakirroosi ei aiheuta mitään oireita. Siksi alkavaa ja keskivaikeaa kirroosia voi sairastaa pitkään ilman, että tietää sairaudesta. Jos tässä vaiheessa tutkitaan veren maksa-arvoja, voi niissä olla maksan häiriöön viittaavia muutoksia, mutta ei ole olemassa mitään maksakirroosille ominaista laboratoriotutkimusta, jolla se voitaisiin tarkasti todeta. Maksakirroosissa näkyy muutoksia kaikututkimuksessa, mutta niidenkään perusteella sitä ei voi varmuudella todeta. Ainoa varma tapa todeta maksakirroosi ennen selviä oireita on näytepalan otto maksasta ja sen mikroskooppinen tutkimus.
Riikinkukko kuuluu aitokanojen heimon fasaanit-alaheimoon. Tähän alaheimoon kuuluvat riikinkukkojen lisäksi esimerkiksi tragopaanit, kanat ja fasaanit. Fasaanit-alaheimoon kuuluvat linnut ovat usein kohtalaisen suuria ja elävät maassa. Näille linnuille on myös tyypillistä sukupuolidimorfismi; koiraat ovat yleensä huomattavan paljon koristeellisempia kuin naaraat.
Tässä muutama näyttävä aitokanojen heimoon kuuluva lintu.
Argusfasaani
https://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?avibaseid=F9F6A725C2D1CAA9
Borneonfasaani
https://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?avibaseid=2CE71349C76BA2BD
Palawanintäpläfasaani
https://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?avibaseid=A71A69A5A8320349
Töyhtöloistofasaani
https://avibase.bsc-eoc...
Olavi Linnuksen kirjoittaman ja Heikki Katajan ohjaaman Vahtonen-kuunnelmasarjan jakso Vahtosesta huomenna vainaa esitettiin Yleisohjelmassa 5.4.1972.
Muistosanat Vahtoselle on nimeltään Tuulikki ja Olavi Linnuksen kirjoittama seitsemänosainen kuunnelmasarja, joka esitettiin radion Yleisohjelmassa 28.1.1976 alkaen.
https://www.hs.fi/aikakone/
Kyseessä on Marja-Leena Mikkolan runo Saima Irene maaliskuussa 1918. Runo löytyy Marja-Leena Mikkolan runokirjasta Lauluja vuodelta 1979.
Runo löytyy myös Varpu Anttosen historian pro gradu -tutkielmasta Valkeakosken naiskaarti Suomen sisällissodassa 1918.
Hitaan hämäläisen "isänä" on perinteisesti pidetty Topeliusta, jonka Maamme kirjan hämäläisiä käsittelevästä osiosta kyseinen luonnehdinta on peräisin: "Kestävämpää miestä et helposti tapaa, jos hän on kerran ottanut jotain tehdäkseen, etkä hitaampaa, jos hänen päähänsä on pistänyt olla mitään tekemättä." On kuitenkin huomautettava, että tässä yhteydessä perusteltuja isyysvaatimuksia voisivat esittää myös Boken om vårt landin ensimmäinen suomentaja, Oulun kirkkoherra Johan Bäckvall ja hänen käännöksensä sittemmin tarkistanut ja korjannut Paavo Cajander. Topelius nimittäin käyttää kyseisessä kohdassa sanaa "trög", joka voitaisiin suomentaa myös 'vastahakoiseksi': "En inhärdigare man är icke lätt att finna, när han företagit sig något, icke...